joten ajattelin tuoda sen esillä tässä uudelleen. Sillä on varmasti perää siinä, että jokainen joka on uskoon tullut ja saanut täyttyä Pyhällä Hengellä on ollut riemuissaan siitä. On innokkaasti käyty kokouksissa ja innokkaasti todistettu uskosta Jeesukseen Kristukseen. No kun vuosia on kulunut, niin monesti käy niin, että käynnit kokouksissa harvenee ja se uskokin alkaa käymään etäiseksi, eikä olla enää niin palavia uskovaisia kuin aikaisemmin.
Tuo sopii itseeni paremminkuin hyvin, sillä alussa olin todella innokkaana mukana lähes kaikissa tilaisuuksissa paikkakunnallani. Myöhemmin uskoni koki laantuman, eli laman. Kiinnostus hävisi en käynyt kokouksissa, enkä kovastikkaan todistanut uskostani. Mutta aina kun oli tilaisus niin kerroin Jeesuksesta, mutta ei se ollut sellaista riemullista palavaa kertomista kuten silloin kun tulin uskoon.
Nyt olen saanut sitä uudistusta uskolleni ja ymmärrän nyt tuon josta Il-Mari kertoo, että pitää uudistua uskossa, kuten hän nykyaikaan sopevasti sanoo, päivittää uskoa. On todellakin tärkeätä päivittää uskoa, jotta ei käy kuten minulle kävi että tuli lama uskontielle. No nyt onneksi olen päässyt uskonlamastani Herrani Jeesuksen Kristuksen avulla ulos.
On monta kertaa niin kuin minulla oli, jotta ikäänkuin teeskentelin uskovaa aina kun seurakuntani jäseniä näin, vaikka sydämessäni tutkiskelin että olenkohan enää lainkaan uskossa. No piti näytellä uskovaa, no eihän se läpi mennyt kaikkihan sen näki että uskontielläni oli tullut käänne huonoon suuntaan.
Olen huomannut sen, että tälläkin palstalla on sellaisia joiden sielu ei ole enää palavassa uskossa Herraan Jeesukseen. Ovat joskus oleet elävässä uskossa ja käyneet seurakunnan kokouksissa, mutta ovat jättäneet kokukset ja alkaneet pikkuhiljaa erkaantumaan elävästä uskosta. Ovat alkaneet tekemään omia uskon tulkintojaan ja oppejaan. Tämä siksi, kun eivät saa enää puhdasta Raamatullista ohjausta seurakunnaltaan. Näin ollen ovat ajautuneet järkeiopillisiksi toisinajattelijoiksi.
Tuossa minusta hyvä Il-Marin kertomus!
Sen näkee!
Il-Mari Käyttäjän viestit 30.9.2009 21:46
Vastauksia: 16 Lukukertoja: 68 TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa:
""Ei ihmisten toisistaan ilmaisemilla mielipiteillä mitata sitä, kenellä on Pyhä Henki ja kenellä ei.""
Sen näkee henkilön kirjoituksista ja käytöksestä kenellä on Pyhä Henki ja kenellä ei. En tunne ketään sellaista henkilöä, joka on täyttynyt Pyhällä Hengellä ja kieltää Jeesuksen Jmaluuden. Ekivaarillehan se on oikein "myrkkyä" sanoa Jeesusta Jumalaksi. Olen monasti ihmetellyt sitä, kun ekivaari toistelee ettei tarvitse uskoa Jeesusta Jumalana, ja uskoksikin riittää vain joku pieni kipinä uskoa tai jotenkin siihen suuntaan eki sen on ilmaissut. Minä ainakin haluan sitä Jeesuksen hyvää vaan lisää ja lisää, sillä en ole vielä yltäkylläiseksi tullut. Uudistusta uskolleni rukoilen päivittäin, niinhän Raamatussakin kerrotaan, että uudistukaa uskossanne. Minusta tuntuu sille, että muutamat tälläkin palstalla kirjoittelevista eivät ole päivittäneet uskoaan, vaan jos joskus ovat uskoon tulleet niin sillä vanhalla hiipuvaksi käyneellä uskollaan yrittävät tulla toimeen. Oletteko muuten huomanneet sen, että monasti käy niin, että kun vuosia kuluu siitä kun on uskoon tullut, niin usko ei olekkaan enää niin palavaa kuin silloin kun uskoon tuli? Jos näin on päässyt käymää'n, silloin olisi jo kiire päivittää usko elävään Jeesukseen Kristukseen. Rukoilla uudistumista Pyhän Hengen kautta, jotta saa uutta "virtaa" uskon tielle. Se on sitä päivittämistä ja tärkeimmästä päästä!
Il-Marilla hyvä vastaus
62
311
Vastaukset
- leahim
Näin "ulkopuolisena",
eikös se Jumala ole kolmiyhteinen.
Isä Poika ja Pyhähenki?
Siis Jeesuskin on Jumala?
Koska nuo kolme ovat yksi.
Siin Jeesuskin on Jumala?
Olenko väärässä?- Asko T
Jeesus on Jumala!
- leahim
Asko T kirjoitti:
Jeesus on Jumala!
Kiitos Asko T vastauksesta!
Niin miulle on kotona opetettu
että Jeesus on Jumala.
Ja näin olen uskonut aina.
Vaikka en ole hellari.:=))
- Asko T
Monestihan käy niin, että jossainvaiheessa elämää, elävä usko kääntyy uskonnollisuuteen ja ollaan sitten uskonnollisia. Luulen että esim: ekivaarinkin kohdalla voi olla niin, että hän on "voinut" joskus saada Pyhän Hengen lahjan mutta jossain elämänsä vaiheessa hyljännyt sen. Täytyy muistaa se tosiasia, että vaikka ihminen olisi kuinka uskovainen ja Henkeä täynnä oleva, niin hän voi langeta pois uskon tieltä ja tulla luopioksi. Ei tarkoita itsestään selvästi sitä, että kun tulee uskoon ja saa PH kasteen, niin sitten on automaattisesti lopun ikäänsä uskossa. Ei, ei todellakaan, sitä se ei tarkoita. Uskossa olemien on jatkuvaa kilvoittelua ja tie "kivinen" ja kaita joka johtaa perille Jeesuksen luokse.
- Tosi varoitus Raamatussa.
siitä, että uskovaisenkin pitää varoa, että kukaan ei ota hänelle varattua kruunua. Jos ei valvo, niin kruunun viejiä löytyy. Eksyttäjät vievät eksytykseen ja näin saavat uskovaisen kruunun pois kuvioista, jos eivät sitä itselleen saa, niin ei sitä saa tuokaan, joka oli uskovainen.
- veli.vapaa
käy kuuntelemassa maallisen järjestön uskonnollisia "asiantuntijoita"ei tarkoita sitä, etteikö ihminen olisi uskossa, Hengessä ja totuudessa. Täällä näyttää olevan riittämiin niitä toistensa kehuskelijoita ja kiittelijöitä, joiden "totuus" perustuu hengettömään uskonnollisuuteen ja ihmisoppeihin.
Toki keskustella voi sellaistakin, mutta totuuden kanssa luuloilla ei ole mitään tekemistä. - Asko T
veli.vapaa kirjoitti:
käy kuuntelemassa maallisen järjestön uskonnollisia "asiantuntijoita"ei tarkoita sitä, etteikö ihminen olisi uskossa, Hengessä ja totuudessa. Täällä näyttää olevan riittämiin niitä toistensa kehuskelijoita ja kiittelijöitä, joiden "totuus" perustuu hengettömään uskonnollisuuteen ja ihmisoppeihin.
Toki keskustella voi sellaistakin, mutta totuuden kanssa luuloilla ei ole mitään tekemistä.että sinä pidät itseäsi oikeana "uskovaisena," vaikka et yhtään edes siihen suuntaan viittaavia kirjoituksia kirjoittele. Kirjoituksesi osoittavat lähinnä sen, että olisit uskonnollnen. Uskonnolisuus ei pelasta ketään, muisttppa tämä!
- veli.vapaa
Asko T kirjoitti:
että sinä pidät itseäsi oikeana "uskovaisena," vaikka et yhtään edes siihen suuntaan viittaavia kirjoituksia kirjoittele. Kirjoituksesi osoittavat lähinnä sen, että olisit uskonnollnen. Uskonnolisuus ei pelasta ketään, muisttppa tämä!
Minä olen pannut toivoni uskoon Jeesukseen ja Jumalan armoon, enkä tarvitse yhtäkään opettajaa, muuta kuin Pyhän Hengen. Ja se minut on ohjanut tuntemaan totuuden, enkä usko mallisten uskonnollisten puuhastelijoiden tarinoita.
1. Joh. 2:27
Mutta te, teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
Usko tämä Asko T. - ml213.
Asko T kirjoitti:
että sinä pidät itseäsi oikeana "uskovaisena," vaikka et yhtään edes siihen suuntaan viittaavia kirjoituksia kirjoittele. Kirjoituksesi osoittavat lähinnä sen, että olisit uskonnollnen. Uskonnolisuus ei pelasta ketään, muisttppa tämä!
Ihan sivullisena tuon ajatuksen esille. Ainahan tulee ymmärtää, miten ongelma voi olla katsojankin silmissä.Tarkoitan sitä, että miten ymmärrämme toistemme ajatuksia ja jos ymmärrämme ne väärin, niin ihminen kuvittelee ongelman olevan juuri kohteeessa,- ei katsojassa.
Pohdit: "Näyttää siltä, että pidät itseäsi oikeana uskovaisena, vaikka et yhtään edes siihen suuntaan viittaavia kirjoituksia kirjoittele".
No, tuossakin tärkeimpänä tekijänä on miten YMMÄRRÄT ihmisen uudestisyntymisen ja miten se ilmenee ihmisessä.Tällä peilillähän peilaat taas muita ihmisiä.
Taas itse ymmärrän ihmisen uudestisyntymisen siten, ettei ihmnen,- joka ei ole kokenut tätä kokemusta, niin ei ymmärrä miten Pyhä Henki opettaa ja johtaa.Tavalliselle ihmiselle, ja uskonnollisellekkin ihmiselle, tämä alue on täysin tuntematonta aluetta.He juuri ovat ihmisten oppien vietävissä ja erikoisesti RIIPPUVAISIA ihmisten opeista. No, tämähän on luonnollista, koska heidän opettajansa on ihminen,- ei Pyhä Henki.
PS:
En tarkoittanut loukkaukseksi, vaan tarkoitin juuri sitä,mitä pohdin. Asko T kirjoitti:
että sinä pidät itseäsi oikeana "uskovaisena," vaikka et yhtään edes siihen suuntaan viittaavia kirjoituksia kirjoittele. Kirjoituksesi osoittavat lähinnä sen, että olisit uskonnollnen. Uskonnolisuus ei pelasta ketään, muisttppa tämä!
panettelet enemmän palstalle kirjoittavia kumppaneitasi kuin palstalla olevaa tekstiä ja Jumalan sanaa!
Jaakobin kirje 4
11 "Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi? "
(Naisille on tarpeetonta panettelukieltoa antaa; he panettelevat kielloista huolimatta. Sananl. 9:13)!- Asko T
ekivaari kirjoitti:
panettelet enemmän palstalle kirjoittavia kumppaneitasi kuin palstalla olevaa tekstiä ja Jumalan sanaa!
Jaakobin kirje 4
11 "Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi? "
(Naisille on tarpeetonta panettelukieltoa antaa; he panettelevat kielloista huolimatta. Sananl. 9:13)!panettelua, vaan ihan minun tulkintani asiasta jonka rehellisesti kerron. Olisi epärehelistä kertoa toista mitä ajattelee, etkö sitäkään tiedä?
- Sirpa Rajala
ekivaari kirjoitti:
panettelet enemmän palstalle kirjoittavia kumppaneitasi kuin palstalla olevaa tekstiä ja Jumalan sanaa!
Jaakobin kirje 4
11 "Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi? "
(Naisille on tarpeetonta panettelukieltoa antaa; he panettelevat kielloista huolimatta. Sananl. 9:13)!"(Naisille on tarpeetonta panettelukieltoa antaa; he panettelevat kielloista huolimatta. Sananl. 9:13)! "
Tuo on selvä loukkaus meitä naisia kohtaan, tuosta saat!
"4. "Joka yksinkertainen on, poiketkoon tänne". Sille, joka on mieltä vailla" Sirpa Rajala kirjoitti:
"(Naisille on tarpeetonta panettelukieltoa antaa; he panettelevat kielloista huolimatta. Sananl. 9:13)! "
Tuo on selvä loukkaus meitä naisia kohtaan, tuosta saat!
"4. "Joka yksinkertainen on, poiketkoon tänne". Sille, joka on mieltä vailla"että Raamattukaan ei sano naista tyhmäksi, vaan sukupuoleen ja jalkojen väliin katsomatta kutsuu TYHMYYTTÄ levottomaksi ja tietämättömäksi naiseksi, jonka kaltaisia saattavat olla "tyhmän kaltaiset" urohotkin!
Juuri tästä "salaisuudesta" johtuu, että Kristuksessa Jeesuksessa ei ole lihallisen sukupuolen mukaan miestä eikä naista;
Galatalaiskirje 3
28 "Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette YHTÄ Kristuksessa Jeesuksessa."
Ja Jumala on YKSI, ja Jeesus ja Isä ovat YHTÄ, mutta eivät yksi! Minäkään en ole yksi, vaan sanan YKSI osanto, partitiivi,!
sydämenne kyllyydestä. Koska olette panettelijasta syntyneet niin teette sitä samaa, mitä isännekin tekee.
Mutta tuo "uskon päivittäinen uudistaminen" tai tietokonekielellä sanottuna "päivittäminen" on minun sydämeni asia joka päivä, ja yksi lempilauseitani vointini kyselijöille onkin tämä Paavalin toteamus;
2. Korinttolaiskirje 4
16 "Sen tähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu."
Hengellinen hereillä oleminen yönkin vartiohetkinä (Ps.90:4) on minulle se automaattinen "pelastuksen palomuuri ja virustorjuntaohjelman päivitys"!- >:<
pilkata jälleen Jumalaani noin räileällä tavalla? "" Koska olette panettelijasta syntyneet niin teette sitä samaa, mitä isännekin tekee.""
Minun isäni on taivaassa ja Hän on Jumala!
Näyttää sille, että sinä voit kirjoittaa Jumalasta ihan kuinka halventavasti vain, sillä et tunne minkäänlaista pelkoa etkä kunnioitusta Jumalaani kohtaan! >:< kirjoitti:
pilkata jälleen Jumalaani noin räileällä tavalla? "" Koska olette panettelijasta syntyneet niin teette sitä samaa, mitä isännekin tekee.""
Minun isäni on taivaassa ja Hän on Jumala!
Näyttää sille, että sinä voit kirjoittaa Jumalasta ihan kuinka halventavasti vain, sillä et tunne minkäänlaista pelkoa etkä kunnioitusta Jumalaani kohtaan!Jeesukselle juutalaiset kirjanoppineet ja fariseukset. Mutta Jeesus tunnisti sinun kaltaisten syyttäjiensä olevan isästä perkeleestä, [Joh. 8:44]. Lukijat voivat vertailla kirjoituksiamme, sinun ja minun, sekä niistä päätellä, kumpiko meistä on se panettelija! Tosin ammut puskasta, mutta sen symboli (>:
- +++
ekivaari kirjoitti:
Jeesukselle juutalaiset kirjanoppineet ja fariseukset. Mutta Jeesus tunnisti sinun kaltaisten syyttäjiensä olevan isästä perkeleestä, [Joh. 8:44]. Lukijat voivat vertailla kirjoituksiamme, sinun ja minun, sekä niistä päätellä, kumpiko meistä on se panettelija! Tosin ammut puskasta, mutta sen symboli (>:
vaan samanlainen syntinen,vajavainen ja Jumalan armon varassa elävä(mikäli olisit uskossa)
niin,ettei sinulla ole varaa nostaa itseäsi täällä tuomarin asemaan-yksi on,joka tuomitsee!
Lukijana voin todeta,ettei sinun kirjoituksesi ole olleet panettelua vailla!
Jaak.3:13-18sanotaan:
Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne?
Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan
viisauden sävyisyydessä.
Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne
niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.
Tämä ei ole se viisaus,joka ylhäältä tulee,vaan se on maallista
sielullista,riivaajien viisautta.
Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on,siellä on epäjärjestys ja
kaikkinainen paha meno.
Mutta ylhältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas,sitten rauhaisa
lempeä,taipuisa,täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä,se ei epäile
ei teeskentele..
Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille. +++ kirjoitti:

Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.vaan olen sanonut pitäväni kiinni Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen meille antamista lupauksista, että:
Luukas 22
29 "ja minä säädän teille, niin kuin minun Isäni on minulle säätänyt, kuninkaallisen vallan,
30 niin että te saatte syödä ja juoda minun pöydässäni minun valtakunnassani ja istua valtaistuimilla ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa."- Tapio522eikirj.
ekivaari kirjoitti:
Jeesukselle juutalaiset kirjanoppineet ja fariseukset. Mutta Jeesus tunnisti sinun kaltaisten syyttäjiensä olevan isästä perkeleestä, [Joh. 8:44]. Lukijat voivat vertailla kirjoituksiamme, sinun ja minun, sekä niistä päätellä, kumpiko meistä on se panettelija! Tosin ammut puskasta, mutta sen symboli (>:
ekivaari, lainaat Joh.8:44.
--
Tutkitaampa vähän tarkemmin Joh. 8:tta lukua.
8:58 Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut".
8:59 Silloin he poimivat kiviä heittääksensä häntä niillä; mutta Jeesus lymysi ja lähti pyhäköstä.
-
Jeesusta vastaan heitetään herjaus:
”... sinä olet samarialainen ja sinussa on riivaaja" (48). ”Samarialainen” oli siihen aikaan haukkumasana, jolla tarkoitettiin saastaista ja pahan hengen valtaamaa ihmistä.
Ihminen ei ole siitänsä muuttunut. Tälläkin palstalla kuulee usein samantapaista haukkumista ja herjaamista.
--
Jeesuksen puhe siitä, että ”ennen kuin Aabraham syntyi, olen minä ollut”, saa juutalaiset raivoihinsa (58,59).
Jos he olisivat olleet todellisia Jumalan lapsia, olisivat he rakkaudella kohdelleet Jeesusta, jonka Jumala oli taivaasta lähettänyt heidän pelastajakseen.
Nyt he päinvastoin yrittävät etsiä sopivaa tilaisuutta surmataksensa hänet.
--
Joh. 8:n luvun jakeissa Jeesus puhuu itsestään useaan otteeseen.
Jakeissa 24,28 ja 58 Jeesus käyttää itsestään ”minä olen”-sanoja.
Huom. KR38:ssa on käännösvirhe jakeen 58 kohdalla. Kreikassa kohdassa lukee ego eimi, ts. "minä olen".
Kirkkoraamattu kohta on huolimattomattomasti käännetty sanoin "minä olen ollut".
”Minä olen” –sanoilla (24, 28,58) Jumala ilmaisee itsensä vanhassa liitossa (2.Moos.3:14, 5.Moos.32:39, Jes.43:10).
