Jumalan tahto ja sen toteutuminen

Olen vastannut ekivaarin väittämään kaikkien ihmisten automaattisesta pelastuksesta. Olen perustellut vastaukseni Raamatun Sanalla. Teen tästä uuden aloituksen koska aikaisemmat ketjut ovat jo pitkiä.

Ekivaari perustelee kaikkien ihmisten automaattista pelastumista seuraavilla Raamatun jakeilla:

1 Tim 2:4 "Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden."

Psal 115:3 "Meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee."

Näitä jakeita apunaan käyttäen ekivaari väittää että koska Jumala tahtoo että kaikki ihmiset pelastuvat, Hän toteuttaa tahtonsa ja pelastaa kaikki ihmiset lopulta vaikka väkisin. Tämä merkitsee ekivaarin mukaan kaikkien ihmisten automaattista pelastumista. Näinhän asia ei kuitenkaan ole. Tämä tällainen väite on epäraamatullinen ja harhaopillinen väite. Perustelen seuraavassa asiaa.

Ekivaarin esittämät selitykset Jumalan tahdon toteutumisesta ovat heikot. Hän repäisee asiayhteydestä irti Raamatun jakeita joita kuka tahansa ilman Raamatun tuntemistakin ja ilman sen sanoman sisäistämistä voi löytää hakuohjelman avulla. Sitten hän jättää huomiotta Raamatun jakeet jotka eivät sovi hänen oppiinsa. Samanaikaisesti hän julistaa voimakkaasti uskovansa kaikki Jeesuksen Sanat. Kuitenkin ekivaari väittää Raamattua naurettavan ristiriitaiseksi ja osittain väärennetyksi kirjaksi. Jaa a, mitä pitäisikään tähän sanoa?..... Hän ei selitä tarkemmin oppejaan. Yleensä hän liittää lyhyen väitteensä tueksi pitkän litanian asiayhteyksistään irti reväistyjä jakeita. Ehkä juuri ekivaarin Raamatun käyttämis- ja tulkitsemistavat ovat se kaikkein suurin syypää harhaoppien syntyyn.

Jumalan tahto on että kaikki ihmiset pelastuvat. Tämä on totta ja sehän on vieläpä Raamatun selvä ilmoitus Jumalan tahdosta. Niin että tässä olen hänen kanssaan samaa mieltä. Mitä sitten tulee Jumalan tahdon toteutumiseen yksilöihmisen elämässä, se on aivan eri asia. Eikö niin?

Jos sanot: "Ei se ole eri asia sillä, Jumalan tahto toteutuu kaikkien ihmisten kohdalla". Väitätkö todella että Jumalan tahto toteutuu kaikkien ihmisten kohdalla. Jos näin olisi, silloinhan Jumalan tahto olisi että maailmassa tapahtuu rikoksia. Jumala tahtoisi että ihmiset ryöstävät, pahoinpitelevät, murhaavat ja tekevät kaikenalaista pahaa. Tällaisia asioitahan tapahtuu mutta, me TIEDÄMME ETTÄ NE EIVÄT OLE JUMALAN TAHTO. Rikokset ovat Jumalan tahtoa vastaan. Näin toteamme että Jumalan tahto ei kuitenkaan tapahdu kaikissa ihmisten elämän asioissa. Ihmisellä on oma vastuu monista asioista. Ihmisen elämässä on siis asioita joita Jumala ei kaikkivaltiudestaan huolimatta muuta vaikka hän varmasti tahtoo muuttaa niitä. Kuitenkin me uskomme että Jumala tekee kaiken mitä hän tahtoo. Onko tässä nyt siten ristiriita? On kysymys ihmisen vapaasta tahdosta jonka Jumala on hänelle antanut. Jumala toteuttaa kyllä oman tahtonsa täydellisesti kaikessa, mutta mitä tulee ihmiseen se on kokonaan toinen asia. Jumala teki ihmisestä oman kuvansa kaltaisen. Siksi Jumala antoi ihmiselle oman vapaan tahdon. Omaa vapaata tahtoa seuraa vastuu. Ihmisen omaa vastuuta ja vapaata tahtoa Jumala ei muuta ottamalla ne pois ihmiseltä.

Voisimme vielä ottaa asian lähemmäksi itseämme. Oletko sinä sataprosenttisesti Jumalan tahdossa? Teetkö sataprosenttisesti Jumalan tahdon kaikissa asioissa joka päivä ja joka hetki? Vai et tee? No, silloinhan Jumalan tahto ei toteudu sinun elämässäsi. Eikö Jumalan tahto ole että olet Hänen tahdossaan ja toteutat Hänen tahtoaan joka päivä ja hetkittäin? Et kai väitä että Jumala tahtoo että sinä teet hänen tahtoaan vain joskus hetkittäin ja osittain? Entä kuinka paljon sinä rakastat Jumalaa? Kuinka paljon Jumala haluaa että sinä Häntä rakastat?

Matt 22:37 "Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'."

Toteutuuko Jumalan tahto elämässäsi? Näin joudumme toteamaan: Jumalan tahto ei toteudu meidän kenenkään elämässä täydellisesti. Mutta pelastuksen suhteen se onkin sitten automaatio??? Näinhän se menee ekivaarin teologian mukaan. Eikö hänen teologiansa onnu tässä kohden pahasti? Jumala ei hänen teologiansa mukaan kykene toteuttamaan tahtoaan yksilöihmisen elämässä hänen tämän maanpäällisen elämänsä aikana. Mutta ihmisen kuoleman jälkeen Jumalan valta kasvaa??? Näin joudumme toteamaan että pelastus ei voi olla automaatio "nappia painamalla". Jumala on Kaikkivaltias, ja Hän tekee kaiken mitä Hän tahtoo mutta, meillä jokaisella on oma vastuu ja ratkaiseva osuus Jumalan tahdon ja pelastuksen toteutumiseen kohdallamme.

Jumala on määrännyt meille jokaiselle vain yhden tien pelastukseen. Tie pelastukseen on usko Herraan Jeesukseen Kristukseen (Joh 14:6, Apt 4:12, 10:43, 16:31). Jumala tahtoo että kaikki ihmiset tulevat tälle pelastuksen tielle. Mutta toteutuuko tämä Jumalan tahto kaikkien ihmisten kohdalla? Miksi Jeesus sanoo: ”Ei kukaan tule Isän luokse muuten kuin minun kauttani” jos Jumalan luokse pääsisi automaattisesti kulkien mitä tietä tahansa?
Jumala siis tahtoo että kaikki ihmiset pelastuvat. Jumala pelasti kaikki ihmiset Golgatan keskimmäisellä ristillä Kristuksessa Jeesuksessa. Tämä Jumalan PELASTUS on Jeesuksessa Kristuksessa ja vain Hänessä (Apt 4:12, Luuk 1:69, Apt 13:47). Ulkopuolella Jeesuksen Kristuksen ei ole pelastusta.

"Siitä syystä minä kärsin kaikki valittujen tähden, että hekin saavuttaisivat PELASTUKSEN, JOKA ON KRISTUKSESSA JEESUKSESSA" (2 Tim 2:10). "Herrassa on pelastus" (Psal 3:9). Jeesus on Herra jossa on pelastus (Room 10:9-10, 2 Kor 3:16, 4:5, Apt 13:47).

Miksi Paavali kärsi vaivaa evankeliumin tähden ja miksi hänellä oli huoli sekä heimolaistensa pelastuksesta että kaikista seurakunnista jos pelastus olisi automaatio? Lue Room 10:1. Miksi toivoa sydämestään sellaista mikä tapahtuu kaikesta huolimatta? Miksi rukoilla pelastusta ihmisille? Tekikö Paavali turhaa työtä? Luuleeko joku meistä olevansa paremmin valistettu, viisaampi ja hengellisempi kuin apostoli Paavali?

"Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele - sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni. Sillä minä soisin itse olevani kirottu POIS KRISTUKSESTA veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta," (Room 9:1-3).

Pelastettu ihminen on se joka on Kristuksessa Jeesuksessa (Room 8:1). Koska mitään kadotustuomiota ei ole NIILLE jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa, se merkitsee sitä että Kristuksen ulkopuolella oleville ihmisille on kadotustuomio. Uudestisyntynyt Jumalan lapsi on sisällä pelastuksessa. Hän on sisällä Jeesuksessa Kristuksessa.

