Olof Palme oli yksi Euroopan tunnetuimmista politiikoista. Hänellä oli monia merkittäviä kansainvälisiä tehtäviä. Yksi hänen merkittävimmistä tehtävistään oli toimiminen YK:n välittäjänä Irakin ja Iranin välisessä sotakiistassa, johon hänet nimitettiin vuonna 1980. Tämä on myös koituva hänen kuolemakseen...
SINÄKIN IDIOOTTI YRITÄT LÄHTEÄ RATKAISEMAAN MURHAA JONKUN MOTIIVIN KAUTTA UNOHTAEN KAIKEN SEN MITÄ ITSE MURHAPAIKALLA OLI TAPAHTUNUT. kUINKA MURHAAJA PAKENI PAIKALTA. KUKA HÄNET NÄKI. MINNE HÄN MENI. MIKSI HÄNESTÄ TEHTIIN KUVA JOKA JÄLKEENPÄIN JULISTETTIIN BLUFFIKSI. MITEN HÄN TIESI OLLA JUURI TUOSSA PAIKASSA ODOTTAMASSA. KUKA LÖYSI LUODIT ROSKALAATIKOSTA. MIKSI KATUKIVET VIETIIN PESUUN JONNEKIN IHMEPAIKKAAN. KOKO MURHA HAISKAHTAA BLUFFILTA JA SINÄ IDIOOTTI HAET VAIN MOTIIVIA. OLET SAATANAN IDIOOTTI'
SINÄKIN IDIOOTTI YRITÄT LÄHTEÄ RATKAISEMAAN MURHAA JONKUN MOTIIVIN KAUTTA UNOHTAEN KAIKEN SEN MITÄ ITSE MURHAPAIKALLA OLI TAPAHTUNUT. kUINKA MURHAAJA PAKENI PAIKALTA. KUKA HÄNET NÄKI. MINNE HÄN MENI. MIKSI HÄNESTÄ TEHTIIN KUVA JOKA JÄLKEENPÄIN JULISTETTIIN BLUFFIKSI. MITEN HÄN TIESI OLLA JUURI TUOSSA PAIKASSA ODOTTAMASSA. KUKA LÖYSI LUODIT ROSKALAATIKOSTA. MIKSI KATUKIVET VIETIIN PESUUN JONNEKIN IHMEPAIKKAAN. KOKO MURHA HAISKAHTAA BLUFFILTA JA SINÄ IDIOOTTI HAET VAIN MOTIIVIA. OLET SAATANAN IDIOOTTI'
Vastaukset 7
Vanhimmat
turha anteeks pyydellä. Jatka vaan samaan tahtiin
ei tommosta kielenkäyttöä voi hyväksyä itseltään. Ollaanhan me sentään sivistysvaltiossa.
tosta sivistysvaltiosta. En minä oo huomannu täällä mitään sivistystä. Täällä saa media temmeltää mielin määrin paskaa jauhaten.
skip to main | skip to sidebar "Kauhujoki" Mitä oikeasti tapahtui?
23. syyskuuta 2009
Screen
Lähettänyt Jussi Hopeatähti klo keskiviikko, syyskuu 23, 2009 0 kommenttia
3. elokuuta 2009
thdh
Lähettänyt Jussi Hopeatähti klo maanantai, elokuu 03, 2009 0 kommenttia
30. kesäkuuta 2009
fsfsfs
Lähettänyt Jussi Hopeatähti klo tiistai, kesäkuu 30, 2009 0 kommenttia
hththt
Lähettänyt Jussi Hopeatähti klo tiistai, kesäkuu 30, 2009 0 kommenttia
bndfbd
Lähettänyt Jussi Hopeatähti klo tiistai, kesäkuu 30, 2009 0 kommenttia
3. lokakuuta 2008
"Yksittäinen hullu"
Mitä yhteistä on Lee Harvey Oswaldilla, Sirhan Sirhanilla, Osama Bin Ladenilla, James Earl Rayllä ja Christer Pettersonilla?
He ovat olleet kaikki yksittäisiä hulluja, jotka ovat hetkeksi saaneet koko maailman raiteiltaan. He ovat toimineet joko hetken mielijohteesta tai sitten poliittista syistä. Yhteistä kuitenkin on se että he ovat toimineet yksin. Lukuun ottamatta Bin Ladenia, joka väitetysti suunnitteli WTC-iskut.
Vai onko kaikki sittenkään näin yksinkertaista? Jos tarkastelemme edellä mainittuja henkilöitä voimme todeta ettei asiat ole niin yksinkertaisia.
-Lee Harvey Oswald heti pidätyksensä jälkeen kielsi olevansa Kennedyn murhan takana. Hän sanoi myös sen kuuluisan "olen vain syntipukki"-lauseen.
-Sirhan Sirhan sanoi että hänet oli aivopesty murhaamaan Robert Kennedy.
-Osama Bin Ladenin tapaus on mielenkiintoinen koska edes FBI ei syytä häntä WTC-iskuista, ja Bin Laden on moneen otteeseen kieltänyt olevansa iskujen takana.
-Myöskään James Earl Rayta ja Christer Pettersonia vastaan ei ole mitään todisteita.
Mikä saa ihmiset vakuuttuneiksi siitä että nämä ihmiset ovat olleet murhien takana? Valtamedia. Niinhän se on että jos jotain valhetta toistaa jatkuvasti niin siitä tulee totta. Yksittäinen hullu on psykologisesti vaikuttava, koska kansalle voidaan antaa nopeasti syyllinen. Kansallisten tragedioiden jälkeen kansa vaati päitä/päätä vadille. Ja sitten kun se yksittäinen hullu on löydetty niin kansan verenhimo laantuu. Kun tällainen yksittäinen hullu sitten jää kiinni on häkellyttävää kuinka usein he kieltävät syyllisyytensä. Todennäköisesti he myös ovat syyttömiä, mutta sillä ei ole mitään väliä koska media on kerennyt jo tekemään heistä hirviöitä.
Koko "yksittäinen hullu"-asia on tärkeä valtiovallalle. Kun tällainen yksinäinen sekopää on tyrkytetty medialle niin todelliset rikolliset voivat ikäänkuin naamioitua kulisseihin.
Myös todisteet joita näitä yksittäisiä hulluja vastaan esitetään ovat vähintääkin arveluttavia, ellei suorastaan hatusta vedettyjä. Kansa silti uskoo nämä todisteet koska he eivät voi uskoa sitä että omat viranomaiset voisivat olla todellisia syyllisiä tapahtumiin.
Oli Jokela, Kauhajoki, ja nyt tämä omituinen Naantalin tulipalo, joka herättää paljon kysymyksiä.
Jokela ja Kauhajoki tapahtuivat alle vuoden sisällä toisistaan, tekijät olivat saman oloisia, musta nahkatakki, hiukset kammattu taaksepäin, siis rituaalimeininkiä?
Palmen aikaisista asioista et tiedä mitään kun olit silloin vielä beibi. Samanlaista meininkiä kumminkin. Media pelleilyä plus lainlaadinta.
SILLOIN EI MITÄÄN MOTIIVIA EDES OLE. Pettersson tai Gustafson olivat normaaleja kavereita. Toinen ääri oikeistolainen ja toinen juoppo ja narkkari, mutta silti normaaleja. Ainoa epänormaali asia oli se. että he lähtivät mukaan median vedättämään pelleilyyn ja antoivat pitää itseään syytettyinä. Ilmeisesti rahasta. Heillä ei siis ole mitään tekemistä itse murhan kanssa, mikä haiskahtaa tehdyltä jutulta eli Palme elää vielä jos ei ole kuollut. Eikö olekin loogista. Elää jos ei ole kuollut, mutta murhattu häntä ei ainakaan silloin. Vai onko jollain todisteita että näin olisi käynyt. Ei asetta, ei luoteja, ei syytettyä, ei ruumista, ei mitään. Teillä on vain median sana että näin olisi käynyt ja mediahan ei valehtele, eihän.
jospa murha onkin totta ja sen tappo joku yksittäinen hullu ilman motiivia niin kuinka hullu sen on täytynyt olla, sillä olis se varmaan tappanu muitakin kun kerran alkuun pääsi. Vaikeaa on uskoa että murha olisi totta, kun katukivetkin vietiin kahteen kertaan pesuun kun niissä oli jäämiä punaisesta maalista mikä olisi käräyttänyt bluffin. Ns Lasermieshän ampui useita ihmisiä motiivinaan ulkolaisviha. Toinen etsintäkuulutuskuvan tekijä sanoi motiivikseen tehdä skandinaavisen näköisen murhaajan, kun se eka haamukuva muistutti liikaa etelänmaalaista. Syyksi huijaukselleen sanoi siirtolaispoliittiset syyt. Lasermiehen siirtolaispolitiikka oli aivan muuta. Sekin oli muuten media bluffia niinkuin moni muu asia nykyään.