Paholaisia ja perkeleitä

Psalmi50.15 tänään, ja muutama muukin usein sanoo lähimmäisiään perkeleiksi ja paholaisiksi.
Tänään Jukkakin sanoo huomanneensa että palstalla kirjoittelee paholaisia.

Vaikuttaa siltä että muutama, mutta onneksi vaan pieni vähemmistö, ei omaa sivistyneitä käytöstapoja ja kun samoilla henkilöillä on Raamatun tuntemuskin kyseenalainen, vaikka sitä uskonkirjana pitääkin, että esim. ekivaari saa heidät pois tolaltaan ja silloin he näkevät lähimmäiset paholaisina ja perkeleinä.

11

128

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Harhaa vain

      ole niinkään raamatullista vaan enemmäkin helluntailaista jossa erilaisilla henkivaltojen ym. pahojen henkien konkreettinen läsnäolo on oikeasti todellista. Vaikka Jukka kieltääkin olevansa helluntailainen on hän omaksunut tämänkin lähinnä helluntailaisuudessa ja joissakin muissa vapaissa suunnissa hehkuteltua näkemystä Saatanan läsnäolosta. Tavalliselle tallaajallehan nämä sepittelyt ovat joulupukkiin rinnastettavia tarinoita. Joillekin mieleltään epätasapainoisille todellisuutta.

      • Korkeampi todellisuus

        >>>Tavalliselle tallaajallehan nämä sepittelyt ovat Tavalliselle tallaajallehan. Joillekin mieleltään epätasapainoisille todellisuutta.


    • se peku täällä nyt yrittää sepitellä. En minä ole ketään perkeleeksi nimitellyt, vaan minä ihmettelin sitä, miksi ekivaari aina pyrkii toimimaan samalla tavalla kuin tämä sielujemme vihollinen. Perkele vihaa sitä, jos joku puhuu Jeesuksen verestä, rististä, golgatasta tai Jeesuksen Jumaluudesta, koska nämä asiat kertovat sille siitä lopullisesta tappiosta ja häpeästä, jonka se joutui kokemaan Jeesusen voitettua ristillä. Meille nämä asiat julistavat voittoa, lopullista voittoa ja Jeesuksen veri on meidän ainut suojamme saatanaa vastaan.

      Niin mikä kumma siinä sitten on, että eki vetää ns. yhtäköyttä tässä asiassa ja syöksyy aina kumoamaan ja vähättelemään, suorastaan pilkkaamaan näitä Raamatullisia totuusia, jos joku niistä vähänkään kirjoittaa. Minä vaan ihmettelen tätä. Mistä se sinun mielestäsi johtuu? Ei eki ole perkele, eikä kukaan muukaan meistä. On vain yksi perkele. On kuitenkin mahdollista, että me joko tietämättämme, tai tiedostaen toimimme saman suuntaisesti kuin perkele. En minä sitä paitsi sanonut läheskään yhtä pahasti, kuin Jeesus Pietarille... Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan.

      • oppien mukaan, niin noudattaisit sitä käskyä, jota Markus pitää suurimpana.

        Mark. 12:31 Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä."


      • Pe.ku kirjoitti:

        oppien mukaan, niin noudattaisit sitä käskyä, jota Markus pitää suurimpana.

        Mark. 12:31 Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä."

        peku arvostankin sinua suurena Raamatun opettajana ja ateistina, niin sallinet kuitenkin, että otan esiin erään toisenkin kohdan, jossa kerrotaan rakkaudesta. Sananl. 27:6 Rakastavan lyöntikin on rakkautta... on hienoa, että muistutat tästä tärkeästä rakkauden käskystä(mark 12:13) minua, mutta on hyvä huomata kuitenkin, että rakkauteen sisältyy myöskin se, että rakastaa niin paljon, ettei halua kenenkään, ei ekin, ei pekun, eikä muidenkaan joutuvan harhaan, tai peräti kadotukseen, vaan on valmis, jopa ojentamaan ja nuhtelemaan, ettei kukaan hukkuisi.


      • Pe.ku kirjoitti:

        oppien mukaan, niin noudattaisit sitä käskyä, jota Markus pitää suurimpana.

        Mark. 12:31 Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä."

        * Hän kertoo totuuden, ja totuus vain voi tehdä vapaaksi. Mutta sinä tunnetusti käännät ja päättelet ihan omiasi. Mitä sun mielestä on kuuluttamasi " lähimmäisen rakkaus"? Musta valkoiseksi ja valkoinen mustaksi, saatana valkeuden enkeliksi'kö? Mutta se valo, joka sinussa on, on pimeyttä. Koska sinä teilaat kaikki hyvät kirjoitukset omituisella päättely taidoillasi. Jeesus sinuakin armahtakoon, teethän tuota myyrän työtäsi pimeydessä ja ymmärtämättömyydessäsi!


      • Mohikaani_27 kirjoitti:

        * Hän kertoo totuuden, ja totuus vain voi tehdä vapaaksi. Mutta sinä tunnetusti käännät ja päättelet ihan omiasi. Mitä sun mielestä on kuuluttamasi " lähimmäisen rakkaus"? Musta valkoiseksi ja valkoinen mustaksi, saatana valkeuden enkeliksi'kö? Mutta se valo, joka sinussa on, on pimeyttä. Koska sinä teilaat kaikki hyvät kirjoitukset omituisella päättely taidoillasi. Jeesus sinuakin armahtakoon, teethän tuota myyrän työtäsi pimeydessä ja ymmärtämättömyydessäsi!

        valkean mustaksi kääntää! Tuolla jokin aika sitten väitit Luukas 3:23 jakeen tarkoittavan suomeksi että 'Jeesus ei ollut, niin kuin luultiin Jumalan poika', vaikka se jae kuuluu:

        23 "Ja hän, Jeesus, oli aloittaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha, ja oli, niin kuin luultiin, Joosefin poika. Joosef oli Eelin poika,"

        Minä toin esille todistuksen sinun väärästä väitteestäsi. Löydätkö sinä, Mohikaani omille väitteillesi todistusta?


      • leahim

        No juuh..
        Luulisi että uskonne on niin LUJA,
        ettei siinä kenenkään sanomiset
        mihinkään päin hetkauta..?

        Onko pientä epävarmuutta kenties..?
        Ja jos uskoaan pitää perkeleillä puolustaa
        ei se ainakaan lukijoita taivastielle houkuta!

        Kumma kun ette aja
        pahojahenkiä pois toisinuskovista!

        Mitä tuokin "Jeesus tulee"-juttu alempana.
        Jos kerran ihminen kuolee ja pääsee taivaaseen,
        miksi pitää dramatisoida vielä jollain ylöstempaamisella...?

        Ihmisen oppeja ovat.
        Oman mielikuvituksen tuotetta.
        Niinkuin Betsyn kuolleista heränneenkin kohdalla.


    • No minä oikein toivon että se tule sitten todellisuus teille että tuollaisia henkivaltoja on olemassa ---->
      Ap. t. 19:16
      Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä huoneesta.

      • Psalmit 1
        5 jumalattomat eivät kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurassa.


      • Toivot pahaa toisille.

        Samanlaista ihmisvihaa se oli taannoisissa koulusurmissakin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1014
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      583
      855
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      68
      641
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe