Kevyttä huuhaata ja aivopesua!
Ensiksi on hyvä selvittää kaksi termiä, HENGELLISYYS ja HENKISYYS joista ensimmäinen on länsimaisuudessa selkeästi uskonnoliseen elämäntapaan tai ajtteluun orientoitunutta kun taas jälkimmäinen mielletään kiinostukseksi erilaisiin uskonnollisia piirteitä omaaviin filosofioihin, luonnon uskomuksiin jne.
Tänään YLE1 MOT -ohjelma toi taas kerran jälleen hyvin esiin yhden huiputuksen, kuinka nämä yleensä yhden auktoriteetin ympärille ja tietynlaiseen filosofiaan nojaavat ryhmät, kultit kätkevät sisälleen mitä oudompia toimintamalleja ja suoranainen rikollinen toiminta tulee esiin. Miksi ihmeessä aina kuvio alkaa niin, että uusi kohde (tuleva uhri) pitää ikään kuin kaapata ulkopuolelta "sisäpuolelle" ja sen jälkeen eristää entisestä elämästään, sukulaisistaan ja jopa kokonaan organisoituneen yhteiskunnan piiristä. Miksi ihmeessä aina nämä ryhmät (siis lahkot) painottavat, että heidän asiansa ovat salaisia ja ehdottoman kiellettyjä muilta kuin jäseniltään. Aina on se johtaja (osoittautuu myöhemmin vähintään narsistiseksi psykopaatiksi) jonka sääntöjä ja hänelle vaadittua kuuliaisuutta ei saa "tavuakaan" kyseenalaistaa? Ja aina loppujen lopuksi asian taustalta tulee esiin se perusajatus, valta ja raha!
Mielestäni tälläisen toiminnan ja toimintamallin rinnalla suomessa protestanttinen kristillisyys on vielä sangen kevyttä huuhaata, pään pehmitystä ja extremninä sieltä kevyimmästä päästä. Edes nk. "Nokian liikekään" ei tunnu vaaralliselta tälläisten tantraliikkeiden ja yms. rinnalla.
Myös juuri nyt maassamme vierailulla oleva "äiti amma" äkkipikaisella tarkastellulla voi vaikuttaa sangen harmittomalta, hyvää tarkoittavalta henkisyyttä harjoittavalta naiselta, mutta onko kaikki todellakin näin? Mielestäni kannattaa ainakin 2 kertaa miettiä, ennen kuin antautuu joukkohurmokseen jossain messukeskuksessa. Mielestäni on vielä erittäin arveluttavaa, että elävää ihmistä kohdellaan jo kuin pyhimystä. No ehkäpä Kim Il Jong on saannut vakavan kilpailijan... Mutta kukapa tietää, millaisia luurankoja voisi äiti amman kaavun sisältä löytyä, kenties hengiltä halattuja?
Tietysti joku vääräleuka vetää tähän esiin piispat ja itse paavin, ja heidän auktoritettipalvonnan. No, suomessa ei pahemmin paavia kumarrella ja piispojenkin mielipiteille viitataan aika lailla nykyään kintaalla.
Vielä lopuksi. Jos parin vuoden päästä rippi-ikään tuleva tyttäreni tahtoo rippileirille, niin kuin jo on ilmaissut, ei minulla ole isänä siihen suurempia epäilyn tai pelon aiheita. Seurankunta henkilökuntineen on tällä kylällä tuttua väkeä lähes kaikille. Sen sijaan jos tyttäreni tahtoisi vaikkapa prometheus-leirille, katsoisin aiheelleiseksi kysellä hieman syvemmin tahtomisen pohjaa ja tutkisin kyllä tämän itseään "uskonnottomaksi vaihtoehdoksi" mainostavan mutta tosi-asiallisesti uskonollis-filosofisen liikkeen lailla tämä ry. kuitenkin toimii.
Voisiko joku kertoa, mikä on tämän "opin" ja Vapaa-ajattelijoiden liiton yhteys? Mielenkiintoista on lukea: "Protu, on vuonna 1990 perustettu yhdistys, joka järjestää Prometheus-leirejä eli ”protuleirejä”, elämänkatsomuksiin sitoutumattomia aikuistumisleirejä. Yhdistyksen juuret ovat koulun elämänkatsomustiedon opetuksessa ja humanistisessa aatteessa"
Siis elämänkatsomuksiin sitoutumatonta ajattelua ja opetusta. Eikö elämänkatsomustiedon opetus ja humanistinen aate ole jo itsessään jotain, johon sitoudutaan ja siihen suhtaudutaan uskonnon kaltaisella vakaumuksella? Ainakin nämä vapaa-ajattelijat puolustavat tätä "vapaata ajatteluaan".
Ja minä itse? Olen neljäkymppinen tapa-kristitty joka katsoo, että Kristinuskon perusteemat ovat yleis-sivistäviä tai ainakin vähemmän haitallisia kuin filosofis-poliittiset aatteet ja uskomukset. Joulupukkin on mielestäni sangen harmiton "ideologia" kaikenmaailman gurujen, johtajien ja lopun juliastajien rinnalla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.