Uskallan sanoa, että mitä kauemmaksi mennään Raamatusta, ja sen arvomaailmasta; sitä enemmän ihmiset
joutuvat hukkaan, ja heillä ei ole mitään kestävää, jolle perustaa arvovalintoja, ääripäässä sellainen
käyttäytyminen on tuolloin hyvä, jos siitä sekunninkin hyvä olo tulee, piittaamatta lainkaan lähiseuraamuksisista ja kauaskantoisimmista seuraamuksista, mitä tuollaisesta tölvimisestä seuraa.
Tuollainen Raamatun syrjäyttäminen on ikävä kyllä maailman saaatanallisen eliitin, Illuminatin päämäärä,
että he voivat Raamatun, ja sem arvomaailman tilalle tuoda koko ihmiskunnan historian ajan saatanallisimman orjuutusjärjestelmän, jota nimitetään Uudeksi Maailmanjärjestykseksi eng. New Word
Order.
Tuo orjuutusjärjestelmä tulee valmiina olemaan niin pirullinen, että sen alaiset ihmiset eivät voi edes
ajatella vapaasti, vaan heidän ajatusmaailmaansa kontrolloidaan mm. syöttämällä sähkömangeettisia aaltoja
ihmisten aivoihin. Eli mm. tietyntaajuisilla radio- ja ääniaalloilla voidaan hallita onnettomia tuon Uuden
Maailmanjärjestyksen uhreja.
Ainut turva tuota Uutta Maailmanjärjestystä vastaan on Herra Jeesus Kristus, ja rakkaus totuuteen, ettei
suostu uskomaan tuon Uuden Maailmanjärjestyksen puuhamiesten valheita.

Vastaukset 4
Vanhimmat
jep ei taida maija joka on oikeasti matti mut luule olevansa maija papit olla oikein raamatullisia.
Nuo ajatukset jotka sinä sanoit, eivät oikeasti ole sinun omiasi, vaan Illuminati syöttää ne aivoihisi radio- ja ääniaalloilla sateliiteistaan
Vain Jeesus voi pelastaa sinut, mutta sinun on tehtätävä parannus ja otettava Jeesus vastaan
On jo kauan ollut tiedossa ratkaisu Illuminatin vakoulusatelliittien uskovien päihin lähettämää saastaa vastaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Foliohattu
Tässä lisäksi teko-ohjeet:
http://koti.mbnet.fi/roine/salaliitto/foliohattu.php
Varakkaammille myös valmis tuote:
http://helvetin16.com/666/index.php?main_page=product_info&cPath=16&products_id=503
ovat myös tästä uudesta maailmanjärjestyksestä. Kaikki missä on jokin auktoriteetti määräämässä ja joka hallitsee maailmaa jollakin tavalla. Uskonnoissa jumalillaan, sitten on pankit ja hallitukset sun muut määräävät organisaatiot.