Vuonna 2000

Kaunis parikymppinen tyttäreni, opiskeli teki töitä bailas ystävien kanssa. Kaikki hyvin vai oliko. Vuokrat jäi maksamatta, maksamattomat puhelinlaskut 7000 silloista markkaa. Kaikki muka hyvin mutta ei siltikään. Mietin asioita ynnäsin yhteen 1 1. Olin aina ihmetellyt minkä takia seurustelu ei kiinnostanut, poikia tuli ja meni oli ainakin tulevinaan ja menevinään. Tehtyäni salapoliistyötä tulikin esille ettei mitään poikia koskaan ole ollutkaan vaan tyttöjä. Olin kyllä aavistellut asiaa mutta siirtänyt sitä hamaan tulevaisuuteen, kaikki kaverit tiesivät minä en. Otin asian puheeksi ja samalla selvisi kaikkia muitakin velkoja myös minulta oli kavallettu rahaa koko elämä umpikujassa. Riita siitä syntyi kaksi voimakasta naista vastakkain. Mielestäni tyttäreni olisi pitänyt olla rehellinen ja kertoa kaikki että olisin voinut auttaa, mutta kaikki oli niin umpisolmussa ettei hänestä ollut siihen. Välimme meni poikki kolmeksi kuukaudeksi. Oikeastaan koko tämän ajan tunsin vain vihaa häntä kohtaan. En tiedä mikä oli vainkeinta ja pahinta seksuaalinen suuntautuminen vai kaikki muu minkä se oli saanut aikaan kun hän oli asian joutunut minulta salaamaan. Kolmen kuukauden päästä rupesimme selvitteleen asiaa. Kun saimme muut asiat selviksi ja jonkinlaise sopimuksen jatkosta että edes pystyin luottamaan häneen jonka jälkeen pystyin auttamaan häntä, vasta sen jälkeen tajusin että hän on lesbo, vaikka olin kyllä asian jo tiennyt. Ensin tuli semmoinen olo etten tiennyt enää mikä itse olen ja sen jälkeen rupesin miettimään ja uskottelemaan itselleni että se on vaan ohimenevää. Sanoinkin sen ääneen ja vaikka mulle kyllä sanottiin: Äiti mää en voi sille mitään ei se ole mun päätettävissä. Halusin kuitenkin uskoa että kohta se on ohi. En itkeny en valvonu öitä ainakaan sen asian takia. Pikkuhiljaa kuitenkin asiasta tuli arkipäivää, tyttäreni rupesi seurustelemaan uudestaan lapsuuden kaverinsa kanssa, muuttivat yhteen, ostivat omakotitalon, pidettiin kihlajaiset suvuille, parisuhde rekisteröitiin jota juhlittiin oikeen kunnolla sadankolmenkymmenen hengen voimin En osaa sanoo millon siitä siitä tuli mulle normaali asia, että näinhän sen täytyy olla eihän se voi olla muuten. Kai siihen kauan aikaa meni mutta se aika meni tosi nopeesti. Tää oli mulle tosi kova paikka voin melkein sanoo elämän käännekohdaksi mutta käännös oli parempaan. Ihanaa nähdä tytär onnellisena ja tasapainoisena hyvässä parisuhteessa. Täytyy vielä lopuksi kertoa että oli tämä paljon vaikeempaa äidille kun isälle ehkä tämänkin asian hyväksyminen riippuu niin paljon ihmisestä.