"Kannattaako kiukuttelevalle lapselle antaa karkkia, jotta hän rauhoittuu? Tuoreen brittitutkimuksen mukaan ei.
Cardiffin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan lapset, jotka syävät paljon makeisia päätyvät keskimääräistä todennäköisemmin väkivaltarikollisiksi".
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1737537
Karkit pois kaupoista ja ikäraja niiden ostoon !
Cardiffin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan lapset, jotka syävät paljon makeisia päätyvät keskimääräistä todennäköisemmin väkivaltarikollisiksi".
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1737537
Karkit pois kaupoista ja ikäraja niiden ostoon !
Vastaukset 27
Vanhimmat
humpuukia koko juttu ei minusta ainakaan ole tullut rikolista vaika sain pienenä karkia jos vähän kiukutelin joskus sain ja taas en.
Hallitus oli kaukaaviisas kun korotti makeisveroa, jolla luultavasti ehkäistään lapsia väkivaltaistumasta.
Toi on taas tyypillinen syy-suhde-väärinkäytös. Ei siinä sellasta tulosta tullut, että makeisten syönti aiheuttaa rikolliseksi tulon. Voihan olla, että ne kasvuolosuhteen, jotka aiheuttavat "rikollisuutta" samaan aikaan suosivat makeisten syöntiä. Tai vaikka että "rikollinen mielenlaatu" jo lapsuudessa vaikuttaa niin, että makeisia on nyt vaan pakko saada...
"- Lapset, joilla on suurimpia ongelmia, ovat yleensä impulsiivisia riskien ottajia ja heillä on yleensä hirveä ruokavalio - aamiaiseksi Coca Colaa ja sipsejä, Moore kertoo Time-lehden mukaan", sanottiin artikkelissa. Eli nämä impulsiiviset ihmiset kenties himoitsevat makeaa keskimäärin muita enemmän, tai eivät välitä panostaa terveelliseen ruokavalioon. Ei siis varmasti koske kaikkia impulsiivisia ihmisiä, kaipa näillä rikkureilla on muitakin yhteisiä piirteitä. Mutta luultavammin enemmän kuvaus henkilöstä kuin syy tämän luonteeseen / tekoihin, tuo karkinsyönti siis. Sehän on jo todistettu, ettei "sokerihumalaa" ole olemassakaan, ja silti aikuiset ovat olleet syyttämässä lasten vilkkautta siitä. Ei kaikki paha johdu karkista, vaikka sitä tänä päivänä liikaa syödäänkin.
Mä söin lapsena pennin nallekarkeja ja musta tuli hulivili, mut nyt vanhemmiten olen olen rauhoittunut, johtuiskohan karkinsyönnin vähentämisestä ?
Kaikki jotka ovat hengittäneet ilmaa kuolevat joskus!
Ilmassa siis täytyy olla jotakin myrkyllistä?
Monta vuotta jouduit istumaa ?
Leipä on myös erttäin myrkyllista jos on syänynnä leipää niin "kuolema tulloo" enenmmin tai myähemmin ja niin käy myäs jos taas ei syä mutta ennemmin...
Ilmavero!!1
Pälyilevät ympäristöä jo sujauttelevat taskuunsa karkkeja etenkin nuoret ! Mitä muuta he ovat kuin rikollisia varkaita ?
eri tilanne kuin suomessa, siellähän he alkavat juomaan jo 10 vuotiaana ja puukot heiluvat 10-29 vuoden välillä. Karkilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, ehkä tuhlaisi nuo tutkimusrahat mielummin vaikka juomakulttuurin tutkimiseen.
No musta tulee sitten rikollinen koska syön niin paljon karkkia ? :DDD
Ajattelin kyllä laulajan uraa. xd
No urasi saatta vielä kehitty, kunhan tutustut sorkkarautaa jos laulaminen ei onnaa.
nuo "tutkijat" ei tiedä mistään mitään:)
Kannattaisikohan ihmisten lukea vaikka vähän enemmän sarjiksia... Yhdessä judge dredd sarjakuvassa judge death jakaa kuolemantuomioita ilman sen suurempia selityksiä... hänen mukaansa eläminen on laissa kielletty koska se aiheuttaa kaiken muun rikollisuuden. vinkki vinkki.
Ja minä olen vielä aikuisenakin kauhea sokerihimoinen karkinmässyttäjä! Pittääpä lähteä tästä poliisiasemalle antautumaan...
Jos iltalehdessä tällaista kerrotaan, sen on PAKKO olla totta...
Nostan karkkihehtaita vastaan kanteen, koska minusta tuli konna !
Karkki tekee impulsiiviseksi ja keinotekoinen makeutusaine tekee laiskaksi.
Voisiko joku kertoa, mikä on enään turvallista suuhun pantavaa ?
Uusi tutkimus sarjassa nollatutkimuksia.
Ei kyllä siinä tutkittiin ihmisiä, ei nollia !
Sokeri rauhoittaa mua. Jos en sitä saa, niin alan käyttämään huumeita tai alkoholia!
Karkeissa on huolestuttavaa sokeri ja siitä johtuva lihominen esim. nuorille. Myös hampaat menevät rikki...Joutaisi laittaa kovalle verolla jo kansanterveyden nimissä.
Mulla on vain hammaspeikko iskenyt karkeista, vaikka harjaan hampaat aamuin illoin.
Jos saa lapsesta asti kaikki heti mitä haluaa, ei aikuisenakaan jaksa odottaa. Näin niistä lapsista tulee aikuisia, jotka tavalla tai toisella pyrkivät hankkimaan haluamansa heti itselleen. Elämän suuria oivalluksia on se, että matka (vaihe jolloin mitä tahansa päämäärää pyritään saavuttamaan) on tärkeämpi kuin päämäärä.
Kannattaa kiinnittää huomiota kärsivällisyyden ja pitkäjännitteisyyden opettamiseen.
Tiedän ettei tämä kait kuulu tähän ketju juttuun, mutta "niistä lapsista tulee aikuisia, jotka tavalla tai toisella pyrkivät hankkimaan haluamansa heti itselleen" luetaanko perustarve, kuten seksuaalisuus tähän ?