Luin taannoin eräästä kirjasta kohdan, joka jäi askarruttamaan.
Ko. kohdassa kysyttiin, miksi uskovat eivät riemuitse kuolevan vuoteen äärellä? Pääseehän kuoleva pian paljon maanpäällistä parempaan paikkaan. Taudit ja sairaudet ovat taakse jäänyttä elämää ja ko. kuoleva tapaa kaikki sukulaisensa ja ilo on suuri.
Kuoleva pääsee kaiken lisäksi nauttimaan näytöksestä, jossa uskomattomia kidutetaan päivästä toiseen helvetin tulella.
Olisiko kuitenkin niin, että uskovat hiljaa mielessään epäilevät tuonpuoleisen ja varsinkin paratiisin olemassaoloa?
Näyttää vahvasti siltä, että uskovat pelkäävät kuolemaa vähintään yhtä paljon kuin ateistit.
Ko. kohdassa kysyttiin, miksi uskovat eivät riemuitse kuolevan vuoteen äärellä? Pääseehän kuoleva pian paljon maanpäällistä parempaan paikkaan. Taudit ja sairaudet ovat taakse jäänyttä elämää ja ko. kuoleva tapaa kaikki sukulaisensa ja ilo on suuri.
Kuoleva pääsee kaiken lisäksi nauttimaan näytöksestä, jossa uskomattomia kidutetaan päivästä toiseen helvetin tulella.
Olisiko kuitenkin niin, että uskovat hiljaa mielessään epäilevät tuonpuoleisen ja varsinkin paratiisin olemassaoloa?
Näyttää vahvasti siltä, että uskovat pelkäävät kuolemaa vähintään yhtä paljon kuin ateistit.
Vastaukset 3
Vanhimmat
* Tarkoitta sitä, että ei kukaan ole siellä ollut, ennen sitä, kun sinne lähtö tulee, taatusti on tuntematon matka edessä, jokaisella. Kyllä siinä on mieliummin aralla ja nöyrällä mielellä, ennenkuin alkaisi pippaloimaan?
* Yleisen tiedon mukaan, jota on saatu lukuisista uskovien "kotiin" lähdön hetkistä, ne on ollut erikoisen rauhallisia, ja kotimatkalle lähtevä yleensä onnellinen kasvon ilmeiltään, ja suuri rauha koko hetkessä arikoisella tavalla aistittavissa.
* Tuo "näytöksen" katseleminen oli jo sinultakin liikaa! Raamatun mukaan uskova kuollessaan menee paratiisiin, ei-uskova sensijaan tuonelaan, ei vielä kadotukseen, vasta viimeisen tuomion jälkeen ilman Jeesusta olevat Jumala ja Kritsa tuomitsevat oikeuden ja vanhurskautensa muaan, että jokainen saa vanhurskaan ja oikeudenmukaisen tuomion.
* Eikä uskovainen tämän ajallisen "mallin" mukaan siellä sukulaisiaan näe. Se on vaan sellainen lohduksen sanonta. Siellä kun entist ei enä ajatukseen astu. Siellä kyllä tunnetaan, mutta taivaallisella ajatuksella. siellä ei enää ole miestä eikä naista.
* Kaikki ovat kuin enkelit taivaassa, täysin saman arvoisia, mikään sukupuolisuuskaan ei enää ole erottava tekijä, kaikki ovat yhtä Kristuksessa. Ei toki niin, että olisi vain joku yksi ihme möykky, jonka kuvan ekivaari antaa taivaasta, että kaikki olisi vaan yhtä ja samaa, mitä? Senkun tietäisi?
* Ei niin, vaan siellä on kaikki moninverroin täydellisempää kuin tässä ajassa, mutta kyllä siellä ollaan yksilöinä, mutta yhdessä, täydellisessä yhtydessä kesknään, kaikki on kuin yksi suuri perhe, niinkuin onkin, ja ihan aineellisessa ruumiisa, siis hengellisessä, iankaikkisuus, kuolemattomassa ruumiissa.
* Ja Raamatusta voit lukea, lisää, mitä on olla siellä, kun Jumalan valtakunta on valmis ja todellinen.
* Lähinnä Ilmestyskirjasta sitä tietoa löytyy.
Kyllähän uskovaisetkin on ihmisiä siinä kuin muutkin, heitäkin surettaa ja tuntevat ikävää jos läheinen, vaikkakin uskossa oleva, kuolee. Kaipaus ja suru jää jälelle. Tokihan tieto kuolleen uskosta lohduttaa surun keskellä juuri ajatellen iänkaikkisuutta.
Muslimien itsemurhapommittajien omaiset useinkin iloitsevat aidosti, kun perheenjäsen tappaa pommilla muutaman kymmenen ihmistä: mm. naisia, lapsia.
Kaikki muslimit eivät toki niin tee.
Muslimien usko paratiisiin ja 72 neitsyeen on siis verrattomasti voimakkaampi (ja todellisempi), kuin kristittyjen usko ihanaan tuonpuoleiseen.
En sano tätä siksi, etteikö ajatus itsemurhapommittajasta ja paratiisiuskosta olisi todella vastenmielinen.