Raamatussa sana baptizein tarkoittaa sekä kastaa, upottaa että myös pestä kädet ennen ateriaa.
Kysymys on siis siitä minkä tulkinnan haluaa tehdä koska siihen aikaan sanavarasto oli vähäinen ja yksi sana merkitsi montaa eri asiaa.
Kysymys on siis siitä minkä tulkinnan haluaa tehdä koska siihen aikaan sanavarasto oli vähäinen ja yksi sana merkitsi montaa eri asiaa.
Vastaukset 25
Vanhimmat
huomioon Raamatun opetuksen yleensä kasteesta, on kyllä looginen ja ainut oikea tulkinta UPOTUSKASTE! Käsienpesu ei viittaa kasteeseen mitenkään, kastumiseen kylläkin.
se voidaan kääntää myös sanalla valella.
Muutenkin tästä on tehty elämää suurempi kysymys. Ei veden määrä ratkaise ksteen oikeellisuutta.
Ei Jumala ole sidottu muotoihin, niinkuin joissain pakanallisissa riiteissä.
Hyvä esimerkki on tapaus eräästä hindusta joka suoritti ganges virrassa puhdistautumismenoja 2 tuntia ja joku sattui (joku epäpuhdas) koskemaan häneen niin hän joutui alkaaan kaiken alusta.
Jehovantodistaja puolusti upotuskastetta sanomalla että tuo sana tarkoitti nimenomaan "kastaa, upottaa" ja jätti sanomatta että se tarkoittaa myös pestä kädet. Toki tiedän että jehovantodistajille heidän järjestönsä kirjoittaa oman raamatun ja tietenkin jättää sanomatta tuon asian. Hyvin kuvaavaa. Tuohon sanaan ei siis voi vedota upotuskastetta puolustellessaan. Yhtä hyvin vedellä sivelijät voivat vedota tuohon sanaan.
käsien pesua voi nyt mitenkään soveltaa Raamatulliseen kasteeseen.
Ollaan nyt rehellisiä tämän kasteasian kanssa, eikä nyt sentään väännetä selvää käännöstä valeluksi tai käsienpesuksi. On vähän kaukaa haettu.
Ja kyllä sillä on väliä, mitä Raamattu opettaa kasteesta, se on "hautaus", eikä hautaamista voi tehdä, kuin yleensä haudataan , parimetriä multaa päälle, että upotus kaste on ihan Raamatullinen totuus, kun ei nyt aleta tekemään omaa raamattua.
ensinnäkään en puhunut käsien pesusta se on ihan toinen asia.
Toiseksi jos on mahdollista niin upottamalla mutta jos ei ole niin muukin käy.
Jumala ei ole sidottu kaavoihin.
ole sidottu mihinkään, mutta ei Hän saanasa vasten toimi. ja SANA opettaa, että UPOTTAMALLA!
Jos ei nyt jotain äärimmäistä tilannetta jossain saharan erämaassa tai vastaavassa, mutta ei se nyt mitenkään upotuskaste valeluksi muutu, varsinkaan täällä Suomen ja yleensä siellä missä kastetaan.
Sen kyllä tietää ja ymmärtää, jos tajuaa kasteen hengellisen sisällön, eikä vaan ajattele ulkoista toimenpidettä.
Kaikki yritykset vesittää raamatullinen uskovien upotuskaste on Jumalan sanan aliarvioimista.
hyvä jatka samaan malliin, ja itseänikin rohkaistuna kirjoituksestasi, ei lannistuta, ne jotka haluavat kiertää Jumalan Sanan, jäävät aina vähemmälle Jumalan siunauksia.
