Syystä että rahavirtoja ohjailevat kepulaiset kaikkionnytkerrottujarmokorhoset.
Sairaanhoitopiirit haluavat tukea kepua
Yksinkertainen juttu
251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Koska Keskustan johdolla rahavirtoja on ohjattu sairaanhoitopiirejä ja potilaita hyödyttävällä tavalla, näin ainakin viime vuosien uutisoinnin mukaan. Muutkin puolueet voisivat joskus edes yrittää jotenkin auttaa kuntia niiden terveydenhuolto- ja opetustaakan alla, ehkä ne saisivat sitten osansa tuosta syvästi kadehditusta "korruptiosta".
.
"Vaasan sairaanhoitopiirin kavalluksista vankeustuomio
26.6.2009 15:44 STT
Vaasan käräjäoikeus on langettanut tuomioita Vaasan sairaanhoitopiirin kavallusjutussa.
Keskussairaalan entinen tekninen päällikkö tuomittiin neljäksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankilaan muun muassa törkeästä petoksesta. Hän on kavaltanut Vaasan sairaanhoitopiiriltä vuosien 1996 ja 2008 välillä noin 1,2 miljoonaa euroa.
Jutussa olivat osallisena myös kaksi liikemiestä, jotka saivat vuoden ja kymmenen kuukauden vankeusrangaistukset. He syyllistyivät törkeään petokseen sekä kirjanpitorikokseen"
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/vaasan-sairaanhoitopiirin-kavalluksista-vankeustuomio/460043
.