Voisimme ottaa kuvan: Kaikki ihmiset olivat hukkumassa kadotukseen syntiensä tähden. Jumala lähetti pelastuksen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus Kristus on "pelastuslautta" pelastuksen kallio johon sisäpuolelle pääsevä pelastuu. Ulkopuolella pelastuslautan olevat ihmiset hukkuvat. Tästä puhuu Nooan arkki. Nooan arkki on esikuva Kristuksesta. Arkissa oli pelastus hukkuvalle ihmiskunnalle. Ne, jotka olivat sisäpuolella arkissa, pelastuivat vedenpaisumuksessa. Ne, jotka olivat ulkopuolella arkin, hukkuivat.
Voisimme tässä heittää kysymyksen; eikö Jumalan tahto ollutkaan pelastaa kaikki ihmiset Nooan aikana?
Toteutuiko Jumalan tahto heidän kohdallaan? Jumalahan ei halua yhdenkään hukkuvan vaan että kaikki tulevat sisälle pelastukseen. Tämä Jumalan tahto ei kuitenkaan toteudu kaikkien ihmisten kohdalla koska kaikki ihmiset eivät tule sisälle pelastukseen. Niin kuin kaikki eivät tulleet sisälle Nooan arkkiinkaan vaikka Nooa kovasti saarnasi ja varotti ihmisiä. Monet ihmiset eivät tahdo tulla sisälle Kristukseen joka on personoitu pelastus. Pelastukseen sisälle pääsy edellyttää synnistä luopumisen. Ihmiset kyllä tietävät ja ymmärtävät tämän. Se, joka ei tahdo luopua synnistä ei myöskään tule sisälle pelastukseen.

Jeesus opetti Nikodeemusta (Joh 3. luku). Jeesus sanoi hänelle: "Teidän täytyy syntyä uudesti ylhäältä." Uudestisyntymisen kautta ihminen tulee sisälle Kristukseen ja sisälle Jumalan valtakuntaan. Jumalan valtakunta tuli Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa tänne maan päälle (Mark 1:15, Matt 4:17). Jeesus saarnasi parannusta ja yhdisti parannuksen teon Jumalan valtakunnan lähelle tulemiseen? Miksi? Koska syntien kanssa ei kukaan pääse sisälle Jumalan valtakuntaan ja sisälle pelastukseen. Synnistä täytyy tehdä parannus ja saada ne anteeksi.

Jeesuksen sanojen mukaan ei kukaan voi nähdä Jumalan valtakuntaa eikä päästä sinne sisälle ilman uudestisyntymistä. Uudestisyntyminen on näin ollen pääsyvaatimus Jumalan valtakuntaan ja pelastukseen koska pelastus on sisäpuolella Jeesuksessa Kristuksessa. Sinun täytyy siis olla sisäpuolella Kristuksessa jotta Jumalan pelastus olisi voimassa sinun kohdallasi. Jos olet ulkopuolella Kristuksen, olet ulkopuolella pelastuksen niin kuin ihmiset olivat Nooan päivinä. Silloin pelastui vain kahdeksan ihmistä. He olivat SISÄPUOLELLA, SISÄLLÄ ARKISSA. Siinä oli heidän pelastuksensa. Arkki pelasti heidät.

Miksi kertoa ihmiskunnalle että pelastus on Jeesuksessa Kristuksessa jos se olisi Jeesuksen ulkopuolellakin? Miksi ylipäätään julistaa evankeliumia Jeesuksesta jos kaikki pelastuvat automaattisesti? Huomaa tässä että tämä pelastuksen sanoma on Jumalasta (1 Tess 2:13). Mitä Paavali sanoi pelastumisen ehdoista? Oliko pelastus ehdollinen Paavalin opetuksen mukaan?

”Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet” (1 Kor 15:1-2).

Huomaa, että Herra Jumala on ainoa Pelastaja VT:ssa (Jes 43:11).
UT:ssa Hän on Herra Jeesus Kristus; ainoa Pelastaja.

19

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ml213.

      Muuten miten ymmärrät asian eli miksi Jumala valitsee ja määrää ihmisiä Poikansa kuvan kaltaiseksi tai yleensä raamatussa on paljon ilmoituksia, miten Jumala on määrännyt ja valinnut ja aivoituksensa mukaan kutsunut,

      Ymmärtänet, miten ihminen on voimaton vaikutamaan näihin Jumalan aivoituksiin ja sen toteutumiseen.

      • !

        Kun Jumala kutsuu meitä,se on Hänen valintansa.
        Joh.15:16:Te ette valinneet Minua,vaan Minä valitsin
        teidät,että te menisitte ja kantaisitte hedelmää..

        Meidän valintamme on:joko ottaa Hänet vastaan tai
        sitten hyljätä Hänet.

        Jaikal kirjoitti siitä,miten ekivaari opettaa kaikkien ihmisten
        pelastuvan,vieläpä kuoleman jälkeenkin,vaikka Raamatussa
        selvästi sanotaan:Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa
        syntejä anteeksi(Matt.9:6)

        Kyllä meistä uskovista jokainen on tehnyt oman valintansa,
        ei meitä ole pakotettu uskoon


      • ! kirjoitti:

        Kun Jumala kutsuu meitä,se on Hänen valintansa.
        Joh.15:16:Te ette valinneet Minua,vaan Minä valitsin
        teidät,että te menisitte ja kantaisitte hedelmää..

        Meidän valintamme on:joko ottaa Hänet vastaan tai
        sitten hyljätä Hänet.

        Jaikal kirjoitti siitä,miten ekivaari opettaa kaikkien ihmisten
        pelastuvan,vieläpä kuoleman jälkeenkin,vaikka Raamatussa
        selvästi sanotaan:Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa
        syntejä anteeksi(Matt.9:6)

        Kyllä meistä uskovista jokainen on tehnyt oman valintansa,
        ei meitä ole pakotettu uskoon

        ja nimetön itsestäsi todistit! Ei mikään eikä kenenkään liha voi uskoa, eikä Jumala tee turhaa työtä eikä näe vaivaa lihan ja veren uskoon tulemiselle, koska sen uskominen on mahdotonta, (Joh. 11:25,26)!

        Sinä todistit sopivassa rakosessa nimettömyydelläsi, sillä;

        Johanneksen ilmestys 17
        8 "Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva."

        Ja jotta et tarvitse kysyä, miten sinulle ja näille käy, joiden nimeä ei löydy ennen maailman perustamista kirjoitetusta elämän kirjasta, niin vastaan sinulle, että en uskalla sinulle enkä heille tuomita loputonta kidutusta helvetissä, vaan kerron vain apostoli Pietarin sanoilla;

        2. Pietarin kirje 2
        12 "Mutta niin kuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet, niin joutuvat myös nämä, kun herjaavat sitä, mitä eivät tunne, häviämään omaan turmelukseensa,"


      • * Jumalan koko tahto on toteutunut Jeesuksessa Kristuksessa. Jumalan kaikki aivoitukset ja tahto ihmiseen nähden on kätkettynä Jeesukseen Kristukseen.
        * Mitä tulee Jumalan ja ihmisen väliseen kanssakäymiseen ja yhteyteen, kaikki on Jeesuksessa kristuksessa.
        * Jumala on hyväksynyt ihmisen Jeesuksessa kristuksessa, ei Hän tee mitään muuta kuin ja ainoastaan Jeesuksen kautta ja Hänessä.
        * Jos sinä olet uudestisyntynyt, olet sisäisesti yhtydessä Jeesukseen, olet Jumalan tahdossa, muuta tahtoa Jumalala ei ole sinuun nähden. Jeesus on Jumalan TAHTO, Hänessä se toteutuu, mitään muuta tahtoa ei Jumalalla ole sinuun, kuin se, mikä on Jeesuskessa ja Hänen kauttaan ja Hänsessä.
        * Jumalan tahto ei toteudu Jeesuksen ulkopuolella missään muodossa ihmiseen nähden. Kristuskessa Jumala ON, ihmiselle, muuta yhteyttä ei ole!


      • >>>Muuten miten ymmärrät asian eli miksi Jumala valitsee ja määrää ihmisiä Poikansa kuvan kaltaiseksi tai yleensä raamatussa on paljon ilmoituksia, miten Jumala on määrännyt ja valinnut ja aivoituksensa mukaan kutsunut,


    • T.Aapero

      Jeesus on maksanut meidän syntivelkamme Jumalan edessä lubnastaen MEIDÄT ITSENSÄ ALANMAISIKSI!
      Sovitus ei tarkoita sitä, että me olisimme vapaat kuin ellun kanat .
      Koska Jeesus sovitti meidät, tuli HÄN välimieheksi Jumalan ja ihmisten VÄLIIN!
      Jeesuksella on nyt meidän velkakirjamme, ja Hän tuomitsee nyt koko maailmaa Evankeliumin mukaan. Kun kaikki näin ovat nyt Jeesuksen alamaisia, emme riko enää Jumalaa vaan Jeesusta vastaan, ja tekomme punnitaan Hänen julistamansa periaatteiden mukaan .>>> ( 34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
      35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
      36. minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
      37. Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
      38. Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
      39. Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
      40. Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
      41. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
      42. Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
      43. minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
      44. Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
      45. Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.
      46. Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään." )

      Sovitus kumosi tosin Jumalan rikkomisista Aadamille ja Israelille säätämät seuraamukset, mutta teoille jäi silti seuraamukset!

      • Raamatussa että Jumala on rikkonut jotain Aadamia kohtaan ??


      • FXXXXXXXXXXX
        savonarola kirjoitti:

        Raamatussa että Jumala on rikkonut jotain Aadamia kohtaan ??

        "Raamatussa että Jumala on rikkonut jotain Aadamia kohtaan ?? "

        Jumalako rikkonut sääntöjään? Se ei ole uutta!

        Himoitsi toisen Maria-vaimoa :D


      • FXXXXXXXXXXX kirjoitti:

        "Raamatussa että Jumala on rikkonut jotain Aadamia kohtaan ?? "

        Jumalako rikkonut sääntöjään? Se ei ole uutta!

        Himoitsi toisen Maria-vaimoa :D

        Provonismi on vauhdissa näköjään !!


    • Kirjoitit etä olet tässä asiassa sama mieltä ekin kanssa?--> Jumalan tahto on että kaikki ihmiset pelastuvat. Tämä on totta ja sehän on vieläpä Raamatun selvä ilmoitus Jumalan tahdosta. Niin että tässä olen hänen kanssaan samaa mieltä. Mitä sitten tulee Jumalan tahdon toteutumiseen yksilöihmisen elämässä, se on aivan eri asia. Eikö niin?

      Mutta siinä on vaan se että Jumala tarkoittaa jotain ihan eri asia koska siinä on mukana jos ihminen tekee parannuxen ja ja,,,, ja niin hän pääsee perille Taivaaseen.. Joopa joo ja silloin näemme että ekivaari on pelkkä Jumalan syyttäjä joka vaatii että Jumala pitää lupauxet jonka Hän ei ole luvannut !! Elikkä että kaikki pelastuu ...

      Niin olisin kysynyt ekivaarilta että pelastuuko myös saatana ?? Ja miten käys en ihmisjoukkoon joka on päättänye seuraa häntä eikä Jeesusta ???

      • fXXXXXX

        Xet Xet SAuxZEX


    • Kiitos avauksestasi, jaikal. Unohdit tuolla mainita useita kirjoittamiani tärkeitä lempikohteitani Raamatusta, esim. tämän että Jumala tahtoo myös että "Kaikkien ihmisten kaikkialla ON TEHTÄVÄ PARANNUS",! Eikö se ole hyvin vahvasti sanottu? Kaikkien ihmisten parannuksen tekemistä on raamatunkäännöksiin alkuperäisestä selvästi lievennetty ja NOVUMin ilmoittama tositapa TAHTOO käännetty ehtotavalla "tahtoisi", tai muuta sellaista kavaluutta, joka vastaa samaa niin kuin jaloviiniä vedellä laimentaisi!

      En malta tässä välillä huomauttamatta, jaikal, että pilasit hyvän avauksesi liian pitkällä ja paljon asiaa sisältävällä kirjoituksella. Mieluummin käsittelisin yhtä asiaa kerrallaan!

      Enhän minä sille mitään mahda, että todennäköisesti apostoli Paavali on kirjoituksista tämän asian todennut, että kaikki ihmiset kaikkialla tulevat Kristuksen tuomioistuimen eteen, nöyrtyvät, kaikki polvet notkistuvat, jokainen kieli vannoo valan Heralle ja tunnustaa hänet Herraksi, (Jes. 45:23,24; Fil. 2:10,11).

