Osumat tankkeihin.

...toisesta maailmansodasta (niin kotimaisia kuin sakujenkin) on lukenut venäläiset panssarinläpäisevät räjäyttivät kohteen huomattavasti harvemmin kertaheitolla, kun taas länsimaiset (länsiliittoutuneiden ja sakujen) vastaavat läpäistessään hyvin monesti kosauttivat kohteensa heti paikalla infernoksi. Syy tähän olisi hauska tietää. Jossain spekuloitiin venäläisten a-tarvikkeiden olleen lähinnä panssariammuksia kun taas länsimaissa käytettiin panssarikranaatteja, mitenkähän on.

Historian harrastaja kirjoitti:

...toisesta maailmansodasta (niin kotimaisia kuin sakujenkin) on lukenut venäläiset panssarinläpäisevät räjäyttivät kohteen huomattavasti harvemmin kertaheitolla, kun taas länsimaiset (länsiliittoutuneiden ja sakujen) vastaavat läpäistessään hyvin monesti kosauttivat kohteensa heti paikalla infernoksi. Syy tähän olisi hauska tietää. Jossain spekuloitiin venäläisten a-tarvikkeiden olleen lähinnä panssariammuksia kun taas länsimaissa käytettiin panssarikranaatteja, mitenkähän on.

Lue lisää

"venäläiset panssarinläpäisevät räjäyttivät kohteen huomattavasti harvemmin kertaheitolla, kun taas länsimaiset (länsiliittoutuneiden ja sakujen) vastaavat läpäistessään hyvin monesti kosauttivat kohteensa heti paikalla infernoksi"

Kyseessä on juurikin se ammusten sijoittelu venäläisissä vaunuissa, mistä höpöttelen alempana: läpäisevä osuma sytyttää ympäri taistelutilaa sijoitellut ammukset ja tuloksena kiva räjähdys.

Länsi- ja sakuvaunuissa ammusvarastointi oli ilmeisesti jo tuolloin toisenlaista sekä vähemmän riskialtista "secondary explosionille".

yritetään kuitenki kirjoitti:

"venäläiset panssarinläpäisevät räjäyttivät kohteen huomattavasti harvemmin kertaheitolla, kun taas länsimaiset (länsiliittoutuneiden ja sakujen) vastaavat läpäistessään hyvin monesti kosauttivat kohteensa heti paikalla infernoksi"

Kyseessä on juurikin se ammusten sijoittelu venäläisissä vaunuissa, mistä höpöttelen alempana: läpäisevä osuma sytyttää ympäri taistelutilaa sijoitellut ammukset ja tuloksena kiva räjähdys.

Länsi- ja sakuvaunuissa ammusvarastointi oli ilmeisesti jo tuolloin toisenlaista sekä vähemmän riskialtista "secondary explosionille".

Lue lisää

...sekä ampuja että kohteena ollut vaunu on monesti ollut venäläistä tekoa. Olisiko sittenkin pääsyy noissa ammustyypeissä.

Länsivaunuissakin ainakin varhaisemmat Shermanit olivat herkkiä räjähtämään, asia jota yritettiin korjata säilyttämällä ammukset ns. märässä säilössä.

Historian harrastaja kirjoitti:

...sekä ampuja että kohteena ollut vaunu on monesti ollut venäläistä tekoa. Olisiko sittenkin pääsyy noissa ammustyypeissä.

Länsivaunuissakin ainakin varhaisemmat Shermanit olivat herkkiä räjähtämään, asia jota yritettiin korjata säilyttämällä ammukset ns. märässä säilössä.

Lue lisää

...länsirintamalla yleensä taistelukuvauksissa, niin liittoutuneiden kuin sakujenkin vaunut pakkasivat hajoamaan onnistuneesta läpäisevästä osumasta rajusti. Se sitten tietty oli toinen juttu kuinka helposti läpäisy saatiin aikaan. Joku Pantteri tai molemman tyypin Tiikerit ottavat helposti jopa 76-millisen etulevyyn ilman läpäisyä, jos on yhtään tuuria.

Historian harrastaja kirjoitti:

...sekä ampuja että kohteena ollut vaunu on monesti ollut venäläistä tekoa. Olisiko sittenkin pääsyy noissa ammustyypeissä.

Länsivaunuissakin ainakin varhaisemmat Shermanit olivat herkkiä räjähtämään, asia jota yritettiin korjata säilyttämällä ammukset ns. märässä säilössä.

Lue lisää

Kyllä se pääsyy räjähtelyyn oli juurikin osuman saaneen vaunun ammusvaraston räjähdys. Tankit eivät meinaan räjähtele läpäisevän ammuksen voimasta, koska ammuksissa ei ole räjähteitä tarpeeksi siihen: nuoliammus eli sabot on alikaliberinuoli, jonka teho perustuu kineettiseen energiaan, räjähteitä ei siinä ole lainkaan; ontelokranu taasen muodostaa ohuen suunnatun räjähdesuihkun, joka tunkeutuu pienestä reiästä panssarin läpi ja siinä sen räjähdevaikutus onkin.

Isoin räjähdevaikutus on ammusvarastolla: mitä suojatumpi se on, sen vaikeammin se räjähtää. Tosin menetelmät taisivat olla noihin aikoihin vielä alkeellisia nykyisiin nähden, joten räjähdyksiä siis sattui usein.

yritetään kuitenki kirjoitti:

Kyllä se pääsyy räjähtelyyn oli juurikin osuman saaneen vaunun ammusvaraston räjähdys. Tankit eivät meinaan räjähtele läpäisevän ammuksen voimasta, koska ammuksissa ei ole räjähteitä tarpeeksi siihen: nuoliammus eli sabot on alikaliberinuoli, jonka teho perustuu kineettiseen energiaan, räjähteitä ei siinä ole lainkaan; ontelokranu taasen muodostaa ohuen suunnatun räjähdesuihkun, joka tunkeutuu pienestä reiästä panssarin läpi ja siinä sen räjähdevaikutus onkin.

Isoin räjähdevaikutus on ammusvarastolla: mitä suojatumpi se on, sen vaikeammin se räjähtää. Tosin menetelmät taisivat olla noihin aikoihin vielä alkeellisia nykyisiin nähden, joten räjähdyksiä siis sattui usein.

Lue lisää

...erilaisia kuin nykyään. Eli päätyyppejä oli ontelokranaatti, panssarikranaatti ja panssariammus.
Joista kaksi jälkimmäistä yleisempiä. Panssariammus oli pelkkä metallimötti, joka ei tosiaan tuhoa kohdettaan ellei se tai panssarinsirpaleet osu johonkin räjähtävään/syttyvään. Panssarikranaatti taas oli asia erikseen, toimii muuten samalla tapaa kuin panssariammus, eli läpäisee kineettisellä energiallaan, mutta kohteen läpäistyään räjähtää sen sisässä. Mikä lisää huomattavasti riskiä ammusten/polttoaineen räjähtämisestä, ja tuhoaa miehistön tehokkaammin. Sikäli kuin tiedän saksalaisten ja länsiliittoutuneiden ampumatarvikkeista pääosa oli tätä sorttia.

Toisekseen toisen maailmansodan aikaiset ontelokranaatit erosivat jonkin verran nykyisistä. Nykyiset pitkälti käyttävät metallilla yleensä kuparilla pinnoitettua räjähdettä, joka räjähtäessään saa aikaan tiiviin kupariplasmasuihkun. Jos suihkun tielle ei osu mitään syttyvää ja räjähtävää kohde saattaa selvitä siitä. Toisen maailman sodan aikaan ei harrastettu yleisesti tuota tekniikkaa vaan räjähde oli pinnoittamaton ja läpäisy tapahtui suunnattujen räjähdyskaasujen suihkulla. Sellainen suihku on toisaalta hyvin kuuma, ja pysyy huonosti kasassa, ei ollut lainkaan harvinaista että sellaisen osuma poltti miehistön niille sijoilleen ja kosautti vaunun sisätilojen täyttyessä kuumista räjähdyskaasuista.

Historian harrastaja kirjoitti:

...erilaisia kuin nykyään. Eli päätyyppejä oli ontelokranaatti, panssarikranaatti ja panssariammus.
Joista kaksi jälkimmäistä yleisempiä. Panssariammus oli pelkkä metallimötti, joka ei tosiaan tuhoa kohdettaan ellei se tai panssarinsirpaleet osu johonkin räjähtävään/syttyvään. Panssarikranaatti taas oli asia erikseen, toimii muuten samalla tapaa kuin panssariammus, eli läpäisee kineettisellä energiallaan, mutta kohteen läpäistyään räjähtää sen sisässä. Mikä lisää huomattavasti riskiä ammusten/polttoaineen räjähtämisestä, ja tuhoaa miehistön tehokkaammin. Sikäli kuin tiedän saksalaisten ja länsiliittoutuneiden ampumatarvikkeista pääosa oli tätä sorttia.

Toisekseen toisen maailmansodan aikaiset ontelokranaatit erosivat jonkin verran nykyisistä. Nykyiset pitkälti käyttävät metallilla yleensä kuparilla pinnoitettua räjähdettä, joka räjähtäessään saa aikaan tiiviin kupariplasmasuihkun. Jos suihkun tielle ei osu mitään syttyvää ja räjähtävää kohde saattaa selvitä siitä. Toisen maailman sodan aikaan ei harrastettu yleisesti tuota tekniikkaa vaan räjähde oli pinnoittamaton ja läpäisy tapahtui suunnattujen räjähdyskaasujen suihkulla. Sellainen suihku on toisaalta hyvin kuuma, ja pysyy huonosti kasassa, ei ollut lainkaan harvinaista että sellaisen osuma poltti miehistön niille sijoilleen ja kosautti vaunun sisätilojen täyttyessä kuumista räjähdyskaasuista.

Lue lisää

Wikipedian juttu saksalaisten peruspanssarinläpäisyammuksesta PzGr39:stä:

Panzergranate 39
Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Panzergranate 39 eli Pzgr. 39 oli saksalainen toisen maailmansodan aikainen panssarikranaatti. Kyseistä ampumatarviketta valmistettiin lukuisissa eri kaliipereissa ja se oli merkittävin saksalaisten panssarintorjunta- ja panssarivaunukanuunoissaan käyttämä panssarikranaattityyppi. Kranaatista on joskus käytetty myös epävirallista nimeä Panzersprenggeschoß 39.

Tekniset ominaisuudet
7,5 cm Panzergranate 39.jpg

Kranaatin runko oli sorvaamalla valmistettu erittäin kovasta ja kestävästä, muun muassa kromia, nikkeliä ja piitä sisältävästä erikoisteräksestä. Kranaatin rungon saatua lopullisen muotonsa se kuumakarkaistiin. Runko valmistettiin joko yhdestä tai kahdesta aihiosta. Kaksiaihioisissa kranaateissa kärkiosa oli kiinnitetty loppurunkoon hitsaamalla. Runkoon oli kiinnitetty myös johtorengas tai -renkaat. Rungon kärjen päässä oli melko tylppä, hitsaamalla kiinnitetty teräväsärmäinen kärkikappale, jonka tarkoituksena oli estää kranaatin varsinaisen rungon murtuminen tai kimpoaminen sen kohdatessa panssarilevyn. Kärkikappaleita valmistettiin sekä pehmeinä että kovina versioina. Pehmeät kärkikappaleet olivat kovuudeltaan samaa luokkaa kranaatin rungon peräosan kanssa. Kovat kärkikappaleet taas oli kuumakarkaistu selvästi kovemmiksi. Koska kärkikappaleen aerodynaamiset ominaisuudet olivat huonot, sen kärkiosan päällä oli ohuesta metallilevystä valmistettu ballistinen kärki, joka antoi ammukselle aerodynaamisesti edullisemman muodon. Puolittaisen poikkeuksen tästä muodosti 50 mm Pzgr. 39, jossa ei ollut ballistista kärkeä.

Räjähdysainelataus oli sijoitettu kranaatin rungon pohjassa olevaan poraukseen. Porauksen suuaukossa oli kierteet, joihin pohjasytytin kiinnittyi. Pohjasytyttimen pohjaan oli kiinnitetty tulen tähystämistä helpottava, panosliekistä syttyvä magnesiumpohjainen valojuovapanos. Räjähdysainelatauksista yleisin oli montaanivahalla flegmatoitu puristettu heksogeeni, 50 mm kranaateissa taas pääasiassa pentriitti, niin ikään montaanivahalla flegmatoituna. Räjähdysainelataukset olivat melko pieniä, vain noin 0,3–0,6% ammuspainosta, sillä suuren latauksen vaatima isompi poraus kranaatin sisällä olisi heikentänyt kranaatin rakennetta läpäisytehon kustannuksella. (TÄMÄ KOHTA ERITYISESTI) Suhteellisesti pienelläkin latauksella oli kuitenkin suuri tuhovaikutus panssarinläpäisyn jälkeen, etupäässä sirpale- ja sytytysvaikutuksen muodossa. Panzergranate 39:ää käytettiin panssarivaunu- ja panssarintorjuntatykeissä yksinomaan patrunoituna. Patrunoidussa laukauksessa jo tehtaalla toisiinsa liitetyt kranaatti ja hylsy muodostavat yhdessä patruunalaukauksen.

Historian harrastaja kirjoitti:

...erilaisia kuin nykyään. Eli päätyyppejä oli ontelokranaatti, panssarikranaatti ja panssariammus.
Joista kaksi jälkimmäistä yleisempiä. Panssariammus oli pelkkä metallimötti, joka ei tosiaan tuhoa kohdettaan ellei se tai panssarinsirpaleet osu johonkin räjähtävään/syttyvään. Panssarikranaatti taas oli asia erikseen, toimii muuten samalla tapaa kuin panssariammus, eli läpäisee kineettisellä energiallaan, mutta kohteen läpäistyään räjähtää sen sisässä. Mikä lisää huomattavasti riskiä ammusten/polttoaineen räjähtämisestä, ja tuhoaa miehistön tehokkaammin. Sikäli kuin tiedän saksalaisten ja länsiliittoutuneiden ampumatarvikkeista pääosa oli tätä sorttia.

Toisekseen toisen maailmansodan aikaiset ontelokranaatit erosivat jonkin verran nykyisistä. Nykyiset pitkälti käyttävät metallilla yleensä kuparilla pinnoitettua räjähdettä, joka räjähtäessään saa aikaan tiiviin kupariplasmasuihkun. Jos suihkun tielle ei osu mitään syttyvää ja räjähtävää kohde saattaa selvitä siitä. Toisen maailman sodan aikaan ei harrastettu yleisesti tuota tekniikkaa vaan räjähde oli pinnoittamaton ja läpäisy tapahtui suunnattujen räjähdyskaasujen suihkulla. Sellainen suihku on toisaalta hyvin kuuma, ja pysyy huonosti kasassa, ei ollut lainkaan harvinaista että sellaisen osuma poltti miehistön niille sijoilleen ja kosautti vaunun sisätilojen täyttyessä kuumista räjähdyskaasuista.

Lue lisää

"Nykyiset pitkälti käyttävät metallilla yleensä kuparilla pinnoitettua räjähdettä, joka räjähtäessään saa aikaan tiiviin kupariplasmasuihkun."

Minä olen ymmärtänyt, että tämä tosiasia ymmärrettiin aika hyvin toiseen maailmansotaan mennessä, mikä olikin pääsyy ilmiön "aseuttamiseen" melko varhain. Viimeistään sodan sodan vanhettua puoliväliinsä tämä asia tuli laajalti tunnetuksi. Siihen liittyi luemma varhain testeissä jopa ns. "ongelmia" eli pinnoitukset tuottivat odotetun suihkun sijaan toissijaisen kappaleen! Tämä "ongelma" kuitenkin korjattiin ja kesti vielä jonkin aikaa ennenkuin "ongelmaa" alettiin hyödyntää uudenlaisten jv- ja panssarimiinojen muodossa.

Panssari -lehdessä 1956 AE:n itsensä laatimassa taistelukuvauksessa on kerrottu eräs tapaus, missä muistaakseni 45mm PST-tykillä ammuttiin liki 60 laukausta ennenkuin T-34 syttyi palamaan. Mahtoi olla koloja täynnä koko vaunu. Koko taistelukertomus löytyy helpoiten tuosta kirjasta, toisin hieman lyhennettynä.

Väänänen Kyösti: Savon prikaatin historiaa. Savon prikaatin ja sen perinnejoukkojen vaiheita Suomen itsenäisyyden ajalla. Mikkelin sotahistoriaa muinaisuudesta nykypäivään
Savon Prikaatin kilta, 1987, 520 41 värill. liitekarttaa s., painos:


http://www.jaegerplatoon.net/AT_GUNS2.htm



Aiheesta lisää:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8491721

Siiranmäen taisteluissa tuhottiin panssarintorjunna toimesta ainakin 28 panssarivaunua, jotka jakaantuivat eri aselajeille seuraavasti:

- Panssarinyrkit 2 kpl
- Panssarikauhut 19 kpl
- 75 K/40 6 kpl
- 76 K/27 1 kpl

Miten monta panssarivaunua vaurioitui tykistötulessa ja miinoitteissa, ei voida tarkoin arvioida.

Lähteenä juttu Panssari -lehdessä 1956 AE:n itsensä laatima kuvaus Siiranmäen taisteluista ja niiden taustasta.

Historian harrastaja kirjoitti:

...erilaisia kuin nykyään. Eli päätyyppejä oli ontelokranaatti, panssarikranaatti ja panssariammus.
Joista kaksi jälkimmäistä yleisempiä. Panssariammus oli pelkkä metallimötti, joka ei tosiaan tuhoa kohdettaan ellei se tai panssarinsirpaleet osu johonkin räjähtävään/syttyvään. Panssarikranaatti taas oli asia erikseen, toimii muuten samalla tapaa kuin panssariammus, eli läpäisee kineettisellä energiallaan, mutta kohteen läpäistyään räjähtää sen sisässä. Mikä lisää huomattavasti riskiä ammusten/polttoaineen räjähtämisestä, ja tuhoaa miehistön tehokkaammin. Sikäli kuin tiedän saksalaisten ja länsiliittoutuneiden ampumatarvikkeista pääosa oli tätä sorttia.

Toisekseen toisen maailmansodan aikaiset ontelokranaatit erosivat jonkin verran nykyisistä. Nykyiset pitkälti käyttävät metallilla yleensä kuparilla pinnoitettua räjähdettä, joka räjähtäessään saa aikaan tiiviin kupariplasmasuihkun. Jos suihkun tielle ei osu mitään syttyvää ja räjähtävää kohde saattaa selvitä siitä. Toisen maailman sodan aikaan ei harrastettu yleisesti tuota tekniikkaa vaan räjähde oli pinnoittamaton ja läpäisy tapahtui suunnattujen räjähdyskaasujen suihkulla. Sellainen suihku on toisaalta hyvin kuuma, ja pysyy huonosti kasassa, ei ollut lainkaan harvinaista että sellaisen osuma poltti miehistön niille sijoilleen ja kosautti vaunun sisätilojen täyttyessä kuumista räjähdyskaasuista.

Lue lisää

Eipä ollutkaan tuo ps-kranaatin olemus tiedossa, kiitos siis opetuksesta.

Me Again kirjoitti:

"Nykyiset pitkälti käyttävät metallilla yleensä kuparilla pinnoitettua räjähdettä, joka räjähtäessään saa aikaan tiiviin kupariplasmasuihkun."

Minä olen ymmärtänyt, että tämä tosiasia ymmärrettiin aika hyvin toiseen maailmansotaan mennessä, mikä olikin pääsyy ilmiön "aseuttamiseen" melko varhain. Viimeistään sodan sodan vanhettua puoliväliinsä tämä asia tuli laajalti tunnetuksi. Siihen liittyi luemma varhain testeissä jopa ns. "ongelmia" eli pinnoitukset tuottivat odotetun suihkun sijaan toissijaisen kappaleen! Tämä "ongelma" kuitenkin korjattiin ja kesti vielä jonkin aikaa ennenkuin "ongelmaa" alettiin hyödyntää uudenlaisten jv- ja panssarimiinojen muodossa.

Lue lisää

tätä ratakaisua yritettiin käyttää, se kun tarvitsi pienen kaliiperinsa takia kaiken mahdollisen lisätehon. Sakujen vastaavissa aseissa ei moista rakennetta käytetty, mutta sen puuttumisella ei paljoa merkitystä ollut suuren kaliiperin takia.

Historian Harrastaja kirjoitti:

tätä ratakaisua yritettiin käyttää, se kun tarvitsi pienen kaliiperinsa takia kaiken mahdollisen lisätehon. Sakujen vastaavissa aseissa ei moista rakennetta käytetty, mutta sen puuttumisella ei paljoa merkitystä ollut suuren kaliiperin takia.

Lue lisää

"Lähinnä jenkkien bazookassa tätä ratakaisua yritettiin käyttää, se kun tarvitsi pienen kaliiperinsa takia kaiken mahdollisen lisätehon."

No, ainakin lännessä haupitsien kranaateista useimmissa ideaa sovellettiin teräspinnoitteen muodossa, vaikka kiertovakauksen vuoksi unelmoituja tehoja ei koskaan saatu irti. Muuten yksi tähän kokeiltu tasoitusmenetelmä oli irrallinen ulkokuori, joka kuitenkin rajoitti taistelukärjen kokoa eikä ilmeisesti muutenkaan ollut erityisen hyvä. Joissakin käsin asennettavissa räjähteissä pinnoitteet koostuivat teräksen sijaan lasista ja vielä erikoistuneemmissa malleissa käytettiin jopa lyijyä, vaikka tämä tapahtui kyllä melko myöhään sodassa. Aallonmuokkauskin oli ilmeisesti jo tiedossa ja kokeiltavana sodan aikoihin, vaikka ei ehkä silti kenttäkäytössä...

"Sakujen vastaavissa aseissa ei moista rakennetta käytetty..."

Tuo kuulostaa minusta varsin erikoiselta. Eikö Saksa kuitenkin ollut tämän alan kärkimaita?

Historian harrastaja kirjoitti:

...erilaisia kuin nykyään. Eli päätyyppejä oli ontelokranaatti, panssarikranaatti ja panssariammus.
Joista kaksi jälkimmäistä yleisempiä. Panssariammus oli pelkkä metallimötti, joka ei tosiaan tuhoa kohdettaan ellei se tai panssarinsirpaleet osu johonkin räjähtävään/syttyvään. Panssarikranaatti taas oli asia erikseen, toimii muuten samalla tapaa kuin panssariammus, eli läpäisee kineettisellä energiallaan, mutta kohteen läpäistyään räjähtää sen sisässä. Mikä lisää huomattavasti riskiä ammusten/polttoaineen räjähtämisestä, ja tuhoaa miehistön tehokkaammin. Sikäli kuin tiedän saksalaisten ja länsiliittoutuneiden ampumatarvikkeista pääosa oli tätä sorttia.

Toisekseen toisen maailmansodan aikaiset ontelokranaatit erosivat jonkin verran nykyisistä. Nykyiset pitkälti käyttävät metallilla yleensä kuparilla pinnoitettua räjähdettä, joka räjähtäessään saa aikaan tiiviin kupariplasmasuihkun. Jos suihkun tielle ei osu mitään syttyvää ja räjähtävää kohde saattaa selvitä siitä. Toisen maailman sodan aikaan ei harrastettu yleisesti tuota tekniikkaa vaan räjähde oli pinnoittamaton ja läpäisy tapahtui suunnattujen räjähdyskaasujen suihkulla. Sellainen suihku on toisaalta hyvin kuuma, ja pysyy huonosti kasassa, ei ollut lainkaan harvinaista että sellaisen osuma poltti miehistön niille sijoilleen ja kosautti vaunun sisätilojen täyttyessä kuumista räjähdyskaasuista.

Lue lisää

joissa oli miehistöä vaihdettu venäläisestä suomalaisiin ja ainakin faija kertoi, ettei niissä vaunuissa niin ihmeitä ollut tapahtunut, kun oli vaan ammus tullut kylkeen ja pieni reikä, kuin hitsipillillä polttaen. Se oli vaan paikattu ja tietty maalattu omiin väreihin. T-34 on aika askeettinen sisustaltaan, että ei siellä paljon ole miehistön lisäksi kärvähtää.

...ainakin käytössä sellainen mukava tärykranaatti. Sen tarkoituskaan ei ollut läpäistä vaan kranaatti räjähtää panssarin pinnassa, ja sen synnyttämä shokkiaalto irrottaa panssarin sisäpinnasta isoja kovaa lentäviä kappaleita, parhaimmillaan n.70 kilon painoisiakin.

Historian harrastaja kirjoitti:

...ainakin käytössä sellainen mukava tärykranaatti. Sen tarkoituskaan ei ollut läpäistä vaan kranaatti räjähtää panssarin pinnassa, ja sen synnyttämä shokkiaalto irrottaa panssarin sisäpinnasta isoja kovaa lentäviä kappaleita, parhaimmillaan n.70 kilon painoisiakin.

Lue lisää

Kyseinen jytky oli tosiaan olemassa ja nimeltään se oli HESH (High Explosive Squash Head). Taidettiin käyttää ainakin 105mm L7-tykeissä, joka löytyi mm. Centurionista. Tuon spall linerin yleistyminen ja kehittyminen on tehnyt ammuksesta ilmeisesti tehottoman nykyaikaisia vaunuja vastaan, eikä tietenkään tuo 105mm rihlattu tykkikään ole enää takavuosien kaltaisessa käytössä.

Samaa ammusideaa käytettiin myös järeällä 165mm "demolition gunilla" aseistetuissa pioneeripanssarivaunuissa, esim. amerikkalainen M728. USA:ssa ammus tunnettiin nimellä HEP (High Explosive Plastic). Paukku oli varsin noheva raivausluontoisiin räjäytyksiin, koska se ei singonnut samalla lailla sirpaleita satoja metrejä ympäriinsä kuin normaali sirpalekranaatti.

Sitä vain kysyin että mikä näitten eri ammusten teho on läpäistyään panssaroinnin.
Olen lukenut jostain että joku panssarisotilas 2-maailmansodan aikana oli selvinnyt 8-kertaa
tuhotusta vaunusta.Tais olla saku.Sorry jos oli huonosti esitetty kysymys,kun ei ole
asian ammattilainen.

Panzergranat 40 kirjoitti:

Sitä vain kysyin että mikä näitten eri ammusten teho on läpäistyään panssaroinnin.
Olen lukenut jostain että joku panssarisotilas 2-maailmansodan aikana oli selvinnyt 8-kertaa
tuhotusta vaunusta.Tais olla saku.Sorry jos oli huonosti esitetty kysymys,kun ei ole
asian ammattilainen.

Lue lisää

....millainen ammus, missä kulmassa, mihin osuu, mikä panssari. Siinä on niin paljon muuttujia, että kysymykseen on vaikea vastata tyhjentävästi.

Perussääntönä, sen huonompi juttu kohteelle mitä isomman aseen läpäissevästä osumasta on kyse. Jonkun panssarintorjuntakiväärin läpäisyosuma esim T-26teen ei välttämättä tee juuri mitään, jollei osu mihinkään tärkeään. Sitä vastoin 75mm pst tykin osuma samaan vaunuun lopettaa pelin yleensä kertaheitolla.

Panzergranat 40 kirjoitti:

Sitä vain kysyin että mikä näitten eri ammusten teho on läpäistyään panssaroinnin.
Olen lukenut jostain että joku panssarisotilas 2-maailmansodan aikana oli selvinnyt 8-kertaa
tuhotusta vaunusta.Tais olla saku.Sorry jos oli huonosti esitetty kysymys,kun ei ole
asian ammattilainen.

Lue lisää

Vaan ei tavallista, että tuhotusta vaunusta selviää kahdeksan kertaa. Lienee tarpeen kysyä, että miten vaunu on luokiteltu tuohoutuneeksi? Monesti, jos taisteluolosuhteissa tela katkeaa (Miina, muu syy?), tai tulee konerikko, tai muu tekninen vika, vaunu joudutaan hylkäämään ja niinollen kirjaamaan tuhoutuneeksi.
Jos taas tarkoitetaan ammusosuman kautta tuhoutuneita vaunuja, epäilen ettei kahdeksaa kertaa selviä, kuin lottovoittoon (x16) verrattavalla tuurilla.
Polttopullo oli myös suosittu vaununtuhoamiskeino, muillakin kuin suomalaisilla. Siitähän on mahdollista selvitä, tukahduttaa tuli vaatteissaan, ja jos vihollinen ei heti ammu, niin voi antautua tai taistelun hälinässä vaikka paeta omalle puolellekin.

Mutta kuten mainitsin, Harvinaista se on.

Eri asetyyppien vaikutukset on varsin hyvin luettavissa ylläolevasta viestiketjusta, joten en niitä ala toistelemaan.

Velociraptor kirjoitti:

Vaan ei tavallista, että tuhotusta vaunusta selviää kahdeksan kertaa. Lienee tarpeen kysyä, että miten vaunu on luokiteltu tuohoutuneeksi? Monesti, jos taisteluolosuhteissa tela katkeaa (Miina, muu syy?), tai tulee konerikko, tai muu tekninen vika, vaunu joudutaan hylkäämään ja niinollen kirjaamaan tuhoutuneeksi.
Jos taas tarkoitetaan ammusosuman kautta tuhoutuneita vaunuja, epäilen ettei kahdeksaa kertaa selviä, kuin lottovoittoon (x16) verrattavalla tuurilla.
Polttopullo oli myös suosittu vaununtuhoamiskeino, muillakin kuin suomalaisilla. Siitähän on mahdollista selvitä, tukahduttaa tuli vaatteissaan, ja jos vihollinen ei heti ammu, niin voi antautua tai taistelun hälinässä vaikka paeta omalle puolellekin.

Mutta kuten mainitsin, Harvinaista se on.

Eri asetyyppien vaikutukset on varsin hyvin luettavissa ylläolevasta viestiketjusta, joten en niitä ala toistelemaan.

Lue lisää

...dieselkäyttöinen vaunu ei helposti syty, eikä polttoaine ainakaan räjähdä, ja bensakäyttöisissäkin alkoi olla konetilan sammuttimia nykymalliin loppupäässä sotaa.

Velociraptor kirjoitti:

Vaan ei tavallista, että tuhotusta vaunusta selviää kahdeksan kertaa. Lienee tarpeen kysyä, että miten vaunu on luokiteltu tuohoutuneeksi? Monesti, jos taisteluolosuhteissa tela katkeaa (Miina, muu syy?), tai tulee konerikko, tai muu tekninen vika, vaunu joudutaan hylkäämään ja niinollen kirjaamaan tuhoutuneeksi.
Jos taas tarkoitetaan ammusosuman kautta tuhoutuneita vaunuja, epäilen ettei kahdeksaa kertaa selviä, kuin lottovoittoon (x16) verrattavalla tuurilla.
Polttopullo oli myös suosittu vaununtuhoamiskeino, muillakin kuin suomalaisilla. Siitähän on mahdollista selvitä, tukahduttaa tuli vaatteissaan, ja jos vihollinen ei heti ammu, niin voi antautua tai taistelun hälinässä vaikka paeta omalle puolellekin.

Mutta kuten mainitsin, Harvinaista se on.

Eri asetyyppien vaikutukset on varsin hyvin luettavissa ylläolevasta viestiketjusta, joten en niitä ala toistelemaan.

Lue lisää

"Jos taas tarkoitetaan ammusosuman kautta tuhoutuneita vaunuja, epäilen ettei kahdeksaa kertaa selviä, kuin lottovoittoon (x16) verrattavalla tuurilla"

Ei tuo mahdottomalta lainkaan kuulosta, aika paljonhan on tapauksia missä "vaunu ammuttu äijän alta" monen monituista kertaa taisteluissa ja ukko tänäkin päivänä vielä virkeänä sotaveteraanina elossa. Onnella tietysti iso merkitys, missä kohtaa vaunua istuu kun osuma iskee ja varsinkin mikä ammus vaunun lävistää.

Vaunuissa viime maailmansodan aikanakin oli isoja eroja miehistön pelastautumisen kannalta, vaikkapa sakujen joku alkupään Panzer IV D oli miehistöjen arvostama siinä suhteessa että jokaiselle viidelle miehistönjäsenelle oli oma pakoluukkunsa (johtaja torniluukusta, lataaja ja ampuja omista luukuista tornin sivulta sekä radisti ja ajaja omista luukuista pihalle eturungon kautta) joka mahdollisti nopean ulospääsyn koko miehistölle muutamassa sekunnissa kun tuli kirjaimellisesti kuumat paikat.

Toisena ääripäänä voisi mainita vaikkapa neukkujen JS-2 -tankin joka oli ajajalleen todellinen kuolemanloukku koska kuskille ei ollut omaa pakoluukkua ollenkaan, tarjolla ainoastaan (hyvin salvattu) rungon pohjaluukku kaukana ajajan penkin takana tai kiipeäminen ylös torniluukkuun josta ulospääsy raittiimpaan vaikkei välttämättä yhtään turvallisempaan ympäristöön. Pahasti haavoittuneelle varmasti liki mahdoton tehtävä hilata itsensä ylös torniin asti.

Onnella on kyllä iso merkitys sodassa, myös muualla kuin panssarissa. Johan moni pitää vaikkapa noita suuria pudotuslukuja saavuttaneita saksalaisia lentäjä-ässiä jonain "luodinkestävinä" jotka vain ampuivat vihollisia suuret määrät alas saamatta itse naarmuakaan. Kuitenkin jos heidän tarinoitaan lukee niin monen kohdalla lukee tarinoita tyyliin "ammuttiin urallaan alas 8 kertaa joista viisi kertaa teki pakkolaskun ja 3 kertaa hyppäsi laskuvarjolla". Eivät mitenkään voittamattomia itsekään, onnea tuntuisi olleen mukana iso annos kun kerta toisensa jälkeen selvisivät alasammutuksi tulemisestaan ja jatkoivat lentämistä voittoja saavuttaen.

Historian Harrastaja kirjoitti:

...dieselkäyttöinen vaunu ei helposti syty, eikä polttoaine ainakaan räjähdä, ja bensakäyttöisissäkin alkoi olla konetilan sammuttimia nykymalliin loppupäässä sotaa.

