01.01.2013

Veikkaan, että tällä päivämäärällä tällä foorumilla on paljon ihmisiä selittelemässä, miksi mitään ei tapahtunut 21.12.2012. Alatteko puolustelemaan, esittämään uusia päivämääriä vai ehkä vika onkin kalenterissamme. Varmasti paljon selittelijöitä löytyy täältä ja fiksummat ovat painuneet muualle nuolemaan haavojaan. Ensimmäinen aamu vuonna 2013 tulee olemaan samalainen kuin tuhannet samanlaiset aamut ennen sitä. Ei ole tulossa, mitään Planeetta X:ää (Nibirua), maailmanlaajuisia tuhoja, komeettoja, henkistä vallakumousta (koska ihmiset ovat niin sekaisin että olisi edes mahdollista), ei ala mitään uutta ajallista jaksoa. Mayat nauravat partaansa, kun muutama foliohattu seisoo huulipyöreänä ihmettelemässä, miksi ei mitään tapahtunutkaan. Siinä sitä sitten ollaan.

Mitäs, jos lopetettaisiin tällaisten maagisten/legendaaristen päivämäärien odottelu ja tehtäisiin paremman ja uuden maailman eteen itse jotain. Monet fantasioivat paremmasta maailmasta ja tälläinen mystinen päivämäärä on omiaan keskittämään monien toivot ja odotukset paremmasta, oikeudenmukaisemmasta ja henkisesti valistuneemmasta maailmasta. Tällainen odottelu, sen sijaan että tekisi asioille jotain, on haitallista ja omien vastuuksien välttelyä ihmiskunnan jäsenenä.

Eli kelailkaa itteänne. Sitä joudutte tekemään 01.01.2013... ja paljon.
3148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • Mistä tiedät että pian? Antikristuksen tuloa on ennusteltu Jeesuksen kuoleman jälkeisistä hetkistä tähän päivään asti. Epäonnistujia on yhtä monta kuin yrittäjiäkin.

    Eikö olisi järkevämpää nauttia elämästä päivä kerrallaan kunnioittaen kaikkia ja arvostaa sitä, kuin odottaa maailmanloppua?

    Äänestä

Lukukertoja

Äänestä

Kommentoi aloitusta


01.01.20013 kirjoitti:

Veikkaan, että tällä päivämäärällä tällä foorumilla on paljon ihmisiä selittelemässä, miksi mitään ei tapahtunut 21.12.2012. Alatteko puolustelemaan, esittämään uusia päivämääriä vai ehkä vika onkin kalenterissamme. Varmasti paljon selittelijöitä löytyy täältä ja fiksummat ovat painuneet muualle nuolemaan haavojaan. Ensimmäinen aamu vuonna 2013 tulee olemaan samalainen kuin tuhannet samanlaiset aamut ennen sitä. Ei ole tulossa, mitään Planeetta X:ää (Nibirua), maailmanlaajuisia tuhoja, komeettoja, henkistä vallakumousta (koska ihmiset ovat niin sekaisin että olisi edes mahdollista), ei ala mitään uutta ajallista jaksoa. Mayat nauravat partaansa, kun muutama foliohattu seisoo huulipyöreänä ihmettelemässä, miksi ei mitään tapahtunutkaan. Siinä sitä sitten ollaan.

Mitäs, jos lopetettaisiin tällaisten maagisten/legendaaristen päivämäärien odottelu ja tehtäisiin paremman ja uuden maailman eteen itse jotain. Monet fantasioivat paremmasta maailmasta ja tälläinen mystinen päivämäärä on omiaan keskittämään monien toivot ja odotukset paremmasta, oikeudenmukaisemmasta ja henkisesti valistuneemmasta maailmasta. Tällainen odottelu, sen sijaan että tekisi asioille jotain, on haitallista ja omien vastuuksien välttelyä ihmiskunnan jäsenenä.

Eli kelailkaa itteänne. Sitä joudutte tekemään 01.01.2013... ja paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu