Olen miettinyt

sitä, kun Jumala jo ennalta tietää meidän jokaisen tulevaisuuden ja haluaa kaikkien pelastuvan, niin miksi Hän ei sitten pelasta? Ajattelen asiaa näin, että kun tietää ettei tuo ihminen tule pelastumaan, niin minä (Jumala) pelastan hänet ennenkuin hän tekee syntiä. Eli että Jumala ottaa jo lapsena kyseisen henkilön luokseen, siis lapsi kuolee ja näin ollen pelastuu jo ennen kuin on synnistä mitään tiennyt. Paljon näin kyllä tapahtuukin, että lapsi kuolee usein jo ennen syntymäänsä, eli syntyy kuolleena. Mutta sitä ihmettelen, että miksi Jumala sitten monien muiden antaa taapertaa täällä tomumajassaan vaikka tietää ettei kyseinen henkilö milloinkaan pelastu? Ja toisia sitten pelastaa lapsena, kuoleman kautta?

Nämähän on sellaisia asioita joihin vain Jumala tietää vastauksen, mutta pohdiskelin nyt tälläistäkin välillä. Niin mahtaisiko Raamatusta löytyä tähän vastausta miksi näin on, kuten edellä tuossa pohdein? Itselleni ei tuo Raamattu ole kovinkaan tuttu, vaikkakin sitä lähes päivittäin luen, mutta kun tulee luettua niin vähän kerrallaan.
260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mutta tässä tulee vastaus ainakin siihen valinnan vapauteen,joka meillä ihmisillä on.
Jos taas ajatellaan sitä,että meidän pitäisi täällä ajassa jotenkin kypsyä..kun joskus
on kuullut jonkun kertovan,joka on käynyt kuollessaan taivaassa,että sielläkin vielä
nämä pienenä kuolleet kasvavat jollaintapaa ja joku taas,miten siellä vielä opitaan
jotain,ettei siellä oltaisi toimettomana..nämä nyt on sellaisia pohdintoja,joihin en
minäkään pysty vastaamaan,mutta joku voi antaa ehkä jotain valaisevampaa syytä
meidän täällä olemisellemme,ainakin uskon,että kaikella on tarkoituksensa,mutta
saahan sitä pohtia ja kysellä,eihän se meiltä uskovilta kiellettyä ole,vaikkakin
ateistien mielestä emme uskovina osaa ajatella omilla aivoillamme-tulipahan tämäkin
todistetuksi toisin,vaikkemme mekään kaikkea tiedä,eikä Jumala ole nähnyt meidän
tarpeelliseksi kaikkea tietääkään-pääasia on kaikessa kuitenkin se,että tunnemme
suurta Jumalaamme kaikki jonkinverran jokainen ja meillä on sydämessä varmuus
pelastuksestamme.

Äänestä

Jumalan " pelastus " , että lapsi kuolee, kuolema on paholaisesta. " Viimeisenä vihollisita tuohaan kuolema. "
* Kuolema liittyy syntiinlankeemukseen, Jumala loi ihmiset kuolemattomiksi alussa. Synti toi kuoleman, ja on siksi vihollinen, vastakohta Jumalan lahjalle, joka on iankaikkinen elämä.
* Mutta se on Jeesusken sovinto veren ansiota, että pikkulapsi kuollessaan on Jeesuksen veren kautta sellaisenaan otollinen Jumalalle. Vasta kun lapsi alkaa eroittamaan hyvän pahasta, ja ymmärtää mitä tekee, silloin on vastuussa itsestään Jumalan edessä. Ja tähän on vastaus siinä, että ottaa vastaan pelastuksen ja uskoo evankeliumin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


<Pohdiskelija> kirjoitti:

sitä, kun Jumala jo ennalta tietää meidän jokaisen tulevaisuuden ja haluaa kaikkien pelastuvan, niin miksi Hän ei sitten pelasta? Ajattelen asiaa näin, että kun tietää ettei tuo ihminen tule pelastumaan, niin minä (Jumala) pelastan hänet ennenkuin hän tekee syntiä. Eli että Jumala ottaa jo lapsena kyseisen henkilön luokseen, siis lapsi kuolee ja näin ollen pelastuu jo ennen kuin on synnistä mitään tiennyt. Paljon näin kyllä tapahtuukin, että lapsi kuolee usein jo ennen syntymäänsä, eli syntyy kuolleena. Mutta sitä ihmettelen, että miksi Jumala sitten monien muiden antaa taapertaa täällä tomumajassaan vaikka tietää ettei kyseinen henkilö milloinkaan pelastu? Ja toisia sitten pelastaa lapsena, kuoleman kautta?

Nämähän on sellaisia asioita joihin vain Jumala tietää vastauksen, mutta pohdiskelin nyt tälläistäkin välillä. Niin mahtaisiko Raamatusta löytyä tähän vastausta miksi näin on, kuten edellä tuossa pohdein? Itselleni ei tuo Raamattu ole kovinkaan tuttu, vaikkakin sitä lähes päivittäin luen, mutta kun tulee luettua niin vähän kerrallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu