Kierrätys ja hukkalämmön hyväksikäyttö otti uuden askeleen, kun Turun kirkon lämmityksessä alettiin käyttämään krematorion tuottamaa lämpöä. Polttoaineeksi kelpaa mikä tahansa eläinperäinen ruho.
- Me huomattiin, että tuo meidän krematorio puskee taivaalle aivan kauheasti hukkalämpöä. Nykyään kun pitää säästää, niin ajateltiin tehdä vuoden ekoteko, ja ottaa tuokin lämpö hyötykäyttöön. Pelkät polttohautajaiset eivät tietenkään riitä pitämään kirkkoa talvipakkasilla lämpöisenä, joten ruumiita on hommattava myös muualta, kertoo kappalainen .
Turun kirkko hommasi nuoria työttömiä kaivelemaan vanhoja hautoja auki, ja tutkimaan josko niissä olisi sopivan kuivettuneita vainajia. Loput lämmitysruumiista löytyy kyttäämällä vanhainkoteja ja terveyskeskusten teho-osastoja. Heti kun papparainen tai mummeli alkaa köhimään, ovat nuoret kärppänä peilin kanssa tutkailemassa, vieläkö hengitys höyryää. Kun lusikka lentää nurkkaan, humahtaa vainaja tulipesään iloisesti rätisemään.
- Paras mahdollinen poltettava vainaja on vanha, kuivettunut käntty. Alkoholistit ykköslistalla, ompa sitten sytytysnesteet omasta takaa. Toisaalta läski palaa hitaasti mutta kauan, kunhan sen saa vain syttymään. Meillä on partiolaispojat käyneet auttelemassa läskinpoltossa, heissä kun nuo pyromaaninelkeet ovat lujassa.
Myös taloyhtiöt ovat olleet kiinnostuneita ruumislämmityksestä. Osa suunnitteleekin jo omaa lämpökeskusta, johon iäkkäämmät asukkaat ja huonovointiset on kätevä paiskata ritisemään. Taloyhtiöiden säästötalkoilla on myös synergiaetua. Kun rahapulassa pihateitä ei hiekoiteta, edesauttaa se lämmitysvainajien lisääntymistä. Jos lämpöä kuitenkin tarvitaan talven paukkupakkasilla lisää, voi talonmies käydä vähäsen “auttelemassa” polttoaineiden hankinnassa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
roviolle
joopas joo