Jt_lapset koulussa nykyisin aamunavaukseen? Sillon kun minä olin pieni ei niihin saanut osallistua. Oli hirveän kiusallista ja huomiota herättävää olla aina käytävällä se aika. Paljon myös kiusattiin kun ei sitä maailmanloppua tullutkaan, sitten ei saanut ottaa kaikkia rokotuksia, enkä vieläkään tiedä miksei. Oli se melkoista taiteilua koko koulunkäynti. Monet vanhemmat ei sitä varmaan ymmärrä.
Osallistuvatko
Saara.
7132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ollut edes mitään uskontoon liittyvää, silti ei saanut olla silloin luokassa.
Koko jehovantodistajien touhu on täysin hölmöä. Uskokaa siihen, mitä näette.
"sitten ei saanut ottaa kaikkia rokotuksia, enkä vieläkään tiedä miksei."
Ehkä tämä oli vain omien vanhempiesi idea??
Tarkoitan että ehkäpä he tietäisivät. Omassa tapauksessani asuin Suomessa vain ensimmäisen kouluvuoden ja sitten muutimme Ruotsiin. Joten aamuhartaus ei ollut paljoakaan ongelma koska Ruotsissa sitä ei ollut.
Toisaalta meillä oli myös sellaisia erikois-sääntöjä kuten esim. että en saanut ottaa fluoria koulussa. En ole tästä vanhemmiltani kysynyt (olin luokalla ainoa joka ei sitä ottanut) mutta luulen että syy tuli näistä Alfred Vogelin lehdistä joita vanhempani lukivat:-P
ettei Jehovan todistajat saaneet joitain rokotuksia ottaa. Sitten oli sellainenkin ettei Fairya saanut käyttää tai ostaa. Siis tiskiainetta.
ei saanut ottaa peräruisketta, ja piereminen oli ankarasti kielletty. Samoin mäntysuovan käyttö oli kielletty.
siksi saanut ostaa, koska osa rahoista meni kuulemma saatananpalvojille tms.
Itse muistan kouluaikanani myös oleeni uskontotunneilla yksin ja päivänavauksissa poissa luokasta tai silloin, kun ne olivat yhteisiä juhlasalissa, harhailin myös käytävillä ollen kaikkien silmätikku - tuolloin jehovantodistajat ajattelivat, että pitää erottua muista vaikka sirkkelin kera.
Siiviilipalvelus ei myöskään tullut kuuloonkaan ja ihmiset olivat valmiita menemään vankilaan moisen takia - joissakin maissa jopa lipuntervehtimiskieltö saattoi merkitä kuolemaa, kun joku pässi Brroklynissä oli sitä tai tätä mieltä.
Jos pässi/pässit eläisivät yhä niin koko katras joutaisi teurastettavaksi, sillä mukavuudenhalu ja "järkevyys" on korvannut ennen sovitteluna maailman kanssa pidetyt ilmiöt.
Sovittelu on nääs uutta valoa, jonka jotkut "huonosti mukana" olevat todistajien lapset näkivät jo aikoja sitten tai kun pässin oman poika tuli armeijaikään.