Muistelen että vielä taannoin korkeakoulusta valmistuvan piti osana tutkintoa suorittaa ns. pro gradu. Sen hyväksytty suorittaminen tarkoitti sekä oman tutkimusaiheen että suomen kielen riittävää hallintaa. Nämä molemmat olivat arvostelukohteita.
Mutta tämä taitaa olla jo taaksejäänyttä aikaa.
Kas tässä opettaja Päivi Lipposen tuoreen blogin viimeinen kappale. Onko tämä suomea:
" Muistan nuorena kuinka kaverini teki pankkiin vekselin. Kun kysyin, millaisella prosentilla hän oli luoton saanut. Ystävättäreni sanoi, että ei hän ollut tullut katsoneeksi."
Kun tällaiset henkilöt opettavat jälkikasvuamme, ei pidä ihmetellä että suomenkieli on hukassa. O tempora o mores!
Mutta tämä taitaa olla jo taaksejäänyttä aikaa.
Kas tässä opettaja Päivi Lipposen tuoreen blogin viimeinen kappale. Onko tämä suomea:
" Muistan nuorena kuinka kaverini teki pankkiin vekselin. Kun kysyin, millaisella prosentilla hän oli luoton saanut. Ystävättäreni sanoi, että ei hän ollut tullut katsoneeksi."
Kun tällaiset henkilöt opettavat jälkikasvuamme, ei pidä ihmetellä että suomenkieli on hukassa. O tempora o mores!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kandidaattityössä on äidinkieli sisäänrakennettuna ainakin omassa yliopistossa, graduvaiheeseen se ei siis enää kuulu.
Totta, tuossa on eroja eri opinnoissa. Itse suoritin tutkinnon sellaisena aikana ja sellaisten vaatimusten mukaan että kanditutkintoa ei ollut. Luettiin suoraan maisteriksi.
Itse asiaa tämä ei toki muuta. Suomen hallinta piti siis ennen osoittaa ja myös käytännössä osata. Tuollaiset lauseet eivät olisi menneet läpi.
Opiskelijamääräthän ovat nousseet räjähdysmäisesti viime vuosikymmenet. Olettaisin, että se on vaikuttanut kahdella tavalla: toisaalta kilpailu on kasvanut, toisaalta yhä useampi täytyy saada putkesta läpi. Siten parhaiden arvosanojen saanti lienee vaikeutunut samalla kun läpipääsy lienee helpottunut. Näinhän kävi myös ylioppilaskirjoitusten kanssa - L:n saamista vaikeutettiin lisäämällä E väliin, mutta yhä useampi kirjoittaa ylioppilaaksi, joten alarima lienee pakosta löystynyt.
Ei pidä unohtaa, että määrällinen lisäys aina koventaa kilpailua. Me tämän päivän yliopisto-opiskelijat emme voi odottaa varmaa työpaikkaa sen paremmin julkisella kuin yksityiselläkään sektorilla. Yleensä jo pelkkään työhaastatteluun pääsemiseksi täytyy läpäistä tiukka seula, palkatuksi tulemisesta puhumattakaan. Nuoret tutkijat saavat odottaa vakituista virkaa, jota he eivät välttämättä koskaan saa.
Läpipääsijöissä saattaa nykyään olla kaikenlaista viipeltäjää, mutta kärki on terävä.
Ei taida aloittaja olla ihan täysjärkinen kun vertaa vapaalla tyylillä kirjoitettua blogia tieteelliseen muotoon kirjoitettuun pro-gradu työhön. Se on vähän sama kuin valittaisi sitä että katugraffiteissa on kirjoitusvirheitä.
Paitsi että ei tuo katkelma ole vapaata tyyliä vaan tyylitöntä. Ei siinä ole kyse kirjoitustyylistä vaan täydellisestä siansaksasta ja välimerkkien roiskimisesta, jolla saadaan aikaan esimerkiksi keskimmäisen virkkeen kaltaista kieltä.
Ja kai blogikirjoituksen, kuten minkä tahansa muunkin kirjoituksen, olisi tarkoitus olla kielellisesti ymmärrettävää suomea.
"Ja kai blogikirjoituksen, kuten minkä tahansa muunkin kirjoituksen, olisi tarkoitus olla kielellisesti ymmärrettävää suomea."
Kyllä minä ainakin tuon Lipposen tekstin ymmärsin ongelmitta, mutta tietenkin se aina vaatii viestin lukijaltakin vähimmäistasoa lukutaidossa ja tekstin ymmärtämisessä, että kirjoituksen sanoma menee perille. Mutta jos ne edellytykset puuttuvat, sille ei tekstin kirjoittaja kuitenkaan voi mitään.
Kysy vain reilusti, jos et jotain kohtaa ymmärtänyt. Ei se häpeä ole.
Kyllä minä sen ymmärsin kun laitoin mielessäni virkeet sellaisiksi mitä niiden suomen kielen mukaan kuuluisi olla. Mikä saa sinut luulemaan että en olisi ymmärtänyt?
Mutta on blogikirjoittajalta lukijan halventamista ja osoittaa hänen leväperäistä suhtautumistaan kieleen, että hän jättää tuon tehtävän lukijalle. Kielen pitää olla ymmärrettävää ilman että sitä vastaanottajan tarvitsee tulkita.
Siinä olen ketjun aloitttajan kanssa samaa mieltä, että kyllä se jotain kertoo jos opettaja tuollaista tekstiä kirjoittaa ja julkaisee. Mitä se kertoo hänen tavastaan käyttää kieltä ammatissaan?
"Mikä saa sinut luulemaan että en olisi ymmärtänyt? "
En tiedä, ehkä se johtui siitä kun puhuit helposti ymmärrettävästä tekstistä käyttäen termejä "siansaksa" ja käytit termiä "kielellisesti ymmärrettävää" merkityksessä kuin Lipposen teksti ei sitä olisi ollut.
Eli ymmärsit tekstin, mutta silti mussutat jostain leväperäisestä suhtautumisesta kieleen?
Kieli on vain viestintäväline, ja sen käyttö on silloin onnistunutta jos vastaanottaja ymmärtää sen viestin, minkä viestin lähettäjä antoi. Kaikki muu mussutus jostain oikeasta ja väärästä kielenkäytöstä on joutavaa pseudoelitististä itsetunnon pöhötystä.
"Siinä olen ketjun aloitttajan kanssa samaa mieltä, että kyllä se jotain kertoo jos opettaja tuollaista tekstiä kirjoittaa ja julkaisee. Mitä se kertoo hänen tavastaan käyttää kieltä ammatissaan?"
Haluamatta mitenkään Lipposta puolustella, niin mitä se sitten kertoo sinusta tai ensimmäisestä kommentoijasta, kun pyritte mitätöimään hänen koko ammattitaitonsa jonkin hänen yksityiselämäänsä liittyvän blogin kautta, kun hän siellä sattui käyttämään kieltä vähän vapaammin muutamassa lauseessa?
Vihjeenä voin antaa, että jos blogissa käytettävä kieli tuntuu olevan kuin rätti vasten kasvoja, niin sitä ei ole pakko lukea, vaan voi etsiä toisen blogin tai laittaa itse sellaisen blogin pystyyn, jossa taatusti on niin oikeaa ja kaunista kieltä, että se varmasti täyttää vaativimmankin elitistis-, esteettis- sekä nationalistispainoitteisen kielipuritaanin kriteerit.
Luettuani uutta Oulun ylkkäriä huokaisin meleko raskaasti. Opiskelutoverini viljelivät kaksoispassiivia ja kongruenssivirheitä niin kovin paljon. Harva yläasteikäinenkään kirjoittaisi "alkaa tekemään" vaan viisas opettajansa olisi valistanut oikeiden nominaalimuotojen "alkaa tehdä, ryhtyä tekemään" pariin. Kyllä täällä Oulusakin ollaan tehty (hupsista vaan) havaintoja suomen kielen kuihtumisesta.
Ja oikeasti: meidän pitäisi olla huolestuneita siitä, että jos joltakin alalta tutkimusta ei tehdä enää ollenkaan suomeksi, alalle ei kehity suomenkielistä sanastoa. Kauhukseni olen huomannut tällaista suuntausta jopa kauppatieteissä! Muistutuksena vain, että vielä 1800-luvulla uskottiin yleisesti, ettei suomeksi voi kirjoittaa mitään kaunokirjallisuutta. Minun mielestäni suomen kieltä tulisi käyttää joka alalla!
ps. melko offtopikkia juttua, sori
me suomen kielen opiskelijat käytiin kurssia, jossa käytiin läpi tieteellistä kieltä sun muuta. Me arvosteltiin aiempina vuosina tehtyjä graduja kielellisesti. Kyseessä oli tietenkin muiden tiedekuntien ja aineiden graduja. Ai että se oli hauskaa luettavaa, käsittämättömiä virkkeitä luettiin ääneen toisille ;) Uskomatonta, että nykyään ei kai paljoa kiinnitetä huomiota kielenkäyttöön graduissa, vai kuinka on, painaako arvosanassa myös kielenkäyttö (tarkoitan muissa kuin kieliaineissa)?