Kalli peräänkuuluttaa moraalista selkärankaa, paitsi sinne minne ei peräänkuuluta
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli vaatii Ylen toimitusjohtajaa Mikael Jungneria eroamaan, jos Silminnäkijä-ohjelman tiedot pääministeri Matti Vanhasen rakennustarvikelahjasta eivät pidä paikkaansa. Kallin mukaan tämä on välttämätöntä, ettei Suomi vaikuta aivan entiseltä itäblokin maalta.
“Kyllä, ehdottomasti. Jungner ei ole itse ollut suoraan mukana asiassa, mutta kyllä tärkeässä julkisessa virassa, johtoasemassa toimivan ihmisen on otettava täysi vastuu, vaikka virheen tekisikin joku hänen alaisensa.”
Kallin tiedetään menettäneen ironiantajunsa ratsastusonnettomuudessa vuonna 1984. Kykyä ymmärtää omien puheiden tahatonta ironisuutta tai täydellistä absurdiutta ei ole kyetty palauttamaan pitkäaikaisesta lääkehoidosta huolimatta.
“Tähän mennessä on kuultu aivan liian ylimalkaisia tietoja. Yhteiskunnallisen keskustelun ja demokratian nimissä täytyy vaatia, että tällaisen asian tiimoilta kerrotaan avoimesti kaikki: kuka tapasi kenet, kuka sai rahaa ja kuka siitä päätti. Eikä kun siis, täytyy kertoa että kuka näistä pääministerin lahjoista on mennyt kertomaan.” Kalli kertoi ehdottomana ja poikkeuksettomana mielipiteenään:
“On täysin kestämätön tilanne, että korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa on ihminen, joka ei ole puuttunut selkeisiin väärinkäytöksiin vaalirahaa koottaessa, eikä kun siis keskustan ja Nuorisosäätiön välejä luotaavaa tv-ohjelmaa tehdessä” hän jatkoi jutun pointtia ehkä jo liikaakin alleviivaten:
“Kyllä nyt isännän talossa on aika tehdä johtopäätökset.”

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kallin sanomisiin...samoilla linjoilla kuin avaajallakin.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8491723/40231805