Kontaktihenkilö Alex Collierin uunituore luento, joka pidetty 20 syyskuuta, kuluvaa vuotta.
Kohdassa 17.05. hän käsittelee tätä sikainfluenssarokote asiaa ja sanoo, että sikainfluenssarokote vaurioittaa pysyvästi sen ottaneiden DNA:ta.
http://www.youtube.com/watch?v=uR46QjXjLH0#
Kannattaa todella katsella koko luento.
Luento on kullan arvoinen, käsittelee mm. tämän hetkistä taloustilannetta, miten tästä vuosi - 1,5 vuotta on oleva mullistusten aikaa.
illuminati, tai miksikä heitä haluatte kutsuttavan, niin he yrittävät hallita mm. pelon lietsonnalla.
Minusta ainakin mm. Alex Jones on paniikin lietsoja/hysterian lietsoja, eli hän tekee töitä tahallaan tai tahtomatta illuminatille, joka haluaa siis orjuuttaa ihmiset, sekä tuhota ainakin 2/3 osaa maapallon väestöstä.
Katsokaa FEDin toimia, jokainen tervejärkinen tajuaa, että dollari tuhotaan tahallaan.
Tärkein asia onkin nyt, älä lähde mukaan valtamedian pelonlietsontaan, älä usko valtamedian valheisiin.
Sikainfluenssa ei ole sinänsä mikään ongelma, senhän piti valtamedian mukaan lamaannuttaa suomikin syyskuun aikana, epidemian huipun piti olla syyskuun toisella viikolla, hengityskoneet käytössä, ym. ym.!!
Nyt on Lokakuu, monet ovat tuon harmittoman sikainfluenssan sairastaneet, ei mitään ongelmaa, ihmiset ovat rauhallisia.
Nyt tietyt tahot tuputtavat meille rokotetta, ja tätä rokotetta on valmistettu ennätysnopeasti, kaikkia testaus standardeja rikkoen, ym ym.
Ei tarvi olla kovin välkky kun näkee miten tämä juttu on niin tehty, ja että rokote on se juttu, minkä he haluavat sinuun.
YK, WHO, nuo suvut näiden järjestöjen takana, jotka yrittävät rokotteiden avulla tuhota ja orjuuttaa ihmiset.
ÄLÄ OTA TUOTA SIKAINFLUENSSAROKOTETTA, se on MYRKKYÄ!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi et ota niitä lääkkeitäsi säännöllisesti?
"Nyt tietyt tahot tuputtavat meille rokotetta, ja tätä rokotetta on valmistettu ennätysnopeasti, kaikkia testaus standardeja rikkoen..."
Älä valehtele! Rokote on saanut myyntiluvan vasta, kun sillä oli tehty kaikki ne tutkimukset kuin muutenkin lääkkeiltä ja erityisesti rokotteilta vaaditaan.
voit vastustaa rokotuksi, mutta perustele ne tosiasioilla äläkä valheilla!!!
En vastusta kaikkia rokotteita, tosin yhä kriittisemmäksi olen tullut.
Tämä sikainfluenssa-rokote on erikoistapaus, jota kenenkään ei tule ottaa, tuhoaa terveyden.
Tämä rokote on tehty sääntöjä rikkoen.
Sillä normaalisti rokotteet testataan ensin aikuisilla ja sitten lapsilla. Tähän prosessiin menee vähintään 7 kk, helposti jopa vuosi. Nyt aikatauluista ja normaaleista testirutiineista tingitään turvallisuuden kustannuksella. Rokote on saatava markkinoille nopeasti. Normaalin rokotteen kehittämis- ja testausprosessin mukaisesti turvallinen sikainfluenssa rokote voisi olla valmiina aikasintaan vuoden 2010 keväällä.
Toinen vielä hälyyttävämpi juttu on, että tuon rokotteen kehittäneet lääkeyhtiöt ovat saaneet syytesuojan, eli eivät ole juridisesti missään vastuussa, jos/kun tulee vakavia haittavaikutuksia.
Briteissä vuosi julkisuuteen tieto, että lääkäreitä oltiin informoitu, että neurologiset sairaudet tulevat lisääntymään tämän rokotteen takia.
Eli mitään korvauksia ette lääkeyhtiöiltä saa, jos rokote vammauttaa teidät.
Muissa lääkkeissä lääkeyhtiöt ovat korvausvelvollisia, kuten tuore tapaus VIOXX osoittaa. Tulehduskipulääkkeetä lääkeyhtiö joutui maksamaan miljardi korvaukset, sekä 3000 ihmistä menehtyi tuohon lääkkeeseen.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/09/merck_sovittelee_kipulaakkeensa_haittoja_lahes_viidella_miljardilla_1034897.html#
Sekä mm. tuon rokotteen tekijät eivät sitä ota, eivätkä lapsilleen anna.
otetasita