Mamuttajallakoordinaattorilla logiikka sekaisin

Ensin puhutaan, että tarvitaan työvoimaa hoitoalalle (hommataan miehiä islamilaisilta alueilta hoitamaan vääräuskoisia) ja sitten valitellaan, kun halutaan nähdä maahanmuuttajat työvoimana. Minä katsoisin kaukoidän suuntaan, koska sieltä työhalukkaiat löytyy.

Eiköhän normaali ihminen nähdä työtä tekevänä yleensäkin ja sitä velvoitetaan näiltä mamuilta, jos tänne ovat päässeet. Muuhun ei ole varaa. Sosiaaliturvajärjestelmä suomalaisten verovaroilla suomalaisille eikä ylikansoittuneiden pakolaisille järjestetty turva.

Toisekseen meillä on velvollisuus työllistää omaa kansaa töihin, jos töitä on eli tuo mamutushomma kusee vain ja väärää kohdeporukkaa haalitaan sisään afrikasta ja lähi-idästä. Ei näiden alueiden miehet tule hoivaamaan suomalaisia vanhuksia ja me jokainen tiedetään se.

Ja lopuksi koordinaattori sanoo, että "tarvitsemme maahanmuuttajia, jotta opimme uusia kulttuureja, jotta oppisimme myös jotain itsestämme".

Jo on ajatuksia herran jumala. Kyllä afrikan ja lähi-idän kulttuurit tunnetaan jo lukemattomien tv-ohjelmien, lehtiuutisten ja netin kautta sekä jo saamastamme kokemuksesta. Siis aivan järjettömiä selityksiä, miksi muka tarvitaan lisää maahanmuuttajia. Pistelee vihaksi tuollaiset omaa asiansa työllistäjät, jotak eivät osaa katsoa, mitä kansa haluaa ja mikä on suomalaiselle yhteiskunnalle parhaaksi.

Kaukoidästä tulisi vaikka kuinka paljon halukkaita valmiiksi opiskelleita hoitajia, jos vain halutaan ja he ovat tunnetusti fiksumpia kuin afrikasta taikka lähi-idästä haalitut "kulttuuri"-ihmiset. kaukoidän ihmiset tuovat sitä kulttuuria ahkeruudessaan ja rikoksettomuudessaan. Kiitos heitä, jos joitain tarvitaan.
355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On rasistista katsella kaukoidän tai Brazilian suuntaan. Astrid päättää ja kaikki muut mielipiteet ovat silkkaa rasismia, joten suu kiinni! Kyllä Astrid tietää.

Äänestä
  • polttamaan lehmänpaskaa kaminassa sitä ne meille opettaa:DD

    Äänestä

tuovat hierontalaitoksiin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Folio Mulder kirjoitti:

Ensin puhutaan, että tarvitaan työvoimaa hoitoalalle (hommataan miehiä islamilaisilta alueilta hoitamaan vääräuskoisia) ja sitten valitellaan, kun halutaan nähdä maahanmuuttajat työvoimana. Minä katsoisin kaukoidän suuntaan, koska sieltä työhalukkaiat löytyy.

Eiköhän normaali ihminen nähdä työtä tekevänä yleensäkin ja sitä velvoitetaan näiltä mamuilta, jos tänne ovat päässeet. Muuhun ei ole varaa. Sosiaaliturvajärjestelmä suomalaisten verovaroilla suomalaisille eikä ylikansoittuneiden pakolaisille järjestetty turva.

Toisekseen meillä on velvollisuus työllistää omaa kansaa töihin, jos töitä on eli tuo mamutushomma kusee vain ja väärää kohdeporukkaa haalitaan sisään afrikasta ja lähi-idästä. Ei näiden alueiden miehet tule hoivaamaan suomalaisia vanhuksia ja me jokainen tiedetään se.

Ja lopuksi koordinaattori sanoo, että "tarvitsemme maahanmuuttajia, jotta opimme uusia kulttuureja, jotta oppisimme myös jotain itsestämme".

Jo on ajatuksia herran jumala. Kyllä afrikan ja lähi-idän kulttuurit tunnetaan jo lukemattomien tv-ohjelmien, lehtiuutisten ja netin kautta sekä jo saamastamme kokemuksesta. Siis aivan järjettömiä selityksiä, miksi muka tarvitaan lisää maahanmuuttajia. Pistelee vihaksi tuollaiset omaa asiansa työllistäjät, jotak eivät osaa katsoa, mitä kansa haluaa ja mikä on suomalaiselle yhteiskunnalle parhaaksi.

Kaukoidästä tulisi vaikka kuinka paljon halukkaita valmiiksi opiskelleita hoitajia, jos vain halutaan ja he ovat tunnetusti fiksumpia kuin afrikasta taikka lähi-idästä haalitut "kulttuuri"-ihmiset. kaukoidän ihmiset tuovat sitä kulttuuria ahkeruudessaan ja rikoksettomuudessaan. Kiitos heitä, jos joitain tarvitaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu