Kataisen HUIJAUS - 23 MILJARDIA!

Pääministeri Matti Vanhasen lautakasa talonsa rakennustyömaalle maksoi korkeintaan muutaman tonnin; Kokoomuksen veroministeri Jyrki Kataisen veronmaksajien huijaus tulee maksamaan meille, meidän lapsille ja meidän lapsenlapsille kymmeniä miljardeja.

Suomen valtiovarainministeri Jyrki Katainen on ottanut tänä vuonna lainaa veronmaksajien piikkiin kansainvälisiltä sijoittajilta, suurpankeilta, jättimäisiltä vakuutusyhtiöiltä ja muilta rahoituslaitoksilta 17,2 miljardia, se on 17 200 miljoonaa euroa.

Kaikkiaan Katainen tulee ottamaan lainaa näiltä ”sijoittajilta” 22,7 miljardia – 22 700 MILJOONAA EUROA. Summa on lähes 50% valtion tämän vuoden budjetista. Budjetin loppusumma lienee tänäkin vuonna noin 45 miljardia euroa.

Korkoa, velan hintaa, veroministeri Katainen ei kerro!?
41299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Katainen on kiistatta euroopan paras valtiovarainministeri ts. kuka tahansa muu olisi tehnyt huonompaa jälkeä.
Suomea on ylistetty juuri siitä, mitä Katainen on tehnyt.
Meillä on vielä luottoa, toisin kuin monella muulla maalla.
Vasemmistovetoiset ovat tiensä päässä. Vasurit häviävät lähes kaikki vaalit ympäri koko maailman, koska demaripaska ei enää mene läpi.
Ääripäässä on koko ajan nälkää näkevä P-Korea ja muut kommunistiset maat.
Kuuban keskipalkat ovat 14€/kk, joten ei ihme, että siellä on kaikki halpaa, ellei ilmaista. Kenellekään ei tarvitse maksaa palkkaa tuon enempää, mutta kenelläkään ei myös ole rahaa, muuta kuin oligarkeilla ja nomenklatuuralla, kansan selkänahasta revittyä, sananmukaisesti.

Äänestä
  • ...Katainen on paras kaikista huonoista.

    Äänestä

  • Mitä sitten iniset, varsinkaan jos olet eläkkeellä. Muuta kuubaan ja nosta eläke suomesta, rikastut kummasti jo muutamassa kuukaudessa. Ruoka, kodinhoitaja sekä asunto siellä mittään maksa?!

    Ja siellä ei sada lunta! Turhaan suostut vanhainhoitolaitokseen paskavaipoissa lillumaan, vielä kun joutuvat "tuulettamaan" hajua pois juuri siitä ikkunasta jonka alla makaat. Myös tammikuussa...

    Muuten pitäiskin laittaa kirje joillekin piskuisille paskavaippakunnille. Siirtäisivät vanhainkodit kuubaan nähtävyyksiksi. Siellä kun hoidetaan vanhukset 100,5 kertaa paremmin kuin täällä.

    Voisi kyllä Presidentti Castro häätää moisen ihmisoikeusrikkoja-laitoksen maasta alta aikayksikön. Kuuban sosiaaliturvasta:

    "...having raised in just four decades its life expectancy, which is now 77 years. The aging rates of the Cuban population are among the fastest of third world countries, but at the same time, Cuba makes the most efforts to guarantee this age group a good quality of life."

    http://emba.cubaminrex.cu/Default.aspx?tabid=12686

    PS taidankin ryhtyä hommaamaan Kuuban kansalaisuutta, tuletko mukaan? Castro olisi iloinen kun saisi tällaista tunnustusta maansa asioiden hoitoon, joten se kansalaisuus varmaan toteutuisi.

    Äänestä

  • Heti! kirjoitti:

    Mitä sitten iniset, varsinkaan jos olet eläkkeellä. Muuta kuubaan ja nosta eläke suomesta, rikastut kummasti jo muutamassa kuukaudessa. Ruoka, kodinhoitaja sekä asunto siellä mittään maksa?!

    Taidankin laittaa uuden bisneksen pystyyn. Etsin eläkeiän kynnyksellä olevia talonsa maksaneita. Sitten kerron Kuuban ihanteellisista oloista vanhuksille, sekä hintatasosta.

    Laitetaan eläkkeelle siirtyvän talo vuokralle tuottamaan sen 1000 - 2000 Euroa kuukaudessa. Tottakai siinä on "kuluja" joista saan sitten palkkani, mutta sehän on normaalia. Vanhus muuttaa Kuubaan, saa ranta-tontilla olevan asunnon uima-altaineen 800 Eurolla kuukaudessa. Koko eläke jää sitten muuhun käyttöön.

    Voisiko toimia?

    Äänestä

  • Joo Kuuba (ollut kauppasaarrossa ennätyspitkään). Entäs Haiti, Honduraa, Panama, Nigaraqua ja muut mihin jenkit ovat vieneet demokratiansa? Kyllä asuisin Kuubassa ennemin.

    Ei tarvi kun pari tämmöstä oikeistokepu hallitusta niin alkaa taas vasemmisto nouseen. Muistuu mieleen elävästi Iiro Viinanen & Esko Aho. Silloin oli kyllä kyvykästä tuhoa. Silloin oli sama juttu rikkaat lähipiirit rikastu (devalvointi) ja keskiluokka kurjistui.

    Äänestä

  • Heti! kirjoitti:

    Mitä sitten iniset, varsinkaan jos olet eläkkeellä. Muuta kuubaan ja nosta eläke suomesta, rikastut kummasti jo muutamassa kuukaudessa. Ruoka, kodinhoitaja sekä asunto siellä mittään maksa?!

    Ja siellä ei sada lunta! Turhaan suostut vanhainhoitolaitokseen paskavaipoissa lillumaan, vielä kun joutuvat "tuulettamaan" hajua pois juuri siitä ikkunasta jonka alla makaat. Myös tammikuussa...

    Muuten pitäiskin laittaa kirje joillekin piskuisille paskavaippakunnille. Siirtäisivät vanhainkodit kuubaan nähtävyyksiksi. Siellä kun hoidetaan vanhukset 100,5 kertaa paremmin kuin täällä.

    Voisi kyllä Presidentti Castro häätää moisen ihmisoikeusrikkoja-laitoksen maasta alta aikayksikön. Kuuban sosiaaliturvasta:

    "...having raised in just four decades its life expectancy, which is now 77 years. The aging rates of the Cuban population are among the fastest of third world countries, but at the same time, Cuba makes the most efforts to guarantee this age group a good quality of life."

    http://emba.cubaminrex.cu/Default.aspx?tabid=12686

    PS taidankin ryhtyä hommaamaan Kuuban kansalaisuutta, tuletko mukaan? Castro olisi iloinen kun saisi tällaista tunnustusta maansa asioiden hoitoon, joten se kansalaisuus varmaan toteutuisi.

    Karibian maiden asukkaat ovat maailman onnellisimpia ihmisiä. Kärjessä on Costa Rica ja heti perässä tulee muun muassa Onnellisten Ihmisten Saari – Kuuba.

    Osoittele hiirellä karttaa, jolloin näet ko. maan onnellisuusindeksin. Mitä suurempi luku sitä onnellisempia ovat maan asukkaat.

    http://www.happyplanetindex.org/explore/global/

    Huomaa, että venäläiset ovat onnellisempia kuin amerikkalaiset, ja kiinalaiset onnellisempia kuin venäläiset.

    Äänestä

  • Bisnes.. kirjoitti:

    Taidankin laittaa uuden bisneksen pystyyn. Etsin eläkeiän kynnyksellä olevia talonsa maksaneita. Sitten kerron Kuuban ihanteellisista oloista vanhuksille, sekä hintatasosta.

    Laitetaan eläkkeelle siirtyvän talo vuokralle tuottamaan sen 1000 - 2000 Euroa kuukaudessa. Tottakai siinä on "kuluja" joista saan sitten palkkani, mutta sehän on normaalia. Vanhus muuttaa Kuubaan, saa ranta-tontilla olevan asunnon uima-altaineen 800 Eurolla kuukaudessa. Koko eläke jää sitten muuhun käyttöön.

    Voisiko toimia?

    asunnosta 800 euroa kuussa vaikka olisi kuinka uima-allas, mitäs sillä lopulla parilla sadalla saa edes kuubasta älä jauha paskaa.

    Äänestä

Bushin tekemä USA:n budjetin alijäämä jäänee 1500 miljardiin, mikä on 'vain 45% maan tämän vuoden budjetin (päättyi tänään 30.syyskuuta) loppusummasta

Äänestä
  • Kyseinen tyyppi on luikero, jonka rikokset pitää tuoda päivänvaloon ja viedä oikeuteen. Suomen itsenäisyyden myyminen monikansallisille riistosuuryrityksille, miljoonan Suomalaisen köyhyyteen pakottaminen, korruptio jne jne ovat rikoksia, joista hallituksen kuuluisi pian vastata valtionoikeuden salissa.

    Kymmeniä miljardeja lääkebisnekseen, asekauppaa ym tutkikaapas ne taustat kunnolla ja tuokaa päivänvaloon. Älkää antako jatkuvien pikkuskandaalien hämätä, taustalta löytyvät suuret rikokset kansaamme ja maatamme kohtaan.

    Äänestä

  • Rikolliskopla valtionoikeuteen ! kirjoitti:

    Kyseinen tyyppi on luikero, jonka rikokset pitää tuoda päivänvaloon ja viedä oikeuteen. Suomen itsenäisyyden myyminen monikansallisille riistosuuryrityksille, miljoonan Suomalaisen köyhyyteen pakottaminen, korruptio jne jne ovat rikoksia, joista hallituksen kuuluisi pian vastata valtionoikeuden salissa.

    peitellään Kataisen ja hallituksen SUURHUIJAUSTA!

    lääketehtaiden tuottoja satojen tuhansien miljoonien dollareiden ja eurojen pörssiyhtiöillä sen kun rahaa sataa.Ja se,mitä nuo lääketehtaat ihmisille syöttävät lääkäreiden kirjoittamilla resepteillä (descriptions) meille ihmisille ei ole mitään lievää ,siis lievemmästä päästä olevia aineita.Varfariini on sama kuin rotanmyrkky,jota käytetään verenohennuslääkkeissä,mutta pienienä määränä.Kauppanimi on Marevan.Tuolla marevanilla on tehty miljoonia dollareita kauppaa lääkäreitä välikätenä käyttäen.Mutta miksi sitten lääkärit niin innokkaasti suostuvat kirjoittamaan meille sairaille ihmisille kaikkea sellaista,joka todellisuudessa on terveellistä maksallemme,munuaisillemme ja koko elimistöllemme.?????Onko se raha joka viehättää.

    Nyt on tuo Sikainf.rokotus,joka rahanahneudessa halutaan pistää kaikkiin maailman kansalaisiin.Ja Amerikoissahan tuotakin rokotetta on kehitetty.Samoin SSRI-lääkkeet eli uudenajan masennuslääkkeet,jotka auttavat vaivaan kuin vaivaan ja ovat juuri kalkkitablettia parempia.Niilläkin maailman lääketehtaat ovat takoneet kultaa valtavat määrät.Lapsista mummoihin ja pappoihin niitä kirjoitellaan.Mutta haittavaikutuksia ei kukaan ota kontollensa ja niistä haittavaikutuksista peräti vaietaan.Amerikoissa se lääke on aiheuttanut itsemurhia,tappoja ja kouluammuskeluja samoin niin kuin täällä meilläkin.Jokelatragedia,jonka kaikki muistamme ja muut kouluampumiset.Mutta raha se raha ratkaisee vaikka luodit laulaisivat.Karseaa.

    Ei ole eduskuntamme lausunut havaittua sanaa lääketehtaita vastaan vaan antavat niiden puhallella pasuunaan kaikessa hiljaisuudessa.No kukakohan meidänkin päättäjistä saa rahaa ja hyvävelisysteemissä pyörii mukana kun luodit säveltää.Mutta ei noiden lääkkeiden valmistaminen ole muuta kuin rahan takomista.Nyt ovat tulleet jo geneeriset lääkkeet ja ajatelkaa niitä diagnoosinumeroiden määrää mitä maailmalla lääkäreillä on.Voi hyvänen aika.Jokaisella ihmisellä on jokin sairaus,vaikka noin 70 vuotta takaperin ei edes sellaisia tauteja tunnettu,joita nyt ladellaan sairaslomatodistuksiin.Miksi?----Lääketehtaiden on saatava valmistaa mahdollisimman paljon erilaisia lääkkeitä ja jos diagnoosinumeroita ei ole tarpeeksi,niin mitäs niille ihmisille syötettäisiin.????Jokainen diagnoosinumero vastaa noin kymmentä erilaista lääkevalmistetta.Esim.Ennen oli temperamenttioppi,mutta nykyään ei sellaisesta opista ole enää mitään tietoa.Miksi ei ole?Temperamenttioppi on muuttunut sairausopiksi.Temperamentiltaan vilkkaampi ja eloisampi lapsi on ADHD,jolle syötetään lääkettä.Amerikoissa kehiteltiin sellainen lääke kuin Ritalin,jota lääkärit kirjoittavat heti alle kouluikäiselle,jos hän on "elävämpi lapsi" kuin muut.Eli siis moneit bois heti-systeemillä.Mutta nuo lapsille syötettävät lääkkeet ovat amfetamiinijohdannaisia.Ajatelkaa.Mutta raha jyllää.Pieniä lapsia on tehnyt itsemurhia ensin Amerikoissa ja nyt jo muualla maailmassa lasten itsemurhatilastot ovat kaiken aikaa nousussa johtuen heille / lapsille syötettävistä lääkkeistä.Lääketehtaan pomot polttavat paksua sikaria ja ajelevat Mersuillaan ja Cadillakeillansa.Naurua riittää viinipullojen äärellä rapukesteillä.Mutta,....sellaisia ovat nämä lääkäreiden kunnioittamat lääketehtaat.Missä on moraali,?????

    Äänestä

  • Karman laki ja riisto kirjoitti:

    kauan,kun kiltit lääkäritädit ja lääkärisedät hyötyvät reseptien kirjoittamisesta ja poliitikoila on sormet pelissä.

    olleet kylmiä laskelmoijia,koska heille omaisuus ja raha on kaikkikaikessa ---myyvät isoäitinsäkin.

    Äänestä

  • sentään koko maailma on kriisissä.

    Äänestä

  • Onko Kataisen Suomen talous kuin Zimbabwe?

    Äänestä

  • not-lähimmäinen kirjoitti:

    olleet kylmiä laskelmoijia,koska heille omaisuus ja raha on kaikkikaikessa ---myyvät isoäitinsäkin.

    isoäitiensä visvaiset kalsaritkin?

    Äänestä

Lähetään kaikki porukalla karkuun ja jätetään Katainen yksin maksamaan lainaansa.

Äänestä
  • Mennään kaikki Siperiaan. Siellä on ainakin puhdas luonto ja onhan siellä Fortumkin.

    Äänestä

  • Siperiaan! kirjoitti:

    Mennään kaikki Siperiaan. Siellä on ainakin puhdas luonto ja onhan siellä Fortumkin.

    Siellähän saa kotipalvelijan alle 50 eurolla kuukaudessa. Näytetään keskisormea Kataisille jotka joutuvat maksamaan kotipalvelijasta 1500 kuussa hehe.

    Äänestä

  • Jheh.. kirjoitti:

    Siellähän saa kotipalvelijan alle 50 eurolla kuukaudessa. Näytetään keskisormea Kataisille jotka joutuvat maksamaan kotipalvelijasta 1500 kuussa hehe.

    Karibian maiden asukkaat ovat maailman onnellisimpia ihmisiä. Kärjessä on Costa Rica ja heti perässä tulee muun muassa Onnellisten Ihmisten Saari – Kuuba.

    Osoittele hiirellä karttaa, jolloin näet ko. maan onnellisuusindeksin. Mitä suurempi luku sitä onnellisempia ovat maan asukkaat.

    http://www.happyplanetindex.org/explore/global/

    Huomaa, että venäläiset ovat onnellisempia kuin amerikkalaiset, ja kiinalaiset onnellisempia kuin venäläiset.

    Äänestä

  • Jheh.. kirjoitti:

    Siellähän saa kotipalvelijan alle 50 eurolla kuukaudessa. Näytetään keskisormea Kataisille jotka joutuvat maksamaan kotipalvelijasta 1500 kuussa hehe.

    Katainen tuskin noin hyvää liksaa maksais kun 1500. Veikkaan että 200 euroa ja valtiolta siihen 250 työllistämistukena jolloin nettoaa 50 euroo kuussa. Näin kokkarin ajatus juoksee. Tietyllä tavalla kapitalisti ja samalla sosialisti. Voitot kotiin tappio valtiolle (veronmaksajille).

    Äänestä

edes ymmärrä!

Äänestä

Kohta on Suomen talous IMF:n sylissä.

Äänestä
  • juuri IMF:lle, joka pelastaa niillä muun muassa itäblokin maat jotta ne voisivat maksaa velkansa muun muassa ruotsalaisille pankeille.

    Pankkejaa ns. länsimaissa uhkaa TYUHANSIEN MILJARDIEN LUOTTOTAPPIOT!

    Äänestä

  • IMF:lle kirjoitti:

    juuri IMF:lle, joka pelastaa niillä muun muassa itäblokin maat jotta ne voisivat maksaa velkansa muun muassa ruotsalaisille pankeille.

    Pankkejaa ns. länsimaissa uhkaa TYUHANSIEN MILJARDIEN LUOTTOTAPPIOT!

    No olihan meidänkin kiire auttaa Islantia. Joka meinas vallata ja ostaa 'koko Suomen'.

    Äänestä

pois "hyvänä" aikana, eikä laittnut niitä rahoja puskuri rahastoon niin kuin kehoitettiin, nyt sitten saa ottaa kallista lainaa.

Äänestä

suu supussa.

Äänestä
  • Mihinköhän ne elvytysrahat on tähän mennessä menneet. On mennyt ohi korvien tai ei ole kerrottu.

    Äänestä

kertoa,heh hehheeeee,,...

Äänestä

- 4 500,00 €urolla ...

Jos veroministerimme Jyrki Kataisen ”kansainvälisiltä ja kotimaisilta sijoittajilta” ottaman lainan koko summa on 22 700 000 000,00 €, ja kun Suomessa asuu 5 300 000 kansalaista. pikku vauvoista eläkeläisiimme, niin jokainen Suomen kansalainen saa tänä vuonna vastattavakseen - 4 500,00 €uron edestä lisää velkaa.

Kuinka paljon tuo lisävelanotto maksaa, mikä on sen korko, antaako se noille ”sijoittajille viiden, vai kymmenen (!) prosentin tuoton, niin sitä veroministerimme ei meille kansalaisille kerro.

Se on liikesalaisuus?

Äänestä
  • Byäää! Byäää! Byäää!

    Äänestä

Hallitus niistä lainoista päättää, ei pelkästään Katainen ja olen sanonut monta kertaa, että kaikkien maiden hallitukset ovat samassa lirissä. Tämä hätä on MAAILMANLAAJUINEN.

Äänestä
  • Pankkikriisi ja sitä seurannut taantuma koskee ”vain ja melkein pelkästään” ns. länsimaita. Esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa talous kasvaa tänäkin vuonna 5% - 10%. Samoin useimmissa muissa Etelä-Aasian maissa kasvu on verrattain hyvää.

    Tammikuussa 2009 5 nopeimmin kasvavaa taloutta:

    5. China – 8% GDP Growth

    4. Malawi - 8.3% GDP Growth

    3. Congo (Brazzaville) – 8.5% GDP Growth

    2. Angola – 9.8% GDP Growth

    1. Qatar – 13.4% GDP Growth

    http://www.financialjesus.com/interesting-economics/top-fastest-growing-economies/

    - Ja sinun ”sanomisillasi” ei ole yhtään mitään merkitystä.

    Äänestä

Paskanmarjat tuokin summa on murto-osa autoveron tekemistä kustannuksista!

Äänestä
  • Autovero on 23 miljardista vain murto-osa. Tuo summa on lähes PUOLET valtion tulo- ja menoarviosta, ja 13% koko kansantulostamme BKT:sta.

    Äänestä

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen vielä kuukausi sitten väitti kivenkovaan, että valtion lainaotto jää tänä vuonna 13 miljardiin euroon.

Nyt hänen virkamiehensä ilmoittavat velanoton olleen jo syyskuussa 17 miljardia ja nousevan siitä loppuvuonna huikeaan 23 miljardiin 23 000 miljoonaan euroon.

Tuo suomalaisittain järjetön summa on lähes 50% (!) budjetin loppusummasta ja 13% (!) kansalaistemme kokonaistulosta – BKT:sta.

Äänestä
  • Miljardi on sellainen summa, että moni ei osaa sanoa, kuinka paljon se on.
    Se on tuhat miljoonaa, eli 1000 000 000, tänä vuonna velkaa siis 27 000 000 000,-

    On se kumma, että ei sanota, mihin noin massiivinen summa laitetaan?
    Ulkomaille se taitaa mennä, EU:n projekteihin sekä baltian tukemiseen.
    Katainen on hyvin vaarallinen, hän on ihmisen vihollinen.

    Äänestä

yhdistyksen ym.hallituksissa istuu lakerikenkäisiä.Istuuko joku sinun tuttavasi,perheenjäseni,serkkusi tai joku muu ystäväsi jonkin säätiön tai niin sanotun "hyvää tekevän" yhdistyksen hallituksen pallilla.?????Sellaisen hallituksen johtokunnassa,jossa kultaharkkoja tavoitellaan ja omaisuuksia siirrellään ja tarvittaessa sijoitellaan ulkomaille piiloon niin ettei kukaan vaan tiedä mitään.Oletko muuten huomannut kuinka lipeviä ja ihania sellaiset ihmiset ovat,jotka yrittävät hamuta sinultakin jotain ja saada oman osansa.Kyllä ne osaavat,kyllä.

Äänestä

ettei se varmasti edes ymmärrä minkälaatuisesta ja -määräisestä huijauksesta on kyse?

Äänestä

Porvaripankkiiri Wall Streetillä Madoff sentään huijasi 65 miljrdia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja lautakasa kirjoitti:

Pääministeri Matti Vanhasen lautakasa talonsa rakennustyömaalle maksoi korkeintaan muutaman tonnin; Kokoomuksen veroministeri Jyrki Kataisen veronmaksajien huijaus tulee maksamaan meille, meidän lapsille ja meidän lapsenlapsille kymmeniä miljardeja.

Suomen valtiovarainministeri Jyrki Katainen on ottanut tänä vuonna lainaa veronmaksajien piikkiin kansainvälisiltä sijoittajilta, suurpankeilta, jättimäisiltä vakuutusyhtiöiltä ja muilta rahoituslaitoksilta 17,2 miljardia, se on 17 200 miljoonaa euroa.

Kaikkiaan Katainen tulee ottamaan lainaa näiltä ”sijoittajilta” 22,7 miljardia – 22 700 MILJOONAA EUROA. Summa on lähes 50% valtion tämän vuoden budjetista. Budjetin loppusumma lienee tänäkin vuonna noin 45 miljardia euroa.

Korkoa, velan hintaa, veroministeri Katainen ei kerro!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu