Bella 700, 7000 vai Finnsport 650 AC

Olen hankkimassa Päijänteelle kesäksi retkivenettä. Bella 700 on kenties potentiaalisin vaihtoehto, mutta mielessä ovat myös Bella 7000 ja Finnsport 650AC (4-T koneella). Retket tulisi tehtyä pääasiassa viikonloppuina ja lisäksi parin viikon kesäloma. Mukana olisi pääasiassa kaksi aikuista ja joskus pari aikuista vierasta.

Olen kuullut että Bella 7000 on hieman äänekkäämpi kuin Bella 700. Onko tämä ero merkittävä? Finnsport on sitten erityyppinen vene, mutta voisi olla mahdollinen. Finnsportin hankintakustannus on hieman suurempi ja polttoainekulut ovatkin siten huomattavasti suuremmat. Mitä näiden veneiden hankinnassa olisi huomioitava ja mitä mieltä olette näiden veneiden käytöstä em. tarkoitukseen? Onko millaisia tyyppivikoja ja kokemuksia näistä?

Bella 700:sta saa 27-34 hp:n moottorilla (Yanmar ja Volvo). Onko näillä tehoilla/moottoreilla millainen ero käytännössä?

Kiitos!
1110095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Bellat eivät neljälle aikuiselle sovi yökäyttöön. Keulassa oleva sänky sopii kahdelle aikuiselle ja pöydästä syntyvä apusänky on aivan liian lyhyt täysikasvuiselle. Ulkotilassa ei ole vuoteiksi sopivia penkkejä.

Jos teltan ottaa lisäksi niin silloin onnistuu.

Äänestä

Finnsport 650 AC

Äänestä
  • Kaikki nuo kolme varmaan sopivat. Itselläni on Bella 7000 yanmarinin 34 hp:llä (VENETTÄ EN OLE MYYMÄSSÄ!!!) samankaltaisessa käytössä Saimaalla. Jos mukana on yövieraita, yöpymispaikka on etsittävä maalta, sillä yksikajuuttaiset veneet sopivat vain kahden aikuisen yöpymiseen. 7000 on hieman äänekkäämpi, mutta noin 7 solmun matkanopeudella eroa ei huomaa. Itse päädyin tuohon 7000 aikoinaan juuri isomman hytin ja erillisen WC:n johdosta. Muutoin 700 ja 7000 eivät veneinä juuri ominaisuuksiltaan eroa. Finnsportilla en ole koskaan ajanut, joten sitä en voi kommentoida, mutta Bella on täyttänyt tarpeeni hyvin joka kesä noin parinsadan ajotunnin verran.

    Äänestä

  • bella kirjoitti:

    Kaikki nuo kolme varmaan sopivat. Itselläni on Bella 7000 yanmarinin 34 hp:llä (VENETTÄ EN OLE MYYMÄSSÄ!!!) samankaltaisessa käytössä Saimaalla. Jos mukana on yövieraita, yöpymispaikka on etsittävä maalta, sillä yksikajuuttaiset veneet sopivat vain kahden aikuisen yöpymiseen. 7000 on hieman äänekkäämpi, mutta noin 7 solmun matkanopeudella eroa ei huomaa. Itse päädyin tuohon 7000 aikoinaan juuri isomman hytin ja erillisen WC:n johdosta. Muutoin 700 ja 7000 eivät veneinä juuri ominaisuuksiltaan eroa. Finnsportilla en ole koskaan ajanut, joten sitä en voi kommentoida, mutta Bella on täyttänyt tarpeeni hyvin joka kesä noin parinsadan ajotunnin verran.

    on vakaampi vene ja nopeampi isomman moottorinsa
    takia (yleensä 45 hv Volvo TD). Itse valitsisin
    7000:nen, joka palveli meillä 2 kesää. Aiemmin
    esitetyt tilavaraukset huomioitava !!

    Äänestä

  • bella kirjoitti:

    Kaikki nuo kolme varmaan sopivat. Itselläni on Bella 7000 yanmarinin 34 hp:llä (VENETTÄ EN OLE MYYMÄSSÄ!!!) samankaltaisessa käytössä Saimaalla. Jos mukana on yövieraita, yöpymispaikka on etsittävä maalta, sillä yksikajuuttaiset veneet sopivat vain kahden aikuisen yöpymiseen. 7000 on hieman äänekkäämpi, mutta noin 7 solmun matkanopeudella eroa ei huomaa. Itse päädyin tuohon 7000 aikoinaan juuri isomman hytin ja erillisen WC:n johdosta. Muutoin 700 ja 7000 eivät veneinä juuri ominaisuuksiltaan eroa. Finnsportilla en ole koskaan ajanut, joten sitä en voi kommentoida, mutta Bella on täyttänyt tarpeeni hyvin joka kesä noin parinsadan ajotunnin verran.

    Terve vaan!!
    Ostin merellä ajetun Bella7000:n ja siinä on melkoinen maalikerros pohjassa. Millä ihmeellä sen saa pois, koska olen ymmärtänyt, että Saimaalla sitä tarvita? Olen aikonut veneillä Saimaalla ensi kesänä.

    kiitoksia tiedoista!!

    Äänestä

  • Uusi_omistaja kirjoitti:

    Terve vaan!!
    Ostin merellä ajetun Bella7000:n ja siinä on melkoinen maalikerros pohjassa. Millä ihmeellä sen saa pois, koska olen ymmärtänyt, että Saimaalla sitä tarvita? Olen aikonut veneillä Saimaalla ensi kesänä.

    kiitoksia tiedoista!!

    Terve! Maalit saa pois Torbo- menetelmällä. Siinä puhalletaan kalkkivesiseoksella myrkkymaali pois ilman että gelcoat vahingoittuu. On kyllä aika tyyristä touhua. Kannattaa katsella keltaisien sivujen hiekkapuhalluspalstoja.

    Äänestä

Kiitokset kommenteista. Lisää kaivataan.

nimim. Vaihtoehto,
Olen käynyt jo kotisivuillasi ja Marino 725 olisi varmasti hyvä vene. Valitettavasti budjettini pyörii max. noin. 18000Eur ja veneesi on siksi ulkona valikoimasta. Minulla muuten oli jo tulostettuna kotisivusi veneestä. Tällaisia nettisivuja veneenostajat kaipaavat. Ehkä sitten seuraava veneeni voisi olla Marino 725...

Seuraava kysymys olisi minulta ollutkin että mitä muita veneitä ehdottaisitte käyttötarkoitukseeni?
Nyt max. hintakin tuli kerrottua.

Kaikki kommentit em. Belloista, Finnsportista ja vastaavista ovat tervetulleita ja jos teillä on myytävänä vastaavia veneitä niin ilmoitelkaa.

Myyntitykit tapaavat sanoa, että asiakkaalla on väliaikaisesti hallussaan firmalle kuuluvaa rahaa. Voisin sanoa että minulla on väliaikaisesti hallussa hyvän veneen omistajalle kuuluvaa rahaa.

Äänestä
  • Terve.
    Pistä sähköpostiosoitteesi sähköpostiini tai kilauttele.
    Jos vene ja kaupan muut elementit on kohdallaan, eihän hinta koskaan voi olla kaupan esteenä... ;-)
    Olen muutenkin tässä hieman paneutunut tuontyyppisten ja kokoisten veneiden logiikkaan.
    Voisin kertoa/kirjoittaa joitakin ajatuksia.

    Äänestä

kokemuksesta voin sanoa, että 650 ac on hankala käyttää. Etenkin jos takana ei ole kunnollista uimatasoa. Ankkuroinnit ja laiturointi on kokeneellekkin todellinen perhekriisi, etenkin tuulessa, konekkaan (jos v-moottori) ei mahdu kääntymään kunnolla kaukalossaan. Tilat on melko ok, vähän on kaikkea ja mikään ei oikeen kunnolla toimi, wc on tosi pieni ja takakabiinista tahtoo tulla varastotila, jos kahdestaan matkustaa. Bensaa menee reilusti yli 1l/maili, vaikka olisi 4tahti. Koneen teho ainakin 130hp että ajaminen olisi mukavaa, ja trimmejä saa säädellä koko ajan, ainakin tuulessa "nojaa tuuleen". Osta Bella, näät maisemat paremmin ja ajaminen ilmaista verrattuna Finnsportiin. Mutta jos vauhdista haluu maksaa osta Finnsport, ei sekään huono ole

Äänestä

Hei!

Bella 7000 saa hieman hiljaisemmaksi vaihtamalla konekopan alle raskasmaton ja äänieristämällä avotilan alla olevaa tilaa. Sieltä kantautuu turhankin paljon melua. Hyviä eristeitä saa Meluton Oy:ltä.

Bella 7000:ssa on hyvät tilat kahdelle aikuiselle. Loppuporukka voi majoittua maissa. Erillinen vessa on hyvä juttu, jos viettää pitempiä aikoja veneessä.

Moottorilla ei ole niinkään paljon väliä. Matkanopeus asettuu 6-8 solmun välille. 1000 tuntia ajetussa veneessämme ei ole ollut vielä mainittavia vikoja. Vain normaalit huollot tehty. Akselin läpivienti tulee vaihtaa noin 500 tunnin välein. Kuluva osa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tomi kirjoitti:

Olen hankkimassa Päijänteelle kesäksi retkivenettä. Bella 700 on kenties potentiaalisin vaihtoehto, mutta mielessä ovat myös Bella 7000 ja Finnsport 650AC (4-T koneella). Retket tulisi tehtyä pääasiassa viikonloppuina ja lisäksi parin viikon kesäloma. Mukana olisi pääasiassa kaksi aikuista ja joskus pari aikuista vierasta.

Olen kuullut että Bella 7000 on hieman äänekkäämpi kuin Bella 700. Onko tämä ero merkittävä? Finnsport on sitten erityyppinen vene, mutta voisi olla mahdollinen. Finnsportin hankintakustannus on hieman suurempi ja polttoainekulut ovatkin siten huomattavasti suuremmat. Mitä näiden veneiden hankinnassa olisi huomioitava ja mitä mieltä olette näiden veneiden käytöstä em. tarkoitukseen? Onko millaisia tyyppivikoja ja kokemuksia näistä?

Bella 700:sta saa 27-34 hp:n moottorilla (Yanmar ja Volvo). Onko näillä tehoilla/moottoreilla millainen ero käytännössä?

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu