"Onko niitä vähän, jotka pelastuvat?"

"Ja joku kysyi häneltä: 'Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat?'
Niin hän sanoi heille:'Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta,
sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi."
Luuk. 13:23,24

Meidän uskomme päämäärä on PELASTUS, johon me varjellumme Jumalan voimasta, uskon kautta.
Pietari kirjoittaa uudestisyntymisestä elävään toivoon ja sielujemme pelastuksesta, 1.Piet. 1:3-10.

Tältä palstalta löytyy pelastussanomaa moneen lähtöön; mikä niistä on oikea - vai onko mikään?

Hyvin yleinen versio 'pelastussanomasta' on se, jossa kirkon kastesakramentti uudestisynnyttää
vastasyntyneen lapsosen ja johdattaa hänet "kasteen armoon" ja edelleen pelastukseen.
Selvää on, ettei kirkon kaste vahingoita; mutta yhtä vähän se Raamatun mukaan ketään pelastaa.
No, onhan kirkollisissakin piireissä silti mahdollista säilyttää oikea pelastussanoma sydämessään.

Helluntaikarismaattinen pelastussanoma korostaa henkimaailman elämyksiä ja varsinkin kielillä
puhumista pelastuksen ilmituojana ja varmana manifestaationa. Mitä mahtavammat elämykset,
kaatumiset ja desiibelit, sen varmempi pelastus - siinä kunnon karismaatikon 'uskontunnustus'.
Varsinkin nuoreen väkeen tuollainen elämyssanoma rockilla höystettynä uppoaa tehokkaasti.

Eräs ekivaari tarjoaa omaa 'pelastusoppiaan', josta on mahdotonta löytää todellista yhtäläisyyttä
Raamatun pelastusilmoitukseen. Ekivaarin todellisena tarkoituksena on todistella pelastuksemme
Päämies Kristus Jeesus 'valaistuneeksi' Joosefin pojaksi, jolta puuttuu Jumalan olemus ja alkuperä.
Sotkeakseen evankeliumin vielä perusteellisemmin eksyttäjävaari opettaa kaikkien pelastuvan.

Ihmisten tarjoamien pelastusoppien aitous paljastuu parhaiten siinä vaa'assa, jonka Jeesus esittää
Matteuksen evankeliumin mukaan: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon." Pelastuksen ehto on Jeesuksen
sanojen mukaan se, että tekee taivaallisen Isän tahdon. Sitä perusehtoa emme millään voi korvata.

Kuinka hyvin me päivittäin sitten onnistummekin Jumalan tahdon tekemisessä, varmaa on ainakin
se, että meidän on "'kilvoiteltava päästäksemme sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä
teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi." Ilman kilvoittelua ei yksikään sisälle pääse.
12311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

isän tahto on noudattaa "Mooseksen" lakeja ja tuhota kaikki muut kuin Israelin kansa ja Israelin kansakin pelastuu vain maanpäällisiltä ongelmilta elinaikanaan.

Äänestä
  • jaksat opettaa tuota omaa totuuttasi:), hymyilyttää, vaikka se onkin harmi, kun ajattelee sinun tulevaa kohtaloasi.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem

    Äänestä

  • on vertauskuva ja malli meille Uuden Liiton aikaa eläville uskoville uuden luomuksen kasvusta.

    Meidän on kukistettava vanhassa ihmisessä, so. turmeltuneessa lihassamme, hallitsevat kuninkaat.
    Ne on kuoletettava, vietävä ristin puulle kuten Paavali kirjoittaa Gal. 5:24.

    Jumalan tahdon tekeminen ei ole mahdollista ilman, että me kukistamme vanhan ihmisen tahdon.
    Saattaa olla, että tässä oli sellaista "Kaanaan kieltä", joka aukeaa sinulle vain, jos suostut nöyränä
    etsimään Jumalan tahtoa omaan elämääsi. Suosittelen sitä, siinä on sinullekin tie pelastukseen!

    Äänestä

  • old_profile_40810 kirjoitti:

    on vertauskuva ja malli meille Uuden Liiton aikaa eläville uskoville uuden luomuksen kasvusta.

    Meidän on kukistettava vanhassa ihmisessä, so. turmeltuneessa lihassamme, hallitsevat kuninkaat.
    Ne on kuoletettava, vietävä ristin puulle kuten Paavali kirjoittaa Gal. 5:24.

    Jumalan tahdon tekeminen ei ole mahdollista ilman, että me kukistamme vanhan ihmisen tahdon.
    Saattaa olla, että tässä oli sellaista "Kaanaan kieltä", joka aukeaa sinulle vain, jos suostut nöyränä
    etsimään Jumalan tahtoa omaan elämääsi. Suosittelen sitä, siinä on sinullekin tie pelastukseen!

    kuten se on Raamatussa kerrottu Jumalan sanomana eikä Paavalin.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    kuten se on Raamatussa kerrottu Jumalan sanomana eikä Paavalin.

    olet lukenut ja mistä tuon käsityksesi saanut!

    Äänestä

se kilvoittelu on. Se on lihan kieltämistä sen tieltä, että rakkauskäskyt eivät tule rikotuksi. Jos joku ei voi hyväksyä jotakikaan lähimmäistään rukoilkoon armoa ja voimaa Jumalata parannuksen tekoon, sillä ahtaasta portista ei pääse sisään muuta, kuin rakastamalla lähimmäistä niin, kuin itseään ja jokainen, joka rakastaa Jumalaa yli kaiken taipuu Hänen Ilmoitukseen ahtaasta portista ja TAHTOO rakastaa lähimmäistä kuin itseään ja tahtova saa voiman siihen Jumalalta.

Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi pitää sisällä koko lain ja kaikki profetiat.

Ilman Jumalan armoa kukaan ei kykene rakastamaan kaikkia, jopa vihollisiaankin, mutta totisesti Jeesuksen ruumiissa ihminen siihen kykenee, sillä Jeesuksen ruumiissa on Jumalan voima.

Äänestä
  • Jeesus sanoo:
    "Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn,
    se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä." Joh. 15:5

    Olen samaa mieltä siitä, mitä kilvoittelu on. Se on todella lihan tahdon kieltämistä niin, että voimme
    tehdä Jumalan tahdon elämässämme. Armoa me tarvitsemme siihen kasvattajaksemme. Yksin omassa
    voimassamme jäämme tappiolle taistelussa. Mutta kun pääsemme Hengen yhteyteen Kristuksen kanssa,
    elävään Jeesus-yhteyteen viinipuun oksina, silloin kaikki synti on mahdollista voittaa.

    Äänestä

"Ja joku kysyi häneltä: 'Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat?'
Niin hän sanoi heille:'Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta,
sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi."
Luuk. 13:23,24

Kertoisitko, mikä on käsityksesi ahtaasta ovesta ja miksi monet, jotka koettavat päästä sisälle, eivät kuitenkaan voi päästä?
Miten ymmärrät sanan kilvoitella (kilvoittelu) ?

>>>Tältä palstalta löytyy pelastussanomaa moneen lähtöön; mikä niistä on oikea - vai onko mikään?>"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon." Pelastuksen ehto on Jeesuksen sanojen mukaan se, että tekee taivaallisen Isän tahdon. Sitä perusehtoa emme millään voi korvata.

Äänestä
  • tien Jumalan luokse. Älä usko muita opettajia ja jos kuuntelet muita opettajia tarkista Raamatusta heidän opetuksensa pyytäen Pyhää Henkeä mukaan Raamatun lukemiseen. Usko on selvää ja niin yksinkertaista, että kukaan joka on saanut lahjaksi uskon, ei tieltä eksy. Monille usko on liian yksinkertaista, sillä liha haluaa monimutkaisuutta.

    Matteus 7
    12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
    13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
    14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
    15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
    16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
    17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
    Seuraava jae

    Äänestä

  • >>Kertoisitko, mikä on käsityksesi ahtaasta ovesta ja miksi monet, jotka koettavat päästä sisälle,
    eivät kuitenkaan voi päästä? Miten ymmärrät sanan kilvoitella (kilvoittelu) ?

    Äänestä

  • old_profile_40810 kirjoitti:

    >>Kertoisitko, mikä on käsityksesi ahtaasta ovesta ja miksi monet, jotka koettavat päästä sisälle,
    eivät kuitenkaan voi päästä? Miten ymmärrät sanan kilvoitella (kilvoittelu) ?

    Kiitos vastauksesta. Se tyydyttää tiedonhaluni ja on samansuuntainen oman ajatteluni ja uskoni kanssa.
    Siunausta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Semper.Fidelis kirjoitti:

"Ja joku kysyi häneltä: 'Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat?'
Niin hän sanoi heille:'Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta,
sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi."
Luuk. 13:23,24

Meidän uskomme päämäärä on PELASTUS, johon me varjellumme Jumalan voimasta, uskon kautta.
Pietari kirjoittaa uudestisyntymisestä elävään toivoon ja sielujemme pelastuksesta, 1.Piet. 1:3-10.

Tältä palstalta löytyy pelastussanomaa moneen lähtöön; mikä niistä on oikea - vai onko mikään?

Hyvin yleinen versio 'pelastussanomasta' on se, jossa kirkon kastesakramentti uudestisynnyttää
vastasyntyneen lapsosen ja johdattaa hänet "kasteen armoon" ja edelleen pelastukseen.
Selvää on, ettei kirkon kaste vahingoita; mutta yhtä vähän se Raamatun mukaan ketään pelastaa.
No, onhan kirkollisissakin piireissä silti mahdollista säilyttää oikea pelastussanoma sydämessään.

Helluntaikarismaattinen pelastussanoma korostaa henkimaailman elämyksiä ja varsinkin kielillä
puhumista pelastuksen ilmituojana ja varmana manifestaationa. Mitä mahtavammat elämykset,
kaatumiset ja desiibelit, sen varmempi pelastus - siinä kunnon karismaatikon 'uskontunnustus'.
Varsinkin nuoreen väkeen tuollainen elämyssanoma rockilla höystettynä uppoaa tehokkaasti.

Eräs ekivaari tarjoaa omaa 'pelastusoppiaan', josta on mahdotonta löytää todellista yhtäläisyyttä
Raamatun pelastusilmoitukseen. Ekivaarin todellisena tarkoituksena on todistella pelastuksemme
Päämies Kristus Jeesus 'valaistuneeksi' Joosefin pojaksi, jolta puuttuu Jumalan olemus ja alkuperä.
Sotkeakseen evankeliumin vielä perusteellisemmin eksyttäjävaari opettaa kaikkien pelastuvan.

Ihmisten tarjoamien pelastusoppien aitous paljastuu parhaiten siinä vaa'assa, jonka Jeesus esittää
Matteuksen evankeliumin mukaan: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon." Pelastuksen ehto on Jeesuksen
sanojen mukaan se, että tekee taivaallisen Isän tahdon. Sitä perusehtoa emme millään voi korvata.

Kuinka hyvin me päivittäin sitten onnistummekin Jumalan tahdon tekemisessä, varmaa on ainakin
se, että meidän on "'kilvoiteltava päästäksemme sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä
teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi." Ilman kilvoittelua ei yksikään sisälle pääse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu