vanhoillislestadiolainen ateismi

vanh.lest.ateisti...

Oletteko tulleet ajatelleeksi, ettei itse vanhoillislestadiolaisuus tarkoita mitään uskovaisuutta.
Vanhoillislestadiolaisuus on pikemminkin elämäntapa. Useimmat vanhoillislestadiolaiset ovat yleensä Jumalaan uskovia, mutteivät aina.

Itse kuulun Jumalaan uskomattomiin ja kaveripiirissäni on myös muita ateisteja. Mikä meistä kuitenkin tekee vanhoillislestadiolaisia? Ne tavat. Kaveripiirissäni on tosi paljon vanhoillislestadiolaisia ja pystymme paremmin olemaan heidän kanssaan olemalla myös vanhoillislestadiolaisia. Emme tuo omia näkemyksiään heidän läsnä ilmi, joten eivät edes tiedä, mitä oikeasti Jumalasta ajattelemme. Emme näe vääräksi tervehtiä toisia vanhoillislestadiolaisia Jumalan terveellä, koska harvat uskovaisetkaan tulee miettineeksi, mitä se oikein tarkoittaakaan.
Käymme myös seuroissa, mutta meillä seurojen tarkoitus on vähän eri, mitä voisi luulla. Menemme sinne, koska siellä näkee paljon kavereita ja seurojen jälkeen yleensä jäämme suunnittelemaan illan viettoa. Saatamme käydä esimerkiksi nuotioimassa, tai vain jonkin luo iltakylään.

Miksi vanhoillislestadiolainen ateismi sopii minulle?
Olen omaksunut vanhoillislestadiolaisten tavat, eivätkä ne ole minulle minkäänlainen rasite. En tarvitse ilonpitoon mitään alkoholijuomia ja televisiottomuuskin on mulle itsestään selvyys. Musiikkimakunikin on hyvin samankaltainen, mitä vanhoillislestadiolaisilla yleensä. Pidän oikeasti siionin lauluistakin, vaikken Jumalaan uskokkaan. Tämä vanhoillislestadiolainen ateismi on minulle luontainen valinta.

Pidänkö ääntä ateismistani?
En. En näe mitään syytä toitottaa sitä, että en usko Jumalaan. Se on vain minun henkilökohtainen valinta, eihän Jumalaan voi väkisinkään uskoa. Sen sijaan uskon anteeksiantamukseen psyykkisessä mielessä. Kun asioita saa sopia, ne auttavat oikeasti, vaikkei Jumalaa olisikaan. Useimmiten ihmiset unohtavat asioiden sopimisen. Tämä asia vanhoillislestadiolaisuudessa on mielestäni hyvää. Ei jää kaunoja eikä mitään, kun asioiden sopimisen jälkeen ne saa heittää pohjattomaan mereen. Voi taas aloittaa alusta kevein mielein.

Onko se sitten synti, joka mieltä painaa ja matkan tekee hitaaksi?
Ei, kyllä mielestäni se on enemmänkin ahdistusta. Saattaa ahdistua, että miksi minäkin loukkasin sitä ja sitä. Miksi tein sellaisia valintoja, jotka eivät ole järkeviä. Kun asiat saa hoidettua kuntoon, ahdistus lähtee. Synnin tunne on itseasiassa just ahdistusta, ei muuta!

Minulla on muutamia hyviä kavereita, joiden kanssa voidaan puhua vapaammin ateismistamme. Olemme kaikki vanhoillislestadiolaisia ateisteja. Sen sijaan ns. pakana-ateistien kanssa en tule toimeen, koska ne ovat usein turhan radikaaleja erilaisia elämäntapoja kohtaan.

26

569

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuomaalaa lueskellut

      Tästä ovat monet yhtä mieltä.
      "Vanhoillislestadiolaisuus on pikemminkin elämäntapa. Useimmat vanhoillislestadiolaiset ovat yleensä Jumalaan uskovia, mutteivät aina."

      Se on enemmänkin identiteetti, koka muodostuu ihmiselle kun hän syntyy vl-perheeseen ja kasvaeteaan vl-yhteisön jäseneksi. Sama asia kuin syntyisi romanikulttuurin jäseneksi, muslimiyhteisöön tai juutalaiseen kulttuuriin. V-lestadiolaisuus on osallisuutta tietyssä elämäntavassa. Jumalaan uskominen ei ole välttämätöntä.

      Siksi "uskon jättäminen" ei myöskään ole pelkästään uskon jättämistä, vaan samalla joutuu rakentamaan oman identieettinsä uudestaan. Kuka ja minä oikeastaan olen.

      Saara Tuomaala on kuvanut tätä omana kokemuksenaan:
      http://freepathways.wordpress.com/2009/03/31/kuka-ja-mika-mina-sisimmassani-oikeasti-olen/

    • Mäkisenpoika

      tälläkiin tavalla.

      • LOL-mies

        tämä oli hyvä, lol

      • Vl äiti
        LOL-mies kirjoitti:

        tämä oli hyvä, lol

        Mitä tuollainen lyhenne siis on?

      • 14+20

    • Entinen vl

      "Olen omaksunut vanhoillislestadiolaisten tavat, eivätkä ne ole minulle minkäänlainen rasite. En tarvitse ilonpitoon mitään alkoholijuomia ja televisiottomuuskin on mulle itsestään selvyys. Musiikkimakunikin on hyvin samankaltainen, mitä vanhoillislestadiolaisilla yleensä. Pidän oikeasti siionin lauluistakin, vaikken Jumalaan uskokkaan."

      Oletko sinä siis "etninen lestadiolainen"?
      http://freepathways.wordpress.com/2009/08/31/etniset/

      • Entinen & etninen

        Mitä olen tästä ymmärtänyt niin eivät nämä etniset vl:t ole suinkaan ateisteja. Moni uskoo Jumalaan ja uskoo syntinsä anteeksi annetuksi. Mutta ei enää käy ry-seuroissa.

    • YMies

      Ihanko olet vakavasti tuota mieltä?

      • spinozalainen vl

        Viesti voisi olla huvin vuoksi kirjoitettukin, mutta kun omat kokemukseni viittavat siihen että tällaisia "vl-ateisteja" on kyllä olemassa jonkin verran. Itse en varsinaisesti ole ateisti (ainakaan "tunnustuksellinen"), mutta maailmankatsomukseni poikkeaa varmasti todella paljon normi-vl-linjasta. En koe mitään tarvetta tällä hetkellä tehdä selkeää pesäeroa yhteisöön, ja elämäntapojeni puolesta sopeudun pääsääntöisesti hyvin. Jaan myös aloittajan näkemykset esim. musiikista ja anteeksiantamuksen arvosta. Monet ystävistäni ovat näkemyksiltään melko samantapaisia - ehkä meidän pitäisi perustaa ateisti/agnostikko/panteisti-vl:ien yhteisö? No, se tuskin onnistuu.

      • Ilon filosofi
        spinozalainen vl kirjoitti:

        Oletko sinäkin löytänyt Spinozan ajattelusta yhtymäkohtia johonkin? Olisi mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia, sillä minulle hänen filosofiansa on avannut paljon, jopa mahdollisuuden hengellisyyteen (rehellisessä ja autenttisessa mielessä). Jos haluat vaihtaa ajatuksia, voin antaa meiliosoitteen: [email protected]

      • iveta
        spinozalainen vl kirjoitti:

        Viesti voisi olla huvin vuoksi kirjoitettukin, mutta kun omat kokemukseni viittavat siihen että tällaisia "vl-ateisteja" on kyllä olemassa jonkin verran. Itse en varsinaisesti ole ateisti (ainakaan "tunnustuksellinen"), mutta maailmankatsomukseni poikkeaa varmasti todella paljon normi-vl-linjasta. En koe mitään tarvetta tällä hetkellä tehdä selkeää pesäeroa yhteisöön, ja elämäntapojeni puolesta sopeudun pääsääntöisesti hyvin. Jaan myös aloittajan näkemykset esim. musiikista ja anteeksiantamuksen arvosta. Monet ystävistäni ovat näkemyksiltään melko samantapaisia - ehkä meidän pitäisi perustaa ateisti/agnostikko/panteisti-vl:ien yhteisö? No, se tuskin onnistuu.

        taas sana epäuskoinen. Voidaanko sanoa epäuskoiseksi esim. kansanlähetysläistä, joka uskoo Jeesukseen, Hänen Sovitustyöhönsä ja Syntienanteeksiantamukseen ja taas uskovaiseksi ns."vl-ateistia. Aika mielenkiintoista.

        Jumalan rauhaa Kaikille!

      • 2. kompa
        iveta kirjoitti:

        taas sana epäuskoinen. Voidaanko sanoa epäuskoiseksi esim. kansanlähetysläistä, joka uskoo Jeesukseen, Hänen Sovitustyöhönsä ja Syntienanteeksiantamukseen ja taas uskovaiseksi ns."vl-ateistia. Aika mielenkiintoista.

        Jumalan rauhaa Kaikille!

        Voiko Jumalalla olla Jumalaa. Jos ei, niin onko Jumala ateisti?

      • iveta
        2. kompa kirjoitti:

        Voiko Jumalalla olla Jumalaa. Jos ei, niin onko Jumala ateisti?

        Kiireessä vastaan ennen töihin lähtöä, että meidän firmassakin johtaja on johtaja, vaikka hänen yläpuolellaan ei ole johtajaa ja siis johtajamme ei ole ei-johtaja, vaan johtaja.

        Työniloa Sullekin ja Jumalan Siunausta Elämääsi!

      • vanh.lest.ateisti...
        spinozalainen vl kirjoitti:

        Viesti voisi olla huvin vuoksi kirjoitettukin, mutta kun omat kokemukseni viittavat siihen että tällaisia "vl-ateisteja" on kyllä olemassa jonkin verran. Itse en varsinaisesti ole ateisti (ainakaan "tunnustuksellinen"), mutta maailmankatsomukseni poikkeaa varmasti todella paljon normi-vl-linjasta. En koe mitään tarvetta tällä hetkellä tehdä selkeää pesäeroa yhteisöön, ja elämäntapojeni puolesta sopeudun pääsääntöisesti hyvin. Jaan myös aloittajan näkemykset esim. musiikista ja anteeksiantamuksen arvosta. Monet ystävistäni ovat näkemyksiltään melko samantapaisia - ehkä meidän pitäisi perustaa ateisti/agnostikko/panteisti-vl:ien yhteisö? No, se tuskin onnistuu.

        Minulle riittää tämä vanhoillislestadiolainen yhteisö. Jos perustettaisiin joku erillinen yhteisö, menis tältäkin pohja kokonaan pois. Tällöin tulisi perustaneeksi kokonaan uuden irtaallisen yhteisön. Ei oikein onnistu, enkä koe oikein tarvettakaan sellaiselle.
        Itse tulen hyvin toimeen tässä vl-yhteisössä, eikä omia sisimpiä ajatuksia tarvi jokaiselle kasvotusten kertoakkaan. Itseasiassa aika harvat lopulta edes tietävät, että olen ateisti. Tosielämässä en tee siitä mitään numeroa. Vain luottoystäväni tietävät tästä.

      • vanh.lest.ateisti...

        on olemassa myös vanhoillislestadiolaista ateismia.
        Että vanhoillislestadiolaisuus ja jumalusko eivät ole sidoksissa toisiinsa.
        Vanhoillislestadiolainen kulttuuri eroaa hyvin paljon valtakulttuurista, joten monille, kuten minulle tuo valtakulttuuri tuntuu vieraalle. En edes koe tarvitsevani mitään päihteitä tai muita rientoja, vaan tunnen olevani onnellinen ilman niitäkin. Minulla on paljon kivoja vl-kavereita, joiden kans voi pitää hauskaa ihan ilman juominkejakin. Toisekseen vl-kulttuurissa on paljon muitakin eroavuuksia ns. valtakulttuuriin nähden.

        Tiedän, etteivät kaikki ei-vl:t juo, mutta sieltä yleensä puuttuu sellainen tietynlainen yhteisöllisyys. Samassa porukassa voi olla esimerkiksi juopiskelijoita, kuin raittiitakin.. Harvat ei-vl:t elävät samankaltaista elämää, mihin vl:inä olemme tottuneet. Tunnen vanhoillislestadiolaisuuden kodikseni siitäkin huolimatta, vaikka itse Jumalaan en kykenekkään uskomaan.

      • vanh.lest.ateisti... kirjoitti:

        Tiesitkö sen?

      • vanh.lest.ateisti...
        Devoit kirjoitti:

        Tiesitkö sen?

        Joillakin voi olla voimakas helvetin pelko ja kyllä heille usko tuo apua siihen pelkoon. Jotku taas uskovat, että Jumalaan uskominen mahdollistaa taivaaseen pääsyn.
        Itse kun en Jumalaan usko, en odotakkaan mitään apua siitä.

      • vanh.lest.ateisti... kirjoitti:

        Joillakin voi olla voimakas helvetin pelko ja kyllä heille usko tuo apua siihen pelkoon. Jotku taas uskovat, että Jumalaan uskominen mahdollistaa taivaaseen pääsyn.
        Itse kun en Jumalaan usko, en odotakkaan mitään apua siitä.

        Jaakobin kirje:
        2:19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

        Vaikka riivaajatkin uskovat Jumalaan, se usko ei heitä pelasta.

        Huomaatko mitä ajan takaa?

      • ei-avaaja

        Mutta luuletko todella, että asialla olisi jotain relevanssia ateistille?

    • Rupesin pohtimaan, millä tavoin mahdollisesesti perustelet itsellesi, että ehkäisy ja homoseksuaalisuus ovat hirveitä asioita. Televisiottomuuden perusteet ymmärrän paremmin: pieni tovi lauantai-illan hömppäohjelmien katsomista riittää.

      • vanh.lest.ateisti

        Homoseksuaalisuuteen en ota kantaa, enkä myöskään ehkäisyasiaan. Jos joku ehkäisee, niin sen kus ehkäisee.

      • Yksimielisyys
        vanh.lest.ateisti kirjoitti:

        Homoseksuaalisuuteen en ota kantaa, enkä myöskään ehkäisyasiaan. Jos joku ehkäisee, niin sen kus ehkäisee.

        Etkö sinä siis ole seurakunnan yhteisessä käsityksessä näistä synneistä?

      • neuvoilla
        Yksimielisyys kirjoitti:

        Etkö sinä siis ole seurakunnan yhteisessä käsityksessä näistä synneistä?

        kun ei ole raamatullisia perusteita - SRK:N keksimiä höpösyntejä kaikki tyyni

    • ex-vl ja tunnukseton

      eli mun äitini on varmaan vl-ateisti...nyt kun ajattelen..se on vääntäny meidät lapset maailmaan,että kuuluisi kulttuurisesti siihen ryhmään,muttei ole koskaan osoittanut suurempaa mielenkiintoa tai rakkautta meitä kohtaan. esimerkiksi.. hän ei ole raamatusta kiinnostunut tms. itse olen uskonnot taaksejättänyt,mutta vl-taustalla tunnen esim jeesuksen opetukset. kun kuuntelenn äitini juttuja,jotka voivat olla hyvinkin näiden oppien vastaisia ja varovasti kysyn esim,että eikö jeesus opettanut näin tai näin,vastaa äitini yleensä jotain "ei kiinnosta paskan vertaa jeesuksen jutut"... ehkä ne ristiriidat tulee juuri siinä,että ajattelee vl:n omaavan jonkin henkisen/hengellisen vakaumuksen,muttei näin todellisuudessa olekaan. monille se varmaankin on vain kulttuurinen yhteisö ilman sen kummempaa hengellistä sisältöä.

    • Verkosto

      Kirjoituksesi avaa omaperäisen näkymän vanhoillislestadiolaisuuteen. Sopisiko sinulle, että julkaisemme kirjoituksen Omat Polut -blogissa?
      Jos haluat stilisoida tekstiäsi (se ei kaipaa kylläkään erityistä korjailua), voit lähettää uuden version meilillä osoitteeseen [email protected].

      • vanh.lest.ateisti

        voitte julkaista kirjoitukseni siellä..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1621
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1041
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      912
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      906
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      800
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      268
      785
    8. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      727
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      61
      722
    10. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      342
      721
    Aihe