Matt. 18:6
Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
mutta uudessa testamentissa ei ole yhtään todellista kertomusta ja varmaa kertomusta vauvojen kastamisesta, vaan ainoastaan varmoja kertomuksia on uskoontulleiden kastamisesta, paavalin kuoleman jälkeen alko vasta kristikuntaan myöhemmin tulla monenlaista muuta asiaa, kuten kolminaisuusoppi, uskontunnustukset, sakramentit, kummit, lapsien kastaminen vasta 300-luvulla jkr. , kristikunnan hajoamiset, paavalihan kuoli 60-luvulla jkr. ja esim. apostolien isien kirjeessä didaktessa luvussa 7 annetaan kasteohje, siinä kerrotaan että kastettavan on ensin kasteelle menoa, paastottava yksi tai kaksi päivää, vauvat eivät paastoo, paavalin jälkeen kristikuntaan alko tulla kastekouluja, joissa ensin opetettiin kristilistä uskoa ja sitten vasta kastettiin, tästä on selvä näyttö heti melkein paavalin jälkeen tuli kristikuntaan kirkkoisä Justinos joka eli 100-165 jkr. Justinos kertoo omissa kirjeissään, että kastettava on tietoinen asiastaan kun menee kasteelle, siis itse tiekdostaa kasteasian, helluntalaiset tekevät aivan samoin nykyisin, kastavat uskoon tulleita ja siunaavat vauvat ja sanovat, että vauvat pääsevät taivaaseen jos kuolevat ja helluntalaisia on maailmassa yli 300 milj. luterilaisia on 62-66 milj. ja silti helluntalaiset pitävät luterilaisiakin kristittyina, niitä luterilaisia jotka ovat uskossa ei muita, ei paavali puhunut koskaan sakramentista vaan uskosta, kasteesta ja seurakunnasta, joka muodostuu uskovista kuten nykyisin helluntalaiset muodostavat seurakunnat, helluntaiseurakunnat ovat syntyneet Pyhän Hengen vaikutuksesta Amerikassa Los Angselissa 1900-luvun alussa ja heitä on nyt yli 300 milj. siis paljon enenmän kuin luterilaisia vaikka luterilaisuus synty jo 1500-luvulla, miksi luerilaisuus ei ole kasvanut isommaksi kuin helluntalaiset, vaikka luterilaisen kirkko synty katolliseen kirkos jo 1500-luvulla, miten on selitettävissä että helluntalaisia on noin paljon, vaikka heidän kirkkokuntansa on syntynyt vasta 1900-luvulla , no se on Pyhän Hengen vaikutusta, muuta selitystä ei ole. Siis ensin uskoon ja sitten kastetaan upottamalla vedessä ja sitten liitytään seurakuntaan ja aletaan kasvamaan ja pyhittymään uskossa kuolemaan saakka, helluntalaisethan pitävät toki muitakin kristittyinä, mutta vain niitä jotka ovat kirkkojen sisällä uskossa ja elävät Sanan mukaan.
eiköhän olisi parempi että lukisit sitä Raamattua vähän enempi, ei moista tarvitsisi kysellä.
Lue vaikka Filippuksesta ja hoviherrasta, lue kun Jeesus kastettiin, ja opetuslapset menivät ottamaan kasteen. Kasteen hauta, mitä se sinulle merkitsee?
Niin kauan kun ihmiset yrittävät kiertää upotuskasteen eivät vielä tunne Jeesuksen sanoja. näin meidän tulee täyttää koko vanhurskaus. Ja keille se kuuluu. Tulkinta on omassa päässä ei opetuksessa. Minä lopettelin moiset kysymykset kun Jumala avasi Sanstaan mennä kasteelle.
Kun se on tehty, ei peräänkuulutusta enää tarvita.
Kasteelle vaan ja kyselyt loppuvat, monelle on kaste kova kynnys, sen tietää vihollinenkin.
Onhan se kova kynnys mennä vankilaan. Aikuiskastehan on niissä uskonnoissa joissa kaste tarkoittaa "uskon vankilaa". Kaikki eivät halua mennä vankilaan.
Moni tietenkin haluaa olla vankina ja vanginvartijoiden vartioitavana koska ei itse kykene hallitsemaan itseään.
Luehan nyt se apostolien teot vaikka kokonaan, ja katso kelle kaste kuului, kaste ei ole mikään vankila hyvä ihminen vaan joka on kasteella käynyt on Jeesuksen omia sanoja lainaten, uusia luomuksia kasteen haudasta noustessa!
Väännä vaikka mielesi solmuun, mutta Jumalan Sana on muuttumaton. Aamen.
Ps. minut on haudattu vain kerran Jeesukseen Kristukseen.
>>Sanot-
>>Raamatussa sana baptizein tarkoittaa sekä kastaa, upottaa että myös pestä kädet ennen ateriaa.
>>Matt 14:30 Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi -"vajoamaan" =(katapondizoo) ja huusi sanoen: "Herra, auta minua".
kieroon.
keskusteluketjun aloittaja on oikeassa, sanalla baptizein on useita merkityksiä!
...siis Kreikkaa!??? koska sanot minulle->
>>väännät>sanat,>kieroon. Tiit. 3:5
..pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan "uudestisyntymisen peson" ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta
kerroppa mitä tarkoittaa sitten kasteen hauta?
Raamattu ei käytä ilmaisua "kasteen hauta".
Sen sijaan kasteen merkitystä yritetään selvittää Raamatussa vertaamalla sitä mm. Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen (Room.6:6) Kristuksen kuolemaan (Room.6:3) Kristuksen kalliohautaan (Room.6:4 ja Kol.2:12) Kristuksen heräämiseen kuolleista (Room.6:4).Uudestisyntymiseen (Joh.3:5) Kristukseen pukeutumiseen (Gal.3:27) Kristuksen ruumiiseen liittämiseen (1.Kor.12:13)
Nooan arkkiin (1.Pt.4:20-21)Kristuksen ympärileikkaukseen (Kol.2:11). Syntien pesuun (Apt.22:16).
kerrotaan Room. 6:4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan.
Kyllä sen näin voi sanoa että kasteen kautta maeidät on haudattu yhdessä Kristuksen kanssa.
Ymmärrät varmaan, että termi "kasteen hauta", joka ei ole Raamatun käyttämä termi, on ainoastaan baptisten käyttämä ilmaisu, jonka tarkoitus on uskotella, että on ainoastaan yksi oikea tapa kastaa. Näinhän ei tietenkän asia ole.
Yksi kaste (EF.4:5) tarkoittaa kasteitten lukumäärää. Tämän vahvistaa myös ns. Gematria, eli Raamatun numerologinen tutkimus.
>>Sanot-
>>Ymmärrät varmaan, että termi "kasteen hauta", joka ei ole Raamatun käyttämä termi, on ainoastaan baptisten käyttämä ilmaisu, jonka tarkoitus on uskotella, että on ainoastaan yksi oikea tapa kastaa. Näinhän ei tietenkän asia ole.
Yksi kaste (EF.4:5) tarkoittaa kasteitten lukumäärää.
>>(Apt. 19:1 Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
2 Ja hän sanoi heille:
"Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle:
"Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
3 Ja hän sanoi:
"Millä kasteella te sitten olette kastetut?"
He vastasivat:
"Johanneksen kasteella".
4 Niin Paavali sanoi:
"Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
mistä luokittelet että babtistit käyttävät kasteen hauta nimitystä, minä en katso mihinkään kirkkokuntan vaan puhuin Raamatusta mitä siellä on kirjoitettu, lueppas se kohta minkä annoin tarkkaan.
Montakohan Johannes Kastajan nimeen kastettua tulee vastaan enää 2000-luvulla?
Taidat sotkea asioita pahemman kerran, kun puolustelet 2000-luvulla tapahtuvia uusintakasteita Johanneksen vesikasteella kastettujen kastamisella Jeesuksen nimeen uudestaan alkuseurakunnan aikana. Niitähän toki oli ALKUSEURAKUNNAN AIKAAN varmaan hyvinkin paljon, muttei enää ainuttakaan!
Jeesus muuten asetti kristittyjen kasteen vasta kuolemansa jälkeen (Matt.28:19-20) ja sillä kasteella ei ketään Raamatun kertomusten mukaan kastettu kahteen kertaan (Ef.4:5).
Hyvin yleinen harha on myös käyttää väitettä "no mutta eihän se Jeesuskaan lapsia kastanut". Väitehän on ihan tosi. Jätetään vaan kertomatta, että Jeesus ei kastanut sen enempää lapsia kuin aikuisiakaan (Joh.4:2) Johanneksen kasteella!!!
Sillä Kristittyjen kaste valmistui vasta Golgatalla. Kristittyjen kasteessa kun kastetaan Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen yhteyteen (Room.6:3). Se on vasta se kaste, jolla kastettiin yksinäisiä ihmisiä (Filippus, Paavali) ja kokonaisia perheitä perhekunnittain (Apt. 16:15) Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen yhteyteen.
Lasten kastamisen kieltäneet uskonnoliset liikkeet syntyivät vasta 1800-luvulla Amerikassa (Mormonismi, Jehovalaisuus ja Helluntalaisuus), josta ne kulkeutuivat Euroopan kautta myös Suomeen. Kirkon piirissä lapsia on kastettu aina alkuseurakunnan ajoilta lähtien Jeesuksen käskyn mukaisesti (Matt.28:19-20), jotta lapsillakin olisi öljyä lampuissa (Apt.2:38-39).
Älä nojaa tarinoihin ja taruihin!,vaan AINA RAAMATTUUN!, joka on Ramatun ilmoitus siitä miten - PARANNUS!USKO! JA USKOVIEN VESIKASTE! tulee ja pitää suorittaa! Tuo kaikki löytyy Raamatusta!,ei tarvitse mennä sen pidemmälle!
Älä sorru joihinkin kansallisiin tarinoihin ja heidän jorinoihinsa ,vaan ota Raamattu käteen ja ala lukemaan sitä - "Kriittisesti" tarkastellen mitä sen (SANA)! oikeasti ilmoittaa!
Voit lukea nuo aikaisemmat kirjoitukseni mitä olen asiasta aiemmin sanonut ja vertaile niitä sitten Raamatun ilmoitukseen!
En ole tyrkyttänyt Johanneksen kastetta kenellekään, olet ilmeisesti sen käsittänyt virheellisesti!? Vaan olen aiemmin viitannut tuohon Jeesuksen kastetapahtumaan hänen omien sanojensa merkitykseen ja kasteen suoritus mutoon!
Luetaan Jeesuksen omat sanat->
>>Matt 3:13 Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
14 Mutta tämä esteli häntä sanoen:
"Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:
"(Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus)".
Silloin hän salli sen hänelle!.
16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi:
"Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".
Tässä näemme kasteen selvän "muodon"! =(upotuskaste)- jae (16)!
Jakeessa -(15) Jeesus mainitsee MIKSI!? tuo kaste pitää saada!,ja jatkaa ja mainitsee että - Näin sopii täyttää kaikki vanhurskaus!
Kun ihminen kohtaa Jumalan Pyhän Hengen ja saa Armon tulla Jumalaan uskovaksi, niin hän on saanut ottaa "askeleen" Jumalan valmistamalle "puhtauden" =(vanhurskauden)- tielle, Jeesuksen ristillä tehdyn uhrisovituksen tähden.
Vesikasteessa hän suorittaa "julkisen" vanhan lihallisen luonteensa ja epäuskoisen mielensä hautaamisen yhdessä Kristuksen kanssa ja noustessaan "kasteen haudasta" hän nousee uuteen ylösnousemus elämään samoin yhdessä Kristuksen kanssa!,omistaessaan nyt Jumalan Hengen uuden mielenlaadun ja vaeltaa Jumalan Hengen johdatuksessa.
Koska "vanha on kuollut ja uusi on sijaan tullut"!
Ymmärrätkö? Jumalan SANA ja Pyhä Henki on vaikuttanut USKON! ja Vesikaste on vanhan lihallisen luonnon hauta jossa Jeesuksen sanojen mukaan - "täyttyy kaikki vanhurskaus"!ja Jumalan Pyhä Henki täyttää uskovan kun hän on "uskollinen" Jumalan Sanaa ja kehoituksia kohtaan.
Kun tutkimme raamatun ilmoituksia laajemmin ja otamme ne niinkuin ne on siellä kirjoittu, niin havaitsemme, että aina kaikkialla kehoitetaan ensin "Tehkää parannus"! Ja ottakoon kukin kasteen!!!Herran Jeesuksen nimeen!
Tätä samaista ajatusta tukee myös Jeesuksen omat sanat Markuksen evankeliumi-(16);jakeet(15-16)!
Eli ensin usko! ja sitten kaste!
Matt 28:19 taas ei lainkaan ole yhtäläinen muiden samaa asiaa tarkoittavien Raamatun jakeiden kanssa!,vaan eri käännöksissä on paljonkin eri vivahteita tuosta sanomasta jota siinä nainitaan!
33/38 Raamattu sanoo ->
>>19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
1776 käännös ->
>>19 Menkäät siis ja opettakaat kaikkea kansaa, ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,
""Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"".
Eihän kokonaista pakanallista Rooman valtakuntaa olisi saanut Jeesuksen opetuslapsiksi saarnaamisella, mutta "sylivauva kasteella" = (pakko-kastamalla) tässä kyllä näennäisesti onnistuttiin kuten kirkot edelleenkin toimivat!.
Myös sanat "Minun nimeeni'" muutettiin muotoon - "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"!, näin ollen Jeesuksen nimeä ei tarvinnut käyttää enään ollenkaan. Näin tehtynä saatiin kirkollinen pohja luoduksi epäraamatulliselle "vauvakasteelle"!
Sanat "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" herättää kysymyksen:? Onko nimiä yksi vai kolme? Muutetun tekstin tarkka sanamuoto on yksikössä! - "nimeen"!.
Vastaukseksi olisi siis löydyttävä yksi nimi. Mikä sitten on Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimi?
Ensimmäiset alkuseurakunnan uskovat ottivat kasteen (Herran) (Jeshuan Messiaan) nimeen!.
Seuraavat Raamatun kohdat osoittavat sen meille: Apt 2:38: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen - "Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan"!
Apt 8:16: "...he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen"!
Apt 10:48: "Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen"!
Sekä Apt 19:5: "Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen"!.
Jos tarkkoja ollaan ,niin Suomalaisessa, kuten muissakin käännöksissä käytetään(Jeshuan)nimen sijasta käännettyä "Jeesus" nimeä joka kyllä sopii suomalaiseen sanastoon aivan hyvin ja varmaankin (Jeshua) tämän suomalaisenkin muodon ymmärtää aivan hyvin!.
Raamatussa esiintyvä "KASTE" sana joka merkitsee VESIKASTETTA on Kreikaksi =(babtizo), joka taas merkitsee KASTETTA joka suoritetaan niin ,että kastettava viedään vedenpinnan alle mutta hetkenpäästä nostetaan ylös!
Sitten on Sana - "Katapontidzoo" joka merkitsee myös "upottamista" siten ,että kohde "VAJOAA UPOKSIIN - jäädäkseen pohjaan asti"!!!
Sana esiintyy seuraavassa jakeessa ->
>>Matt. 18:6
Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet -(upotettaisiin)- meren syvyyteen. = "katapontidzoo".
>>Mark 16:15 Ja hän sanoi heille:
"Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16 Joka uskoo ja "KASTETAAN"!=(babtizoo), se pelastuu;
mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
terve kaikille
on aivan selvää, että kristikunnan alussa Jerusalemista alkaen kastettiin ihmiset upottamalla veteen, he tulivat ensin uskoon ja sitten heidät kastettiin, vasta myöhemmin vauvoja alettiin kastaa kristikunnassa, kuten Curcullaes kirjoitta, että kolmannella vuosisadalla lapsia alettiin kastaa
ja on muistettava esimö kirkkoisä Augustinuksen kaste, kirkkoisä kastettiin vasta 33 ikäisenä vaikka hänen äitinsä kuului vanhaan kirkkoon ja ei oli kristitty ja ei vienyt vauvaansa Augistinusta kasteelle, vaan ehdotti kastekoulua ennen kastetta eli ilmoitti Augustinuksen lapsena katekumeeniksi, mutta kristillinen opetus jäi kuitenkin silloin Augustinukselta saamatta, vasta 387 jkr. Augistinus kastettiin, Augustinus syntyi 345jkr.
joo mutta kun luet apostolien teot läpi niin siellä kerrotaan, että ensin tultiin uskoon ja sitten kastettiin vedessä ja sitten paikkakunnalle muodostui kristillinen seurakunta joka oli oma yksikkönsa ja ei kuulunut suinkaan valtion hallintoon, maksoivat itse kulut ja kun uskoviin tuli Pyhä Henki, oli siitä merkkinä kielillä puhuminen ja siitä sitten muut tiesivät että Pyhä Henki tuli ihmiseen, näin tekevät nykyisin esim. helluntalaiset, joita on yli 300 milj. maailmassa ja esim. luterilaisia on 62-66 milj. koko maailmassa, vaikka luterilaisen kirkko on syntynyt jo 1500-luvulla ja helluntalaiset seurakunnat syntyivät vasta 1900-luvulla ja silti heitä helluntalaisia on nyt enenmän kuin luterilaisia