      Ja apostoli Paavali on uskonut edellä mainittujen raamatunkohtien tarkoittavan kaikkien ihmisten yhtä varmaa pelastusta ja heidän elämänsä vanhurskauttamista eli oikeamieliseksi tekemistä YHTÄ VARMASTI niin kuin KAIKKI KUOLEVAT, YHTÄ VARMASTI kaikki tehdään ELÄVIKSI, (1. Kor.15:22)! Eikä tämä tarkoita vain kuolleiden tietoiseksi tekemistä, vaan se tarkoittaa kaikkialla olevien ihmissielujen elämän vanhurskauttamista;

      Roomalaiskirje 5
      18 "Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu KAIKILLE IHMISILLE ELÄMÄN VANHURSKAUTTAMISEKSI;"

      Arvaan, että sinä ja useimmat helluntailaiset repisivät nämäkin lainaamani raamatunjakeet pois Raamatusta, mutta nyt se on jo liian myöhäistä pyristellä vastaan, niin kuin sillä ripulitautisella jolla meni löysät pöksyihin niin kuin sinun väärät perustelusi, jaikal, lukjoille!

      • Ihminen ei sellaisenaan kelpaa Jumalalle.
        Ainoastaan kaikki ne, jotka ottavat Kristuksen vastaan omana henkilökohtaisena Vapahtajanaan, tulevat USKON KAUTTA vanhurskaiksi, Jumalalle kelpaaviksi.
        Jokaisen on henkilökohtaisesti suostuttava ottamaan Kristus vastaan.

        Evankeliumi ”on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka USKOVAT" (Room.1:16).


      • veli.vapaa

        muistaa se, että jokainen ihminen joutuu vastaamaan viimeisellä tuomiolla sanoistaan ja teoistaan, olipa uskossa tai ei.
        Jeesus ilmoitti, että on vain YKSI usko johon uskomalla pelastuu ja ihmisen tuomitsee se SANA, jonka Hän on julistanut. Mikäli uskoo ihmisten keksimiin harhaoppeihin "totuutenaan", niin silloin saa samanlaisen tuomion kuin se, joka ei ole tehnyt koskaan parannusta. Uskonne on siis turha, jollette usko sitä SANAA, jonka Jeesus julisti. Ei kirkon eikä uskonnollisten järjestöjen oppia uskomalla yksikään pelastu, se on uskoa eksytykseen.

        Kaikki kunnia Ekivaarille, joka pitää kiinni SANASTA, joka vie pelastukseen.

        Luuk. 18:8
        Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"

        Niinpä niin, uskontoja ja oppeja löytyy, mutta löytyykö uskoa totuuteen, se selviää Pojan tulemuksessa.


      • Tapio522 kirjoitti:

        Ihminen ei sellaisenaan kelpaa Jumalalle.
        Ainoastaan kaikki ne, jotka ottavat Kristuksen vastaan omana henkilökohtaisena Vapahtajanaan, tulevat USKON KAUTTA vanhurskaiksi, Jumalalle kelpaaviksi.
        Jokaisen on henkilökohtaisesti suostuttava ottamaan Kristus vastaan.

        Evankeliumi ”on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka USKOVAT" (Room.1:16).

        selvästi, ketä ne ovat, jotka uskovat. Ne ovat kaikki ne, jotka ovat syntyneet Jumalasta;

        1. Johanneksen kirje 5
        4 "sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme."

        Jumala on nähnyt, tuntenut ja valinnut meidät Jeesuksessa Kristuksessa jo ennen maailman perustamista.
        (Ef. 1:4)!

        Roomalaiskirje 8
        28 "Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
        29 Sillä ne, jotka hän on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;
        30 mutta jotka hän on edeltä määrännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut."

        Apostolien teot 3
        21 "Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettojensa suun kautta."
        Kinng James;
        21 Whom the heaven must receive until the times of restitution of all things, which God hath spoken by the mouth of all his holy prophets since the world began.

        [of restitution of all things = kaikkien asioiden ennalleen palauttaminen] Voiko niitä kukaan omalla päätöksellään muuksi muuttaa?

        Ihmetteletkö Sinäkin, Tapio522, näiden tietämättömien joukossa, (Ilm. 17:8)? Minä en enää siinä joukossa ihmettele!


      • Sirpa Rajala
        veli.vapaa kirjoitti:

        muistaa se, että jokainen ihminen joutuu vastaamaan viimeisellä tuomiolla sanoistaan ja teoistaan, olipa uskossa tai ei.
        Jeesus ilmoitti, että on vain YKSI usko johon uskomalla pelastuu ja ihmisen tuomitsee se SANA, jonka Hän on julistanut. Mikäli uskoo ihmisten keksimiin harhaoppeihin "totuutenaan", niin silloin saa samanlaisen tuomion kuin se, joka ei ole tehnyt koskaan parannusta. Uskonne on siis turha, jollette usko sitä SANAA, jonka Jeesus julisti. Ei kirkon eikä uskonnollisten järjestöjen oppia uskomalla yksikään pelastu, se on uskoa eksytykseen.

        Kaikki kunnia Ekivaarille, joka pitää kiinni SANASTA, joka vie pelastukseen.

        Luuk. 18:8
        Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"

        Niinpä niin, uskontoja ja oppeja löytyy, mutta löytyykö uskoa totuuteen, se selviää Pojan tulemuksessa.

        kunnian JUMALALLE, en ekivaarille. Mutta se onkin siitä kiini mihinkä uskomme! Sinä uskot ekivaariin ja minä Jeesukseen kristukseen joka on minun Jumala jota kunnioitan ja ylistän!

        Velivapaa kirjoittaa näin
        "Kaikki kunnia Ekivaarille, joka pitää kiinni SANASTA, joka vie pelastukseen".


      • veli.vapaa
        Sirpa Rajala kirjoitti:

        kunnian JUMALALLE, en ekivaarille. Mutta se onkin siitä kiini mihinkä uskomme! Sinä uskot ekivaariin ja minä Jeesukseen kristukseen joka on minun Jumala jota kunnioitan ja ylistän!

        Velivapaa kirjoittaa näin
        "Kaikki kunnia Ekivaarille, joka pitää kiinni SANASTA, joka vie pelastukseen".

        ja lihan vallassa oleville ihmisille veljien ja sisarien kunnioittaminen on vieras asia.

        1. Piet.2

        13 Olkaa alamaiset kaikelle inhimilliselle järjestykselle Herran tähden, niin hyvin kuninkaalle, joka on ylin,
        14 kuin käskynhaltijoille, jotka hän on lähettänyt pahaa tekeville rangaistukseksi, mutta hyvää tekeville kiitokseksi;
        15 sillä se on Jumalan tahto, että te hyvää tekemällä tukitte suun mielettömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä-
        16 niinkuin vapaat, ei niinkuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niinkuin Jumalan palvelijat.
        17 KUNNIOITTAKAA KAIKKIA, RAKASTAKAA VELJIÄ, peljätkää Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta.

        Näin se on Sirpa Rajala.


      • veli.vapaa kirjoitti:

        ja lihan vallassa oleville ihmisille veljien ja sisarien kunnioittaminen on vieras asia.

        1. Piet.2

        13 Olkaa alamaiset kaikelle inhimilliselle järjestykselle Herran tähden, niin hyvin kuninkaalle, joka on ylin,
        14 kuin käskynhaltijoille, jotka hän on lähettänyt pahaa tekeville rangaistukseksi, mutta hyvää tekeville kiitokseksi;
        15 sillä se on Jumalan tahto, että te hyvää tekemällä tukitte suun mielettömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä-
        16 niinkuin vapaat, ei niinkuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niinkuin Jumalan palvelijat.
        17 KUNNIOITTAKAA KAIKKIA, RAKASTAKAA VELJIÄ, peljätkää Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta.

        Näin se on Sirpa Rajala.

        että ekivaarille annettu kunnia menee Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta Isälle Jumalalle, joka on YKSI ja josta kaikki on, ja johon kaikki palaa! Kiitokset vastauksista!


      • veli.vapaa
        ekivaari kirjoitti:

        että ekivaarille annettu kunnia menee Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta Isälle Jumalalle, joka on YKSI ja josta kaikki on, ja johon kaikki palaa! Kiitokset vastauksista!

        menee Jumalalle, koska me Pyhästä hengestä osalliseksi päässeet olemme YHTÄ.

        Joh.17.

        20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
        21 että he KAIKKI olisivat YHTÄ, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
        22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut HEILLE, että HE OLISIVAT YHTÄ, niinkuin me olemme yhtä-
        23 minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.

        Sisarien ja veljien keskinäinen kunnioittaminen ja rakastaminen on Jeesuksen opetuslasten tunnusmerkki.

        Joh. 13:35
        Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."

        Näin sanoo totuus.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      208
      7153
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4682
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4554
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      73
      3312
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1975
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      26
      1727
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      18
      1707
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      41
      1600
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1489
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1257
    Aihe