Minulla ei ole nyt oikeuskirjallisuutta käsillä mutta muistelisin kirjallisuudessa esitetyn AL 41 §:ää tulkiten että prosentti- tai murto-osainen avioehtosopimus on mitätön.
Kuitenkin AA Markku Tiainen esittää sivullaan
http://www.asianajotoimistotiainen.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=15&Itemid=27
seuraavaa:
"Voidaan jopa sopia siitä, että avioliiton kesto avioerotapauksessa määrittää esimerkiksi avio-oikeuden prosenttimääräisen osuuden niin, että porrastettuna esimerkiksi viisi vuotta kestänyt avioliitto tuottaa kymmenen prosentin osuuden ja kymmenen vuotta ja sen yli kestänyt avioliitto kolmekymmentä prosenttia jne. Tällainen sopimusmalli on erittäin käyttökelpoinen esimerkiksi maatalousomaisuuden tai yritysomaisuuden osalta."
Onko hän oikeassa eli muistanko väärin?
Prosenttimääräinen porrastettu avioehto?
2
827
Vastaukset
- nix nax
Niin minäkin muistin. Kun tarkistin, mitä Aarnio sanoo (Aarnio-Helin, Suomen avioliitto-oikeus, Helsinki 1992, s. 128), niin hän pohdiskelee prosentuaalista avioehtoa 2/3 sivun verran ja päätyy toteamukseen, että "ei edelleenkään liene mahdollista hyväksyä prosentuaalisia taikka suhteellisesti määrättyjä avioehtoja. Joka tapauksessa on asianajokäytännössä syytä välttää tällaisten sopimusten tekemistä sopimuksen sitovuuteen liittyvien riskien johdosta."
Lieneekö uudemmassa oikeuskirjallisuudessa sitten muunlaisia mielipiteitä esitetty? Minä en ainakaan ole aikaisemmin törmännyt aa Tiaisen tarjoamaan avioehdon malliin, enkä ole sellaisesta oikeustapauksesta kuullut; sellaista tuskin on. Eli vähän turhan varmasti Tiainen mallinsa ilmeisesti esittää, kun sitä ei ole käytännössä koeteltu.
Mutta samalla tavoin epäillen Aarnio suhtautui mahdollisuuteen, että avioehto voisi koskea vain jompaa kumpaa ositusperustetta, avioeroa tai kuolemaa. KKO:n ennakkopäätöksen jälkeen malli, joka aktualisoituu vain avioerossa, on varmasti hyvinkin yleinen.- maallikkojuristi
En ole tuota Aarnio-Helinin kirjaa lukenut, mitä nyt joskus pintapuolisesti silmäillyt yliopiston kirjastossa. En kyllä tiedä yhtään uudempaakaan lähdettä jossa tuo vanhemmassa kirjallisuudessa esiintyvä kannanotto suhteellisia ehtoja vastaan olisi riitautettu. Ainakaan ne viime vuosien oikeustieteellisten tiedekuntien luentomuistiinpanot joita olen lukenut eivät mainitse suhteellista avioehtoa ollenkaan.
Toisaalta en kyllä keksi reaalisia argumentteja miksi ne pitäisi kieltää joten ehkä ne joskus KKO:n ennakkopäätöksellä hyväksytään. Ehkä tosiaan siihen saakka on syytä suhtautua varovaisesti AA Tiaisen ohjeeseen ja välttää tälläisen avioehdon laatimista; antaa jonkun muun testata sen sitovuus ensin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2633291Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201819Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241489- 811334
- 1371028
- 81984
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61799Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86746Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61667Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50626