26-vuotias miesvanki katosi keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
Kestilän avovankilaan sijoitettu 26-vuotias miesvanki oli paikalla vielä puolen yön aikoihin, mutta aamulla puoli seitsemältä hänen todettiin puuttuvan vankivahvuudesta. Kestilä sijaitsee Oulun lähellä.
Mies on tuomittu useista rikoksista, muun muassa yli seitsemän vuotta sitten tapahtuneesta henkirikoksesta.
Hän kärsii elinkautisrangaistusta, mutta hyvän käytöksen perusteella hänet on sijoitettu avolaitokseen. Mies on ollut aiemmin myös lomalla ja palannut laitokseen sovitulla tavalla. Häntä ei pidetä erityisen vaarallisena ympäristölleen.
Poliisi on etsintäkuuluttanut miehen, jonka katsotaan syyllistyneen teollaan vangin karkaamiseen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
vaarallinen juupajuu
voi olla vaarallinen ympäristölleen kun ei ole ku elinkautisvanki
Onkohan matkalla etelään niin kuin moni muukin....
näemmä eivät sitä takaisin haluakaan, kun ei ole julkaistu tuntomerkkejä, nimeä eikä valokuvaa.
tietenkin vähemmän hommaa kun vähemmän vankeja.