J Edgar

Ihmeistä jälleen, palstan kestoaiheista.

Kun Raamattu lupailee suuria ihmeitä tapahtuvaksi: mm. kuolleista heräämisiä, vetten päällä kävelyä, katkenneiden jäsenten korjausta, veden iskemistä kalliosta yms. ja sellaista ei tapahdu, on uskovien uskottavuutensa pelastaakseen muutettava ihme- käsitteen merkitystä.
Eräs kirjoittaja tuossa juuri väitti, että itse asiassa kaikki, mitä meille tapahtuu, on Jumalan ihmeitä.

Jos joudumme onnettomuuteen ja pelastumme; se on ihme. Jos taas emme pelastu, sekin on ihme, koska niin Jumala oli tarkoittanut.

Varsinkin parantumisihmeiden suhteen määritelmää on lavennettu huomattavasti. Kaikki, tavallisetkin paranemiset, on määritelty ihmeiksi.

On tosin annettava helluntailaisille muutama piste siitä, etteivät ole menneet aivan yhtä pitkällä, kuin katoliset veljensä, jotka hakemalla hakevat ihmeitä. Mm. edelliselle paaville haetaan (en tiedä, onko jo löydetty) nimikkoihmettä, jotta hänet voitaisiin julistaa autuaaksi. Edellinen Paavihan nimitti pyhimyksiä enemmän kuin yksikään paavi aikanaan.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuolleista herättämistä voi verrata vaikkapa sinuun
joka olet hengellisesti kuollut,että Jumala saisi
sinutkin herättää kuolleesta tilastasi.

Elämä kaikkineen on suuri ja käsittämätön ihme
myöskin parantumiset on ihmeitä-ellei Jumala
olisi luonut meihin sitä ihmettä,että meissä on
vastustuskyky,niin kuinka meille kävisi niissä
tavallisissa sairauksissa?

Siinä olet oikeassa,että Jumalalla on tarkoitus
jokaisen ihmisen elämässä,syntymässä,kuin
kuolemassakin,koska Hän on ne ennalta
määräännyt meille jokaiselle.

Sait puoli pistettä kirjoituksestasi.

Äänestä
  • vai miksi jakelet pisteitä, tai niitä puolikkaita ?

    Lukekaa vaikka www.kotisatama.fi > toditukset > ajan rajalle ja takaisin
    Siellä on minun todistukseni Jeesuksen avusta, joka on IHME.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


J Edgar kirjoitti:

Ihmeistä jälleen, palstan kestoaiheista.

Kun Raamattu lupailee suuria ihmeitä tapahtuvaksi: mm. kuolleista heräämisiä, vetten päällä kävelyä, katkenneiden jäsenten korjausta, veden iskemistä kalliosta yms. ja sellaista ei tapahdu, on uskovien uskottavuutensa pelastaakseen muutettava ihme- käsitteen merkitystä.
Eräs kirjoittaja tuossa juuri väitti, että itse asiassa kaikki, mitä meille tapahtuu, on Jumalan ihmeitä.

Jos joudumme onnettomuuteen ja pelastumme; se on ihme. Jos taas emme pelastu, sekin on ihme, koska niin Jumala oli tarkoittanut.

Varsinkin parantumisihmeiden suhteen määritelmää on lavennettu huomattavasti. Kaikki, tavallisetkin paranemiset, on määritelty ihmeiksi.

On tosin annettava helluntailaisille muutama piste siitä, etteivät ole menneet aivan yhtä pitkällä, kuin katoliset veljensä, jotka hakemalla hakevat ihmeitä. Mm. edelliselle paaville haetaan (en tiedä, onko jo löydetty) nimikkoihmettä, jotta hänet voitaisiin julistaa autuaaksi. Edellinen Paavihan nimitti pyhimyksiä enemmän kuin yksikään paavi aikanaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu