EU:n sosiaalirahastosta Suomen saama 100 miljoonan euron tuki on jätetty jakamatta Suomen työttömille.
Tekes ei ole rahoja jakanut. Erityisesti Uudenmaan Tekes toimii hitaasti ja byrokraattisesti...
Pitääkö Sosiaalirahaston 100 miljoonan potti jakaa Tekesin kautta - siis yrityksille yritystukiaisina -
jotta voivat maksaa isommat verottomat osingot?
Tekes on yritysten rahoituslaitos. Muun muassa Nokia on ollut yksi suurimpia Tekesin rahoja saanut.
Eikö sosiaalirahaston 100 miljoonan euron potti pitäisi jakaa esim. työttömien omien yhdistysten kautta?
Työttömät ovat järjestäytyneet useilla paikkakunnilla ja tekevät erittäin hyvää työtä sekä työttömyyden poistamiseksi että työttömien elinehtojen puolesta.
Kuntien työllisyysmäärärahoja on hallitus vähentänyt heti valtaan tultuaan (20 miljoonaa euroa). Työttömyys on noussut ennätysmäisen suureksi ja myös useat kunnat lomauttavat ja irtisanovat työväkeään.
Eikö tuota EU:n sosiaaliraston 100 miljoonan euron pottia voitaisi jakaa kunnille työllistämistukena?
Miksi sosiaalirahaston tukea edes yritetään ohjailla yrityksille Tekesin kautta?
Tuolle uutiselle, jonka tänään kuulin YLE:sta, olisin toivonut hiukan taustatietoa sitä tutkivaa journalismia - mitä ei kuitenkaan ole tullut? Valitettavasti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.