kaksi nimeämätöntä
lumenvalkoista kuukauttako se vain kesti
niin muistini antaa muistaa
( tai ehkä se sittenkin oli hieman enemmän )
sitkeähenkisten päivien ääriviivat
kaikkoavat ja taas palaavat
varjot
kasvojen toisiimme tuottava lämpö
oudosti
ei vaan sittenkin repivästi
hävisivät kahden ihmisen päivien piirrot
loitontuivat, hiipuivat pois
askelten surulliset äänetkin
yhä yhtä rakas
yhä yhtä viileän vieras
täyden ja tyhjän elämän syli tässä
katso !
http://www.youtube.com/watch?v=bDx_fdm3Zeo
lumenvalkoista kuukauttako se vain kesti
niin muistini antaa muistaa
( tai ehkä se sittenkin oli hieman enemmän )
sitkeähenkisten päivien ääriviivat
kaikkoavat ja taas palaavat
varjot
kasvojen toisiimme tuottava lämpö
oudosti
ei vaan sittenkin repivästi
hävisivät kahden ihmisen päivien piirrot
loitontuivat, hiipuivat pois
askelten surulliset äänetkin
yhä yhtä rakas
yhä yhtä viileän vieras
täyden ja tyhjän elämän syli tässä
katso !
http://www.youtube.com/watch?v=bDx_fdm3Zeo
Vastaukset 20
Vanhimmat
Runosi alkaa puistatuksella - pirun talvikuukaudet ja kylmyys...
Ja jatkuu hehkuvanoransseilla sanoilla jotka suloisesti lämmittävät =)
Sitten tuli taas viileää :O
Minä menen hakemaan villasukat jalkoihin ja koitan samalla selvittää salaisuutesi
kirjoittaa näin liikuttavaa tekstiä
joka uppoaa meikämammaan
kuin metrinen halko!
kyl niihe on viäl aikaa, talvikuukausiin flikka ( vaik tiätty allakan mukaa ne pian o käsil )
Mut eiks se elämä ja ennen kaikkea rakkauskin ole
vähän sellasta, että on kylmä ja lämmin vuorottain =)
Äläkä sano, et mää puhusi menopaussist, se o ohi mul onneks jo * hykertelee *
Olenk mä hiukka miälissäni Su palautteest,
kiittelen ja pokkaan.
PS Mulla on muuten ne villakkaat jalas melki kesät-talvet.
Sinä ystäväni, ymmärrätköhän, miten
sympaattinen olet usein silmissäni ja
sinulle hymyilen. Jaksat olla vierelläni,
saada minut nauruun, vaikka kaikki tuntuu,
että kaatuu.
Sinä senkin pörrö, jos teet jotain väärää,
katsot vetoavasti silmiini ja annan anteeksi,
jos oikein teet, ei, et odota kiitosta, sinulle
riittä minun hymy ja jotain, mikä on kuin kova
luu.
Rakas ystäväni, Sinun kanssasi jaksan
pitää hauskaa, osaat minuun vedota, kohotat
minut, kun maassa olen, mieli taas puhdistuu,
kirkastuu. Vaikka olet sinä välillä..hmm.. aikamoinen
turilas.
Ysätäväni, et sinä sanojani ymmärrä, vaikka
pää kallellaan minua kuuntelet, mutta pitää minusta
sinä osaat ja olla minulle luotettava. Ja tuo sinun..
häntä..se minut hulluksi heilunnallaan tekee...
senkin köriläs...
sinun kanssasi tämä maailma on ihmeellinen..
http://www.youtube.com/watch?v=eaia5eb6q2A&feature=related
Elämän rikkaus luotettava ystävä,
hän, joka jää viimeksi vierelle ja
on ensimmäisenä iloitsemassa
kaikesta hyvästä.
Sellainen ystävä kun tulee vierelle ja
katsoo silmiin, sitä ei ikinä unohda,
eikä sydän suurempaa rikkautta
kohtaa.
Rakkausrunoosi sisältyi elämän
kokoinen tarina ja kovasti lämpöisessä
muodossa.
Tässä tekstissäsi on inhimillisyyttä ja koskettavuutta.
Teksti joka kertoo, miten osaa luoda uutta ja
toisenlaista Runoa.
Arvostan suuresti tapaasi ja kykyäsi
kirjoittaa Runoa.
Tämä oli lämmin ja hieno Runosi.
Syksyn aurinkoa ja ulkoilua päivääsi.
Minun pieni ystäväni on valkoinen, lähes kokonaan valkoinen.
Miten ihanan liikuttava liite, omani on tuossa on ihan liki ja
jos se ymmärtäisi, olisin sen pyytänyt katsomaan liitettä. Eihän
se sitä tajua, telkkariin jos pyytää katsomaan, sen kylläkin.
Olet kyllä niin oikeilla jäljillä, että varmaan kaikkein pyyteettömin
ystävyys tulee omalta lemmikiltä. Se todellakin on aina yhtä iloinen
tapaamisesta, vaikka olisi ollut sen silmistä pois vain hetken.
Liitteestä ja runostasi tuli eittämättä mieleen Timo Turusen levytys
' pieni ystäväin ' joka kuulemma kertookin Hänen omasta koirastaan,
koirastaan joka muistaakseni joko kuoli tai jouduttiin lopettamaan.
Sekin on totta, että se jaksaa olla aina vierellä ja lohtuna pelkällä
olemassaolollaan. Mutta virhe - Sinä luulet ettei se ymmärrä puhettani.
Kyllä se kuule ymmärtää, enemmän kuin osaat kuvitellakaan. Mutta muuten
runosi oli ehdottomasti ihanin rakkausruno siihen uskollisempaan ystävään,
minkä ihminen voi omistaa - koiraan. Varmaankin perustuu Sinulle omakoh-
taiseen kokemukseen joko nyt tai sitten lapsuutesi kautta.
Voisin jatkaa koiraihmisenä tätä juttua loputtomiin, mutta ehkä et jaksaisi
kuunnella. Niin virtuoosi kuin oletkin rakkausrunoinesi, niin kyllä tämäkin
oli oiva osoitus monipuolisuudestasi. Vaikka toisaalta, rakkauttahan se rak-
kaus lemmikkiinkin on.
Minä arvostan aina palautteitasi ja upeita runojasi - KIITOS !
Syndrooma - jo sanana saa houkuttelemaan tutkimaan
syntyjä syviä kuin elämän eri sisäisiä vivahteita asetellessasi
sanojasi kerronnaksi että mikä on sanomasi lukijoillesi.
En halua edes tuota yrittää vaan luoda kuin omaksi
sisäiseksi tunnelmaksi kuin etsiä niistä sopivuutta runoosi,
että löytyykö tiettyä yhtäläisyyksiä...onko tuossa ikävää
onko onnen siemeniä...tulkintaa muodostaa jokainen omalla
tahollaan elämästään.
Askelissa että hengityksissä on monenkirjavia sisäisiä
tuntemuksia mutta luoda ne kuin salatuksi kerronnaksi
paljastamasta itseään vaikka tutuille on jo -salatiedettä-
...osaat tämän "salatieteen"ääriviivat luoda kuin morsettaen
meille luettavaksi/-tulkattaksi...ja minä vaan jälleen totean
että runot runoina mutta kuitenkin.... ?
Upea runo elämästä ja suothan - sorry - jos kommenttini
muodostui minusta tämänkaltaiseksi - hyvällä tarkoittaen
kuitenkin.
salatiedettä, vaikka pakko onkin myöntää, että yksi
runon kirjoittamisen vaikeimmista osista on nimetä
se joksikin. Mutta tällä kertaa jostain kumman syystä
se oli helppoa, ei tarvinnut miettiä, vaan se syttyi
kuin lamppuna tuolla pääkopassa.
Tosin ei itse runonkaan synnytys tuottanut tuskaa. Yksi
ainoa asia jäi harmittamaan heti sen jälkeen, kun olin
lähettänyt sen ja tallensin tekstin Wordista muistitikulle.
Pirskatti soikoon, kun sinne tupsahti kahteen kertaan sana
' päivien ' Jälkimmäisessä osassa sen olisi voinut korvata
vaikkapa siluetilla tai jollain muulla. Mutta, mutta - tehty mikä
tehty.
Morsetustakin olen muuten jossain runossani käyttänyt aikoja
sitten, nyt oli tällaisen vuoro. Ja miksi ihmeellä pyydät anteeksi
kirjoittamaasi, sehän oli mitä parhain palaute.
Kiitän Dolan, mukavaa että runoni antoi aiheen viivähtää tässä
ja jättää arvokkaita sanasia.
ei kai tästä muuta voi sanoa kuin että taidolla tehty
kiitos linda!
No mutta, mitäpä muuta tarvitseekaan sanoa,
se toki riittää ja antaa minulle iloa.
Itsellesihän se kiitos ehdottomasti kuuluu !
Muistikuvia noita
muistaako kaikkea, vai eikö muista
muistikuvia kuluneita
ehkä ei kuitenkaan täysin unohtuneita
kaikki lämpö onko poissa
näkyykö valoa ikkunoissa
onko rakkaus kauas katseista
epätietoisuus omasta sylistä
jos rakkaus on vielä viileän vieras
voisi myöhemmin olla lämmin raikas.
En ehkä osaa runojasi tulkita, mutta aina yritän kuitenkin miettiä. :)
Jokainen näkee, kokee ja tulkitsee lukemaansa omalla
tavallaan, eikä mikään toisaalta ole väärin vaikka ap:n
kirjoittajan omat ajatukset ja kommentoijan/lukijan
eivät yhtyisikään. Kovasti en itse siksi haluaisikaan seli-
tellä runojeni syntyä, vaan todeta vain niin kuin nytkin;
faktan ja fiktion sulava sopusointu säkeissä kiertää.
Ja on aina mielenkiintoista lukea, mitä runo lukijassa
synnyttää, se kun voi olla aivan jotain muuta miksi olen
itse sisällön muodostanut ja tarkoittanut. Mutta myönnän,
olet melkoisen oikeilla jäljillä kuitenkin =)
Nöyrä on kiitokseni Diin Sinulle.
Ilmastonmuutos etenee ja lumettomien kuukausien määrä lisääntyy
joten voi olla että kaksikin riittää
Kaksi riittää onneen, jos se on mahdollista
aikakirjat tietysti jatkuvat pidempään
Päivät lyhenevät joka tapauksessa
tulee pimeys ja revontulten aika
Varjot kasvoilla eivät ole pelkkiä murheita
ja lämpö voi olla energiahukkaa
Ihminen on eläin joka kuljeksii siellä
missä puut kukkivat ja kantavat hedelmää
Esteettisyyden taju teki hänestä
kauneuden kaipuu suurlähettilään
Askel voi olla harha-askel, horjahdus väärään suuntaan
pimeässä vieras voi olla valossa tuttu
Odota kevääseen, auringonnousuun
valo antaa silmillesi uuden mahdollisuuden
Aistit harhautuvat, mutta tunne jää elämään
onneksi ei enää tarvitse arvuutella ystäväni.
Mahtava teksti jälleen Sinulta.
Jos vaikka olisikin lähtenyt omasta runostani
kumpuamaan, niin jotain paljon syvällisempää
ja paljon upeampaa nautintoa on tämä.
KIITOS !
PS Talteen menee.
... vain sen ajan mikä sille suotiin
ja iso pino hetkiä kaikkosi
katosi muistoihin lämmittämään sydäntä
kylmiin pakkaspäiviin
ja se ajatus ilon tuo toisesta
vuosien ja aikojen virrassa.
kyllä kaunis runosi paljon pähkäilyä aiheutti
kun otsikkosi lajia on niin runsaasti.
lopusta pidin erityisesti kun se jäi jotenkin soimaan.
hyvä upea linda !!!
niin tällekin kirjoittamanlleni tarinalle.
Kohtalo on se, joka tekee ihan omat siirtonsa
kysymättä asianosaisilta saako näin tehdä vaiko
ei ja siihen on tyytyminen.
Mukava kuulla, jos runoni antoi kenties johonkin
tulevaan runoosi eväitä ( jos nyt ymmärsin sanasi oikein )
Ja lakkaa kutsumasta runojasi pähkäilyiksi, mokomakin.
Kyllä ne on Runoja suurella ärrällä kirjoitettuna ja piste.
Siis siihen asiaan, mutta tärkein on vielä lausumatta;
Kiitos !
Olet se vastaus
lausumattomiin kysymyksiin,
Sinä! Olet se hymy
joita suutelemattomat huulet
eivät koskaan tavoittaneet.
Sinä ! Olet se ystäväni
isolla yyllä, ilman sanoja,
Sinä ! Sopeudut mieleni oikkuihin
työntämällä märän kuonosi kasvoihini,
nuolemalla lohdutuksen sanat.
Sinä ! Vaikeneva ystäväni
olet minulle rakas,
sanomattomin sanoin.
Terv, J
' Olet se vastaus
lausumattomiin kysymyksiin ' ja paljon, paljon
muuhunkin Rutusta on.
Miten oletkaan piirtänyt kaunista ja hellivää
kuvaa ystävästäni, kainalossani viihtyvästä kar-
vapallosta - valkoisesta ihmeestä.
Todellakin; hymy, ystävä ja rakas, rakas olento.
Rakkauden ilmentymä jos mikä.
Ja Sinä, Sinä olet omalla sarallasi ihme ja sanojen mestari
mitä parhain.
Kiitos !
Se on vähäinen palkka, mutta muuhun ei minusta ole.
ei sytyttänyt mitenkään, sanoja ja lauseentynkiä, mutta ajatus jäi olemattomaksi.
"sitkeähenkiset päivien ääriviivat ja -piirrot.. kaksi nimeämätöntä lumenvalkoista
kuukautta?? ei heläytä hetkeäkään, sorgen.
hyvä vaan, että olit rehellinen mielipiteessäsi.
Tosin itse en jättäisi laistasi palautetta kenellekään,
eli en mitään, ellei runo sykähdytä.
Itse olen tyytyväinen runooni, niin myös - kuten huomaat,
moni muukin on siitä pitänyt.
Kaikesta huolimatta, viihtyisää viikonloppua.
Onhan askeleilla oltava äänet
on tunnettava surun painaumat
ja ilon pitkät loikat karuilla kallioilla
katujen nupukiveyksien kopina mollissa
Onneksi otsikko ei ole pakollinen, saat ajatella siihen jotakin sinulle sopivaa
minulle se käy hyvin. Jotakin duurissa ajattelin siihen.
askelillahan ON aina äänet,
joko kepeät, jollaisia ne lapsilla varmaankin
usein miten ovat. Tai sitten raskaita, surun
painolla varustettuja, mutta ääniä kaikki
tyystin.
Pidin näkökannastasi ja kiitän, että viivähdit
tässä hetken. Tekstisi oli hyvin kaunista luet-
tavaa.