Kävin joskus 70-luvulla kokouksissa, ja silloin mielestäni usein puhuttiin vainoista ja jopa kidutuksista ohjelmissa.Linja oli se että missään tilanteessa ei saa sovitella, eikä luopua periaatteistaan, ei vaikka kidutettaisiin. Silloinhan oli nämä Malawin vainot, ja kidutukset hyvin ajankohtaisia, ja luultiin että ehkä vaino leviää muuallekkin maailmassa. Pidettiin puheita, että jokaista tullaan koettelemaan uskonsa tähden. Mikä on tämän päivän linja asian suhteen, miten suhtaudutte kidutukseen? Olisitteko valmiit kestämään mitä tahansa? Kidutushan on ehkä tullut vieläkin raaemmaksi, ja tehokkaammaksi, kuin silloin ennenaikaan?
Niin, tietääköhän nykynuoriso edes, mitä malawissa aikoinaan tapahtui?
Niin, tietääköhän nykynuoriso edes, mitä malawissa aikoinaan tapahtui?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Onko liian arka aihe tämä vaino asia, eikö ole kanttia ottaa kantaa?
JT:t luopuivat rahaa vastaan uskonsa harjoittamisesta. Malawissa taas päinvastaisesta syystä pätkähti kuolemantuomio.
Vartiotorniseura tarvitsee marttyyrejä. Rutiköyhät afrikklaiset sopivat hyvin uhrattaviksi, kun Meksikossa tällä kulttilahkolla oli taloudellisia etuja vaalittavana.
Miksi siis järjestö neuvoi Malawilaisia kieltäytymään yhteistyöstä hallituksen kanssa, kun se Meksikossa luopui uskonnon harjoituksesta esivallan painostuksesta??
>>>Kävin joskus 70-luvulla kokouksissa, ja silloin mielestäni usein puhuttiin vainoista ja jopa kidutuksista ohjelmissa
Jehovat ovat siis aika masokistinen lahko?
>>>Jehovat ovat siis aika masokistinen lahko?
>> mutta eittämättä uskon marttyyri yleensäkkin on jotain ihailtavaa ja tavoiteltavaa uskon elämässä, varsinkin hurmoksellisissa uskonnoissa, jollaiseksi lukisin myös jehovantodistajat ennen 1975-fiaskoa.
Laskisin tuon pikemminkin subjektiivisten mielikuvien / ajatusmaailmoiden sarjaan (tuo hurmoksellisuus ajatus mukaanlukien). Martyyriudessa ei itsessään ole mitään ihailtavaa, puhumattakaan tavoiteltavaa. Toisin arvoistaan tinkimättömyys on kunnioitettavaa.
Jt:t eivät sovitelleet puolueettomuudestaan ja sotaan osallistumattomuudestaan Hitlerin hallinnon edessä. Keskityleirien vainoissa he joukkona pysyivät vakaumuksessaan. Toki siellä oli muitakin, jotka eivä taipuneet natsien vaatimuksiin. Jt:t olivat kuitenkin ainoat joita Hitler vainosi vakaumuksen / uskonnon vuoksi.
Valitettavasti mm. kiduttaminen, ihmisen sadismi toistaan kohtaan on edelleen todellisuutta kaikilla mantereilla. Usein lienee syynä poliittiset ja kansallisiin etuihin ja eturistiriitoihin littyvät tekijät tai rikollisten organisaatioiden toimintaan liittyen. Toinaan kyse on pelkästään rahasta ja omaisuudesta.
Ps. Olen tietoinen Seuran Hitlerin hallitukselle lähettämästä kirjeestä ja sen sisällöstä, jossa se pyrkiin diplomaattisn keinoin säilyttämään uskonnon vapautensa. Toki siitä on haluttu tehdä eri palstoilla erinäisiä tulkintoja tukemaan kirjoittajien näkökulmia ja tavoitteita.
>>>Laskisin tuon pikemminkin subjektiivisten mielikuvien / ajatusmaailmoiden sarjaan (tuo hurmoksellisuus ajatus mukaanlukien). Martyyriudessa ei itsessään ole mitään ihailtavaa, puhumattakaan tavoiteltavaa. Toisin arvoistaan tinkimättömyys on kunnioitettavaa
>>Ps. Olen tietoinen Seuran Hitlerin hallitukselle lähettämästä kirjeestä ja sen sisällöstä, jossa se pyrkiin diplomaattisn keinoin säilyttämään uskonnon vapautensa.
Kun asiasta lukee hieman enemmän, niin huomaa kuinka kyse oli ennemminkin omaisuuden hallinnasta. Hyvänä osoituksena Rutherfordin ohje noudattaa Saksan viranomaisten määräyksiä ja luopua näin vapaaehtoisesti uskonnonvapaudesta. Kun Aatu ei taipunut, niin vasta sen jälkeen Vt-lehdessä oli kuuluisa kirjoitus "Fear them not", jolla Rutherford kehotti saksalaisia uhraamaan vaikka elämänsä ja unohtamaan aiemman ohjeen noudattaa viranomaisten kokoontumis- ja saarnaamisrajoituksia.
