Kepeä hengitys.
Kirjoittaessaan kertomustaan “Kevyt hengitys” tahtosi venäläinen suurkirjailija Ivan Bunin kantaa lukijalleen kauneuden lumousvoimaa ja haurausta. Hengitän-nimi itse tarkoittaa tunteiden ja ajatuksen jonkinlaista vapautta, kepeyttä, tuoreusta. Ei kuitenkaan kaikki ole näin yksitulkintaista.
Alun perin albumi asemoitui itse Antin teokseksi. Levyn ilmestyttyä on osoittautunut, että tekijänoikeudet poikkeuksetta kaikkiin kappaleisiin kuuluvat Antin lisäksi eräille muille henkilöille. Musiikinteko yhteistyönä on hyvin ymmärrettävää. Mutta kanssatekijöiden käyttäminen runojen kirjoittamisessa on epäsiveellistä ja moraalitonta. Lyriikka, vaikkakin laululyriikka, tarkoittaa runoilijan lyyrisen minuuden intiimiä paljastamista. Jos edes yksi sana, yksi riimi siirretään toiseen järjestykseen, niin koko aikomus luhistuu! Oliko sitten kanssatekijöitä Byronilla tai Pushkinilla? Entä Charles Baudelairella, Eino Leinolla, Federico Garcia Lorcalla?
Useinko ovat hyväksyneet edes jonkun yhtyeensä jäsenistä kanssatekijäkseen Candice Night, Klaus Meine, Peter Freundentailer? Taitavat ainoastaan sitä luokkaa olevat laulajat, jonka voi karkeahkosti mutta tarkasti ristiä laulaviksi alushousuiksi tai laulaviksi farkuiksi, kuten Paulina Rubio tai Dima Bilan, hyväksyä laululyriikan kirjoittamiseen osaa ottaviksi vaikkapa ystäviään, vaikkapa ammattilaisia laulusanoittajia.
Anttiko sanoo sen meille sävelmään tehdyllä sanoituksella? Ei kun se on jo näiden samojen herrojen Jipun, Impion, Nousiaisen, Vesalan tekijänminuusta. Siksipa juuri olisi hullua pohtia sitä, mitä monet keltaiset lehdet spekuloivat – “Antti on kirjoittanut sen tarkoittaen sitä ja sitä!” Ei hän ole kirjoittanut vaan yhdessä hänen kanssaan, ellei hänen puolestaan on kirjoitettu. Ihanko nämä samat herrat tuntevat samaa kuin Anttikin? Samako sielu heillä on? Onko heillä OIKEUS päättää, mitä ja miten kirjoitetaan?
Antti on Runoilija. Ei hän ole mitenkään pahempi kuin herra Meine, joka yhtyeen on sanoittanut yli 30 vuotta Scorpionsille ollessaan samalla yhtyeen laulajana. Huonojako ovat Antin henkilökohtaisesti sanoittamat kappaleet Jaa, Valo, Tyhjä huone? Ihanko koko elämänsä albumiin on hän tarvinnut kanssatekijöitä, lue: siipiveikkoja?
Asian musiikkipuolen kohdalla Jukka Backlundin esiintyminen on paljolti ollut merkitykseltään ratkaisevaa levyn laadulle. Jukka on ehdottomasti ammattilainen, ja hän on yrittänyt viimeiseen asti, toisin kuin se sama Christel Sundberg, joka on säveltänyt Antille niin epäselvän kappaleen, että on vaikea uskoa hänen olevan kappaleen tekijänä.
Sittenkin tavoitellessaan kaikesta edellisesta eroavaa soundia ovat sekä Jukka, että Antti uppoutuneet leikkeihinsä niin, että he ovat olleet vähällä kadottaa itse Musiikin, niin kuin se tapahtui vuonna 2001 Fools Gardenille albumissaan For Sale. Albumista Hengitän on epäilemättä tullut tyyliltään yhtenäinen, ilman jyrkkiä kontrasteja. Kappaleet ovat lentäviä, valoisia, kevyeitä, vilkkaita, optimistisia. Niissä ei ole Patric Sarinin karkeaa jytää tai Kristian Maukosen pseudoamerikkalaisia lemmenlurituksia. Sävelmät eivät jo juutu hampaisiin, niistä ei saa tarpeeksi, ne eivät saata kuulijaa suunniltaan moninkertaisen kuuntelun jälkeen, toisin kuin musiikkipurukumi kuten “Miten ois”. Mutta edellisen jytäimelyyden poissaolo on yleensä negatiivisesti vaikuttanut kappaleiden melodiikkaan.
Niistä on tullut sileitä, kuin veden pyöristämiä pikku merikiviä, melkein vailla mieleen painuvia momentteja, mikä juuri tekeekin musiikin omaperäiseksi. Otettaessa vaikkapa kovin samanlainen kuin monet Antin uuden albumin trackit samaan optimistiseen, “pyöreään” tyyliin säveltämä Fearless Steven track Balsamo saa nähdä eroa. Stevellä on kertosäkeessä sävelmää kirkkaana ja selvänä. Tuiskulla/Backlundilla taas se on jotain siinä määrin huomaamatonta, että vaatii itselleen pikemminkin nimeä lounge kuin elektroninen poppi.
Jotain omalaatuista lisää diskokitara En Kiellä –kappaleella muistuttaen meitä viihdemusiikkilajin toimijasta Dieter Bohlenista ja tämän ponnisteluista Modern Talkingin ja СС Catchin hyväksi. Se on muuten albumin värikkäin ja omaperäisin kappale. Värikkääksi olisi voinut tulla myös otsikkokappale Hengitän, ellei vain lopussa naistaustalaulaja ole järjestänyt kissannaukujaisia.
Albumin levytyksen alkuvaiheissa Antti ”uhkaili”, että albumi tulee ääntymään samaan tapaan kuin Didon ja Jenni Vartiaisen teoksia. Mutta albumi onneksi ei tuo mieleen kähisevän Jennin teoksia, vaan Didolta on siinä valitettavasti vain Antin läpitunkevan puhdas lauluääni. Antti, kokonaan tässä albumissa, on samaten valoisana, puhtaana, enkelimäisenä. Ja sellaiselta lauluääneltä epätoivoisesti puuttuu syviä, voimakkaita sovituksia kuin Enyalle ominaisia. Ikävä kyllä, albumiin on jätetty sisällyttämättä ensi alussa konserteissa esitettyä lyyristä kappaletta, jonka työnimi oli Marionetti.
Nietzsche on joskus kirjoittanut lauseen ”Kaikesta mitä on kirjoitettu, rakastan vain sitä mikä on kirjoitettu verellä”. Antti Tuiskun uusi albumi onkin itse asiassa kirjoitettu verellä, nimittäin hengellä. On kirjoitettu intohimoisesti ja vilpittömästi. Hengittää on kauneuden vuoksi eletyn elämän symboli.
Kirjoittaessaan kertomustaan “Kevyt hengitys” tahtosi venäläinen suurkirjailija Ivan Bunin kantaa lukijalleen kauneuden lumousvoimaa ja haurausta. Hengitän-nimi itse tarkoittaa tunteiden ja ajatuksen jonkinlaista vapautta, kepeyttä, tuoreusta. Ei kuitenkaan kaikki ole näin yksitulkintaista.
Alun perin albumi asemoitui itse Antin teokseksi. Levyn ilmestyttyä on osoittautunut, että tekijänoikeudet poikkeuksetta kaikkiin kappaleisiin kuuluvat Antin lisäksi eräille muille henkilöille. Musiikinteko yhteistyönä on hyvin ymmärrettävää. Mutta kanssatekijöiden käyttäminen runojen kirjoittamisessa on epäsiveellistä ja moraalitonta. Lyriikka, vaikkakin laululyriikka, tarkoittaa runoilijan lyyrisen minuuden intiimiä paljastamista. Jos edes yksi sana, yksi riimi siirretään toiseen järjestykseen, niin koko aikomus luhistuu! Oliko sitten kanssatekijöitä Byronilla tai Pushkinilla? Entä Charles Baudelairella, Eino Leinolla, Federico Garcia Lorcalla?
Useinko ovat hyväksyneet edes jonkun yhtyeensä jäsenistä kanssatekijäkseen Candice Night, Klaus Meine, Peter Freundentailer? Taitavat ainoastaan sitä luokkaa olevat laulajat, jonka voi karkeahkosti mutta tarkasti ristiä laulaviksi alushousuiksi tai laulaviksi farkuiksi, kuten Paulina Rubio tai Dima Bilan, hyväksyä laululyriikan kirjoittamiseen osaa ottaviksi vaikkapa ystäviään, vaikkapa ammattilaisia laulusanoittajia.
Anttiko sanoo sen meille sävelmään tehdyllä sanoituksella? Ei kun se on jo näiden samojen herrojen Jipun, Impion, Nousiaisen, Vesalan tekijänminuusta. Siksipa juuri olisi hullua pohtia sitä, mitä monet keltaiset lehdet spekuloivat – “Antti on kirjoittanut sen tarkoittaen sitä ja sitä!” Ei hän ole kirjoittanut vaan yhdessä hänen kanssaan, ellei hänen puolestaan on kirjoitettu. Ihanko nämä samat herrat tuntevat samaa kuin Anttikin? Samako sielu heillä on? Onko heillä OIKEUS päättää, mitä ja miten kirjoitetaan?
Antti on Runoilija. Ei hän ole mitenkään pahempi kuin herra Meine, joka yhtyeen on sanoittanut yli 30 vuotta Scorpionsille ollessaan samalla yhtyeen laulajana. Huonojako ovat Antin henkilökohtaisesti sanoittamat kappaleet Jaa, Valo, Tyhjä huone? Ihanko koko elämänsä albumiin on hän tarvinnut kanssatekijöitä, lue: siipiveikkoja?
Asian musiikkipuolen kohdalla Jukka Backlundin esiintyminen on paljolti ollut merkitykseltään ratkaisevaa levyn laadulle. Jukka on ehdottomasti ammattilainen, ja hän on yrittänyt viimeiseen asti, toisin kuin se sama Christel Sundberg, joka on säveltänyt Antille niin epäselvän kappaleen, että on vaikea uskoa hänen olevan kappaleen tekijänä.
Sittenkin tavoitellessaan kaikesta edellisesta eroavaa soundia ovat sekä Jukka, että Antti uppoutuneet leikkeihinsä niin, että he ovat olleet vähällä kadottaa itse Musiikin, niin kuin se tapahtui vuonna 2001 Fools Gardenille albumissaan For Sale. Albumista Hengitän on epäilemättä tullut tyyliltään yhtenäinen, ilman jyrkkiä kontrasteja. Kappaleet ovat lentäviä, valoisia, kevyeitä, vilkkaita, optimistisia. Niissä ei ole Patric Sarinin karkeaa jytää tai Kristian Maukosen pseudoamerikkalaisia lemmenlurituksia. Sävelmät eivät jo juutu hampaisiin, niistä ei saa tarpeeksi, ne eivät saata kuulijaa suunniltaan moninkertaisen kuuntelun jälkeen, toisin kuin musiikkipurukumi kuten “Miten ois”. Mutta edellisen jytäimelyyden poissaolo on yleensä negatiivisesti vaikuttanut kappaleiden melodiikkaan.
Niistä on tullut sileitä, kuin veden pyöristämiä pikku merikiviä, melkein vailla mieleen painuvia momentteja, mikä juuri tekeekin musiikin omaperäiseksi. Otettaessa vaikkapa kovin samanlainen kuin monet Antin uuden albumin trackit samaan optimistiseen, “pyöreään” tyyliin säveltämä Fearless Steven track Balsamo saa nähdä eroa. Stevellä on kertosäkeessä sävelmää kirkkaana ja selvänä. Tuiskulla/Backlundilla taas se on jotain siinä määrin huomaamatonta, että vaatii itselleen pikemminkin nimeä lounge kuin elektroninen poppi.
Jotain omalaatuista lisää diskokitara En Kiellä –kappaleella muistuttaen meitä viihdemusiikkilajin toimijasta Dieter Bohlenista ja tämän ponnisteluista Modern Talkingin ja СС Catchin hyväksi. Se on muuten albumin värikkäin ja omaperäisin kappale. Värikkääksi olisi voinut tulla myös otsikkokappale Hengitän, ellei vain lopussa naistaustalaulaja ole järjestänyt kissannaukujaisia.
Albumin levytyksen alkuvaiheissa Antti ”uhkaili”, että albumi tulee ääntymään samaan tapaan kuin Didon ja Jenni Vartiaisen teoksia. Mutta albumi onneksi ei tuo mieleen kähisevän Jennin teoksia, vaan Didolta on siinä valitettavasti vain Antin läpitunkevan puhdas lauluääni. Antti, kokonaan tässä albumissa, on samaten valoisana, puhtaana, enkelimäisenä. Ja sellaiselta lauluääneltä epätoivoisesti puuttuu syviä, voimakkaita sovituksia kuin Enyalle ominaisia. Ikävä kyllä, albumiin on jätetty sisällyttämättä ensi alussa konserteissa esitettyä lyyristä kappaletta, jonka työnimi oli Marionetti.
Nietzsche on joskus kirjoittanut lauseen ”Kaikesta mitä on kirjoitettu, rakastan vain sitä mikä on kirjoitettu verellä”. Antti Tuiskun uusi albumi onkin itse asiassa kirjoitettu verellä, nimittäin hengellä. On kirjoitettu intohimoisesti ja vilpittömästi. Hengittää on kauneuden vuoksi eletyn elämän symboli.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.