"bensakäyttöisissäkin alkoi olla konetilan sammuttimia nykymalliin loppupäässä sotaa."

Taisipa PzKw V ja VI vaunuissa olla hiilidioksidisammuttimet konehuoneessa ihan vakiona. Jos pannu lehahti palamaan niin se saatiin sammumaankin. Samaten vääntötankojousitukseen oli sijoitettu valmiit räjähteet vaunun tuhoamiseksi käyttökelvottomaksi jos se jouduttiin hylkäämään. Siksi lähes kaikki hylätyt ja tuhotut saksalaisvaunut (tuossa kokoluokassa), "makaa" kuin hautovat ankat.

Tuossa on hyvä esimerkkitapaus:

http://en.wikipedia.org/wiki/File:Pz.Kpfw._Vl_Ausf.H_in_Snegiri.JPG


Dieselöljyä ei saatu sammumaan jos se kerran syttyi.

C2O kirjoitti:

"bensakäyttöisissäkin alkoi olla konetilan sammuttimia nykymalliin loppupäässä sotaa."

Taisipa PzKw V ja VI vaunuissa olla hiilidioksidisammuttimet konehuoneessa ihan vakiona. Jos pannu lehahti palamaan niin se saatiin sammumaankin. Samaten vääntötankojousitukseen oli sijoitettu valmiit räjähteet vaunun tuhoamiseksi käyttökelvottomaksi jos se jouduttiin hylkäämään. Siksi lähes kaikki hylätyt ja tuhotut saksalaisvaunut (tuossa kokoluokassa), "makaa" kuin hautovat ankat.

Tuossa on hyvä esimerkkitapaus:

http://en.wikipedia.org/wiki/File:Pz.Kpfw._Vl_Ausf.H_in_Snegiri.JPG


Dieselöljyä ei saatu sammumaan jos se kerran syttyi.

Lue lisää

...ainakin alkupään Panttereissa moottoreilla oli paha tapa roihahtaa omia aikojaankin.

....en tiedä miten T-55ssä ammukset ovat mutta T-72ssa ne ovat tornia kiertävässä karusellissa. Osuma torniin ja T-72 kiittää nostamalla hattua.

Historian harrastaja kirjoitti:

....en tiedä miten T-55ssä ammukset ovat mutta T-72ssa ne ovat tornia kiertävässä karusellissa. Osuma torniin ja T-72 kiittää nostamalla hattua.

http://images.google.fi/images?hl=fi&client=firefox-a&rls=org.mozilla:fi:official&um=1&q=t-55 ammo&start=0&sa=N

Tuolta löytyy muutama kuva ja minusta näyttää että olisivat ihan tuolleen suojaamattomina sivuilla. johtuisikohan isompi kokoisten ammuksien sisältämän ruudin määrän takia tuo räjähtäminen?

Historian harrastaja kirjoitti:

....en tiedä miten T-55ssä ammukset ovat mutta T-72ssa ne ovat tornia kiertävässä karusellissa. Osuma torniin ja T-72 kiittää nostamalla hattua.

Seitenkakkosen ammuskaruselli ei "kierrä tornia" vaan on rungon alimmassa osassa tornin alla. Kaikki vaunun ampumatarvikkeet eivät mahdu kerralla karuselliin vaan osa on sijoitettu taistelutilaan joissa on kranaateille/kartusseille (T-72 :n 125 mm tykkihän käyttää erikseen ladattavaa ammus/ajopanos -yhdistelmää eikä yhtenäistä patruunalaukausta) säilytystiloja vähän joka paikassa.

Nuo "varalla olevat" ampumatarvikkeet ovat usein seitenkakkosessa olleet juuri se murheenkryyni koska läpäisevä osuma liki mihin vain kohtaan taistelutilaa on usein saanut aikaan ampumatarvikkeiden syttymisen mistä sitten usein seuraa ketjureaktio jossa vaunun tornikin on kevyttä tavaraa jos karusellin ampumatarvikkeet "ottavat tulta".

Esim Tsetsenian sodissa venäläiset huomattuaan kokemuksen kautta vaunutyypin haavoittuvuuden esim sinkojen ampumille läpäiseville osumille ja niiden aiheuttamille vaunun ampumatarvikkeiden johdannaisräjähdykselle, poistivat taistelutilasta ammustarvikkeet ja ajoivat taisteluun pelkkä ammuskaruselli täytettynä. Karuselli varsin hyvässä suojassa em sinkojen osumilta rungon pohjalla. Vaunun ampumatarvikemäärä tietysti väheni em toimilla mutta riski katastrofaaliseen ampumatarvikeräjähdykseen pieneni olennaisesti.

Noissa vaunuissa ei käytetä automaattilataajaa, eli niissä ei taida myöskään olla sitä ammuskarusellia mallia T-72. Ammukset on sijoiteltu enempi hajalleen ympäri tst-tilaa.

Näinpä niiden tornitkaan ei sinkoile ihan yhtä innokkaasti taivaalle ammusräjähdyksen sattuessa kun puuttuu sen karusellin ammusten keskitetty räjähdysvoima.