Saksassa on n. 1250 panimoa. Jotka kaikki tekevät melko laadukasta työtä. Väkilukuun suhteutettuna se tarkoittaisi sitä että Suomessa olisi noin 80 panimoa. Todellisuudessa niitä on parikymmentä, joiden joukossa kyllä hyvää työtä tekeviä pienpanimoita, mutta volyymiltään ylivoimaisessa asemassa ovat... ei, en voi jatkaa. Itkuhan tässä pääsee.
Vastaukset 2
Niin kaun kuin meillä ei arvosteta pienpanimoitten työtä ja ravintolat eivät ota pienoluita valikoimaansa, ei määrä lisäänny.
Totuuden nimessä täytyy sanoa, että ns. itsenäisten panimoitten määrä ei ole tuota luokkaa edes Saksassa vaan monet niistä kuuluvat johonkin isompaan ketjuun, mutta yhtäkaikki pienet oluet ovat säilyneet sellaisenaan. Tämä johtuu suuressa määrin siitä, että paikallisia oluita arvostetaan ja juodaan, olutkulttuuri on jotain muuta siellä kuin meillä.
Kyllä tämä on paljolti kiinni myös meistä kuluttajista. Niin kauan kuin auvo löytyy lämpimän lagerin juonnista muovimukista, ei ala nouse.- Kotimaisen Oluen ystävä
enemmän kuin 80 panimoa - 100-vuotta sitten. Tähän ei päästä, mutta jos olisi edes puolet niin sekin olisi jo suuri parannus nykyiseen. Paikallisia pienpanimoita tulisi tukea ja myös käyttää heidän tuotteitaan. Hyviä esimerkkejä onneksi löytyy mm. Tampereelta, Savonlinnasta, Nokialta ja Ukista. Toki muitakin on ja toivon, että lisää tulisi - kaupallisesti kestävällä pohjalla olevia hyviä mallasjuoman valmistajia kaivataan.
Nykyiset suurpanimot ovat kaukana siitä oluenvalmistuksesta jota minä kaipaan ja arvostan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 65815
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21726Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551