Minulle selvisi mitä se todella on. Poikani sanoi: "Äiti, kun kuolen ja pääsen taivaaseen silitän miukua heti ekana." (= Auton alle jääny kissamme)
-luottamista Jumalaan ja Jeesuksen ja taivaaseen pääsyyn ilman pienintäkään epäillystä.
-ei tietoa vaan uskomista
-luottamista Jumalaan ja Jeesuksen ja taivaaseen pääsyyn ilman pienintäkään epäillystä.
-ei tietoa vaan uskomista
Vastaukset 22
Vanhimmat
Totta kai lapsenomainen luottaminen ja usko liittyvät myös Jumalan lapseuteen. Kuitenkin siihen liittyy myös tieto, joka on Jumalan tahdon mukaista.
Jeesus opetti: "Te eksytte, kun ette tunne Jumalan kirjoituksia ja voimaa".
Tietoa ei tule halveksia, sillä se on yksi Jumalan seitsemän Hengen ominaisuudesta eli Tiedon Henki. Lisäksi Jumalan Pyhän Hengen armolahjoista on yksi Tiedon sana. Nämä ovat Jumalalta Pyhässä Hengessä tulevia rikkauksia, siis ei pelkästää ihmisviisautta tai ihmisymmärrystä tai ihmistietoa. Tietysti myös Jumala toimii täällä ihmisten kautta ja ihmisten hyväksi, kuitenkin yksin Pyhässä Hengessä se on Jumalan tahdon mukaista, sen tähden on tärkeää oppia erottamaan, mikä on ihmisestä ja mikä Jumalasta. Myös Jumalalta saatu tieto liittyy tähän, lisäksi ovat ymmärrys ja viisaus, neuvo ja voima, Herran Henki ja Herran Pelon Henki.
Epäilyksetkin liittyvät ihmisen epäuskoon, jopa uskoville, riippuen Jumalan Hengen täydeydestä ja armon ja totuuden runsaudesta.
Täydellinen epäjumalan palveluskin voi johtaa luottamiseen, niinkuin Saulus oli ennen Jeesuksen kohtaamista ja Paavalin nimen käyttämistä. Synti paaduttaa ja sokaisee, vain Jumalan sanat ja Henki voivat antaa piston sydämmeen ja tuoda valon ihmisen oman syntisyydestä ja Jumalan armon ja totuuden tarpeellisuudesta eli Pyhä Henki osoittaa synnin, vanhurskauden ja tuomion. Jokainen ihminen on syntinen ja Jumalan kirkkautta vailla ennenkuin syntyy Jumalan lapseksi Pyhästä Hengestä, jota seuraavat Jeesuksen opettamat merkit, kielillä puhuminen ja muut.
Saulushan osoitti vielä suurempaa lapsen uskoa kuin tuo avauksessa esitetty lapsi. Joka sentään malttaa odottaa taivaaseen pääsyä ja Jumalan kohtaamista. Mutta saulus uskoi tavanneensa sellaisen miehen joka oli jo kuollut. Elikä aivan puhdasta taikauskoa ja tietämättömyyttä totisesta Jumalasta.
Herra armossaan esti hänen mielettömyydet, kun hän soti Jeesusta vastaa epäuskossaan Sauluksena. Paavali on Jeesuksen kutsuma ja valtuuttama Herran apostoli, ei kuitenkaan kuulunut 12 joukoon, jotka tunsivat Jeesuksen, kun Jeesus maan päällä kaikkinaista hyvää teki.
Saulus todella kohtasi miehen, joka oli kuollut ja eli, eli Herran Jeesuksen, joka taivaasta sanoi Saulukselle: "Saul, miksi minua vainoat?". Kiitos Isälle ja Herralle Jeesukselle, että hän armossaan antoi Saulukselle parannusmahdollisuuden, koska jos Herra ei vedä ei kukaan voi tulla hänen tykönsä. Saulus inhimillisesti olisi varmaan ollut viimeisiä henkilöitä, jotka itsessään ihmisinä olisivat voineet kääntyä Jeesuksen opetuslapseksi ja todistajaksi, olihan hän hyväksynyt Stefanuksenkin murhan tai tapon.
Paavalin kirjeistä myös näemme, että ne ovat Isän ja Jeesuksen Pyhän Hengen vaikuttamia, niinkuin todistus Jeesuksesta ja kirkkaat hengelliset sanomat, vaikka niissä onkin yhtä ja toista vaikeatajuista, mutta näin on Isä hyväksi nähnyt, että näkisi, ketkä häneen uskovat ja voisivat periä rikkauksissaan ja Valtakunnassaan armon ja totuuden.
noin kolme vuotiaana "kun vanha ihminen kuolee niin hänestä tulee enkeli ja sitten vähän ajan kuluttua vauva."
Minäkin olen uskonut lapsesta lähtien. Ja vähitellen oppinut ymmärtämään Luojamme, taivaallisen Isän oikullisia tarkoituksia ja merkillisiä metkuja. Hän on todella huumorintajuinen ja viisas sekä ymmärtäväinen kaiken suhteen, mutta sehän tosin vasta selviää hieman jälkikäteen meille ihmisille, aikuisille, onneksi. Muutoinhan juuri tuo tietämisen taakka kävisi aivan liian raskaaksi. Paras on siis kasvaa ihmiseksi ihmisen iällä ja myös inhimillisyyttä ja ihmisyyttä aina ilmentäen. Usko on kuitenkin puhtaimmillaan vain tottelemista ja luottamista Taivaan Isään, ilman omia metkuja ja venkoilua sekä vastaan hangoittelua.
lienee korvike sille oikealle isällesi, jonka henkilöllisyys on meille kaikille veljille tuntematon.
Ja Luojani, taivaallinen Isä tietää kyllä senkin, kuten kaikki veljenikin.
olet valmis tappamaan mielikuvitusisäsi?
Ei se, että lapsi uskoo, ole mikään merkki totuudesta.
Lapset uskoo joulupukkiinkin ja satuihin, vaikka eivät ole totuudesta, näin ei ole Jumalan kanssa.
Jokainen tulee uskollaan autuaaksi.
Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi. Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen. Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut. Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta: saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.
Ei ole mikään ihme että lapsista väheksyvästi kirjoittava henkilö kirjoittaa, että lapset uskoo joulupukkiin, MOntako joulupukkia meni jouluaattona kaduilla, ja jokaikinen näytti ihan siltä aidolta? Entä ona pukeutumisesi joulupukiksi ellet paljastu?
Voi niitä, jotka valheita lapsilleen opettavat ja kuvittelevat, että Jumala siitä pitää, vaikka opit Jumalaa koskisivatkin, koska mikään valhe ei ole totuudesta eikä Jumalasta eikä Jeesuksesta, joka on Hengellinen Totuus kaikkia sielullisia ihmisiä varten ja ennenkaikkea hengellisiä ihmisiä varten pelastukseksi ja Vapahtajaksi.
Sehän on hyvä, lapsella mielipiteet saattavat kasvaessa muuttua ja kysymyksiä tulee lisää. Anna olla ja vastaile kun hän aloittaa kyselemisen.
Kertokaa lapsillenne Jeesuksesta. Viekää heitä Jeesuksen syliin. Pienet tuntevat hänet, mutta iän myötä käärme alkaa jutella kaikenlaista soopaa.
Lapsia tulee opettaa, kuten Jeesus on kehottanut, kun Hän kehotti tekemään kaikki kansat opetuslapsikseen, kastamalla heidät nimeensä, ja opettamalla heitä pitämään kaikki mitä Hän on opettanut.
vaan pitää opettaa lapset ihmisiksi. Jeesusta ei saa tuputtaa tai niistä tulee ateisteja.
ei saa valehdella...vaan pitää opettaa lapset ihmisiksi. Jeesusta ei saa tuputtaa tai niistä tulee ateisteja.
Tyypillistä uskovaisen ristiriitaista ahdasmielistä uskomusoppiajattelua.
"ei saa valehdella"
Uskontojen opetus totuutena on lapselle valehtelua.
"pitää opettaa lapset ihmisiksi"
Lapset ovat ihmisiä, niin kuin ateistisestikin ajattelevat ihmiset ovat.
"Jeesusta ei saa tuputtaa tai niistä tulee ateisteja."
Näinkin voi käydä eli mitä enemmän uskonnosta kerrotaan sitä enemmän ihmiset saavat tietoa sen valheellisuudesta. Kristinusko pyrkiikin kertomaan vain ne puolet uskonnostaan, mitkä saavat ihmiset pysymään kirkollisveronmaksajina. Kun verhoa tarpeeksi raottaa, alkaa valheellisuus paljastua..
Olen syntynyt ateistiseen perheeseen, mutta sen kertomat näkemykset elämästä eivät riittäneet minulle, koska jotenkin vain tiesin, että ei siinä ole kaikki, että on vielä jotain enemmän ja jotain suurempaa, kuten laulussa, jossa sanottiin: Kerro mulle, jossakin on taivas, kerro, siel ei ole kuolemaa, kerro mulle jossakin on taivas, kerro, siellä Jeesus asustaa...!
sääliksi , varsinkin kun kyseessä ovat pienet viattomat lapset.
Niille on ihan oma kirjoittelupaikkakin, eikä se ole tämä tässä, mutta se löytyy kyllä. Onhan se surullista että maailmassa on niin paljon kärsiviä lapsia, mutta eivät he yleensä ole uskovaisista perheistä, vaikka on niitäkin jotka ovat.
Jeesuksen sanat tästä asiasta:
http://www.kotisatama.net/fi/raamattujasana/viikonsana/sana.php?paivays=2007-05-07
Lapsi uskoo lapsen lailla ja lapsekas lapsekkaan lailla. Lapsesi tulisi tietää ettei sinne kukaan voi itseään valita.
Ja lapsekkaan minäsi tulisi tajuta johonka lapselle valehteleminen johtaa, ei tietenkään taivaaseen. Yksi tietty ja tunnettu viisas virkkoi että parempi olisi silloin myllynkivi kaulassa.