--
Kivitys oli Juutalaisten tapa rangaista Jumalan pilkasta (3. Moos. 24:16). Tapio522eikirj. kirjoitti:

Kivitys oli Juutalaisten tapa rangaista Jumalan pilkasta (3. Moos. 24:16).huomautan, että kun Isä esitteli itsensä Moosekselle näillä sanoilla, hän jätti määrittelemättä tarkemmin, mikä tai mitä hän on, (2.Moos.3:14) koska Isä Jumala on niin suuri, ettei häntä voi miksikään tai mihinkään määrittää. Poika saa käyttää samoja valtuuksia kuin Isä käytti ja myös Isän nimeä; "Minä olen", mutta toisin Isällä, tulee sitten jokin määrite, esimerkiksi:
Johannes 10
36 "niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'MINÄ OLEN Jumalan poika'?
Jeesus ei tuossakaan todistanut, että 'Minä olen Jumala'.- Tapio522eikirj.
ekivaari kirjoitti:
huomautan, että kun Isä esitteli itsensä Moosekselle näillä sanoilla, hän jätti määrittelemättä tarkemmin, mikä tai mitä hän on, (2.Moos.3:14) koska Isä Jumala on niin suuri, ettei häntä voi miksikään tai mihinkään määrittää. Poika saa käyttää samoja valtuuksia kuin Isä käytti ja myös Isän nimeä; "Minä olen", mutta toisin Isällä, tulee sitten jokin määrite, esimerkiksi:
Johannes 10
36 "niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'MINÄ OLEN Jumalan poika'?
Jeesus ei tuossakaan todistanut, että 'Minä olen Jumala'.Luetaampa taas Joh.10. lukua enemmän.
MIKSI JUUTALAISET TORJUVAT JEESUKSEN?
Joh.10:22-42
---
10:30 Jeesus sanoi:"Minä ja Isä olemme yhtä."
1
0:31 Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet.
10:32 Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?"
10:33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, TEET ITSESI JUMALAKSIi".
10:34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
10:35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin -
10:36 niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?
10:37 Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua.
10:38 Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä."
10:39 Niin he taas tahtoivat ottaa hänet kiinni, mutta hän lähti pois heidän käsistänsä.
--
Juutalaiset eivät tunnustaneet, että Jeesuksen tekemät teot ovat tehdyt Isän nimissä.
Isän ja Pojan välinen ainutlaatuinen suhde on Johanneksen evankeliumin keskeisiä teemoja.
Jeesus sanoo:
” Minä ja Isä olemme yhtä” (30).
Jeesuksen toiminta on Jumalan toimintaa (Joh. 4:34, 5:17, 9:4, 10:38).
Seurauksena tästä puheesta oli, että juutalaiset tahtovat kivittää Jeesuksen (31).
He pitivät Jeesuksen sanoja Jumalan pilkkaamisena, koska Jeesus oli heidän mielestään vain ihminen (”lihasta syntynyt” , ”Joosefin poika”; Joh.3,:6, Luuk.3:23), joka teki itsensä Jumalaksi (33). - Sirpa Rajala
Tapio522eikirj. kirjoitti:
Luetaampa taas Joh.10. lukua enemmän.
MIKSI JUUTALAISET TORJUVAT JEESUKSEN?
Joh.10:22-42
---
10:30 Jeesus sanoi:"Minä ja Isä olemme yhtä."
1
0:31 Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet.
10:32 Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?"
10:33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, TEET ITSESI JUMALAKSIi".
10:34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
10:35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin -
10:36 niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?
10:37 Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua.
10:38 Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä."
10:39 Niin he taas tahtoivat ottaa hänet kiinni, mutta hän lähti pois heidän käsistänsä.
--
Juutalaiset eivät tunnustaneet, että Jeesuksen tekemät teot ovat tehdyt Isän nimissä.
Isän ja Pojan välinen ainutlaatuinen suhde on Johanneksen evankeliumin keskeisiä teemoja.
Jeesus sanoo:
” Minä ja Isä olemme yhtä” (30).
Jeesuksen toiminta on Jumalan toimintaa (Joh. 4:34, 5:17, 9:4, 10:38).
Seurauksena tästä puheesta oli, että juutalaiset tahtovat kivittää Jeesuksen (31).
He pitivät Jeesuksen sanoja Jumalan pilkkaamisena, koska Jeesus oli heidän mielestään vain ihminen (”lihasta syntynyt” , ”Joosefin poika”; Joh.3,:6, Luuk.3:23), joka teki itsensä Jumalaksi (33).ekivaarille sitä että Jeesus on Jumala?
"10:38 Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte ISÄN OLEVAN MINUSSA ja MINUN OLEVAN ISÄSSÄ."
Eli selvästi Jeesus sanoo että Isä (Jumala) on Hänessä!
Voi kun saataisiin ekivaari uskon tielle, olisi se mahtavaa. Enkelitkin taivaassa iloitsisivat siitä. Tapio522eikirj. kirjoitti:
Luetaampa taas Joh.10. lukua enemmän.
MIKSI JUUTALAISET TORJUVAT JEESUKSEN?
Joh.10:22-42
---
10:30 Jeesus sanoi:"Minä ja Isä olemme yhtä."
1
0:31 Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet.
10:32 Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?"
10:33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, TEET ITSESI JUMALAKSIi".
10:34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
10:35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin -
10:36 niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?
10:37 Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua.
10:38 Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä."
10:39 Niin he taas tahtoivat ottaa hänet kiinni, mutta hän lähti pois heidän käsistänsä.
--
Juutalaiset eivät tunnustaneet, että Jeesuksen tekemät teot ovat tehdyt Isän nimissä.
Isän ja Pojan välinen ainutlaatuinen suhde on Johanneksen evankeliumin keskeisiä teemoja.
Jeesus sanoo:
” Minä ja Isä olemme yhtä” (30).
Jeesuksen toiminta on Jumalan toimintaa (Joh. 4:34, 5:17, 9:4, 10:38).
Seurauksena tästä puheesta oli, että juutalaiset tahtovat kivittää Jeesuksen (31).
He pitivät Jeesuksen sanoja Jumalan pilkkaamisena, koska Jeesus oli heidän mielestään vain ihminen (”lihasta syntynyt” , ”Joosefin poika”; Joh.3,:6, Luuk.3:23), joka teki itsensä Jumalaksi (33).syyttäessään toista ihmistä, tapana liioitella ja pilkkamielessä paisuttaa asioita mahdollisimman paljon Jumalan sanan vastaiseksi, sillä he pyrkivät todistamaan, että Jeesus on tehnyt itsensä toiseksi jumalaksi, koska itse kiivailivat "Jumala on YKSI"-opin puolesta! Tuo sama asioiden "paisuttelu" on tapana tälläkin palstalla, koska joka päivä joku syyttää minun sanoneen jotakin sellaista mitä en ole sanonut.
On aivan selvästi olla YKSI kokonaisuus, JOSTA KAIKKI ON alkuisin, ja josta myös Herramme Jeesus Kristus on alkuisin ja itse todisti olevansa Isästä Jumalasta;
Johannes 8
42 "Jeesus sanoi heille: »Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt.«"
Johannes 16
28 "Minä olen lähtenyt Isästä ja tullut maailmaan; jälleen minä jätän maailman ja menen Isän tykö."
YHDEN ja ainoan JUMALAN määritelmä on se Jumala, JOSTA KAIKKI ON, eikä se, jonka kautta kaikki on:
1. Korinttolaiskirje 8
6 "niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."- >:<
ekivaari kirjoitti:
syyttäessään toista ihmistä, tapana liioitella ja pilkkamielessä paisuttaa asioita mahdollisimman paljon Jumalan sanan vastaiseksi, sillä he pyrkivät todistamaan, että Jeesus on tehnyt itsensä toiseksi jumalaksi, koska itse kiivailivat "Jumala on YKSI"-opin puolesta! Tuo sama asioiden "paisuttelu" on tapana tälläkin palstalla, koska joka päivä joku syyttää minun sanoneen jotakin sellaista mitä en ole sanonut.
On aivan selvästi olla YKSI kokonaisuus, JOSTA KAIKKI ON alkuisin, ja josta myös Herramme Jeesus Kristus on alkuisin ja itse todisti olevansa Isästä Jumalasta;
Johannes 8
42 "Jeesus sanoi heille: »Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt.«"
Johannes 16
28 "Minä olen lähtenyt Isästä ja tullut maailmaan; jälleen minä jätän maailman ja menen Isän tykö."
YHDEN ja ainoan JUMALAN määritelmä on se Jumala, JOSTA KAIKKI ON, eikä se, jonka kautta kaikki on:
1. Korinttolaiskirje 8
6 "niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."on kummallinen tapa hakea ain syyllinen muista. Etkö mielestäsi koskaan ole itse syyllinen? Lainaan tähän jaikalin kirjoituksen, joka todistaa sinusta hieman toista!
""ekivaari kirjoitti tässä ketjussa minulle:
>>>> Niin, jaikal, sinä rupesit erotuomariksi ekivaarin ja Mohikaanin välille! No, mikäpäs siinä, on niitä vääriä tuomareita nähty ennenkin, mutta saitko Herralta valtakirjan siihen tehtävään se lieneekin jo eri juttu, sillä apostoli opetti, että meillä on "vain yksi Jumala, ja YKSI VÄLIMIES, mutta sinä, jaikal, korotit itsesi siihen AINOAN välimiehen virkaan, [Hepr. 5:4,5]. Toivotan menestystä virassasi!
Nyt hän kirjoittaa:
>>>>Suomen kansan enemmistö on pikkuvauvasta alkaen istutettu ja juurrutettu kolminaisuusopin pohjalta toimivaan luterilaisuuteen muihin ihmisoppeihin jotka sivuuttavat parhaan osan Raamatusta, ottamatta huomioon useita raamatunkohtia. Sekä sinä että Mohikaani ette kuulu itsenäisesti Pyhän Hengen ohjauksessa ajattelevien joukkoon. Sirpa Rajala kirjoitti:
ekivaarille sitä että Jeesus on Jumala?
"10:38 Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte ISÄN OLEVAN MINUSSA ja MINUN OLEVAN ISÄSSÄ."
Eli selvästi Jeesus sanoo että Isä (Jumala) on Hänessä!
Voi kun saataisiin ekivaari uskon tielle, olisi se mahtavaa. Enkelitkin taivaassa iloitsisivat siitä.mutta sittenkään minä en ole Jumala;
Matteus 10
20 "Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä."
20 "For it is not you who speak, but the Spirit of your Father who speaks in you."
Siis samalla tavalla kuin Isän henkeä oli Kristuksessa, samalla tavalla sitä on hiukan minussakin.>:< kirjoitti:
on kummallinen tapa hakea ain syyllinen muista. Etkö mielestäsi koskaan ole itse syyllinen? Lainaan tähän jaikalin kirjoituksen, joka todistaa sinusta hieman toista!
""ekivaari kirjoitti tässä ketjussa minulle:
>>>> Niin, jaikal, sinä rupesit erotuomariksi ekivaarin ja Mohikaanin välille! No, mikäpäs siinä, on niitä vääriä tuomareita nähty ennenkin, mutta saitko Herralta valtakirjan siihen tehtävään se lieneekin jo eri juttu, sillä apostoli opetti, että meillä on "vain yksi Jumala, ja YKSI VÄLIMIES, mutta sinä, jaikal, korotit itsesi siihen AINOAN välimiehen virkaan, [Hepr. 5:4,5]. Toivotan menestystä virassasi!
Nyt hän kirjoittaa:
>>>>Suomen kansan enemmistö on pikkuvauvasta alkaen istutettu ja juurrutettu kolminaisuusopin pohjalta toimivaan luterilaisuuteen muihin ihmisoppeihin jotka sivuuttavat parhaan osan Raamatusta, ottamatta huomioon useita raamatunkohtia. Sekä sinä että Mohikaani ette kuulu itsenäisesti Pyhän Hengen ohjauksessa ajattelevien joukkoon.koko suomen kristillisestä enemmistöstä, niin totesin vain, että Suomen lähes koko kansa on juurrutettu mielestäni enemmän kolminaisuusopin opetuksiin kuin Raamatun opetuksiin. En tuominnut ketään mihinkään, totesin vain jaikalin ja Mohikaanin noudattavan enemmän kolminaisuusopin kuin Raamatun opetuksia. Ei minun tarvitse ketään tuomita, sillä jokaisen tuomitsee hänen omat puheensa, kirjoituksensa ja tekonsa.
- !
ekivaari kirjoitti:
huomautan, että kun Isä esitteli itsensä Moosekselle näillä sanoilla, hän jätti määrittelemättä tarkemmin, mikä tai mitä hän on, (2.Moos.3:14) koska Isä Jumala on niin suuri, ettei häntä voi miksikään tai mihinkään määrittää. Poika saa käyttää samoja valtuuksia kuin Isä käytti ja myös Isän nimeä; "Minä olen", mutta toisin Isällä, tulee sitten jokin määrite, esimerkiksi:
Johannes 10
36 "niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'MINÄ OLEN Jumalan poika'?
Jeesus ei tuossakaan todistanut, että 'Minä olen Jumala'.sinä määrittelet mitä Jumala jätti määrittelemättä?!Sinulle ei näytä riittävän Jumalan Sana,vaan
sinä lisäilet siihen omia olettamuksiasi siitä,miten Jumala jätti määrittelemättä jotain ja sen
perusteella kiellät Jeesuksen Jumaluuden.
Joh.14:6-11
Jeesus sanoi hänelle:Minä olen tie,totuus ja elämä,ei kukaan tule Isän tykö muutoin
kuin MINUN KAUTTANI
JOS TE OLISITTE TUNTENEET MINUT,NIIN TE TUNTISITTE MYÖS MINUN ISÄNI;TÄSTÄLÄHIN
TE TUNNETTE HÄNET JA TE OLETTE NÄHNEET HÄNET
Filippus sanoi Hänelle:Herra näytä meille Isä,niin me tyydymme
Jeesus sanoi hänelle;NIIN KAUAN AIKAA MINÄ OLEN OLLUT TEIDÄN KANSSANNE,
ETKÄ SINÄ TUNNE MINUA,Filippus!
JOKA ON NÄHNYT MINUT,ON NÄHNYT ISÄN;KUINKA SINÄ SITTEN SANOT:NÄYTÄ MEILLE ISÄ?
ETKÖ USKO,ETTÄ MINÄ OLEN ISÄSSÄ JA ISÄ ON MINUSSA?
NIITÄ SANOJA JOTKA MINÄ TEILLE PUHUN,MINÄ EN PUHU ITSESTÄNI;
JA ISÄ,JOKA MINUSSA ASUU,TEKEE TEOT,JOTKA OVAT HÄNEN
USKOKAA MINUA,ETTÄ MINÄ OLEN ISÄSSÄ JA ETTÄ ISÄ ON MINUSSA;MUTTA JOS ETTE,NIIN
USKOKAA ITSE TEKOJEN TÄHDEN. ! kirjoitti:
sinä määrittelet mitä Jumala jätti määrittelemättä?!Sinulle ei näytä riittävän Jumalan Sana,vaan
sinä lisäilet siihen omia olettamuksiasi siitä,miten Jumala jätti määrittelemättä jotain ja sen
perusteella kiellät Jeesuksen Jumaluuden.
Joh.14:6-11
Jeesus sanoi hänelle:Minä olen tie,totuus ja elämä,ei kukaan tule Isän tykö muutoin
kuin MINUN KAUTTANI
JOS TE OLISITTE TUNTENEET MINUT,NIIN TE TUNTISITTE MYÖS MINUN ISÄNI;TÄSTÄLÄHIN
TE TUNNETTE HÄNET JA TE OLETTE NÄHNEET HÄNET
Filippus sanoi Hänelle:Herra näytä meille Isä,niin me tyydymme
Jeesus sanoi hänelle;NIIN KAUAN AIKAA MINÄ OLEN OLLUT TEIDÄN KANSSANNE,
ETKÄ SINÄ TUNNE MINUA,Filippus!
JOKA ON NÄHNYT MINUT,ON NÄHNYT ISÄN;KUINKA SINÄ SITTEN SANOT:NÄYTÄ MEILLE ISÄ?
ETKÖ USKO,ETTÄ MINÄ OLEN ISÄSSÄ JA ISÄ ON MINUSSA?
NIITÄ SANOJA JOTKA MINÄ TEILLE PUHUN,MINÄ EN PUHU ITSESTÄNI;
JA ISÄ,JOKA MINUSSA ASUU,TEKEE TEOT,JOTKA OVAT HÄNEN
USKOKAA MINUA,ETTÄ MINÄ OLEN ISÄSSÄ JA ETTÄ ISÄ ON MINUSSA;MUTTA JOS ETTE,NIIN
USKOKAA ITSE TEKOJEN TÄHDEN.valtuuksilla minun on helppo näyttää, koska Pyhä henki minua muistuttaa mitä Jumala on poikansa kautta puhunut, [Joh. 14:26] ja tästäkin asiasta hän puhui minulle, "etkö ole huomannut, että Isä ei voinut itseänsä suuruutensa tähden miksikään määritellä, (2. Ms.3:14) mutta Jeesus määritteli itsensä Jumalan pojaksi, "joka on Jumalan kirkkauden säteily ja hänen olemuksensa kuva", [Hepr.1:3] jota ei ole lupa asettaa Jumalaksi!
- !
ekivaari kirjoitti:
koko suomen kristillisestä enemmistöstä, niin totesin vain, että Suomen lähes koko kansa on juurrutettu mielestäni enemmän kolminaisuusopin opetuksiin kuin Raamatun opetuksiin. En tuominnut ketään mihinkään, totesin vain jaikalin ja Mohikaanin noudattavan enemmän kolminaisuusopin kuin Raamatun opetuksia. Ei minun tarvitse ketään tuomita, sillä jokaisen tuomitsee hänen omat puheensa, kirjoituksensa ja tekonsa.
että sinä ja Veli.vapaa vedätte uudelleen asian esille,samoinkuin Lappiksetkin,niin
että tällä palstalla ei pääse muusta aiheesta kirjoittamaankaan ja vaikka aloituksen
aiheena olisi mikätahanasa muu aihe,niin sinnekin sinä tulet vartavasten pilkkaamaan
tällä asialla niin Mohikaania kuin Jaikaliakin-kierrät vartavasten perässä tuoden asiaa
uudelleen esille,pyrkien tekemään tyhjäksi tämän Raamatun totuuden,ettämyöskin heidän kirjoituksensa.
Jo sinä olisit Jumalan Hengen johdatettavana,et tekisi siten! ekivaari kirjoitti:
mutta sittenkään minä en ole Jumala;
Matteus 10
20 "Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä."
20 "For it is not you who speak, but the Spirit of your Father who speaks in you."
Siis samalla tavalla kuin Isän henkeä oli Kristuksessa, samalla tavalla sitä on hiukan minussakin.Jeesus Kristus on Herra (Jahve)
Filipp. 2:1-11
---
2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että JEESUS KRISTUS ON HERRA.
--
Jeesus suostui ”tyhjentämään itsensä”.
Hän otti ”orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi”, yhdeksi meistä (7). Kristus nöyrytti itsensä ja oli kuuliainen aina ristin kuolemaan asti (8).
Siksi Jumala onkin koroittanut Hänet ja ”antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman” (9).
Se nimi on Jumalan oma nimi JHWH. Kerran siihen nimeen pitää kaikkien polvien notkistuman (10).
Tämän Tuomaskin tunnusti sanoessaan Jeesukselle; "MINUN HERRANI JA MINUN JUMALANI" (Joh.20:28).
--
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/ut/ut3g.html
Lainaus rov. Olavi Peltolan kotisivuilta:
”Kristus Jeesus on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala (Room 9:5).
Hän oli olemassa ennen ihmiseksi tuloa (Kol 1:17).
Hänellä oli Jumalan muoto ja hän oli Jumalan vertainen (Fil 2:6).
Hän on Jumalan olemuksen kuva (Hepr 1:3).
Hän on Sana ja Sana oli Jumala ja oli Jumalan luona (Joh 1:1-2).
Kristus ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan kanssa tasa-arvoinen (Fil 2:6; Room 1:4; 8:3).
Hän luopui kaikesta, rikas tuli köyhäksi (2 Kor 8:9; Matt 8:20).
Hän tuli ihmiseksi (Hepr 2:14; Joh 1:14; 1 Joh 1:2-3). Se merkitsi alentumista ja orjan muodon ottamista (Hepr 2:17,18; 4:15; Jes 53:2-3).
Jumalan Poika tuli nyt ihmisen pojaksi (Gal 4:4).
Hän luopui omasta tahdostaan (Matt 26:39; Hepr 10:9) ja oli kuuliainen Isälle. Se merkitsi heikkoutta (2 Kor 13:4) ja ristinkuolemaa (Hepr 12:2). Kuolema on täysin vastakkaista iankaikkiselle Jumalalle (Room 6:23; Hepr 2:9; 5:7).
Kristus ei kuollut omien syntiensä tähden, vaan Isän tahdosta meidän syntiemme tähden (1 Kor 15:3; Jes 53:5).
Jeesus Kristus nousi kuolleista. Siinä riemullinen pääuutinen, jota julistetaan kaikkialla UT:ssa. Nyt Jumala on hänet korottanut yli kaiken (Fil 2:9).
Emme vielä näe jokaisen notkistavan polviaan kunnioittamaan hänen nimeään. Kerran tulee se hetki. Silloin jokainen kieli tunnustaa, että Jeesus Kristus on Herra (Jahve) ja Isä Jumala saa kaikessa kunnian ja ylistyksen (2:10-11).
Tässä on suurin ja väkevin voima maailmassa, rakkauden voima. Tämän Jumala on tehnyt rakkaudesta tätä maailmaa kohtaan (Joh 3:16). Siinä on seurakunnan täysin riittävä ja alati tyydyttävä voiman lähde”.
(Rov. Olavi Peltola)
--
ekivaari, mikä estää sinua lausumasta uskontunnustusta Tuomaan tavoin: "MINUN HERRANI JA MINUN JUMALANI" (Joh.20:28).
Tulee aika, jolloin sinun on kuitenkin tehtävä se, halusit tai et.
Silloin jokainen kieli tunnustaa, että Jeesus Kristus on Herra (Jahve) ja Isä Jumala saa kaikessa kunnian ja ylistyksen (Filipp. 2:10-11).- ml213.
Tapio522 kirjoitti:
Jeesus Kristus on Herra (Jahve)

Silloin jokainen kieli tunnustaa, että Jeesus Kristus on Herra (Jahve) ja Isä Jumala saa kaikessa kunnian ja ylistyksen (Filipp. 2:10-11).Tulee aika, jolloin sinun on kuitenkin tehtävä se, halusit tai et.
Silloin jokainen kieli tunnustaa, että Jeesus Kristus on Herra (Jahve) ja Isä Jumala saa kaikessa kunnian ja ylistyksen (Filipp. 2:10
-----
Tapiolla on ihan ihka oma käännös tästkin kohdasta.
Kun ihminen lausuu Jeesus Kristus on Herra, niin tämä on kaukan siitä, että Jeesus on Jumala.Kun Jeesus Kristus on Herra ihmiselle, niin tämä todella tarkoitaa sitä kirjaimellisesti Herrana olemista. Siis ihminen on Krisukselle alamainen ja ihminen on Krisuksen ohjattavissa.
Kuten toisaalla opetetaan, niin todella ihminen ei mahdollistu lausumaan tätä; Jeesus Kristus on Herra, muutoin kuin Pyhässä Hengessä.Pyhä Henkihän opetta ja muistuttaa kaiksesta,- jonka Isä on lähettänyt ja muistuttaa tätä ihmistä kaikesta mitä hän on puhunut ja opettanut. Joh.14:26.
* Itse halauiaisn saada ensirakkauden leiskumaan Pyhän Hengen tulta, niinkuin se oli silloin kun uskoon tulin. Kaikki oli niin spontaania ja kitkatonta. Helppoakin hengellisessä mielessä.
* Jeesuskin sanoo: Ilm.2:4. " Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensirakkauden.
5. muista siis, mistä olet langennut, tee parannus ja tee niitä ENSMMÄISIÄ tekoja. Mutta jos et tee parannusta, min tulen luoksesi ja siirrän lampunjalkasi paikaltaan. "
* Nyt kun Jeesusta odotellaan, meidän uskovien tulisi pyrkiä saamaan tämä ensirakkauden hehku uudestaan, Hengessä uudistuksen kautta. Muistaen, Hän on varsinkin uskovien Vapahtaja!
* Meidän tulisi vaan muistaa, mistä olemme langenneet, ja tehdä parannus. Kukin kohdallaan tietää sydämessään, missä kohden on syrjäytyminen Jeesuksen ensirakkaudesta tapahtunut? Ja alku siihen, että voisi taas päästä siihen "virtaan", niinkuin il.Marikin sanoi, on se, että tunnustamme itsellemme ja Herralle Jeesukselle, että olemme, minä olen langennut pois siitä Jumalan tahdon keskipisteestä, jossa tuo palavuus on mahdollista.
* Ei kannata juurikaan osoitella toisiamme, on varmasti jokaisella " omalehmä" ojassa, ja jos se on saatukin korjattua kuntoon, on hyvä alkaa rukoilla veljien ja sisarien puolesta, jos hengessä kokee, että kaikki ei ole niinkuin olla pitää.
* Jeesus tulee, se on varmaa, mutta pääsemmekö mukaan, siihen vanhurskasten ylösnousemukseen, kun uskovat temmataan pilvessä yläilmoihin, ja niin me saamme olla Herran kanssa, aina ja ianakaikkisesti.
* Tuota tulevaa tapahtumaa ajatellen, mikä voisi olla asia, josta ei voisi tehdä parannusta, ja menettää matka taivaaseen? Mietitään kukin tykönään, mikä rauhaamme sopii! Rukoillen kaikkien pyhien puolesta.- -ab-
7-vuotiaan a oot kertonut että tulit uskoon ja täytyit Pyhällä Hengellä ja puhuit viikon kielillä.'
En usko. -ab- kirjoitti:
7-vuotiaan a oot kertonut että tulit uskoon ja täytyit Pyhällä Hengellä ja puhuit viikon kielillä.'
En usko.* Ensikerran kävin babtistien kokouksessa 7 vuotiaana, ja jollakin tavalla tlin jo silloin uskoon, jota en ehkä itsekkään ymmärtänyt, siksi sanan jollakin tavalla?
* Vunna -51 tapahtui tuo, mistä mainitsit, jota et usko! Mutta usko pois, totta se on, totta vaikka et uskoisikaan!>>>* Tuota tulevaa tapahtumaa ajatellen, mikä voisi olla asia, josta ei voisi tehdä parannusta, ja menettää matka taivaaseen? Mietitään kukin tykönään, mikä rauhaamme sopii! Rukoillen kaikkien pyhien puolesta.
- Sirpa Rajala
jaikal kirjoitti:
>>>* Tuota tulevaa tapahtumaa ajatellen, mikä voisi olla asia, josta ei voisi tehdä parannusta, ja menettää matka taivaaseen? Mietitään kukin tykönään, mikä rauhaamme sopii! Rukoillen kaikkien pyhien puolesta.
se ole sitten jo liian myöhäistä ajatella, jos tempaus on tapahtunut ja sinut tai minut on jätetty? Eikös silloin ole "juna" mennyt?
Sirpa Rajala kirjoitti:
se ole sitten jo liian myöhäistä ajatella, jos tempaus on tapahtunut ja sinut tai minut on jätetty? Eikös silloin ole "juna" mennyt?
Tarkoitin sitä että esim. sinä NYT istut alas ja KUVITTELET ylöstempauksen tapahtuneen ja sinut jätetyksi.
Sitten alat analysoimaan syytä siihen että jäit jäljelle. Jos NYT löydät yhden synnin jonka tähden TIEDÄT että sinut jätettäisiin, voit NYT tehdä parannuksen ennen kuin ylöstempaus tapahtuu. Jos et NYT löydä yhtään syntiä ja syytä siihen miksi Jeesus jättäisi sinut, on asiasi kunnossa.
Silloin olet mukana tulevassa tempauksessa.
En osaa selittää selvemmin.- Sirpa Rajala

En osaa selittää selvemmin.kiitos sulle ja siunausta myös!
jaikal kirjoitti:
>>>* Tuota tulevaa tapahtumaa ajatellen, mikä voisi olla asia, josta ei voisi tehdä parannusta, ja menettää matka taivaaseen? Mietitään kukin tykönään, mikä rauhaamme sopii! Rukoillen kaikkien pyhien puolesta.
että ylöstempaukseen jokaisella uskovaisella on tarjolla kaksi ruumista; tämä näkyvä maallinen ruumis ja salattu sydämen ihminen, "hengellinen ruumis", joka kelpaa Jumalalle, (Room. 7:22) mutta tämä luonnollinen ihminen, joka ei voi taipua Jumalan tahtoon, eikä voi ottaa mitään Jumalalta vastaan, se jää maahan hajotettavaksi. Uskovaisessa on joka aika joko "kaksi miestä" tahi "kaksi naista" samaa asiaa työstämässä. Heistä "yksi otetaan ja toinen jätetään". [1. Kor.15:44,45]
Nöyrä, Jumalan tahdon mielellään tekevä ihminen otetaan [Room. 7:25] ja tämä maallinen majamme hajotetaan maahan, [2. Kor. 5:1]. Fil. 3:21 jakeessa on suomennettu Kreikan 'tapeinósis' sana "alennustilamme ruumiiksi, vaikka Ap.t.8:33 sama sana kuvaa Jeesuksen alentumista, siis nöyrtymistä Jumalan tahtoon, jonka vuoksi hänet sitten korotettiin, Joten uskon Fil.3:21 jakeen oikean asiasisällön olevan tämä; "Joka on muuttava meidän nöyrän ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi",
Fil. 3:21 jakeessakaan ei luvata molempien ruumiiden, sielullisen ja hengellisen ruumiin ylösnousemusta, sillä Paavali määritti sen kumpi ruumis nousee. Jumalalle nöyrtynyt ruumis nousee, ja se on se todellinen minuus "me", mutta nöyrtymätön, "maallinen majamme" ei nouse.- Kaikke sitä kuulee ku vanhaks elää
ekivaari kirjoitti:
että ylöstempaukseen jokaisella uskovaisella on tarjolla kaksi ruumista; tämä näkyvä maallinen ruumis ja salattu sydämen ihminen, "hengellinen ruumis", joka kelpaa Jumalalle, (Room. 7:22) mutta tämä luonnollinen ihminen, joka ei voi taipua Jumalan tahtoon, eikä voi ottaa mitään Jumalalta vastaan, se jää maahan hajotettavaksi. Uskovaisessa on joka aika joko "kaksi miestä" tahi "kaksi naista" samaa asiaa työstämässä. Heistä "yksi otetaan ja toinen jätetään". [1. Kor.15:44,45]
Nöyrä, Jumalan tahdon mielellään tekevä ihminen otetaan [Room. 7:25] ja tämä maallinen majamme hajotetaan maahan, [2. Kor. 5:1]. Fil. 3:21 jakeessa on suomennettu Kreikan 'tapeinósis' sana "alennustilamme ruumiiksi, vaikka Ap.t.8:33 sama sana kuvaa Jeesuksen alentumista, siis nöyrtymistä Jumalan tahtoon, jonka vuoksi hänet sitten korotettiin, Joten uskon Fil.3:21 jakeen oikean asiasisällön olevan tämä; "Joka on muuttava meidän nöyrän ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi",
Fil. 3:21 jakeessakaan ei luvata molempien ruumiiden, sielullisen ja hengellisen ruumiin ylösnousemusta, sillä Paavali määritti sen kumpi ruumis nousee. Jumalalle nöyrtynyt ruumis nousee, ja se on se todellinen minuus "me", mutta nöyrtymätön, "maallinen majamme" ei nouse.olen työantajallenikin yrittänyt sanoo, mutta kun ei millään tahdo uskoa Olen monasti sanonut että tarvitsen tuplapalkan kun kahden hengen edestä teen toitäkin ja nyt kun ekivaari todisti että meitä tosaankin on kaksi.
Sitä en ny kyl oikein ymmärrä kun on vaan 2 kättä ja 2 jalkaa, muutta tulee toi kenkien ostaminen kumminki halvemmaks ku ei tarvii 4 kenkää.
Oli muute ekivaarilt kummallinen selitys, en oo mois enne kuullu? Kaikke sitä kuulee ku vanhaks elää kirjoitti:
olen työantajallenikin yrittänyt sanoo, mutta kun ei millään tahdo uskoa Olen monasti sanonut että tarvitsen tuplapalkan kun kahden hengen edestä teen toitäkin ja nyt kun ekivaari todisti että meitä tosaankin on kaksi.
Sitä en ny kyl oikein ymmärrä kun on vaan 2 kättä ja 2 jalkaa, muutta tulee toi kenkien ostaminen kumminki halvemmaks ku ei tarvii 4 kenkää.
Oli muute ekivaarilt kummallinen selitys, en oo mois enne kuullu?kaupasta ostettuja vaatteita, vaan sisäisen ihmisen pukuna ovat nämä:
Kolossalaiskirje 3
12 "Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
14 Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side."
Efesolaiskirje 6
11 "Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
13 Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
14 Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
15 ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
16 Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
18 Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta;"- Kiva ol ku tietä
ekivaari kirjoitti:
kaupasta ostettuja vaatteita, vaan sisäisen ihmisen pukuna ovat nämä:
Kolossalaiskirje 3
12 "Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
14 Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side."
Efesolaiskirje 6
11 "Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
13 Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
14 Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
15 ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
16 Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
18 Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta;"sitä mitä tuokin jae tarkoittaa. Siis ku mää oon kahtena, ni jos mu toine minäni tekee mul jotai pahaa ni sit toisel pitää antaa anteeks.
""13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.""
Ekivaari sanoo näin!
""
että ylöstempaukseen jokaisella uskovaisella on tarjolla kaksi ruumista; tämä näkyvä maallinen ruumis ja salattu sydämen ihminen, "hengellinen ruumis", joka kelpaa Jumalalle""
Eli kyl mää sille toiselle ruumiilleni annan anteeksi, jos se toinen vaan antaa mulle? On se ny kiva tietää tuokin asia, ku lähes 60 vuot o menny ja ny vast mä tie et mul o 2 ruumist. Mut o seki hyvä tietää et mu hengelline ruumis sit kelpaa Jumalalle tämmösenäs, jottei mu sit tarvi ko ol vaa. Mä heitä ny to Raamatu roskikse ko en mä sit enä luke viiti ko kumminki mä pelastu ko se o Jumala tahto. Kiva ol ku tietä kirjoitti:
sitä mitä tuokin jae tarkoittaa. Siis ku mää oon kahtena, ni jos mu toine minäni tekee mul jotai pahaa ni sit toisel pitää antaa anteeks.
""13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.""
Ekivaari sanoo näin!
""
että ylöstempaukseen jokaisella uskovaisella on tarjolla kaksi ruumista; tämä näkyvä maallinen ruumis ja salattu sydämen ihminen, "hengellinen ruumis", joka kelpaa Jumalalle""
Eli kyl mää sille toiselle ruumiilleni annan anteeksi, jos se toinen vaan antaa mulle? On se ny kiva tietää tuokin asia, ku lähes 60 vuot o menny ja ny vast mä tie et mul o 2 ruumist. Mut o seki hyvä tietää et mu hengelline ruumis sit kelpaa Jumalalle tämmösenäs, jottei mu sit tarvi ko ol vaa. Mä heitä ny to Raamatu roskikse ko en mä sit enä luke viiti ko kumminki mä pelastu ko se o Jumala tahto.Raamattua roskikseen eikä lopettaa sen lukemistakaan; tulet huomaamaan että se oli apostoli Paavali eikä ekivaari, joka opetti meissä olevan sekä sielullisen että hengellisen ruumiin,
1. Korinttolaiskirje 15
33 Älkää eksykö. "Huono seura hyvät tavat turmelee."
34 Raitistukaa oikealla tavalla, älkääkä syntiä tehkö; sillä niitä on, joilla ei ole mitään tietoa Jumalasta. Teidän häpeäksenne minä tämän sanon.
Näytät sinäkin olleen huonossa seurassa, kun olet saanut ylösnousemuksesta väärää tietoa
35 Mutta joku ehkä kysyy: »Millä tavoin kuolleet heräävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?«"
36 Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole!
37 Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän, nisun jyvän tai muun minkä tahansa.
38 Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo, ja kullekin siemenelle sen oman varren.
39 Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan toista on ihmisten, toista taas karjan liha, toista on lintujen liha, toista kalojen.
40 Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten.
41 Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa.
42 Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
43 kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;
44 KYLVETÄÄN SIELULLINEN RUUMIS, NOUSEE HENGELLINEN RUUMIS. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin ON MYÖS HENGELLINEN.
45 Niin on myös kirjoitettu: "»Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu«; VIIMEISESTÄ AADAMISTA TULI ELÄVÄKSITEKEVÄ HENKI.
46 Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä.
47 Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.
48 Minkä kaltainen maallinen oli, sen kaltaisia ovat myös maalliset; ja minkä kaltainen taivaallinen on, sen kaltaisia ovat myös taivaalliset.
49 Ja niin kuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva.
50 Mutta tämän minä sanon, veljet, ETTEI LIHA JA VERI VOI PERIÄ TAIVASTEN VALTAKUNTAA, EIKÄ KATOAVAISUUS PERI KATOAMATTOMUUTTA.
51 Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki ME MUUTUMME,
52 yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja ME MUUTUMME.
53 Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
54 Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: »Kuolema on nielty ja voitto saatu«.
55 »Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun pistimesi?«"
56 Mutta kuoleman pistin on synti, ja synnin voima on laki.«"
Jakeissa 51 ja 52 Paavali selvästikin tarkoittaa sanoilla "me muutumme" hengellistä ruumistamme eikä tätä sielullista ruumista , koska:
"kylvetään sielullinen ruumis", ja se mikä kylvetään EI NOUSE, vaan nousee HENGELLINEN RUUMIS, (44. jae),
2. Korinttolaiskirje 5
1 "Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän MAALLINEN MAJAMME hajotetaankin maahan, MEILLÄ ON ASUMUS Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty."
Valitettavan usealla uskovaisella ei ole tätä tietoa, että kun Jeesus ja apostolit puhuivat Jumalasta syntyneestä "minästään" ja "me", tahi "meillä", he eivät tarkoittaneet tätä näkyväistä ruumistaan, (1. Piet. 3:18,19) josta he puhuivat vain "maallisena majanaan", (2. Piet. 1:14) vaan puhuessaan minuudestaan he tarkoittivat sanoilla "minä" ja "me" hengellistä MIELEN ruumistaan, joka on nouseva ylös!- Tapio522eikirj.
ekivaari kirjoitti:
Raamattua roskikseen eikä lopettaa sen lukemistakaan; tulet huomaamaan että se oli apostoli Paavali eikä ekivaari, joka opetti meissä olevan sekä sielullisen että hengellisen ruumiin,
1. Korinttolaiskirje 15
33 Älkää eksykö. "Huono seura hyvät tavat turmelee."
34 Raitistukaa oikealla tavalla, älkääkä syntiä tehkö; sillä niitä on, joilla ei ole mitään tietoa Jumalasta. Teidän häpeäksenne minä tämän sanon.
Näytät sinäkin olleen huonossa seurassa, kun olet saanut ylösnousemuksesta väärää tietoa
35 Mutta joku ehkä kysyy: »Millä tavoin kuolleet heräävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?«"
36 Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole!
37 Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän, nisun jyvän tai muun minkä tahansa.
38 Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo, ja kullekin siemenelle sen oman varren.
39 Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan toista on ihmisten, toista taas karjan liha, toista on lintujen liha, toista kalojen.
40 Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten.
41 Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa.
42 Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
43 kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;
44 KYLVETÄÄN SIELULLINEN RUUMIS, NOUSEE HENGELLINEN RUUMIS. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin ON MYÖS HENGELLINEN.
45 Niin on myös kirjoitettu: "»Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu«; VIIMEISESTÄ AADAMISTA TULI ELÄVÄKSITEKEVÄ HENKI.
46 Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä.
47 Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.
48 Minkä kaltainen maallinen oli, sen kaltaisia ovat myös maalliset; ja minkä kaltainen taivaallinen on, sen kaltaisia ovat myös taivaalliset.
49 Ja niin kuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva.
50 Mutta tämän minä sanon, veljet, ETTEI LIHA JA VERI VOI PERIÄ TAIVASTEN VALTAKUNTAA, EIKÄ KATOAVAISUUS PERI KATOAMATTOMUUTTA.
51 Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki ME MUUTUMME,
52 yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja ME MUUTUMME.
53 Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
54 Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: »Kuolema on nielty ja voitto saatu«.
55 »Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun pistimesi?«"
56 Mutta kuoleman pistin on synti, ja synnin voima on laki.«"
Jakeissa 51 ja 52 Paavali selvästikin tarkoittaa sanoilla "me muutumme" hengellistä ruumistamme eikä tätä sielullista ruumista , koska:
"kylvetään sielullinen ruumis", ja se mikä kylvetään EI NOUSE, vaan nousee HENGELLINEN RUUMIS, (44. jae),
2. Korinttolaiskirje 5
1 "Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän MAALLINEN MAJAMME hajotetaankin maahan, MEILLÄ ON ASUMUS Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty."
Valitettavan usealla uskovaisella ei ole tätä tietoa, että kun Jeesus ja apostolit puhuivat Jumalasta syntyneestä "minästään" ja "me", tahi "meillä", he eivät tarkoittaneet tätä näkyväistä ruumistaan, (1. Piet. 3:18,19) josta he puhuivat vain "maallisena majanaan", (2. Piet. 1:14) vaan puhuessaan minuudestaan he tarkoittivat sanoilla "minä" ja "me" hengellistä MIELEN ruumistaan, joka on nouseva ylös!KUOLLEIDEN YLÖSNOUSEMUS
1.Kor.15:12-22
--
15:12 Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut kuolleista, kuinka muutamat teistä saattavat sanoa, ettei kuolleitten ylösnousemusta ole?
15:13 Vaan jos ei ole kuolleitten ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole noussut.
15:14 Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne;
15:15 ja silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän on herättänyt Kristuksen, jota hän ei ole herättänyt, jos kerran kuolleita ei herätetä.
15:16 Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristuskaan ole herätetty.
15:17 Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
15:18 Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneetkin olisivat kadotetut.
15:19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
15:20 Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
15:21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
15:22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,...
--------------
Ylösnousemususko tarkoittaa nimenomaan ruumiin ylösnousemusta.
Mitä ruumiin ylösnousemus on?
Sen kieltäminenhän tekee uskosta turhan:
”Vaan jos ei ole kuolleitten ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole noussut. Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne (1.Kor.15:13,14).
Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesus kuolemansa jälkeen ilmestyy opetuslapsilleen (Luuk. 24:46). Opetuslapset luulivat ensin näkevänsä aaveen (=olennon vailla kosketeltavaa).
Kädet ja jalat, jotka Jeesus näytti, osoittivat sen, että kyseessä oli ruumis (j. 39). Niissä näkyvät haavat tai arvet ilmaisivat, kenen ruumiista oli kyse (vrt. Joh. 20:27). Jeesus myös söi heidän nähtensä (j. 43). Kaikki tämä osoittaa sen, että kyse oli todellisesta elävästä ruumiista. Se ei ollut kuitenkaan entisenlainen, esim. sidottu paikkaan.
Filipp.3:20,21
--
3:20 Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi,
3:21 joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.
Ruumiimme on vielä ”alennustilassa” (Filipp.3:21).
Tämä ruumiimme on kerran tuleva ” kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi” (21), eli sen ruumiin, mikä Jeesuksella oli ylösnousemuksensa jälkeen. - Kiva ku tietää
ekivaari kirjoitti:
Raamattua roskikseen eikä lopettaa sen lukemistakaan; tulet huomaamaan että se oli apostoli Paavali eikä ekivaari, joka opetti meissä olevan sekä sielullisen että hengellisen ruumiin,
1. Korinttolaiskirje 15
33 Älkää eksykö. "Huono seura hyvät tavat turmelee."
34 Raitistukaa oikealla tavalla, älkääkä syntiä tehkö; sillä niitä on, joilla ei ole mitään tietoa Jumalasta. Teidän häpeäksenne minä tämän sanon.
Näytät sinäkin olleen huonossa seurassa, kun olet saanut ylösnousemuksesta väärää tietoa
35 Mutta joku ehkä kysyy: »Millä tavoin kuolleet heräävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?«"
36 Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole!
37 Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän, nisun jyvän tai muun minkä tahansa.
38 Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo, ja kullekin siemenelle sen oman varren.
39 Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan toista on ihmisten, toista taas karjan liha, toista on lintujen liha, toista kalojen.
40 Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten.
41 Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa.
42 Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
43 kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;
44 KYLVETÄÄN SIELULLINEN RUUMIS, NOUSEE HENGELLINEN RUUMIS. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin ON MYÖS HENGELLINEN.
45 Niin on myös kirjoitettu: "»Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu«; VIIMEISESTÄ AADAMISTA TULI ELÄVÄKSITEKEVÄ HENKI.
46 Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä.
47 Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.
48 Minkä kaltainen maallinen oli, sen kaltaisia ovat myös maalliset; ja minkä kaltainen taivaallinen on, sen kaltaisia ovat myös taivaalliset.
49 Ja niin kuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva.
50 Mutta tämän minä sanon, veljet, ETTEI LIHA JA VERI VOI PERIÄ TAIVASTEN VALTAKUNTAA, EIKÄ KATOAVAISUUS PERI KATOAMATTOMUUTTA.
51 Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki ME MUUTUMME,
52 yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja ME MUUTUMME.
53 Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
54 Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: »Kuolema on nielty ja voitto saatu«.
55 »Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun pistimesi?«"
56 Mutta kuoleman pistin on synti, ja synnin voima on laki.«"
Jakeissa 51 ja 52 Paavali selvästikin tarkoittaa sanoilla "me muutumme" hengellistä ruumistamme eikä tätä sielullista ruumista , koska:
"kylvetään sielullinen ruumis", ja se mikä kylvetään EI NOUSE, vaan nousee HENGELLINEN RUUMIS, (44. jae),
2. Korinttolaiskirje 5
1 "Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän MAALLINEN MAJAMME hajotetaankin maahan, MEILLÄ ON ASUMUS Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty."
Valitettavan usealla uskovaisella ei ole tätä tietoa, että kun Jeesus ja apostolit puhuivat Jumalasta syntyneestä "minästään" ja "me", tahi "meillä", he eivät tarkoittaneet tätä näkyväistä ruumistaan, (1. Piet. 3:18,19) josta he puhuivat vain "maallisena majanaan", (2. Piet. 1:14) vaan puhuessaan minuudestaan he tarkoittivat sanoilla "minä" ja "me" hengellistä MIELEN ruumistaan, joka on nouseva ylös!et sä ootki huonoa seuraa? Ja mä kö oon ollun su seuras pitkä aika! Ei su seuras sit paran ol vai?
"Näytät sinäkin olleen huonossa seurassa, kun olet saanut ylösnousemuksesta väärää tietoa" Tapio522eikirj. kirjoitti:
KUOLLEIDEN YLÖSNOUSEMUS
1.Kor.15:12-22
--
15:12 Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut kuolleista, kuinka muutamat teistä saattavat sanoa, ettei kuolleitten ylösnousemusta ole?
15:13 Vaan jos ei ole kuolleitten ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole noussut.
15:14 Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne;
15:15 ja silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän on herättänyt Kristuksen, jota hän ei ole herättänyt, jos kerran kuolleita ei herätetä.
15:16 Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristuskaan ole herätetty.
15:17 Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
15:18 Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneetkin olisivat kadotetut.
15:19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
15:20 Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
15:21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
15:22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,...
--------------
Ylösnousemususko tarkoittaa nimenomaan ruumiin ylösnousemusta.
Mitä ruumiin ylösnousemus on?
Sen kieltäminenhän tekee uskosta turhan:
”Vaan jos ei ole kuolleitten ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole noussut. Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne (1.Kor.15:13,14).
Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesus kuolemansa jälkeen ilmestyy opetuslapsilleen (Luuk. 24:46). Opetuslapset luulivat ensin näkevänsä aaveen (=olennon vailla kosketeltavaa).
Kädet ja jalat, jotka Jeesus näytti, osoittivat sen, että kyseessä oli ruumis (j. 39). Niissä näkyvät haavat tai arvet ilmaisivat, kenen ruumiista oli kyse (vrt. Joh. 20:27). Jeesus myös söi heidän nähtensä (j. 43). Kaikki tämä osoittaa sen, että kyse oli todellisesta elävästä ruumiista. Se ei ollut kuitenkaan entisenlainen, esim. sidottu paikkaan.
Filipp.3:20,21
--
3:20 Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi,
3:21 joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.
Ruumiimme on vielä ”alennustilassa” (Filipp.3:21).
Tämä ruumiimme on kerran tuleva ” kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi” (21), eli sen ruumiin, mikä Jeesuksella oli ylösnousemuksensa jälkeen.tarkoittaa nimenomaan hengellistä ruumista, josta Paavali opetti että maahan ei lasketa sitä ruumista, joka on nouseva, vaan sinne lasketaan "sielullinen ruumis" ja "nousee hengellinen ruumis" (1.Kor.15:44)! Se hengellinen ruumis ei ole edes kenenkään maahan laskettavissa, sillä "se nousee ylös"!
Ylös nousee hengellinen, "sisäinen ihminen", joka ilolla yhtyy Jumalan lakiin (Room. 7:22). Jumala ei erehdy valitsemaan vihamiehiään, valitessaan niitä, "jotka Jumalaa rakastavat", (Room.8:28) sillä ... "lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan." [Room. 8:7].
Ihmettelen vaan, mien paljon te uskallatte luvata Jumalaa vihaavalle lihallenne!
Filippiläiskirjeen 3:21 jakeessa oleva kreikankielinen sana "tapeinóseós", = alentua, nöyrtyä, on pientä taivutusmuotoa lukuun ottamatta sama kuin Ap.t.8:33 "tapeinósei" = nöyrtymisessä, jonka tähden Kristus Jumalan pojaksi korotettiin! Selvästi tuossa viitataan meidän siihen "sisällisen ihmisen Jumalan tahtoon taipuneeseen "taivaalliseen ruumiiseen", eikä tähän Jumalalle vihamieliseen lihan mieleen, "joka ei taivu Jumalan lain alle, eikä se voikaan!- Mit täys
ekivaari kirjoitti:
tarkoittaa nimenomaan hengellistä ruumista, josta Paavali opetti että maahan ei lasketa sitä ruumista, joka on nouseva, vaan sinne lasketaan "sielullinen ruumis" ja "nousee hengellinen ruumis" (1.Kor.15:44)! Se hengellinen ruumis ei ole edes kenenkään maahan laskettavissa, sillä "se nousee ylös"!
Ylös nousee hengellinen, "sisäinen ihminen", joka ilolla yhtyy Jumalan lakiin (Room. 7:22). Jumala ei erehdy valitsemaan vihamiehiään, valitessaan niitä, "jotka Jumalaa rakastavat", (Room.8:28) sillä ... "lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan." [Room. 8:7].
Ihmettelen vaan, mien paljon te uskallatte luvata Jumalaa vihaavalle lihallenne!
Filippiläiskirjeen 3:21 jakeessa oleva kreikankielinen sana "tapeinóseós", = alentua, nöyrtyä, on pientä taivutusmuotoa lukuun ottamatta sama kuin Ap.t.8:33 "tapeinósei" = nöyrtymisessä, jonka tähden Kristus Jumalan pojaksi korotettiin! Selvästi tuossa viitataan meidän siihen "sisällisen ihmisen Jumalan tahtoon taipuneeseen "taivaalliseen ruumiiseen", eikä tähän Jumalalle vihamieliseen lihan mieleen, "joka ei taivu Jumalan lain alle, eikä se voikaan!että turhaa sun on höpistä niitä teorioitasi tällä palstalla, niin kaun kun pystyt todistamaan sen, minne Jeesuksen maallnen ruumis katosi kun kerran hauta oli tyhjä!
Jeesus oli ensimmäinen joka nousi ylös, ja hän nousi siinä ruumiissaan kuin hän oli kuollessaan, siinä on selitys miksi hauta oli tyhjä. Hänen haavansa olivat kosketeltavissa ja niin edelleen. Kyl Jämti on kuule eki näin!
Kyl sää oot tyhmä, mä en vois kuvitellakkaan et alkaisin tälläisille palstoille kirjoittelemaan jos en asioista tie, mistä kirjoitan. Sää oot vuosii kirjoitellu ja niin tietävinään oot, mut mitää et tie. Toiset sua neuvoo, vaan neuvot ei sul kelpaa, ko oot niin ittees täyn!!!!!
Pysähtysit edes miettiin mitä mää ny kirjoti, en ruukaa tän kirjotel mut ny ol pakko, tuli kuppi täytee su paskan jauhantaas!!!!!!!!!!!!!
Ottasit uskovaisist oppii ja tekisit niinkö Raamattu käskee, nii ne uskovaiset tekee ja nii teen määki!!!!!! Mit täys kirjoitti:
että turhaa sun on höpistä niitä teorioitasi tällä palstalla, niin kaun kun pystyt todistamaan sen, minne Jeesuksen maallnen ruumis katosi kun kerran hauta oli tyhjä!
Jeesus oli ensimmäinen joka nousi ylös, ja hän nousi siinä ruumiissaan kuin hän oli kuollessaan, siinä on selitys miksi hauta oli tyhjä. Hänen haavansa olivat kosketeltavissa ja niin edelleen. Kyl Jämti on kuule eki näin!
Kyl sää oot tyhmä, mä en vois kuvitellakkaan et alkaisin tälläisille palstoille kirjoittelemaan jos en asioista tie, mistä kirjoitan. Sää oot vuosii kirjoitellu ja niin tietävinään oot, mut mitää et tie. Toiset sua neuvoo, vaan neuvot ei sul kelpaa, ko oot niin ittees täyn!!!!!
Pysähtysit edes miettiin mitä mää ny kirjoti, en ruukaa tän kirjotel mut ny ol pakko, tuli kuppi täytee su paskan jauhantaas!!!!!!!!!!!!!
Ottasit uskovaisist oppii ja tekisit niinkö Raamattu käskee, nii ne uskovaiset tekee ja nii teen määki!!!!!!kaikki esittämäni asiat Jumalan sanalla, ja jos pidät niitä vain teorioina niin se on oma vahinkosi, sillä minä uskon Jeesuksen ja apostolien opetuksiin sikäli kuin ne ovat asiallisesti suomennettuja.
Koska Jeesus itse opetti että "Ei liha mitään hyödytä", niin ehkä sen takia Raamattu jättää kertomatta, mitä Jeesuksen maalliselle keholle tapahtui. Ehkä Nikodeemuksen tuomassa mirhan ja aloen seoksessa (32,7 kg,
Joh. 19:39 ) oli voima muuttaa se Jeesuksen lihallinen ruumis antimateriaksi, joka neljänkymmenen päivän aikana oli pienen hetken kerrallaan opetuslasten katseltavana.- Usko Toivonen
ekivaari kirjoitti:
kaikki esittämäni asiat Jumalan sanalla, ja jos pidät niitä vain teorioina niin se on oma vahinkosi, sillä minä uskon Jeesuksen ja apostolien opetuksiin sikäli kuin ne ovat asiallisesti suomennettuja.
Koska Jeesus itse opetti että "Ei liha mitään hyödytä", niin ehkä sen takia Raamattu jättää kertomatta, mitä Jeesuksen maalliselle keholle tapahtui. Ehkä Nikodeemuksen tuomassa mirhan ja aloen seoksessa (32,7 kg,
Joh. 19:39 ) oli voima muuttaa se Jeesuksen lihallinen ruumis antimateriaksi, joka neljänkymmenen päivän aikana oli pienen hetken kerrallaan opetuslasten katseltavana.Ihmisjärkeilyn puolelle ?
"" Koska Jeesus itse opetti että "Ei liha mitään hyödytä", niin ehkä sen takia Raamattu jättää kertomatta, mitä Jeesuksen maalliselle keholle tapahtui. Ehkä Nikodeemuksen tuomassa mirhan ja aloen seoksessa (32,7 kg,
Joh. 19:39 ) oli voima muuttaa se Jeesuksen lihallinen ruumis antimateriaksi, joka neljänkymmenen päivän aikana oli pienen hetken kerrallaan opetuslasten katseltavana. """
18. Niin juutalaiset vastasivat ja sanoivat hänelle: "Minkä merkin sinä näytät meille, koska näitä teet?"
19. Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä".
20. Niin juutalaiset sanoivat: "Neljäkymmentä kuusi vuotta on tätä temppeliä rakennettu, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?"
21. Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä.
Joh. 2.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2026963
- 594612
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s354105- 703209
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161945Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗271686- 171660
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹401563- 341439
- 1431227