Minä en usko

olevani kuolematon elämä erossa Jumalastani.

Minä uskon että AINOASTAAN Jumalan yhteydessä elämän on mahdollista säilyä.

Miksi uskon näin?

Koska Raamattu todistaa sen minulle niin selvästi. Siksi.

Kun luen Raamattua on sen sanoma, että ihmisen Luoja loi ihmisen elämään siinä "Luojansa täydellisyydessä" missä ainoastaan iankaikkinen elämä on mahdollista. Raamattu kertoo kuinka ihmisen Luoja VAROITTI ihmistä tekemästä mitään mikä erottaisi hänet Luojastaan ja siten siitä täydellisyydestä mikä on Hänen. Sillä ulkopuolella Jumalan täydellisyyttä EI OLE iankaikkista elämää. Siksi Jumala varoitti ihmistä. Ei Jumala uhkaillut tai tehnyt mitään muuta kuin kertoi totuuden - älä ala itse päättämään hyvästä ja pahasta ... sillä sinä päivänä jona niin teet olet kuoleman oma ..

Asia on niin helppo ymmärtää jos ei anna muiden kirjojen ja uskontojen sekoittaa Raamatun Sanaa.

Ihminen on siis ajautunut eroon Luojastaan omien tekojensa tähden ja samalla menettänyt oman mahdollisuutensa iankaikkiseen elämään Jumalan yhteydessä. Sillä eihän rikkoutunutta epätäydellistä elämää voi yhdístää täydelliseen Jumalaan.

Siksi ihmisen täydellisyydessä oleva Luoja teki teon joka on ainutlaatuinen - hän maksoi ihmisten syntivelat .. ja kun tutkin Raamattua Pyhässä Hengessä (Totuuden Hengessä) se kertoo minulle kuinka se tuli mahdolliseksi ILMAN ETTÄ Jumala teki mitään muuta kuin oikeudenmukaisia ja rakkaudellisia tekoja - toisin sanoen täydllisiä tekoja.

Olen varma että juuri tämän asian ymmärtäminen auttaa jokaista ihmistä tajuamaan Raamatun sanoman peremmin.

Onko tämä asia valjennut sinulle? Kysyn vain.. koska se auttoi minua aikanaan niin paljon ymmärtämään Raamatun todellista sanomaa.. oletko ymmärtänyt mitä tapahtui kun Jeesus tuli maailmaan ja miksi Jumala salli pahuuden pilkata, piinata tuomita ja lopulta murhata hänet - ymmärrätkö miksi Jumala salli sen tapahtua? Miksi kaikkivaltias täydellinen vanhurskas, synnitön ihmisen Luoja salli pahuuden tehdä tämän suuren rikoksen, murhan - murhata sen ainoan ihmisen joka oli puhdas Jumalan edessä, ainoan joka eli siinä Jumalan täydellisyydessä (Jumalan tahdossa) missä iankaikkinen elämä on mahdollista.

Se on uskomaton teko - Jumalan viisauden, oikeudenmukaisuuden ja rakkauden suurvoitto.

Tämän Jeesuksen Jumala herätti kuolleista ja asetti valtakuntansa hallitsijaksi.

Tästä Jeesuksesta Paavali kirjoitti:
# Julistamani evankeliumi, jonka Jumala on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa, on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme ja häneltä minä olen saanut armon ja apostolinviran, jotta hänen nimensä kunniaksi johtaisin ihmisiä kaikista kansoista uskonkuuliaisuuteen.#
*'*

Ymmärrätkö että me - huomaa, siis JOKAINEN meistä - on vailla omaa iankaikkista elämää, koska me olemme tekojemme ja vahempiemme tekojen tähden erossa Jumalasta - siitä ainoasta jolla on kuolemattomuus. Ymmärrätkö miksi näin on? Että syy on meidän epätäydellisyytemme - me teemme syntiä ... ja syntiä on jokainen teko mikä erottaa meitä Jumalan täydellisyydestä - joka rikkoo Jumalan täydellisyyden lain yhdessä kohdassa on menettänyt sen täydellisyyden mikä on välttämätöntä ... iankaikkisessa elämässä.

Siksi - minä en usko olevani kuolematon erossa Jumalastani.
Tarvitsen jonkun joka on minun vajavaisuuteni ja Luojani täydellisyyden välissä - jonkun joka on täydellisesti yhtä Jumalani kanssa mutta johon silti voin katsoa ja jossa voin nähdä Jumalan täydellisyyden toteutuneena jonkun joka on yhtä täydellisen Jumalan oikeudenmukaisen ja rakkaudellisen tahdon kanssa. Tarvitsen Kristusta - häntä joka murhattiin ja joka kuoli ja jonka Jumala herätti kuolleista - niinkuin Raamattu sanoo: Esikoisena kuolleista nousseista - Ilman häntä olen auttamattomasti yhä kuoleman oma. Siitä ei minulla ole pienintäkään epäilystä.

Jeesuksen apostoli Paavali - jonka kirjoituksia suuresti arvostan - kirjoitti että Jumalan valtakunnassa kukistetaan kuolema - Paavali sanoo että se kuolema kukistetaan "vihollisista viimeisenä" - mitä silloin on tapahtunut - silloin ihminen on palautettu Jumalan kaikkivaltiaan täydellisyyteen ja siten myös iankaikkiseen elämään.

Paavali kirjoittaa asiasta näin:

Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee.

Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman.

Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle.

Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.

Sillä "Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken".
Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan.

Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.

********

Sen antaa aikanaan tapahtua ylistettävä ja yksin hallitseva Jumala, kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra. Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen

Näin siis Raamattu asian kertoo ja siihen minä uskon.

alex
51221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Mutta minä uskon Jumalan puhetta

Dan. 12:2
Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.
3 Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.

Mark. 9:46
... sinut, molemmat jalat tallella, heitetään helvettiin.
47 Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin,
48 jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.

Jos ei olisi iankaikkisesti kestävää rangaistuksen paikkaa väärille, niin eihän lakikaan olisi ikuinen.
Mutta Jumalan lakihan on peruuttamaton. Puhuttaisiin vain kuolemasta eikä loppumattomasta
rangaistuksesta, Raamatussa, jos ei se olisi totta.

Matt. 25:46
Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

Äänestä
  • Siitä ei ole epäilystäkään.

    alex

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    Siitä ei ole epäilystäkään.

    alex

    Hepr. 11:6
    Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen;
    sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on
    ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

    Anomaton, etsimätön ja kolkuttamaton myös palkitaan oikeudenmukaisesti ...

    Daniel 12.
    2 Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.
    3 Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.
    4 Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.

    1. Joh. 5:4
    sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.

    Ole uskovainen asenteeltasi, äläkä en-uskovainen

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    Siitä ei ole epäilystäkään.

    alex

    Eihän se ole niin tärkeää kuinka kauan jumalattomat joutuvat olemaan tulijärvessä, vaan sen ymmärtäminen, että tuli tuhoaa heidät lopullisesti ja perinjuurin, ja että heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, NIIN ETTEI SE JÄTÄ HEISTÄ JUURTA EIKÄ OKSAA, Mal.4:
    Ei ole senjälkeen heillä uutta pelastuksen mahdollisuutta: Tuli polttaa heidät, he eivät voi pelastaa henkeään liekin vallasta. Jes.47:14.
    Tulijärvi on toinen kuolema, johon kaikki elämä sammuu. Kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa, tämä on toinen kuolema. Ilm.21:8.

    Äänestä

  • Minä uskon kirjoitti:

    mitä aloituksessa kirjoitin niin tuskin kannattaa sitä ruveta toistelemaan..

    alex

    Äänestä

  • ja väittää Jumalan valehtelijaksi että korvat heiluu jatkuvasti.
    Eikö sinulla Antti ole Raamatussa alkulehtiä, oletko repinyt ne pois?

    Mitä lukee ja kirjoita ne tänne että tarkistetaan.

    1 Moos 3:22-24

    Onko tyhjiä sanoja? Teet ihmiselle vastoin Jumalan sanaa iankaikkisen elämän manttelia.
    Puet ihmiselle sellaisen puvun, mitä Jumala ei tuossa yhteydessä tehnyt.

    Oletko sokea?

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    mitä aloituksessa kirjoitin niin tuskin kannattaa sitä ruveta toistelemaan..

    alex

    Anne-elina ja alex-kasi - teidän täytyy syntyä uudestaan, ylhältä, jotta käsittäisitte Raamattua.

    Dan. 12:2
    Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

    Mark. 9:47
    Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin,
    48 jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.

    Parempi silmäpuolena katsella Taivaan ihanuuksia kuin molemmat silmät suurina tutista helvetin kauhujen edessä!

    1. Kor. 2:13
    ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.

    1. Kor. 2:14
    Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.

    Armosta uudestisyntynyt näkemään hengellisesti

    Äänestä

  • UPDATE_9029591 kirjoitti:

    Eihän se ole niin tärkeää kuinka kauan jumalattomat joutuvat olemaan tulijärvessä, vaan sen ymmärtäminen, että tuli tuhoaa heidät lopullisesti ja perinjuurin, ja että heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, NIIN ETTEI SE JÄTÄ HEISTÄ JUURTA EIKÄ OKSAA, Mal.4:
    Ei ole senjälkeen heillä uutta pelastuksen mahdollisuutta: Tuli polttaa heidät, he eivät voi pelastaa henkeään liekin vallasta. Jes.47:14.
    Tulijärvi on toinen kuolema, johon kaikki elämä sammuu. Kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa, tämä on toinen kuolema. Ilm.21:8.

    Markuksen evankeliumin 9. luvusta

    35 Ja hän istuutui, kutsui ne kaksitoista ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, on hänen oltava kaikista viimeinen ja kaikkien palvelija".
    36 Ja hän otti lapsen ja asetti sen heidän keskellensä; ja otettuaan sen syliinsä hän sanoi heille:
    37 "Joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut; ja joka minut ottaa tykönsä, se ei ota tykönsä minua, vaan hänet, joka on minut lähettänyt".
    38 Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä".
    39 Mutta Jeesus sanoi: "Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa.

    40 Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.
    41 Sillä joka antaa teille juodaksenne maljallisen vettä siinä nimessä, että te olette Kristuksen omia, totisesti minä sanon teille: se ei jää palkkaansa vaille.
    42 Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.
    43 Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen.

    45 Ja jos sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että jalkapuolena menet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat jalat tallella, heitetään helvettiin.

    47 Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin,
    48 jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.
    49 Sillä jokainen ihminen on tulella suolattava, ja jokainen uhri on suolalla suolattava.
    50 Suola on hyvä; mutta jos suola käy suolattomaksi, millä te sen maustatte? Olkoon teillä suola itsessänne, ja pitäkää keskenänne rauha."

    Jakeet 44 ja 46 löytyvät uudesta käännöksestä

    44 , missä 'mato ei kuole eikä tuli sammu'].* [Jakeet 9:44 ja 9:46, jotka kuuluvat samoin kuin jae 9:48, puuttuvat luotettavimmista käsikirjoituksista.]

    46 , missä 'mato ei kuole eikä tuli sammu'].

    Koska nuo 2 jaetta eivät aivan jokaisesta alkuperäisestä käsikopiosta löydy, niin vanha käännös jätti ne
    selittelemättä pois. Uusi käännös ei poista, mutta asiallisesti selittää ettei luotettavimmista löydy.
    Arvoisat lukijat: silti luettavaksemme jää luotettavia jakeita jotka puhuvat sammumattomasta tulesta joka
    loppumattomasti vaivaa sinne tulijärveen heitettyjä. Voimme sentään valita uskommeko Raamatun toteutuvan
    vai ei. Uskonasioistahan tässä viime kädessä on kysymys.

    Äänestä

  • UPDATE_9029591 kirjoitti:

    Eihän se ole niin tärkeää kuinka kauan jumalattomat joutuvat olemaan tulijärvessä, vaan sen ymmärtäminen, että tuli tuhoaa heidät lopullisesti ja perinjuurin, ja että heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, NIIN ETTEI SE JÄTÄ HEISTÄ JUURTA EIKÄ OKSAA, Mal.4:
    Ei ole senjälkeen heillä uutta pelastuksen mahdollisuutta: Tuli polttaa heidät, he eivät voi pelastaa henkeään liekin vallasta. Jes.47:14.
    Tulijärvi on toinen kuolema, johon kaikki elämä sammuu. Kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa, tämä on toinen kuolema. Ilm.21:8.

    siltä minkä otin aloituksessa esiin - niin ehkä tuo tulikin tulee toiseen valoon.

    Paavali sanoo Roomalaiskirjeessään:

    Room. 9:20>24
    Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa?
    Sanooko saviastia muovaajalleen: "Miksi teit minusta tällaisen?"
    Kyllä kai savenvalajalla on oikeus tehdä samasta savesta toinen astia arvokasta ja toinen arkista käyttöä varten?
    Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa.

    Suuressa kärsivällisyydessään hän on tosin säästänyt noita vihan astioita, jotka on määrätty tuhottaviksi.

    Loppumattoman kirkkautensa hän taas on antanut ilmetä niistä astioista, joita kohtaan hän osoittaa laupeutta ja jotka hän on valmistanut kirkkautta varten.

    Sellaisiksi hän on kutsunut meidät, olimmepa juutalaisia tai emme.

    ***********
    Siinä Paavali osoittaa että Jumala on kärsivällinen meitä kohtaan, mutta jos emme käänny olemme tuhon omia.
    Siis - me olemme jo NYT tuhon omia (kuolemalla kuolevia) jos emme käänny Jumalan osoittamalle tielle.
    ja se tie on luonnollisesti Kristus Jumalan Poika meidän Herramme ja välimiehemme.

    Monet puhuvat kuin kuolevaisuutemme olisi Jumalan rangaistus siten että Jumalan tarvitsee tappaa meidät - minä en usko siihen - Jumalan ei tarvitse tappaa kuolevia he kuolevat omien tekojensa seurauksena.

    TOSIN - Raamattu sanoo että kun viimeinen taistelu käydään hyvän ja pahan välillä - silloin Jumala tulee tuhoamaan kaikki pilkkaajat, omaan itseensä enemmän kuin Jumalaan luottavat ja kaikki jotka rakastavat valhetta enemmän kuin totuutta.. siis vaikka onkin niin, että ihmisellä ei ole iankaikkista elämää itsessään joka hänessä pysyisi jos ei Jumala sitä hänelle ANNA.. sitä ei ole kellään ennen sitä .. Jumalan täytyy antaa se ihmiselle ja sen voi ottaa vastaan vain jos haluaa elää Jumalan tahdossa.. ei muuten..

    Älkää ihmetelkö, veljet, jos maailma teitä vihaa.
    Me rakastamme veljiämme, ja siitä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään.

    Joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa.

    Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa.

    Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme.

    Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta.

    Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?
    -----

    Siunaukset teille sinne meren taa..
    alex

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    Anne-elina ja alex-kasi - teidän täytyy syntyä uudestaan, ylhältä, jotta käsittäisitte Raamattua.

    Dan. 12:2
    Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

    Mark. 9:47
    Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin,
    48 jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.

    Parempi silmäpuolena katsella Taivaan ihanuuksia kuin molemmat silmät suurina tutista helvetin kauhujen edessä!

    1. Kor. 2:13
    ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.

    1. Kor. 2:14
    Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.

    Armosta uudestisyntynyt näkemään hengellisesti

    kuten sanot olevasi niin mikset usko siihen mitä Raamattu sanoo?

    On todella eri asia jos joku sanoo ymmärrän - mutta en usko, että se on niinkuin Raamattu sanoo vaan niinkuin esimerkiksi seurakunnann pappi sanoo. Parempi olisi sanoa en ymmärrä mutta haluaisin ymmärtää..

    Kolkuttakaa niin teille avataan..

    alex

    Äänestä

  • Sokea Antti Kantola... kirjoitti:

    ja väittää Jumalan valehtelijaksi että korvat heiluu jatkuvasti.
    Eikö sinulla Antti ole Raamatussa alkulehtiä, oletko repinyt ne pois?

    Mitä lukee ja kirjoita ne tänne että tarkistetaan.

    1 Moos 3:22-24

    Onko tyhjiä sanoja? Teet ihmiselle vastoin Jumalan sanaa iankaikkisen elämän manttelia.
    Puet ihmiselle sellaisen puvun, mitä Jumala ei tuossa yhteydessä tehnyt.

    Oletko sokea?

    Niin se on kuten kirjoitit - Se että monet uskovat että synnittömyys ei olisikaan välttämätönta iankaikkisen elämän saavuttamiselle, hämmästyttää ainakin minua. Ihmettelen, että miksi he uskovat Jeesuksen kuolleen meidän syntiemme tähden ja miksi Jumala hänet herätti kuolleista jos se ei ollut juuri Jeesuksen synnittömyyden tähden.. ei Jumala ota syntiä luokseen - siksi ei meilläkään ei ole minkäänlaista mahdollisuutta saada iankaikkista elämää jos emme ota vastaan sitä Jeesuksen synnittömyyteen luottaen.

    alex

    Äänestä

  • Sokea Antti Kantola... kirjoitti:

    ja väittää Jumalan valehtelijaksi että korvat heiluu jatkuvasti.
    Eikö sinulla Antti ole Raamatussa alkulehtiä, oletko repinyt ne pois?

    Mitä lukee ja kirjoita ne tänne että tarkistetaan.

    1 Moos 3:22-24

    Onko tyhjiä sanoja? Teet ihmiselle vastoin Jumalan sanaa iankaikkisen elämän manttelia.
    Puet ihmiselle sellaisen puvun, mitä Jumala ei tuossa yhteydessä tehnyt.

    Oletko sokea?

    ## Eikö sinulla Antti ole Raamatussa alkulehtiä, oletko repinyt ne pois? ##

    Ainakin 12 sivua vielä on Raamattuni kansien välissä tallella, enkä niitä uskaltaisikaan pois repäistä.
    Luulen että Jumala kostaisi ...seitsemän viimeistä ajetta ovat rajut:

    Ilm. 22:16-19
    16 Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."
    17 Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
    18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
    19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
    20 Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian". Amen, tule, Herra Jeesus!
    21 Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.
    22 Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.

    Pesen käteni semmoisesta että sakaisin osan totuutta. Koen velvollisuudekseni varoittaa niinkuin kolmannen
    enkelin sanomakin:

    Ilm. 14:9-11
    9 Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
    10 niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
    11 Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.

    Heidän vaivansa savu

    1.Moos.3:22-24 Tarkoitetaan selvästi tässä ajassa kuolemista .Mitä sitten tapahtuu ikuisuudessa on toinen juttu.

    Eihän 12 suívua ole Raamatun sanoma - miksi Jumala antoi meille Sanansa? Siksikö että nyppisimme sieltä yhden kohdan ja rakentaisimme sitten oman uskonlahkon? Niitä on jo kai pari tuhatta keskenään kinastelevaa - parempi uskloa Raamatun sanomaan - koko Raamatunb sanomaan.

    Äänestä

  • lutkulainen kirjoitti:

    1.Moos.3:22-24 Tarkoitetaan selvästi tässä ajassa kuolemista .Mitä sitten tapahtuu ikuisuudessa on toinen juttu.

    kuolematon ikuisuusolento? Kysyn vain.

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    kuolematon ikuisuusolento? Kysyn vain.

    Eihän kysymys ollutkaan siitä olenko kuolematon ikuisuusolento! vaan miten tuo raamatun paikka on ymmäretttävissä. 1Moos:3:22-24.
    Mutta kun sinä olet nyt alkanut opettajaksi ,kerroppa minulle miten ymmärät tämän, Raamatun paikan?
    11 Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua. Jään odottamaan vastaustasi.
    Siunausta sinulle.

    niikuin ymmärrän tuon kohdan Raamatusta, Jumala on tehnyt kaiken kauniisti aikanansa, hän on laittannut ihmisen sydämmeen iankaikkisuuskaipuun ja varmaan se sieltä pulpahtaakin esiin jokaiselle ihmiselle elämänsä aikana ainakin joskus, mutta jos sen kaipuun antaa mennä ohitse ja jatkaa kulkuaan entiseen malliin, eikä tee parannusta, niin sillä ei ole silloin mitään tekoa pelastukseen, ihminen jos kuolee siinä tilassa niin hän on kadotettujen joukossa.

    Ihminen ei myöskään käsitä tekoja mitä Jumala on tehnyt ja tekee hänen teoilaan ei ole alkua eikä loppua, sillä Hän on iankaikkinen Luoja ja me saamme vain Hänen kauttansa iankakkisen elämän.

    Äänestä

  • lutkulainen kirjoitti:

    Eihän kysymys ollutkaan siitä olenko kuolematon ikuisuusolento! vaan miten tuo raamatun paikka on ymmäretttävissä. 1Moos:3:22-24.
    Mutta kun sinä olet nyt alkanut opettajaksi ,kerroppa minulle miten ymmärät tämän, Raamatun paikan?
    11 Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua. Jään odottamaan vastaustasi.
    Siunausta sinulle.

    11 Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, (siis Jumala on tehnyt - Jumala on luoja ja tehnyt kaiken valitsemmallaan ajalla)

    myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; (Jumala pani iankaikkisuuden ihmisen sydämmeen - huomaa kuitenkin että Jumala myös varoitti ihmistä siitä että hän erossa Luoojastaan kuolisi)..

    mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua. (Niin se on ihminen ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt - siksi Jumala on antanut meille Sanansa - Raamatun)

    Jeesus sanoi: Ei ihminen elä ainoastaan leivästä vaan JOKAISESTA SANASTA joka Jumalan suusta lähtee.

    Tiedätkö miksi näin on? Juu - siksi että Jumala on täydellinen elämä - täydellinen elämä kaikessa.

    Ei no Raamatun kohdat poista muita Raamatunkohtia - ei mitkään Raamatunkohdat poista muita Raamatun kohtia oikein ymmärrettynä.

    Raamattu selittää itse itsensä.

    Vain Jumalalla on kuolemattomuus - se johtuu siitä että Jumalalla on kaikki se mitä tarvitaan kuolemattomuuteen (luonnollisesti - kuinkas muuten??) - siis Jumala on Täydellinen Elämä ja siksi kuolematon.

    Ja jokaisen on elettävä Jumalan tahdossa jos haluaa iankaikkisen elämän - sillä muissa elämän tavoissa ei ole kuolemattomuutta - ne ovat vajavaisia ja siksi kuolevia.

    Ihminen tekee tekoja jotka tuhoavat elämää (siis syntiä) - kaiken aikaa - ja puhuu olevansa kuolematon erossa siitä Jumalan täydellisyydestäkin - siitä missä ainoastaan voi iankaikkinen elämä olla mahdollista.
    --
    Nyt on meille siitä huolimatta annettu mahdollisuus - siten että Jeesus eli ilman syntiä - siis Jumalan täydellisessä tahdossa ja siitä huolimatta hänet tuomittiin ja murhattiin - syytön kuoli.

    Siksi on nuo sanat totta, että jokainen joka uskoo häneen, hänen synnittömyyteensä, saa iankaikkisen elämän hänen alaisuudessaan ja hänen kauttaan.

    alex

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    Anne-elina ja alex-kasi - teidän täytyy syntyä uudestaan, ylhältä, jotta käsittäisitte Raamattua.

    Dan. 12:2
    Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

    Mark. 9:47
    Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin,
    48 jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.

    Parempi silmäpuolena katsella Taivaan ihanuuksia kuin molemmat silmät suurina tutista helvetin kauhujen edessä!

    1. Kor. 2:13
    ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.

    1. Kor. 2:14
    Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.

    Armosta uudestisyntynyt näkemään hengellisesti

    ja kehoita sitten vasta toisia. Sitäpaitsi tuuli puhaltaa missä tahtoo, samoin on Pyhän Hengenkin kanssa. Ei kukaan voi omasta voimastaan uudesti syntyä jos Jumala ei häntä siihen vedä.

    Äänestä

Ei kukaan näytä täällä väittäneenkään että Jumalasta erossa olemiseen liittyisi todellista elämää.
Päinvastoin, täällä on muistutettu, että ihminen on jo eläessään kuollut, ellei tulee uskoon.
Lähes jokaisesta viestistäsi jää vaikutelma, että koetat pimittää sitä mitä toiset koettavat esiintuoda.
Nimittäin että kuoleman jälkeen tulee kova tuomio niille jotka täällä pysyttelevät erossa Jumalasta.

Teidän on aivan turha Jumalasta erossa olevia muistuttaa sellaisesta ajatuksesta että kuoleman jälkeen
heillä on ei lähes mitään. Pikemminkin tulisi rohkaista astumaan sisälle elämään tässä ja nyt.
Eikö se ole sittenkin evankelioimisen tarkoitus?

Toim.

Äänestä
  • Mitä oikein tarkoitat ?

    Ensiksikin: Minä kerroin siitä mihin en usko ja siitä mihin uskon ja miksi teen niin. Maailmassa on niin monenlaista uskojaa (tällä palstallkin) että tuo huomautuksesi on asiaton - mielestäni...

    ... ja toiseksi: Ei kukaan joka uskoo iakaikkiseen kidutukseen usko että ihminen ei olisi iankaikkinen elämä myös erossa Luojansa täydellisyydestä. Ei kuollutta voi kiduttaa - sellaiset puheet että kuolema ei olisi kuolema vaan eräänlainen vajavaisuudessa oleva elämä - ne eivät tepsi minuun lainkaan..

    Minä en halua pimittää ketään - se mitä kirjoitin omasta uskostani on juuri oma uskoni. Piste.

    Kertoisit sinäkin omasta uskostasi ja lopettaisit tuollaiset höpötykset ..

    alex

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    Mitä oikein tarkoitat ?

    "Minä kerroin siitä mihin en usko ja siitä mihin uskon ja miksi "

    Musitutin Herranne Jeesuksen sanoista Markuksen evankeliumissa, sen 9. luvussa.
    Et lainkaan vastannut uskotko nuo kristittyjen raamatusta löytyvät sanat.
    Koskien pelastusta helvetistä, missä ihmismatonen ei kuole eikä tuli sammu.
    Uskotko vai ajatteletko että ne Jeesuksen sanat on lisätty jälestäpäin?
    Voisitko selventää lukijoille, mitkä Jeesuksen sanat uskot ja mitä et?
    On kovin outoa jos sanot luottavasi Jeesus Nasaretilaiseen, mutta valikoit, mitä
    tämän sanoista uskot todeksi ja mitä pidät valheena.

    Jeesushan puhuu siinä aivankuin yksityisesti 12 apostolilleen vakavasta asiasta.

    Jakeissa 43-48 Jeesus puhuu useaan kertaan helvetin sammumattomasta tulesta ja vain
    jakeet 44 ja 46 puuttuvat vanhimmista alkuperäisistä käsikirjoituksesta.
    Vanhakaan käännös ei ole niitä rohjennut poistaa, vaan on yksinkertaisesti jättänyt väliin ne, tyhjäksi.
    Uusi käännös sitten on tuonut ne jälleen esiin, selventäen että puuttuvat luotettavimmista kässäreistä.

    Kun 4 kuudesta jakeesta varmistuvat täysin luotettaviksi niin eihän niissä kahdessa muussakaan mitään
    epäilyttävää ole. Nehän puhuvat saman asian kuin nuo täysin luotettavat.

    Mutta Raamattuhan on uskon asia, että ottaako vastaan sen että sana vastaa todellisuutta, Kovin
    epäloogista ja epäteologista on se että osa Raamatusta uskottaisiin ja osaa ei.
    Lukijan on vaikea saada selvää luottamuksestasi Nasasretilaisen sanoihin.

    Torinon käärinliinat on vastikään todettu väärennökseksi (eiköhän jo monesti ennenkin), ovatkin vasta
    keskiajalla käärityt. Ja monethan ovat perustaneet uskonsa Torinon käärinliinojen kautta.
    Eiköhän uskonasioissa ole luotettavinta pitäytyä aidoissa käskinkirjoitetuissa vanhimmissa teksteissä.

    Keskiajalla uskokttiin että helvetti on maan päällä ja siksi poltettiin kerettiläiset roviolla. Mutta kiistämättä
    Jeesus Nasaretilainen sijoittaa helvetin vasta kuoleman jälkeen mahdollisesti esiintyvään todellisuuteen.
    Eikö Sinustakin ole outoa jos vain osa siitä todellisuudesta uskotaan todesta kun tuonpuoleiseen uskotaan?

    Ei ole viisasta pitää yllä kiistelyä ilmiselvässä asiassa kun tärkeämpääkin annettavaa uskolla varmasti on niille
    jotka uskovat.

    Toim.

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    Mitä oikein tarkoitat ?

    Ensiksikin: Minä kerroin siitä mihin en usko ja siitä mihin uskon ja miksi teen niin. Maailmassa on niin monenlaista uskojaa (tällä palstallkin) että tuo huomautuksesi on asiaton - mielestäni...

    ... ja toiseksi: Ei kukaan joka uskoo iakaikkiseen kidutukseen usko että ihminen ei olisi iankaikkinen elämä myös erossa Luojansa täydellisyydestä. Ei kuollutta voi kiduttaa - sellaiset puheet että kuolema ei olisi kuolema vaan eräänlainen vajavaisuudessa oleva elämä - ne eivät tepsi minuun lainkaan..

    Minä en halua pimittää ketään - se mitä kirjoitin omasta uskostani on juuri oma uskoni. Piste.

    Kertoisit sinäkin omasta uskostasi ja lopettaisit tuollaiset höpötykset ..

    alex

    Ei todellakaan ole höpötystä kertoa rangaistuksen olevan rangaistusta.
    Meinaatko että jumalattomia ei voi rangaista, eivätkä koe mitään pahaa?
    Yrität vesittää sen mitä uskovat yrittävät kertoa. Eli evankeliumin tärkeyden, että kukaan ei joutuisi rangaistukseen. Olet ihme veikko. Miksi käyt kristittyjä vastaan sotaa?

    Äänestä

Kohta voi ateistikin nauttia iankaikkisesta elämästä ja jopa täällä maan päällä. Tai no noin 5 miljardin vuoden kuluttua, kun aurinkomme muuttuu punaiseksi jättiläiseksi ja on jo sitä ennen tehnyt planeetastamme elinkelvottoman, ei paljon mikään enää auta, mutta kuitenkin:

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/72103-palkittu-keksija-”ihminen-kuolematon-20-vuodessa”

Ja kun vielä lääketieteen Nobel-palkinto meni telomeereihin liittyvistä löydöistä, niin kohta elinikämme kohoaa reilusti toiselle sadalle ja tulevaisuudessa vielä kosolti lisääkin.

http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3923

Kunhan tiedemiehet saavat selvitettyä kokonaan solun vanhenemisen syyt, voidaan "vanheneminen" kohta parantaa tyystin. Ehkäpä jo Bushmanni saa nauttia näistä löydöistä ja pääsen näkemään lapsenlapsenlapsenlapseni varttumisen.

Mihinkä sitä Jumalaa enää tarvitaan? No tämän palstan kinastelujen aiheeksi, mutta onko muuta?

Älkääkä taas vetäkö jutuistani herneitä nenään, ainakaan liikaa.

Äänestä
  • Olit kerrankin ainakin rehellinen, kiitos siitä.

    Meillä on kuitenkin erilainen usko - vaikka senhän olet sinäkin varmaan todennut jo kauan sitten..

    alex

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    Olit kerrankin ainakin rehellinen, kiitos siitä.

    Meillä on kuitenkin erilainen usko - vaikka senhän olet sinäkin varmaan todennut jo kauan sitten..

    alex

    Viestissäni ei ollut uskosta kysymys, eikä uskonasioista muutenkaan.

    Kyse oli vain siitä, mihin tiede mahdollisesti tulevaisuudessa pystyy.

    Pystyykö? No sekään ei ole uskon asia, vaan se nähdään tulevaisuudessa. On täysin mahdollista, että tuo pohtija pohti täydellistä puppua, mutta se siis nähdään.

    Mutta voimme spekuloida että mitä tapahtuu, jos tiede onnistuu "parantamaan" vanhenemisen? Ne, joilla on varaa maksaa, elävät vaikkapa 1600 vuotta, tai 24000 vuotta, ja jos on tarpeeksi rahaa, niin pitkään kuin haluavat ja sitten kun kyllästyvät elämiseen, päättävät kuolla. Elämä sinällään menettää merkityksensä, jos sen kestosta voi itse päättää.

    Mihin silloin tarvitaan enää Jumalaa?

    Jääkö se vain heille, joilla ei ole varaa parantaa itseään "vanhenemisesta", vai mitä muuta virkaa sillä enää olisi?

    Toiset haaveilevat iankaikkisesta elämästä, koskaan saamatta konkreettista todistetta että se todellisuudessa tapahtuu. Toiset elävät iankakkisen elämän täällä telluksella, aivan konkreettisesti.

    Äänestä

Eihän se miksikään asiaa muuta, miten sinä uskot!
asiahan pysyy sinun uskostasi huolimatta kohdallaan alkuperäisessä muodossaan.
Ja kukapa ei täällä jo entuudestaan tioedä, miten vino sinun uskosi on. Mikä on sitten se tiodellinen syy, jota varten sinä (ja ylifariseus) esittelet vääriä oletuksiasi, se jääkin kansalaisilla hämärän peittoon.

Äänestä
  • Se juuri onkin tärkeää ymmärtää, että ei meidän uskomme muuta mitään - asiat ovat juuri niinkuin ne ovat vaikka meitä ei olisikaan. Tuo on yksi minun uskoni perusasia - siksi minä en usko keneenkään ihmiseen - minä tutkin sen sijaan mitä Raamattu asioista sanoo. Täytyy kuitenkin lukea Raamattuakin yhtenä kokonaisuutena eikä vain nyppiä sieltä tukea omalle uskolleen..

    Olen rehellisesti juuri siinä uskossa mitä kirjoitin - ja perustan sen Raamattuun..

    alex

    ps. olen valmis keskustelemaan asiallisesti kaikesta Raamattuun kirjoitetuista asioista - mutta siten että keskustelut perustuu koko Raamattuun.

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    Se juuri onkin tärkeää ymmärtää, että ei meidän uskomme muuta mitään - asiat ovat juuri niinkuin ne ovat vaikka meitä ei olisikaan. Tuo on yksi minun uskoni perusasia - siksi minä en usko keneenkään ihmiseen - minä tutkin sen sijaan mitä Raamattu asioista sanoo. Täytyy kuitenkin lukea Raamattuakin yhtenä kokonaisuutena eikä vain nyppiä sieltä tukea omalle uskolleen..

    Olen rehellisesti juuri siinä uskossa mitä kirjoitin - ja perustan sen Raamattuun..

    alex

    ps. olen valmis keskustelemaan asiallisesti kaikesta Raamattuun kirjoitetuista asioista - mutta siten että keskustelut perustuu koko Raamattuun.

    Et näytä kuitenkaan uskovan Jeesukseen?

    Johanneksen evankeliumi:
    11:26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"

    Vastauksesi olisi Jeesuksen kysymykseen "En usko!"
    Jos se olisi "Uskon" joudut varsin epäilyttävään valoon!

    Äänestä

  • setesti kirjoitti:

    Ei nsiinä todellakaan sanota että joikainen ihminen erossa Jumalasta olisi kuolematon.

    Siinä sanotaan (niinkuin joka paikassa Raamatussa) että ihminen joka uskoo Jumalan Poikaan SE ihminenei ikinä kuole.
    Jos olisi niin että ei kukaan meistä kuole - että olisimme kuolemattomia ikuisuusolentoja - niin miksi Jeesus olisi sanopnut tuota ollenkaan. Jeesus sanoi nuo sanat koska hän lupasi että "Eikä yksikään, joka elää JA USKOO MINUUN, ikinä kuole. Uskotko sen?"

    Ja sinä ise et kohdallesi usko , että tuo Jeesuksen kohta koskisi sinua?

    Johanneksen evankeliumi:
    11:26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"

    Kysymys on asetetteu kuulijalle itselleen. Mihin uskova perustaa oman toiveensa, Jeesuksen sanoihinko vaiko sinun uskoosi?
    Jäät hyljätyksi mennentullen tuon oppisi kanssa, jota täällä esittelet. Minä uskon vain sen, mitä luen itse Raamatusta ilman sinun adventismisia tulkintojasi, joilla vain vesitetään se usko, joka Evankeliumista tulee.

    Äänestä

  • huutia sulle, toivoo metsän väki kirjoitti:

    henkiläkohtaisesta uskostamme niin mikset ole lukenut kun olen siitä kirjoittanut vaikka kuinka monesti.
    Tietenkin minä uskon että kaikki on Jumalan kädessä ja Jeesus pelastaa minut kuolemasta (ei mistään helvetin olemattomasta ikuisesta piinasta) .

    Se puheesi että jäisin hyljätyksi jos ymmärrän että ainoastaan Jumalalla on kuolemattomuus on täyttä puppua..

    SILLÄ totuus on että Jumala on " Kuningas ja herrain Herra, 16 jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä-hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.

    Jos tämä on liian vaikea aihe sinulle - niin miksi sitten siitä puhut?

    Et siis voi tai halua vastata Jeesuksern kysymykseen siten, kuin usko edellyttää?
    Eli et usko Jeesusta, kun hän sanoo, ettei kukaan, joka häneen uskoo, ikinä kuole?
    Pidät Jeesusta valehtelevana?
    Tai sitten valehtelet itse. Se on varmaa, että toinen teistä valehtelee, sillä molemminpäin ei asia voi olla!
    Jos muuta väität, valehtelet jälleen.

    tai sitten et tajua mitä sinulle kirjoitetaan. Jos joku on kertonut omasta uskostaan niin alexi.

    Äänestä

  • eppäilen kykyjäsi kirjoitti:

    tai sitten et tajua mitä sinulle kirjoitetaan. Jos joku on kertonut omasta uskostaan niin alexi.

    ?= Joko olet täysi provo ?
    Vastaus = En vielä.

    Minä en usko, on alexin todistus uskomisestaan.
    Tokihan sekin on oman "uskon" kertomista.

    Äänestä

### Minä en usko
alex-kasi
olevani kuolematon elämä erossa Jumalastani. ###

Eihän kukaan järissään oleva ihminen usko olevan elämää yhden ja ainoan Jumalan ulkopuolella.
Kinastelet aivan yksinäsi, vastustajaa ei ole olemassakaan. Saatanakin uskoo että Jumala on ja
ettei sillä, saatanalla, ole elämää, kun on ulkopuolella Jumalan. Kuoleman kauhut ikuisesti Jumalasta
erossa ovat kauhistuttavia:

Ps. 55:4 Sydämeni minun rinnassani vapisee, kuoleman kauhut lankeavat minun päälleni.

Dan. 12:2 Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

Ilm. 20:3
ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.

Oletko alex jo etsinyt mahdollisuutta siirtyä kuolemasta elämään?

Joh. 5:24
Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.

Saattaa näyttää jumalaton eli epäuskoisuuteen jättäytyvä ihminen kovinkin eloisalta mutta hengellinen
totuus on ettei ole elämää kuin Kristuksessa. Syystä että Jumala sääti Kristuksen ainokaiseksi
pelastajaksi.

Äänestä
  • että ainoastaan Jumalalla on kuolemattomuus niin ethän sinä silloin voi uskoa että syntinen voisi kärsiä ikuisesti.

    Siispä totuus on ettäö sinä vain puhut, mutta ei puheet riitä - sanoo Raamattu - vaan se on ihmisen todellinen usko siellä sydämmessä mikä lasketaan. Olemme tästä keskustelleet niin paljon että turha sitä on sinulle toistella - voin vain todeta että sinä uskot omaan kuolemattomuuteesi, mutta minä uskon että ei ole muuta kuolemattomuutta kuin Jumalan yhteydessä elettäessä, en usko että kukaan ihminen olisi kuolematon erossa Junmalasta - vain Jeesus, joka herätettiin kuolleista - huomaa - esikoisena.

    Siispä meillä on erilainen usko ja sen mukana tietysti erilainen käsityksemme Jumalasta, Jeesuksen uhrista, oikeudenmukaisuudesta ja rakkaudesta.

    alex

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    että ainoastaan Jumalalla on kuolemattomuus niin ethän sinä silloin voi uskoa että syntinen voisi kärsiä ikuisesti.

    Siispä totuus on ettäö sinä vain puhut, mutta ei puheet riitä - sanoo Raamattu - vaan se on ihmisen todellinen usko siellä sydämmessä mikä lasketaan. Olemme tästä keskustelleet niin paljon että turha sitä on sinulle toistella - voin vain todeta että sinä uskot omaan kuolemattomuuteesi, mutta minä uskon että ei ole muuta kuolemattomuutta kuin Jumalan yhteydessä elettäessä, en usko että kukaan ihminen olisi kuolematon erossa Junmalasta - vain Jeesus, joka herätettiin kuolleista - huomaa - esikoisena.

    Siispä meillä on erilainen usko ja sen mukana tietysti erilainen käsityksemme Jumalasta, Jeesuksen uhrista, oikeudenmukaisuudesta ja rakkaudesta.

    alex

    tuli tämä Jumalan sana

    "as long as God shall live"

    Äänestä

  • Ellen Wite kirjoitti:

    tuli tämä Jumalan sana

    "as long as God shall live"

    Niin, et vieläkään ole kertonut missä asiayhteydessä tuo lauseenpätkä on. Voisitko kirjoittaa koko lauseen ja mielellään pari lausetta, jotka edeltävät ja pari lausetta, jotka seuraavat tuota kyseistä lausetta.

    Äänestä

  • toim. huom kirjoitti:

    Niin, et vieläkään ole kertonut missä asiayhteydessä tuo lauseenpätkä on. Voisitko kirjoittaa koko lauseen ja mielellään pari lausetta, jotka edeltävät ja pari lausetta, jotka seuraavat tuota kyseistä lausetta.

    ovat tässä (Ilm.14) johon Ellen viittaa,kuten huomaat Raamatun sana ei puhu tässä kohdin mitään Jumalan mahdollisesta kuolemasta.

    "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
    10 niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
    11 Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.

    Laitan tämän nyt vielä mieliksesi tähän, vaikka uskon että sen itsekkin kyllä löysit mutta saavatpahan muutkin sen lukea.

    #How repugnant to every emotion of love and mercy, and even to our sense of justice, is the doctrine that the wicked dead are tormented with fire and brimstone in an eternally burning hell; that for the sins of a brief earthly life they are to suffer torture as long as God shall live.# (EGW GC p535)

    Se että Raamatun sana tuntuu sinusta vastenmieliseltä ja on vastoin sinun omaa oikeudentajuasi, samoin kuten se tuntui Ellenistäkin, sille minä en voi mitään, kukaan ei voi sille mitään.Jumalan oikeudentaju vain on ylitse meidän kaikkien, se sinunkin on ymmärrettävä ja hyväksyttvä.
    Se miksi Ellen White samassa virkkeessä vielä ehdollistaa Jumalan kuolemattomuuden on vilä suurempi häpeä mutta sekin juontaa Ellenin omasta oikeustajusta ( our sense of justice) eikä Jumalasta.

    Ehkäpä Jumalan kuolemattomuus experttinä tunnettu alex-kasi kertoo meille miten ihmisen oma oikeustaju ajaa ehdollistamaan Jumalan kuolemattomuuden.

    Äänestä

  • kalex- kirjoitti:

    että kun puolustat omia valheitasi - puhut uusia valheita.
    Sillä eihän valhetta voi totuudella puolustaa.

    Äänestä

  • Merkkaaja kirjoitti:

    että kun puolustat omia valheitasi - puhut uusia valheita.
    Sillä eihän valhetta voi totuudella puolustaa.

    että sinulla ja Ellenillä valhe on muuttunut totuudeksi,ei teitä voi enää auttaa.

    Äänestä

toimi alex-kasi, tunnettu vänkääjä.
Laivan kapteeni huhuilee tähystäjälle, "Onko maita näkyvissä?"
Tähystäjä alex-kasi, "Ei näy maata kun rannassa on niin paljon pensaita edessä"

Äänestä
  • jos ne häiritsevät.

    Äänestä

Minä en usko
alex-kasi 6.10.2009 13:36

Älä lue kirjoituksiani
alex-kasi 6.10.2009 22:19

Psykologiakirja Raamattu paljastaa syyn tuohon negatiiviseen otteeseen ...

1. Tim. 6:3 J
os joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,
4 niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,
5 alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen.

Äänestä
  • Oletko suljetulla osastolla, kun sinulla ei ole muuta tekemistä kun haukkua ihmisiä täällä netissä?

    Sinä sotket jokaisen kirjoitukset oman pääsi mukaan, niin ettei niistä saa kukaan mitään selkoa.

    Jätä toisten kirjoitukset rauhaan, äläkä siteeraa niitä, kun et kuitenkaan halua muutakuin sekoittaa.

    MISTÄ TUOLLAINEN KAUNA JA VIHAMIELISYYS lähimäisiäsi kohtaan? Oletko niin rajoittunut ettei päähäsi mahdu, että meillä on uskon vapaus oikein lakiin kirjoitettuna?

    Oletko sinä uskova ollenkaan?

    Äänestä

  • Lähimäinen... kirjoitti:

    Oletko suljetulla osastolla, kun sinulla ei ole muuta tekemistä kun haukkua ihmisiä täällä netissä?

    Sinä sotket jokaisen kirjoitukset oman pääsi mukaan, niin ettei niistä saa kukaan mitään selkoa.

    Jätä toisten kirjoitukset rauhaan, äläkä siteeraa niitä, kun et kuitenkaan halua muutakuin sekoittaa.

    MISTÄ TUOLLAINEN KAUNA JA VIHAMIELISYYS lähimäisiäsi kohtaan? Oletko niin rajoittunut ettei päähäsi mahdu, että meillä on uskon vapaus oikein lakiin kirjoitettuna?

    Oletko sinä uskova ollenkaan?

    Alex sanoi itse ;Minä en usko".

    Voiko kukaan sanoa itseään uskiovaksi tunnustaen, MInä en usko?
    Usko perustuu uskoon eikä epäuskoon, kuten adventismi.

    Äänestä

Aleksin uskon tunnustus :Minä en usko.

Ja Jeesus kysyi, "Uskotko sen?"

Johanneksen evankeliumi:
11:26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"

Tuosta ei voi erehtyä (paitsi adventismin tulkinnalla, jota alexi kannattaa viimeiseen hiustupsuun).

Äänestä
  • vain Raamatun sanaa jos oikein käsität, ei minkään kirkon sanaa.

    Tuossa Johanneksen 11:26 jossa sanotaan Eikä yksikään, joka elää ja USKOO MINUUN, ikinä kuole. Uskotko sen? Jos ymmärrät sen mitä siinä sanotaan, tarkoittaa sellaista ihmistä joka uskoo Jeesukseen pelastajanaan ei kuole, mutta joka ei usko hän on jo kuollut eläissään, koska hänellä ei ole iankaikkisista elämää joka hänessä pysyisi.
    Mutta uskova vaikka hän kuolisi ennen Jeesuksen tuloa, niin hän on elävä silti Jumalan aivoituksissa koska hänen nimensä on kirjoitettu elämän kirjaan.

    Äänestä

  • mutta olen tietoinen että muutamat vääntävät kaiken mitä täällä kirjoitetaan toiseksi - jos ei ole heidän kanssaan samaa mieltä.

    Oli kuinka oli niin ihan väärin siteerasit minua mutta minä en siitä välitä omahan on asiasi - jos tunnet olosi paremmaksi puhumalla valheita muista niin siitä vaan..

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    mutta olen tietoinen että muutamat vääntävät kaiken mitä täällä kirjoitetaan toiseksi - jos ei ole heidän kanssaan samaa mieltä.

    Oli kuinka oli niin ihan väärin siteerasit minua mutta minä en siitä välitä omahan on asiasi - jos tunnet olosi paremmaksi puhumalla valheita muista niin siitä vaan..

    Mitähän sityten oikein vastustat, jos olet olevinasi samaa mieltä kirjoituksista?
    Jos olet eri, niin miten oletat kolmannen puolen olevan mahollista. Vai kuulutko kolmanteen kolonnaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

alex-kasi kirjoitti:

olevani kuolematon elämä erossa Jumalastani.

Minä uskon että AINOASTAAN Jumalan yhteydessä elämän on mahdollista säilyä.

Miksi uskon näin?

Koska Raamattu todistaa sen minulle niin selvästi. Siksi.

Kun luen Raamattua on sen sanoma, että ihmisen Luoja loi ihmisen elämään siinä "Luojansa täydellisyydessä" missä ainoastaan iankaikkinen elämä on mahdollista. Raamattu kertoo kuinka ihmisen Luoja VAROITTI ihmistä tekemästä mitään mikä erottaisi hänet Luojastaan ja siten siitä täydellisyydestä mikä on Hänen. Sillä ulkopuolella Jumalan täydellisyyttä EI OLE iankaikkista elämää. Siksi Jumala varoitti ihmistä. Ei Jumala uhkaillut tai tehnyt mitään muuta kuin kertoi totuuden - älä ala itse päättämään hyvästä ja pahasta ... sillä sinä päivänä jona niin teet olet kuoleman oma ..

Asia on niin helppo ymmärtää jos ei anna muiden kirjojen ja uskontojen sekoittaa Raamatun Sanaa.

Ihminen on siis ajautunut eroon Luojastaan omien tekojensa tähden ja samalla menettänyt oman mahdollisuutensa iankaikkiseen elämään Jumalan yhteydessä. Sillä eihän rikkoutunutta epätäydellistä elämää voi yhdístää täydelliseen Jumalaan.

Siksi ihmisen täydellisyydessä oleva Luoja teki teon joka on ainutlaatuinen - hän maksoi ihmisten syntivelat .. ja kun tutkin Raamattua Pyhässä Hengessä (Totuuden Hengessä) se kertoo minulle kuinka se tuli mahdolliseksi ILMAN ETTÄ Jumala teki mitään muuta kuin oikeudenmukaisia ja rakkaudellisia tekoja - toisin sanoen täydllisiä tekoja.

Olen varma että juuri tämän asian ymmärtäminen auttaa jokaista ihmistä tajuamaan Raamatun sanoman peremmin.

Onko tämä asia valjennut sinulle? Kysyn vain.. koska se auttoi minua aikanaan niin paljon ymmärtämään Raamatun todellista sanomaa.. oletko ymmärtänyt mitä tapahtui kun Jeesus tuli maailmaan ja miksi Jumala salli pahuuden pilkata, piinata tuomita ja lopulta murhata hänet - ymmärrätkö miksi Jumala salli sen tapahtua? Miksi kaikkivaltias täydellinen vanhurskas, synnitön ihmisen Luoja salli pahuuden tehdä tämän suuren rikoksen, murhan - murhata sen ainoan ihmisen joka oli puhdas Jumalan edessä, ainoan joka eli siinä Jumalan täydellisyydessä (Jumalan tahdossa) missä iankaikkinen elämä on mahdollista.

Se on uskomaton teko - Jumalan viisauden, oikeudenmukaisuuden ja rakkauden suurvoitto.

Tämän Jeesuksen Jumala herätti kuolleista ja asetti valtakuntansa hallitsijaksi.

Tästä Jeesuksesta Paavali kirjoitti:
# Julistamani evankeliumi, jonka Jumala on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa, on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme ja häneltä minä olen saanut armon ja apostolinviran, jotta hänen nimensä kunniaksi johtaisin ihmisiä kaikista kansoista uskonkuuliaisuuteen.#
*'*

Ymmärrätkö että me - huomaa, siis JOKAINEN meistä - on vailla omaa iankaikkista elämää, koska me olemme tekojemme ja vahempiemme tekojen tähden erossa Jumalasta - siitä ainoasta jolla on kuolemattomuus. Ymmärrätkö miksi näin on? Että syy on meidän epätäydellisyytemme - me teemme syntiä ... ja syntiä on jokainen teko mikä erottaa meitä Jumalan täydellisyydestä - joka rikkoo Jumalan täydellisyyden lain yhdessä kohdassa on menettänyt sen täydellisyyden mikä on välttämätöntä ... iankaikkisessa elämässä.

Siksi - minä en usko olevani kuolematon erossa Jumalastani.
Tarvitsen jonkun joka on minun vajavaisuuteni ja Luojani täydellisyyden välissä - jonkun joka on täydellisesti yhtä Jumalani kanssa mutta johon silti voin katsoa ja jossa voin nähdä Jumalan täydellisyyden toteutuneena jonkun joka on yhtä täydellisen Jumalan oikeudenmukaisen ja rakkaudellisen tahdon kanssa. Tarvitsen Kristusta - häntä joka murhattiin ja joka kuoli ja jonka Jumala herätti kuolleista - niinkuin Raamattu sanoo: Esikoisena kuolleista nousseista - Ilman häntä olen auttamattomasti yhä kuoleman oma. Siitä ei minulla ole pienintäkään epäilystä.

Jeesuksen apostoli Paavali - jonka kirjoituksia suuresti arvostan - kirjoitti että Jumalan valtakunnassa kukistetaan kuolema - Paavali sanoo että se kuolema kukistetaan "vihollisista viimeisenä" - mitä silloin on tapahtunut - silloin ihminen on palautettu Jumalan kaikkivaltiaan täydellisyyteen ja siten myös iankaikkiseen elämään.

Paavali kirjoittaa asiasta näin:

Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee.

Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman.

Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle.

Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.

Sillä "Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken".
Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan.

Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.

********

Sen antaa aikanaan tapahtua ylistettävä ja yksin hallitseva Jumala, kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra. Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen

Näin siis Raamattu asian kertoo ja siihen minä uskon.

alex

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu