Suomi 24 palstoilla esitetään monenlaisia mielipiteitä siitä, mikä on ihmisarvo ja ihmisoikeudet. Erityisesti on kyse lapsen ihmisoikeuksista.
Astian makuisesti ja virheellisesti usein väitetään, että ihmisoikeudet olisivat vain mielpidekysymyksiä, joista jokainen voi olla sitä mieltä, mikä sattuu kulloinkin miellyttämään. Tällöin haluttaisiin kumota ihmisarvo. Näin avautuu tie väkivaltaan ja jopa toisen ihmisen surmaamiseen, kun häneltä ajatellaan viedyn ihmisyys ja häntä halutaan pitää ali-ihmisenä tai esineenä.
Nurkkajuristeriaa on väite, että valtiot tai lainsäädäntö määrittelisi ihmisoikeudet. Tämä on yhtä väärä ajatus, kuin että joku yksittäinen ihminen olisi aivoituksineen ihmisyyden kriteeri. Historialliset esimerkit osoittavat että heikkolaatuiset valtiot ovat usein vähät välittäneet ihmisyydestä tai ihmisoikeuksista. Orjuus, murhat, abortit, ihmiskauppa, riisto ja muu väkiavalta osoittavat, ettei laki tai valitovalta kykene eikä usein edes halua ylläpitää ihmisoikeuksia.
Valtio ei voi määritellä ihmisoikeuksia, sillä ihmisoikeudet eivät ole poliitikkojen tai yleensä ihmisten itsensä käsissä. Valtio ei voi antaa ihmisoikeuksia eikä voi ottaa niitä pois. Se on valitille mahdotonta. Ihmisoikeudet ovat luovuttamattomat. Ne ovat korkealla valtion ja mielipiteden yläpuolella.
Ihmisyys ja ihmisoikeudet ovat myötäsyntyiset. Jokaisella ihmisellä on luovuttamattomat ihmisoikeudet ja ihmisyys. Se tarkoittaa että ne ovat nk. luonnollisia oikeuksia, jotka perustuvat ihmisen olemassaoloon. Näistä oikeuksista YK puhuu. YK eli yhdistyneet kansakunnat pitävät lapsen oikeuksia osana ihmisoikeuksia mm lapsen oikeuksien julistuksessa ja lapsen oikeuksien sopimuksessa. Niissä lapsen oikeudet kuuluvat sekä lapselle äitinsä kohdussa että lapselle synnytyksen jälkeen.
Ihmisoikeuksia voidaan loukata, mutta niitä ei voida tehdä olemattomaksi. Väkivalta toista ihmistä kohtaan, kuten esim. suojattoman lapsen surmauttaminen mukavuusabortissa on meillä lasta suojaamattomaan lakiin, virheelliseen lain tulkintaan ja kontrolloimattomaan käytäntöön perustuva sydämetön toimi.
Aborttiväki pyrkii juristerian ja poliitikkojen taakse piiloon tekosiaan. Ne eivät valkene, vaikka niitä väitetään ajankohtaisesti "maan tavaksi". Ihmisoikeuksien ja lapsen oikeuksien valvonta äitinsä kohdussa kasvavien lapsien kohdalta on Suomessa mm. hallinnollisin kikkailuin mitätöity ja siihen kuuluva vastuu on haluttu kiertää mm. lapsen oikeuksien seurannassa. Ihmisoikeudet ovat tällaisen arvottoman näpertelyn yläpuolella.
Hyvinvointi ja oikeus sekä terve itsetunto saavutetaan vasta, kun kunnioitamme toisiamme ja heikkoja ja suojattomia. Erityistä kunnioitusta ja arvostusta tarvitsevat viattomat lapset, sitä enemmän, mitä haavoittuvampia he ovat. YK:n mukaan lapsi tarvitsee erityistä suojaa juuri haavoittuvutensa vuoksi, siksi, että hänen ihmisoikeuksiaan ja lapsen oikeuksiaan saatetaan kammottavillakin tavoilla loukata.
Massamittaiset mukavuusabortit ovat pahin ihmisoikeusloukkaus lapsia kohtaan.
Lapset ja heidän vanhempansa ansaitsevat toisensa ja elämänsä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.