>>Sitten on vielä toinen kalossi se että Malawin vainot olisi voitu estää melko helposti, kävihän se päinsä Meksikossakin. Mutta sitähän emme me silloin mukana olleet tienneet, mutta nyhän sekin tiedetään.
Minäkin jt-älypäänä laitoin Kamutzu Bandalle närkästelypostikortin, enkä tiennyt mikä jt-meno oli Meksikossa.
Edelleen jt-älypäänä totaalikieltäydyin, enkä tiennyt miten jt:t hoitivat saman asian Meksikossa.
Lopulta "siunattu" Internet avasi silmäni, ei onneksi mennyt haaskioon kuin viisi ensimmäistä vuosikymmentä elämästä.
yhdessä kidutusmuseossa. Kyllä sitä ennenkin on osattu kiduttaa mitä julmemmilla tavoilla. Kiduttajat olivat silloin pääasiassa Kirkonmiehiä. Joitain todella raakoja kidutusmenetelmiä pidettiin kuitenkin niin vähäisinä, että tunnustus katsottiin annetun vapaaehtoisesti.
Hyviä kysymyksiä, muakin kiinnostaa tietää. Kertokaa nuoremmat ja tuoreemmat jehovat, mitä olisitte tiukan paikan tullen valmiit kestämään?
Jos olisi tilanne että pitäisi laittaa nimi alle ja luopua uskosta, tai vaihtoehtona olisi julkinen häpäisy. Joutuisi riisuutumaan alasti, ja kävelemään kulkueessa pitkin kaupungin katuja, niinkuin Malawissa?
Kuinka moni pystyisi siihen?? Kertokaa.
Jos ja kun laki muuttuu niin että armeijasta tulee pakollinen, niin olen menossa vankilaan.
(ei kyllä mikään suuri uhraus nykyisessä vankilajärjestelmässä... =P )
"Riisumaan alasti" eihän tuo ole mitään, ei nykyajan kakarat häpeä vehkeitään, samaa lihaahan se on kuin nenän päässä.
Jos vaikka perä-aukko suljetaan ja sen jälkeen syötetään laktatiivia, niin että ihminen lopulta kirjaimeillisesti pamahtaa paskaksi, niin siinä sitä olisi kova paikka.
Epäilen mielipidettäsi, pitäisiköhän kysyä tuota alastomuus asiaa naisilta, siis sisarilta, luulen että ovat eri mieltä kanssasi. Alastomuushan on eräs tehokas kuulustelu, ja painostuskeino. Kyllä siinä itsetunto karisee hyvin nopeasti mielestäni, ainakin itselläni niin kävisi samantien.
linnassa viedään ekapäivänä neitsyys....No sehän ei ole ongelma jos siitä tykkää...
Samoin kuin Meilo, minäkin kirjoitin kirjeen Malawin hallitukselle (?) vainojen lopettamiseksi. Muistan vielä kuinka seurakunnassa toivottiin (vai olisko ollut valtakunnanpalveluksessa) että kirje laitettaisiin mahdollisemman virallisessa kirjekuoressa ja viralliselle kirjepaperille. Mä kirjotin ihan vaan blankolle paperille ja blakokirjekuoressa lähetin kirjeen eteenpäin. Olin kuntayhtymällä sillon töissä, mutta en tohtinut/iljennyt kysyä lupaa käyttää ko laitoksen kirjekuorta/kirjepaperia.
En edelleenkään hyväksy ihmisten kidutusta enkä vainoamista, mutta onko jt-seuran ajatuksen muuttuneet sitten Malawin? Onko sellainen toiminta mistä Malawin ihmisiä vainottiin silloin, hyväksyttävää nykyjt:lle? Jos on, pitäiskö meidän laittaa kirjeitä vt-seuralle "firman kuorissa" :)
Kun kidutuksesta puhutaan, niin on sanottu ettei kukaan kestä sähkökidutusta???
Mihin sitä sähköä ihmisessä annetaan??
Minä ajattelen joskus noita kidutuksia, kyllä kiduttajien täytyy olla sairaita ihmisiä! Olen lukenut kidutuksista Wikipediasta, ihan hirveää, kuinka ne kiduttajat voivat tehdä sellaisia asioita toiselle ihmiselle? Myönnän suoraan että en kyllä kestäisi kidutusta, en minkäänlaista. Ja nimimerkki Kylpäkille, olen erimieltä asiasta, olisi hirveää riisuutua alasti useiden miesten edessä ja pilkatessa!!!
En tiennyt Malawin vainoista mitään, joten kyselin eräältä vanhemmalta sisarelta asiasta, hän kertoi että niistä on kertomuksia 1973 vuoden herätkää lehdissä. Löysin ne valtakunnansalin kirjastosta, järkyttävää!! Sisaria riisuttiin alastomiksi poliisiasemilla, ja heitä kidutettiin mm työntämällä puutikkuja emättimiin!!! kuvitelkaa! Veljille sidottin raskaita tiiliä kiveksiin roikkumaan! Erittäin brutaalia touhua.
ainakin emättimeen. Voin kuvitella, että aika tuskaista on.