miten mormonit suhtautuvat

homoseksuaaleihin, rikollisiin, alkoholisteihin, huumeidenkäyttäjiin ja muihin vastaavanlaisiin synnin harjoittajiin?
17522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Se on mahdollinen, kun henkilö tekee oman osansa saadakseen uskon lahjan. Raamattu ja Mormonin kirja ovat siinä suureksi avuksi.

Äänestä
  • uskonlahjan saamisessa? Jännää kun Raamattu ei puhu mitään omasta osasta uskon saamisessa vaan pikemminkin kieltää tekemästä mitään uskon saamiseksi. Jos kerran usko on lahja niin kuinka voisin tehdä jotain sen saamiseksi. Sillonhan jos uskon saamiseksi pitäisi tehdä jotain niin se olisi ennemminkin palkinto kuin lahja. Mietippä jos kaverisi antaisi sinulle hienosti paketoidun lahjan ja sanoisi ole hyvä niin alkaisitko sinä kaivamaan lompakkoasi ikäänkuin maksaaksesi oman osan lahjasta. Minä en ainakaan tekisi niin vaan ottaisin lahjan iloiten vastaan. Samoin on uskon kanssa ei sitä voi eikä tarvitse omilla ansioilla ansaita vaan sen saa ottaa lahjana vastaan.

    Raamattu ei siis puhu mitään siitä että usko pitäisi ansaita. Ilmeisesti Mormoni kirja puhuu tästä. Näin ollen nämä kirjat ovat ristiriidassa keskenään eikä niistä monemmista voi löytyä apua mm. näille mainitsemilleni ihmisryhmille. Minä uskon niin kuin Raamattu opettaa että näihin ihmisiin tulee suhtautua rakkaudella ja kertoa että Jumala hyväksyy heidät sellaisenaan ilman mitään parannuksentekoa. Jos nämä ihmiset tunnustavat syntinsä he saavat syntinsä anteeksi ja Jumalan Pyhä Henki synnyyttää heidät uudesti. Vasta sitä seuraa parannuksenteko joka ei ole lähtöisin ihmisestä itsestään vaan niin kuin Raamattu opettaa se on Pyhän Hengen aikaan saamaa.

    Haluaisin kuulla jonkun ihmisen todistuksen joka on ollut pahasti esim. huumeiden orja ja muutenkin umpikujassa elämässään ja sitten oman parannuksen teon kautta omassa voimassaan päässyt vapaaksi kaikesta mormonien oppien mukaisesti. Eli väitän että mormoneissa ei ole sellaisia jotka ovat olleet elämässä aivan pohjalla ja vapautuneet ja nouseet sielä liityttyään mormoneihin. Voin tietysti myös olla väärässä mutta luulen että puhun totta. Toista on se kun Jumalan poika eli Jeesus tekee ihmisen vapaaksi niin hän todella pääsee vapaaksi. Olisi aika rohkaisevaa sanoa homoseksuaalille tai narkomaanille että lopeta synnillinen käyttäytyminen niin sitten saat armon. Siihen jäis se parannuksenteko ja ihminen ahdistuis entisestään. Vain Jeesus voi vapauttaa ei mitään ihmistekoiset opit joita mormonit edustavat.

    Äänestä

  • Timo kirjoitti:

    uskonlahjan saamisessa? Jännää kun Raamattu ei puhu mitään omasta osasta uskon saamisessa vaan pikemminkin kieltää tekemästä mitään uskon saamiseksi. Jos kerran usko on lahja niin kuinka voisin tehdä jotain sen saamiseksi. Sillonhan jos uskon saamiseksi pitäisi tehdä jotain niin se olisi ennemminkin palkinto kuin lahja. Mietippä jos kaverisi antaisi sinulle hienosti paketoidun lahjan ja sanoisi ole hyvä niin alkaisitko sinä kaivamaan lompakkoasi ikäänkuin maksaaksesi oman osan lahjasta. Minä en ainakaan tekisi niin vaan ottaisin lahjan iloiten vastaan. Samoin on uskon kanssa ei sitä voi eikä tarvitse omilla ansioilla ansaita vaan sen saa ottaa lahjana vastaan.

    Raamattu ei siis puhu mitään siitä että usko pitäisi ansaita. Ilmeisesti Mormoni kirja puhuu tästä. Näin ollen nämä kirjat ovat ristiriidassa keskenään eikä niistä monemmista voi löytyä apua mm. näille mainitsemilleni ihmisryhmille. Minä uskon niin kuin Raamattu opettaa että näihin ihmisiin tulee suhtautua rakkaudella ja kertoa että Jumala hyväksyy heidät sellaisenaan ilman mitään parannuksentekoa. Jos nämä ihmiset tunnustavat syntinsä he saavat syntinsä anteeksi ja Jumalan Pyhä Henki synnyyttää heidät uudesti. Vasta sitä seuraa parannuksenteko joka ei ole lähtöisin ihmisestä itsestään vaan niin kuin Raamattu opettaa se on Pyhän Hengen aikaan saamaa.

    Haluaisin kuulla jonkun ihmisen todistuksen joka on ollut pahasti esim. huumeiden orja ja muutenkin umpikujassa elämässään ja sitten oman parannuksen teon kautta omassa voimassaan päässyt vapaaksi kaikesta mormonien oppien mukaisesti. Eli väitän että mormoneissa ei ole sellaisia jotka ovat olleet elämässä aivan pohjalla ja vapautuneet ja nouseet sielä liityttyään mormoneihin. Voin tietysti myös olla väärässä mutta luulen että puhun totta. Toista on se kun Jumalan poika eli Jeesus tekee ihmisen vapaaksi niin hän todella pääsee vapaaksi. Olisi aika rohkaisevaa sanoa homoseksuaalille tai narkomaanille että lopeta synnillinen käyttäytyminen niin sitten saat armon. Siihen jäis se parannuksenteko ja ihminen ahdistuis entisestään. Vain Jeesus voi vapauttaa ei mitään ihmistekoiset opit joita mormonit edustavat.

    Kun antaa tuon halun johtaa etsimiseen ja Jumalan sanan tutkimiseen, niin saamme uskon lahjan. Emme voi hyötyä lahjasta, jos emme edes halua ottaa sitä vastaa.

    Kyllä Raamatussa mainitaan, että oma tahtomme on välttämätön.
    Matt.22:3
    Matt. 23:37
    2.Kor.8:10

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    siinä että meidän pitää ottaa uskonlahja vastaan muuten se jää hyödyttömäksi mutta Jumala on aina se josta asiat on lähtöisin myös meidän halumme ottaa usko vastaan.

    Katsopa Raamatun kohtaa jossa nimenomaan sanotaan etten meidän tahtomisella ole mitään tekemistä pelastumisen kanssa.

    Room 9:15-16,18 " Sillä Moosekselle hän sanoo:" Minä ole armollinen kenelle olen armollinen ja armahdan ketä armahdan". Niin se ei siis ole sen vallassa, joka TAHTOO, eikä sen vallassa joka juoksee vaan Jumalan joka on armollinen. Niin hän on siis armollinen kenelle tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.

    Jumala on siis se joka osoittaa armoa kenelle tahtoo. Sinä et voi sitä omilla pyristelyilläsi ansaita. Usko jo!

    Mistä muuten tiedät että olet saanut uskonlahjan. Mikä sinut vakuuttaa siitä. Mistä tiedät että olet palastunut?

    Vastaa näihin kahteen kysymykseen

    Jos tänään kuolisit niin olisitko varma että sinulla olisi iankaikkinenelämä?

    Kuvitellaan että siis kuolisit tänään ja seisoisit Jumalan edessä niin millä perusteella sinun pitäisi päästä hänen taivaaseensa ja siis saada iankaikkinenelämä hänen luonaan?

    Olen ottanut evankeliumin vastaan niin kuin on Raamatussa sanottu. Olen saanut uskon lahjan tutkittuani ja rukoiltuani. Tein parannuksen ennen kasteelle menoa - eräänlaisen suursiivouksen - ja sen jälkeen koettanut elää evankeliumin mukaan. En ole välttynyt rikkomuksilta, mutta olen tehnyt jatkuvaa parannusta ja uudistanut sakrametilla liittoni joka sunnuntai 44 vuodne ajan lukuunottamatta mutamia matkoilla olemisia ja muutamaa sairauspäivää.

    Silti tiedän, että vain armosta pelastun, jos pelastun, mutta en pelastuisi ilman jatkuvan prannuksen periaatteen mukaan elämistä. Emme tule kukaan täydellisiksi tässä elämässä.

    Parannuksen tekeminen ei ole ihmisen teko, vaan Jumalan teko. Jumala on subjekti, eli toimija ja ihminen on Hänen tekonsa kohde, eli objekti.

    Ihmisen osa on suostua palastettavaksi, ihmisen omat suoritukset ja yritykset (lihan teot) pitävät ihmisen erossa Jumalasta. Se mikä on lihaa, se tuhoutuu, mtta se mikä on Hengestä syntynyt, ja Henkeä, se pelastuu. Meidän parhaammekin on pelkkää saastaa Jumalan silmissä.
    Kuvitteletko voivasi seistä Jumalan edessä, ja välttyä tuholta omien tekojesi varassa?

    "olen tehnyt jatkuvaa parannusta",
    niin se on, me todellakin joudumme tekemään jatkuvaa parannusta silloin kun yritämme sitä itse omin voimin, emmekä kuitenkaan koskaan voi olla täysin varmoja pelastuksesta, mikään ei koskaan riitä, kalvava epätietoisuus ja pelko, loputtomia ansaitsemisyrityksiä, loputtomia pettymykseiä yhä uudelleen. Väkinäistä teeskentelyä, muotojumalista ja pintapuolista uskonnollisuutta. Yltyvä kauhu ja pelko siitä että omat ansiot eivät sittenkään riitä.

    Jatkuvasti armoa anomassa jatkaakseen taas omassa voimassa. Jumalan rauhasta ja Ilosta Herrassa ei tietoakaan. Jumalan armo ja rakkaus on tuntematon. Loputonta ilotonta ja voimatonta raatamista, taakan päälle taakkaa ja vielä taakkaa. Täytyykö sinun ihan väkisin yrittää puristaa ja vääntää itseäsi paremmaksi? Tuntuuko tutulta? Tätäkö on kristityn elämän tarkoitus olla?

    EI TODELLAKAAN!

    Entä mitä sitten teet kun huomaat ette pysty täyttämään Jumalan Lakia omassa voimassasi?
    Alat selittelemään syntejäsi pienemmiksi? Alat kuvittelemaan ettet niin kauhean syntinen ihminen olekaan? Alat harjoittamaan kaupankäyntiä Jumalan kanssa?

    Mitä ihminen tekee silloin kun hän yrittää tehdä itsnsä paremmaksi?
    Hän torjuu Krsituksen sovitusuhrin ja yrittää kehittää itsensä Jumalan vertaiseksi, ellei peräti oman pelastuksensa jumalaksi. Eikö tämä ollut ensimmäinen synti? Eikö tämä ole epäjumalanpalvelusta, jossa epäjumalana on ihminen itse ja hänen kykynsä?

    Uudestisyntyminen tapahtuu juuri päinvastoin, ihminen tiedostaa yhä selvemmin miten kelvoton ja syntinen hän on itsessään, ihminen näkee että hän on täysin avuton ja kyvytön elämään Jumalan tahdon mukaista elämää. Vasta tässä tilanteessa hänelle kelpaa Jumalan armo. Näin ihminen uskaltaa suostua pieneksi, ja Kristus tulee Suureksi.

    Ainut parannuksenteko on lakata tekemästä parannusta omassa voimassa, ja antaa Jumalan tehdä sen mikä on ihmiselle mahdotonta ja kun Hän tekee, Hän tekee sen täydellisesti! Ihmisen osa on siis vain ottaa Lahja vsataan ja kiittää siitä, sekä antaa Jumalan tehdä loput..

    Kilvoittelu siis ei merktse epätoivoisia ansaisemisyrityksiä ja suorituksia, vaan Kristukseen kiinni kasvamista, Elämä tulee viinipuun oksiin viinipuun rungosta, mutta itsessään, viinipuusta irrallaan olevat oksat kuolevat. Ne jotka ovat Kristuksessa, pelastuvat, eivät omien ansioidensa, tai oman hyvyytensä perusteella, vaan YKSIN armosta Krsituksen ansioiden tähden.

    Ihmisellä ei ole MITÄÄN lisättävää Kristuksen hankkimaan pelastukseen, niin nöyryyttävää kuin se onkin.. Mutta samalla se on SUURI KIITOKSEN ja YLISTYKSEN aihe!

    "tein parannuksen", mutta annoitko Kristuksen tehdä parnnusta sinussa? Antauduitko Hänelle ilman ehtoja, vai tulitko usknnnollisuuteen omien ponnistelujesi seurauksena, omilla ehdoillasi?

    Oletko vain uskonnossa, mutta et uskossa?
    Oletko vain muodollisuudessa ja pintapuolisuudessa, mutta et Kristuksessa?
    Oletko Uudestisyntynyt Jumalan lapsi Pyhästä Hengestä, vai omien yritystesi seurauksena syntynyt kuoleman lapsi?

    Ihmiset saattavat katsoa tekoihisi, mutta Jumala näkee sydämeesi..

    Äänestä

  • 111 kirjoitti:

    Parannus on tärkein tekomme ja sen tulee olla jatkuvaa pyrkimistä. Sitä sanotaan myös uskon kilvoitteluksi. Emme menetä vapaata tahtoamme tullessamme uskoon. Emme ole robotteja, vaan meiltä odotetaan rakkautta lähimmäisiämme kohtaan eli tekoja. Katso vuorisaarnaa ellet muista, millä perusteella meidät tuomitaan.

    Ei ole ensinkään ihmisen teko, vaan Jumalan teko!

    Jos tekomme tuomitsevat meidät, Jumalan armoa ei siis ole olemassa, eikä tarvita, niinkö?

    Ymmärrätkä mitä harhaoppia ja velhetta levität?

    Äänestä

  • 111 kirjoitti:

    Jos tekomme tuomitsevat meidät, Jumalan armoa ei siis ole olemassa, eikä tarvita, niinkö?

    Ymmärrätkä mitä harhaoppia ja velhetta levität?

    on parannus. Se on arvokkainta mitä voimme tehdä. Ilman sitä ei ole armoa eikä pelastusta.
    Ei ,hyvä veli, parannus on vain meidän tekomme. Ei Jumala voi tehdä parannusta puolestamme, mutta hänen evankeliuminsa kehottaa meitä se tekemään. Kun saamme uskon lahjan ja hoidamme uskoamme huolellisesti, niin se auttaa meitä parannuksessamme. Jos emme käytä uskoamme, niin se kuihtuu pois.

    Parannus ei ole ensinkään meidän tekomme, vaan Jumalan teko. Jumala ei sano ihmiselle;"kun kehität itesi paremmaksi, saatan harkita sitä etä otanko sinut lapsekseni", vaan Hän sanoo; "Tule sellaisena kuin olet, niin minä muutan sinut, anna minun tehdä se, mihin sinä et itse kykene".

    Jos meidät tuomittaisiin tekojemme mukaan, minulla ei olisi mitään toivoa pelastumisesta, myös ryövärillä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta pelastua, ja Jeesuksen sanat hänelle;"Tulet olemaan kanssani Paratiisissa", olisivat olleet silkkaa valhetta.

    Se tarkoittaisi myös sitä, että Jeesuksen sanat;"En minä ole tullut etsimään hurskaita vaan syntisiä", olisivat olleet tahallista harhaanjohtamista ja katteeton lupaus.

    Samoin Tuhlaajapojan kohdalla, hänen isältään saamansa armo ja anteeksianto olisi ollut valhetta, eli vain Tuhlaajapojan omaa harhaa ja mielikuvituksen tuotetta,sekä turhaa toiveajattelua. Se tarkoittaisi myös että Paavali olisi valehdellut kirjoittaessaan siitä että pelastus on Jumalan Lahja ja Jumalan armoa-

    Tämä kaikki tarkoittaisi sitä, että kukaan ihminen ei voisi pelastua, sillä, Jeesuksen lisäksi, ei ole ollut, eikä koskaan tule olemaan ainuttakaan ihmistä joka ei koskaan olisi tehnyt syntiä. Näin ollen,jokainen ihminen on syntinen, ja omien tekojensa perusteella ansainnur helvetin tulen.

    Ihmisen osalta ei ole mitään mahdollisuutta lisätä mitään Kristuksen JO hankkimaan sovitukseen. Sovitus on täydellinen.
    Ihmisen osa on vain ottaa Lahja vastaan.

    Kun siis väität että pelastumisessa on kysymys vain ihmisen teoista, väität samalla että Jeesus, Paavali, ynnä kaikki Herran profeetat olisivat olleet valehtelijoita. Väität myös samalla että Jumalalla ei ole mitään tekemistä ihmisen pelastumisen kanssa, ja että koko Raamattu valehtelee. Mikä merkitys siis olisi Jumalan armolla, jos pelastus olisi riippuvainen vain ihmisen omista teoista? -Aivan mitätön, ja olematon.

    "Voiko pantteri päästä eroon pilkuistaan?"
    Voiko pahasta kummuta hyvää, voiko tyhjästä saada muuta kuin tyhjää?
    Voiko ilminen muuttaa itsensä, ja pelastaa itse itsensä? -Ei voi! Se joka sitä yrittää, yrittää mahdotonta.

    Jumalan Sana nimenomaan varoittaa vakavasti meitä omavanhurskaudesta!

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    on parannus. Se on arvokkainta mitä voimme tehdä. Ilman sitä ei ole armoa eikä pelastusta.
    Ei ,hyvä veli, parannus on vain meidän tekomme. Ei Jumala voi tehdä parannusta puolestamme, mutta hänen evankeliuminsa kehottaa meitä se tekemään. Kun saamme uskon lahjan ja hoidamme uskoamme huolellisesti, niin se auttaa meitä parannuksessamme. Jos emme käytä uskoamme, niin se kuihtuu pois.

    Pelastuminen -armosta, vai ansiosta? Ei ole olemassa "sekä ettää", vaan vain yksi oikea vastaus. Kumpi?

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    on parannus. Se on arvokkainta mitä voimme tehdä. Ilman sitä ei ole armoa eikä pelastusta.
    Ei ,hyvä veli, parannus on vain meidän tekomme. Ei Jumala voi tehdä parannusta puolestamme, mutta hänen evankeliuminsa kehottaa meitä se tekemään. Kun saamme uskon lahjan ja hoidamme uskoamme huolellisesti, niin se auttaa meitä parannuksessamme. Jos emme käytä uskoamme, niin se kuihtuu pois.

    Olet ymmrtänyt väärin, en ole koskaan väittänyt että Jumala tekisi parannuksen meidän puolestamme, -miksi Hänen tarvitsisi sitä tehdäkään, Hänhän on Jumala. Sen sijaan olen sanonut että palastuminen on Jumalan teko ihmisen hyväksi, ihmisen hyväksi joka on kyvytön pelastamaan itseään, -tämä on Evankeliumin perusydin.

    Ymmärrätkö mikä ero on ansaitsemisella ja Lahjan vastaanottamisella, vai aivan tahallasiko olet ymmärtämätön?

    Mikä on sellainen "lahja" jonka vastaanottaja joutuu maksamaan? -Eihän se ole lainkaan Lahja, vaan ostettava. Mikä on sellainen "armo", joka täytyy ansaita? -Eihän se ole armo ollenkaan, vaan palkka.

    Kuvitteletko voivasi kestää Jumalan edessä tuhoutumatta omien avnsiottesi varassa?

    Ymmärrätkö? Lahja on JO maksettu.

    "Parhaammekin tehtyämme pelastumme vain armosta." Taas väität olemattomia. En ole missään sanonut, että voisin pelastaa itseni, mutta sen olen sanonut monesti, että usko ilman tekoja on kuollut. Emme pelastu ilman parannusta ja upotuskastetta syntien anteeksisaamiseksi ja ilman Krtistuksen kirkon jäsenyyttä.

    on kuollut, olen samaa mieltä siitä, mutta tätä korostan, -uskon teot eivät ole omia tekojamme (lihan tekoja), vaan Kristuksen, joka on ne "jo edeltäkäsin valmistanut että me niissä vaeltaisimme" Pyhitys on siis Pyhän Hengen aikaansaamaa elämää ihmisessä, josta seuraavat Hengen hedelmät, vastakohtana lihan teoille (omille ansaitemisyrityksillemme)

    Näin ollen, kaikki kunnia ja ansio Jumalan tahdon mukaisista teoistammekin, kuuluu yksin Krsitukselle, joka on jo valmistanut pelastuksen kuolemallaan ja sovitusuhrillaan Golgatan ristinpuulla.

    Missä on Kristuksen kirkko?
    Itse Hänessä! Se ei ole fyysinen kirkko, vaan näkymätön Hengen yhteys niiden välillä jotka seuraavat vain Kristusta Jeesusta.

    En väitä ollenkaan olemattomia, vaan olen Raamatulla perustellut, että pelastuminen on mahdollista vain Kristuksessa.

    Sinä taas väität että pelastumisen ehtona on ihmisen teot, minä sanon että Jumalan teot. Kumpi tekee Jumalalle kunniaa, sekö joka koroittaa ihmistä, vai se joka koroittaa Jumalaa?

    "Parhaammekin tehtyämme", sillä lauseellahan sinä juuri väität etä Jumalan tahto on että yritämme paelastaa itse itsemme. Kaikki omat yrityksemme ovat lihan tekoja, vain Pyhä Hengen teot ovat Jumalan tekoja..

    -----------------------------------
    Vastaa jo vihdoinkin!

    Miksi Jumalan armo, ja Kristuksen jo hankkima sovitus ei kelpaa sinulle? Mitä kuvittelet voivasi lisätä, Jeesusken hankkimaan sovitukseen? Miksi halveksit Jeesuksen uhrikuolemaa? Miksi pidät halpana Jumalan armoa? Kuvitteletko voivasi kestää tuhoutumatta Jumalan edessä omien tekojesi varassa? Mikä lahja sellainen on jonka lahjan vastaanottajan pitää maksaa? Annatkö sinä ysätvällesi lahjan sillä ehdolla että hän ensin maksaa sen hinnan?
    -------------------------

    Minun ei näköjään tarvitse todistaa mormonismin valheellisuudesta, kun sinä ITSE sen todistat; mormonismi on oppi niille joille Jeesuksen hankkima sovitus ei riitä, ja jotka aivan välttämättä haluavat lisätä siihen jotain omaansa.

    Äänestä

  • 111 kirjoitti:

    Olet ymmrtänyt väärin, en ole koskaan väittänyt että Jumala tekisi parannuksen meidän puolestamme, -miksi Hänen tarvitsisi sitä tehdäkään, Hänhän on Jumala. Sen sijaan olen sanonut että palastuminen on Jumalan teko ihmisen hyväksi, ihmisen hyväksi joka on kyvytön pelastamaan itseään, -tämä on Evankeliumin perusydin.

    Ymmärrätkö mikä ero on ansaitsemisella ja Lahjan vastaanottamisella, vai aivan tahallasiko olet ymmärtämätön?

    Mikä on sellainen "lahja" jonka vastaanottaja joutuu maksamaan? -Eihän se ole lainkaan Lahja, vaan ostettava. Mikä on sellainen "armo", joka täytyy ansaita? -Eihän se ole armo ollenkaan, vaan palkka.

    Kuvitteletko voivasi kestää Jumalan edessä tuhoutumatta omien avnsiottesi varassa?

    Ymmärrätkö? Lahja on JO maksettu.

    Edes uskoa....

    Sehän on lahja, me emme voi mitään, kaikki on jo tehty.

    Uskokin on tekoa.

    Eli ihmisen TÄYTYY tehdä jotakin.

    Äänestä

  • 111 kirjoitti:

    Ei ole ensinkään ihmisen teko, vaan Jumalan teko!

    Eli sen mitä Jumala on meille mahdollistanut ja mitä meidän tulee tehdä.

    Sanotko siis että jos minä uskon (TEKO) niin Jumala on tehnyt parannuksen minun puolestamme?

    Siis, Kristus kärsi syntiemme tähden, minun kuitenkin pitää tehdä (TEKO) parannus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Timo kirjoitti:

homoseksuaaleihin, rikollisiin, alkoholisteihin, huumeidenkäyttäjiin ja muihin vastaavanlaisiin synnin harjoittajiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu