"Vanha testamentti ei ole monoteistinen kirja, vaan siinä kerrotaan useista jumalista, joista yksi oli muita vahvempi. Erityisesti Baal ja Moolok tapasivat popsia rapeiksi pistettuja esikoispoikia, israelilaisteb jumala sen sijaan vain testasi Aabrahamin lojaalisuutta vaatiessaan tältä jälkeläistä lihauhrikseen. Tällaista jumalaa voitaisiin kutsua Moolokin kevytversioksi.
Moolokin historiallinen osa onkin ollut kova kulttuurin kehittyessä eteenpäin. Koska Moolokilla ei ole ollut riittävän väkivaltaisia tai taloudellisesti merkittäviä painostusryhmiä, hänet nähdään nykyisin tienposkessa Moolok-merkkisenä roska-astiana. Kuuluisaan kitaan työnnetään kuumina kesäpäivinä mitä iljettävintä sekajätettä kesämökeiltä.
Jos Moolokilla olisi edelleen kannattajia, tämä ei kävisi laatuun. Muiden jumalien nimeen käydään sentään ainakin käräjiä jumalanpilkasta ellei peräti isketä lentokonein World Trade Centeriin."
Hannu Lauerma: Pahuuden anatomia. Sivu 54.
Moniko teistä on lukenut tuon mainion kirjan?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tosin en ole samaa mieltä, että Jahve olisi Moolokin kevytversio. Uhriluku (jo pelkästään Raamatussa) kertonee jo tarpeeksi, ja jatkuva kiivaan jumalan mainostus Jumalan itsensä suulla, verenhimo ja primitiivireaktiivisuus tekevät Jahvesta tappajan ja yhteiskunnan vihollisen nro 1. Muistini mukaan Jahve vielä vaati esikoisia uhrattavaksi muiltakin kuin Abrahamilta...
kunhan saan omat kirjoitushommani siihen malliin, että voin jälleen ottaa käteen jonkun toisen kirjoittamaa tekstiä, niin varmasti luen.
on mahdollisesti kuulunut muinaisten israelilaisten heimouskontoon. Muutenkin on mielenkiintoista, että arkeologisten löytöjen perusteella Israelin alueella on palvottu useita jumalia, esim. Eliä, Baalia, Jahvea ja Jahven vaimoa Aseraa. On löytynyt esim. pieniä jumalpatsaita, jotka ovat ilmeisesti olleet jonkinsortin kotijumalia. Jahvellakin oli ilmeisesti alunperin patsas. Muutos kohti yksijumalaisuutta on alkanut ehkä vasta pakkosiirtolaisuuden aikaan, mahdollisesti zarathustralaisuuden vaikutuksesta.
Tuossa Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret - arkeologian näkökulmia -kirjassa on lueteltu näitä mielenkiintoisia löytöjä.
sillä niin valaiseva asenne oli tuossa