MIKSI DEMARIT KAVALSIVAT MYÖS EDUSKUNNASSA ??

Eduskunnassa mittava kavallus - urheilukerholta katosi kymmeniä tuhansia
Julkaistu 06.10.2009 17:17 (päivitetty 18:59)


Eduskunnan urheilukerho on päättänyt tehdä poliisille tutkintapyynnön kerhon varojen väärinkäytöstä. Kerhon tililtä on hävinnyt rahaa useiden vuosien ajan. Epäiltynä on kerhon taloudenhoitajana oman toimensa ohella toiminut eduskunnan virkamies, joka on myöntänyt tekonsa.

Väärinkäytös tuli ilmi eilen. Urheilukerhon johtokunta käsitteli asiaa ja päätti tehdä tutkintapyynnön. Kerhon taloudenhoitajana toiminut virkamies on pyytänyt eroa virastaan välittömästi.

Urheilukerhon tililtä arvioidaan hävinneen rahaa yhteensä useita kymmeniä tuhansia euroja. Kerholle on viimeisten vuosien ajan esitetty tekaistuja tilinpäätöksiä, jotka ovat suuruusluokaltaan olleet aikaisempien vuosien kaltaisia.

- Tilanne on päässyt syntymään osittain senkin vuoksi, että eduskunnan virkamiehiin ja heidän työhönsä on totuttu luottamaan. Urheilukerho pitää 21. päivä lokakuuta ylimääräisen kokouksen, jossa johtokunnan luottamus punnitaan, EUK:n puheenjohtaja Matti Saarinen sanoo.

Kerhon vuosibudjetti on noin 60 000 euroa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

(MTV3)
171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Miksi eduskunnan urheilukerhon vuosibudjetti on noin helvetin suuri? Mistä rahat ovat peräisin? Meidän veronmaksajien kukkarosta? Vai ovatko ne elinkeinoelämän maksamia voitelurahoja?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Demarit ovat tosisairaita ! kirjoitti:

Eduskunnassa mittava kavallus - urheilukerholta katosi kymmeniä tuhansia
Julkaistu 06.10.2009 17:17 (päivitetty 18:59)


Eduskunnan urheilukerho on päättänyt tehdä poliisille tutkintapyynnön kerhon varojen väärinkäytöstä. Kerhon tililtä on hävinnyt rahaa useiden vuosien ajan. Epäiltynä on kerhon taloudenhoitajana oman toimensa ohella toiminut eduskunnan virkamies, joka on myöntänyt tekonsa.

Väärinkäytös tuli ilmi eilen. Urheilukerhon johtokunta käsitteli asiaa ja päätti tehdä tutkintapyynnön. Kerhon taloudenhoitajana toiminut virkamies on pyytänyt eroa virastaan välittömästi.

Urheilukerhon tililtä arvioidaan hävinneen rahaa yhteensä useita kymmeniä tuhansia euroja. Kerholle on viimeisten vuosien ajan esitetty tekaistuja tilinpäätöksiä, jotka ovat suuruusluokaltaan olleet aikaisempien vuosien kaltaisia.

- Tilanne on päässyt syntymään osittain senkin vuoksi, että eduskunnan virkamiehiin ja heidän työhönsä on totuttu luottamaan. Urheilukerho pitää 21. päivä lokakuuta ylimääräisen kokouksen, jossa johtokunnan luottamus punnitaan, EUK:n puheenjohtaja Matti Saarinen sanoo.

Kerhon vuosibudjetti on noin 60 000 euroa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

(MTV3)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu