Lieksan kaupungin sosiaalitoimen osastopäällikkö Soile Syrjäläinen on kutsuttu asiantuntijaksi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoon. Valvira kutsuu pysyviksi asiantuntijoiksi henkilöitä, jotka edustavat alan korkeaa osaamista.
Asiantuntijat valitaan enintään neljäksi vuodeksi ja he antavat lausuntoja Valviralle ja lääninhallituksille. Lausunnoilla on keskeinen merkitys valmistellessa Valviran päätöksiä ja lausontoja sekä ratkaistaessa asioita.
Soile Syrjäläisen asiantuntemus kohdistuu muun muassa sosiaalityöhön, kotipalveluun, perhehoitoon ja laitoshoitoon. Syrjäläinen on kehittänyt Lieksassa aktiivisesti muun muassa ikäihmisten palveluita.
YLE Pohjois-Karjala
Täyden 10 pisteen tyttö ! Vilpittömät onnittelut!
PS.
LÖYTYYKÖ LIEKSASTA MUITA VALTAKUNNALLISIA ASIANTUNTIJOITA ( esim. hallituksen, valtuuston, kyläsenioriasiantuntijoiden, ym. joukosta)? - EPÄILEMPÄ!
Asiantuntijat valitaan enintään neljäksi vuodeksi ja he antavat lausuntoja Valviralle ja lääninhallituksille. Lausunnoilla on keskeinen merkitys valmistellessa Valviran päätöksiä ja lausontoja sekä ratkaistaessa asioita.
Soile Syrjäläisen asiantuntemus kohdistuu muun muassa sosiaalityöhön, kotipalveluun, perhehoitoon ja laitoshoitoon. Syrjäläinen on kehittänyt Lieksassa aktiivisesti muun muassa ikäihmisten palveluita.
YLE Pohjois-Karjala
Täyden 10 pisteen tyttö ! Vilpittömät onnittelut!
PS.
LÖYTYYKÖ LIEKSASTA MUITA VALTAKUNNALLISIA ASIANTUNTIJOITA ( esim. hallituksen, valtuuston, kyläsenioriasiantuntijoiden, ym. joukosta)? - EPÄILEMPÄ!
Vastaukset 90
Vanhimmat
Syrjäläinen jaksaa kehittää palveluja, vaikkei kiitosta kuulu. Nyt on valtakunnan tasolla jälleen kerran nostettu hänet esille. Nyt on nimetty erityisasiantuntijaksi. Hienoa. Käyttäkää myös lieksalaisessa päätöksenteossa. Mieluummin oman kaupungin konsultti, kuin Helsingistä!
tämänmeijän oman Soilen panettelijoilta - kun se tuo meijän Soile sai taas arvostusta ihan valtakunnan tasolla - tehkeepä muut perästä jos ossootta! Onnee vuan ja ihan roppakaupalla!
Nyt halluisin olla kärpäsenä katossa kun Muikku huomovvaa Syrjäläisen vielä vaen räpiköivän. Lieksan demarit on yrittänny puukkoo eukkoon iskkee vaen eikun vaen huokkuu ja noussoo ylemmälle porttaalle. Se suattaa vielä käävä niin, jotta Syrjäläinen vielä on joku iso kiho joka valavvoo koko kaupungin piätökssii. Nyt kannattas käävä käsipäevvee sanomassa, suattaa muuten tulla piä vetävän kätteen!
Onkos muuten kukkaa aekasemmin tämmöstä arvostusta suanu?
niin tästä asiantuntija assiista pikapikana lääniin? Liekö jo kenties valamiina kirjotettuna laatikostossa sillee postimerkkii vaille vuan? Pittää varustautuu tuas vakloomaan kiikariloilla niitä ketkaravivihtahousuaudienssilaisia jonnehi sinne kaapungintalolle päin!
Tuskin menee. Valitukset joita tehdään ovat yleensä hyvin perusteltuja ja menevät myös läpi;-)
Mäntä vastasi mahdolliseen valitusinnokkuuteen näin: "Tuskin menee. Valitukset joita tehdään ovat yleensä hyvin perusteltuja ja menevät myös läpi;-". Ja valittajanahan oli nimellisesti Ossi Muikku, mutta taustalla hääräilivät muut demarit ja eräs kaupungin virkamies. Mäntä heräsi Syrjäläisen saaman kunnian kirvoittamana! Taitaa tosiaankin jonkun naamaa jo vääntää!
mutta kateelllinen ja katkera se on. No kiemurrelkoon aikansa.
Minun naamassa ainakin suupielet nykii korvia kohti. Sen verran hauska salapoliisi siellä vääntää vainoharhademarisoopaa;-)
Enpäs vaan iloinen! Lukekaa näitä kirjoituksia;-)
vielä jossain säilytyksesssä. Laitetaan sitä sille ja niile muille demareille - niin suavat ihan syyvä sitä mitä ovat tilanneetkin! Apteekkarilta saapi sitte vatsaviänteisiin liäkettä - tarvittaessa!
En ole hänen kanssaan aina samaa mieltä, mutta onnitteluni. Ei kait tämmöiset virastot asiantuntijoita noin vaan kutsu eli täytyy löytyä jotain faktaa, mihin pohjata päätös. On hän monessa ollut mukana ja aloitteellinen ainakin lehtitietojen mukaan.
Kristilliset nappasivat leiriinsä varsinaisen namupalan. Kyllä nyt kelepoo hekottaa. No kaikesta huolimatta kumarrus nimityksestä.
Eikös se nappasu näppästy veke venneestä...;-)
Mitäpä pikku jollalla liputtelemaan, jos iso laivakin on tarjolla. Muistat ihan oikein!
Onnittelut Soilelle hienosta työstä. Tällaista kehittäjää ja innovaattoria sosiaaliala todella tarvitsee. Ihailen Soilen tapaa tehdä rohkeasti työtä asioiden puoesta, joihin hän uskoo. Loistavaa, että nyt tuli kiitosta ja kunnioitusta hänen työtään kohtaan valtakunnan tasoltakin. Olkaamme lieksalaiset ylypeitä Soilestamme ja pidetään lippu korkealla.
Soilelle voimia tulevaan ..onpas edes yksikin Lieksassa joka yrittää jotain ..muut vain on pelkkiä palkannauttijoita!
Hienoa Soile - olet asiantuntijapalkintosi ansainnut. Onnea!
Hyvä Soie! Onnittelut kaikilta meiltä tytöiltä! Olet auttanut montaa vanhusta. Nyt uskon, että hyvä palkitaan hyvällä!
Onnittelut!
Hieno Lieksa! Naisten asema ja tasa-arvoisuus on saanut ottaa ison askeleen eteenpäin jopa Lieksassa. Lieksassa on osaavia naisia ollut ja tulee uutisten perusteella tulee jatkossakin olemaan. Tästä on taas helppo mennä seuraava askel eteenpäin.
Arvostakaa Lieksalaiset näitä osaaja naisianne. Onnittelut sinne Lieksaan!
Lieksa tuskin itse ymmärtää Syrjäläisen arvoa, mutta nyt Valvira on nostanut hänet asiantuntijastatuksen alle. Toivottavasti kaupunki antaisi myös edes jonkinlaisen arvostuksen hänelle.
Tasa-arvo kunniaan! Kyllä maailma on auki kummallekin sukupuolelle! Hävetkää tuollaisia lausuntoja!
muistettava j tunnustuspalkinnolla tai vastaavalla Syrjäläistä!Kaupunkimme johtoportaan on syytä miettiä tätä asiaa mitä pikimmin sen paremmin. Hyvästä työstä tulee saada tunnustusta myös oman kaupungin johtoportaaltakin. Esko Lehto ota nyt homma haltuun ja hoida homma tyylikkäästi. Kiitos!
Kimppu kukkia ja jonkinlainen tunnustuspalkinto vähän äkkiä!
Hyvä, että edes yksi pääsee Pohjois-Karjalasta antamaan virallisia lausuntoja tärkeisiin asioihin. Tähän asti huippuasiantuntijoina ovat olleet eteläsuomalaiset eri tieteenalojen professorit. Heillä ei ole käytäntöön liittyvää kokemusta. Syrjäläiseltä löytyy tiedollista ja ennenkaikkea taidollista erityisosaamista. Toivottavasti Itä-Suomen erityisolot nyt tulevat myös Valviiran tietoon. Näin uskon!
Soile Syrjäläinen kutsuttiin tähän tehtävään sinne professoreiden ja tieteilijöiden joukkoon täältä meiltä Lieksasta Pielisen helmestä. Nöyrä kumarrus ja onnittelut! Rouva Syrjäläinen on paikkansa valtakunnantasolla ansainnut.
Älkää menkö siihen miinaan jossa saavutukset ja niiden arvo määritellään sukupuolen mukaan. Kunnia itse saavutuksille ja niiden tekijöille! Tässä ei ole kyseessä minkäänlaisesta kateudesta vaan oikeudenmukaisuudesta.
Syrjäläinen on ansainnut itse omalla toiminnallaan erityistunnustuksensa. Sitkeästi on vaikuttanut niin median kuin toimintansa kautta. Hän on tuonut rohkeasti julki näkemyksensä ja perustellut. Ei kulje ehkä valtavirran mukana, mutta siksi juuri poikkeaakin muista.
Toivotan onnea ja menestystä uudella uralla. Toivottavasti erityisasiantuntijuus näkyy myös täällä Lieksassa. Päättäjät hoi, kysykää Syrjäläiseltä!
isot erityisonnittelut tästä nimityksestä. Nyt pojat kannat yhteen ja kumarrus ja syvään niin pitkälle kun selkä taipuupi.
Lieksan kaupungin on vähintäänkin tunnustuspalkinto Syrjäläiselle myöntää. On niin monta vuotta jaksanut kehittää palveluja. Se ei toki ole ollut kaikkien mieliin, mutta valtakunnan tasolla hänet on nyt noteerattu. Syrjäläisellä on myös kansainväliset verkostot olemassa. Seuraavaksi hän on EU:n viraston asiantuntija.
Siis nyt päättäjät, palkinto Soilelle.
Edessä kuin enkeli,takana kuin mankeli.-suomalainen sananlasku.-
Valviira sitten aikanaan palkitsee tämän henkilön, kun pesti sillä päättyy ja hyväksi näkevät. Lieksan kaupunki palkitkoon sitten kun saa hoidettua oman pomon pestinsä kunnialla. Eli ensin omat hommat ja lieksalaisten palvelut kuntoon.
JA päättäjien tehtävä on pistää palvelut kuntoon. Näin lupasivat vaaleissa! He päättävät rahoista ja strategioista sekä linjauksista. Tuskin yksi kaupungin työntekijä saa kaikki lieksalaisten palveluja kuntoon. Politikot voi katsoa peiliin, jos asiat ovat päin honkia! Syrjäläinen hoitaa kyllä pestinsä, miten lienevät muiden osalta?
Itse olen sitä mieltä, että nyt on päivähoitopalvelut huonontuneet, lasten määrää kasvatetaan yksiköissä. Pitäiskö Jarkko Määttäsen saada nämä asiat kuntoon, hänhän on täällä laatuvastaava! Toivon, että Syrjäläinen ottaa erityisasiantuntijana nämä asiat Lieksassa syyniin. Ei pomon pestinsä kautta, vaan Valviiran valvovana viranomaisena! Ehkä Syrjäläinen pääsee tätä kautta vaikuttamaan lieksalaisten palveluihin paremmin. Näin toivon.
Yksi ihminen voi sen tehdä: poistaa työttömyyden, saada lisää rahaa kaupungille, järjestää kestävää vaurautta kaikille ja hoitaa kaikki asiat niin, että kaikki ovat tyytyväisiä.
Lieksan kaupungin kehityksen pahimmat jarrut löytyvät näistä vanhoista jääristä, jotka täällä määräävät ja vastustavat kaikkea uutta! Ensin kun nämä saataisiin kammettua ulos, täällä ei tapahdu yhtään mitään! Voi yrittää!
Soilella on näkemystä ja visioita - nämä vanhat jäärät eivät näe punalipun sokaisemina ja muikuntuoksussa kasvaneina yhtään mitään. Joka ikisessä asiassa vastustavat ja ovat saaneet myös niitä työpaikkojakin vietyä tästä kaupungista ihan kiitettävästi pois. Tuolle vanhanaikaiselle stalinistiajattelutavalle sekä käskyttämismallille olisikin tultava pikaisesti loppu. Soilea tarvitaan vaikka moni häntä haukkuu ja mollaa - mutta nainen on paikallaan.
Kyllä Lieksan kaupungin on muistettava ansioitunuttu henkilöä. Riittääkö isoilla pojilla kantti?
Kyllä kaupungin on ehdottomasti palkittava ansioitunut työntekijä, joka on omalla toiminnallaan tuonut positiivista mainetta Lieksaan. Tällä perusteella on palkittu myös urheilussa tai muussa toiminnassa ansioituneet kuntalaiset. Syrjäläinen on nostettu valtakunnan tasolla merkittävään luottamustehtävään. Tästä pitää palkita!
Ehdotan, että annetaan palkinto ja yksi katu tai tuleva uusi aukio nimetään Syrjäläisen mukaan! Eikös Ukko Syrjäläinen ole tiepuolella töissä?
Hän on tehnyt pitkän uran sosiaalialalla. Kehittämismyönteisyyden myötä Lieksassa on moni asia hyvin, näin esimerkiksi vanhuspalvelut! On Syrjäläisen ansiota päiväkeskus Karpalo. Lisäksi myös monessa muussa kehittämistyössä mukana. Pienryhmäkodit on hänen kehittämä palvelumuoto, tämä on täysin uutta koko Suomessa. Ryhmäkotien myötä kaupungin ei ole enää tarvinnut maksaa sakkomaksuja. Tästäkin kaupungille tullut 1-2 milj. säästöt muutaman vuoden aikana. Kyllä näillä meriiteillä pitäisi palkita!
Hyvästä asiakaspalvelusta!
Rauhotu jo hyvä ihminen. Eihän tuollaista täpinää kukaan jaksa kuunnella
Näkiskin sen päivän, että Lieksa naisia palkitsisi. Ei tule kuuloonkaan. Miehet jyrää näissä asioissa. Naisten meriittien tulee olla moninkertaiset verrattuna miehiin. Näin se menee ja on kautta aikojen on mennyt.
Ihan tosi hei. Eihän tuollaista tätienergiaa viitti kuunnella. Sun jokainen viestiisi on enemmän tai vähemmän vimmaista täpinää joka menee jo manian puolelle
Ja tulee menemäänkin - ja pitääkin - vielä pitkään jos kaikki naiset on niin tyhmiä kuin täällä palstalla antavat ymmärtää. Ihan kuin sukupuolella olisi mitään merkitystä loppupeleissä. Kyllä ne on ne teot mitkä ratkaisee. Paitsi tämän palstan akoille. Niille näkyy olevan se ja sama miten menee kunhan vaan älämölöä riittää.
siitä saat kyllä naiset jyrähtämään. Tällä kulmakunnalla ei akottelua tulla sietämään - tiedä se.
Erkikoista kommentointia. Minusta tosiasia on se, että monet lieksalaiset naiset ovat erittäin ansioituneita. Eikös tässäkin Syrjäläisen tapauksessa juuri teot ole ratkaisseet vai mitä Kaino? Kyllä valvira varmaan taustat tutkii ja tarkasti. Näin olettaisin.
vai mikä on kun ketutaa. Syrjäläinen on tittelinsä ansainnut - nää meidän mälkkipäättäjävihtahousut vaviskoot! - siinä sulle tätienenegiaa.
uusista "aukioista" Soilen mukaan - hei kaupunkikeskusyhdistys vai mikä se nyt näitä hämäriäiltojakin järjestää - eikö tässä olisi ihan idean tynkää?
Syrjäläisen aukio keskelle Pielisentietä. Siinä sitä olisikin tämän kaupungin vihtahousuille nieleskelemistä. Herkullinen ajatus- ????
Miksi kidutat itseäsi tällä palstalla. Kirjoittelet kovin tunnepohjalta ja vähäisellä asiantuntevuudella. Kannattaa karjahtaa muutaman kerran ja poistua takavasemmalle asetteleman Lieksan asioita tärkeysjärjestykseen. Kannatuslukujen lisääminen edellyttää asiallisen asian esittämistä.
Miten hiidessä joku voi tulkita noin väärin lukemaansa! Vai luitko edes???
Kuka p..kele on väittänytkään etteikö Lieksassa, Suomessa ja maailmassa olisi viisaita naisia kuin meren mutaa. On niitä!
Teot vain eivät ole arvioitavissa SUKUPUOLEN vaan niiden TEKOJEN mukaan. Menikö perille häh?!
Naiset ovat naisia mutta tämän palstan jotkin kyseisen sukupuolen edustajat ovat aivan itse ansioituneet kuulemaan itseään kutsuttavan akoiksi. Eivät tietenkään kaikki.
Hämmästyttävää,kuinka nimimerkkien takaa ihmiset RUINAAVAT ja KILPAA todistavat virkamiehiä ja muita tahoja painostaen kunnianosoitusta ja tunnustuspalkintoa Soile Syrjäläiselle. Menetelmät kunnianosituksen hakemiseen ovat monet, mutta tämä Suomi24 keskustelupalstan kautta tapahtuva tunnustuksen hakeminen (= kunnian kerjääminen ) on
kyllä jotain aivan tavatonta.
Olet rohkea kun esiinnyt omalla nimelläsi......
Onhan se totta kai hienoa kun kaupunkimme harmaista riveistä huomioidaan ihmisiä ja pyydetään ns. asiantuntijaraateihin. Hyvä ja positiivinen asia varmasti henkilölle itselleen kuin työyhteisöllekin. Onnittelut!
Tätä viestiketjua lukiessa huomaa kuitenkin kuinka lujasti menee tällainenkin asia yli äyräidensä. Taidettiinpa siellä ehdotella palkitsemisia ja jopa kaikkein huimimmat huuhaat kadun nimeämistä tapauksen johdosta. Äly hoi älä jätä tätäkään palstaa!!!
Ottakaahan nyt askel tai pari taakse päin ja miettikääpä hetki ihan rauhassa. Kyseessä on hieno asia sinänsä, mutta ei sentään presidentin vaalivoitto, Nobel- palkinto tai YK:n puheenjohtajuus. Ei edes mikään varsinainen virkakaan, ei lähellekään mikäli oikein tajusin. Tavallinen valtionviraston konsultaatiojuttu josta varmaankin palkitaan vaivan näön ja taulukoiden mukaisesti. Ei yhtään sen kummempi asia. Siis ihan pientä hillintää kannattaisi nyt harrastaa aika monenkin fanittajan. Pieni kaupunki kun on, niin pienistäkin asioista paisuu herkästi turhan isoja. Ei siinä muuta mutta melkein hävettää noiden kaikkein innokkaampien luupäiden puolesta.
sillon kun on jottain milllä hehkuttoo. Mittees luet jos hävettää - luupiä oot ite ku muita arvostelet. Hyvä Soile vielä kerran!
Minusta on mukavaa, että suomalaiset osaavat vähän irrotella. Meillä täällä Ruotsisa kyllä tämmöiset asiat huomioidaan ehkä ihan toisela tavala. Ihan mukava on ollut tätä ketjua lukea. Eikös siellä Suomesa ole joku Karpelakin joku missi, josta jatkuvasti siellä iltalehdissä ainakin nettiversiossa on juttuja. Onko tehnyt muuta kuin tyrkylä ollut eri miesten kera. Aina vaan on juttua piisannut. Terveisiä sukulaisille Lieksaan, jos joku sattuu tätä lukemaan.
... tiedät mistä tässä intoilussa on pohjimmiltaan kysymys.
En väitä, etteikö Soile olisi tehtävään pätevä, mutta näille sivullisten reaktioille voi vain nauraa... myötähäpeää tuntien.
Nämä (henkisesti) peräkyläläisiksi luettavat, älyllisesti alijäähtyneet riepuliinit on varustettu niin pienellä itsetunnolla (en sano heikolla, koska se ei kuvaa asiaa oikein), ettei heille tarvitse olla tämän kummempaa arvonnousua kun hattu hukkuu ja kusi ripisee pitkin kinttuja ihan silkasta onnesta.
Reettariittaesteri, tuo ison talon paskaseen navettamekkoon pukeutunut, yksinkertainen, piikatyttö hyppää tasajalkaa ja nauraa räkättää sylki roiskuen.
-Meijän kylältäpä on yks tyttö piässy Valvviirraan... hä-hä-hä-hä-hä-hä-hä... myö ollaan kuulussiii... hä-hä-hä-hä-hä-hä... ja viissaita... hä-hä-hä-hä-hä-hä-hä...
Peräkyliltä lähtöisin olen minä myös. On kuitenkin ihan hauskaa lukea että joillakin on hauskaa. Ei siinä mitään pahaa ole, ei ole keneltäkään pois. Mennäkseni asiaan niin totean, että tuo Syrjäläinen on kyllä ollut monessa mukana. Ihan hämmästynyt olen siitä, että lausuntoa tulee asiasta kuin asiasta. Kertoohan tuommonen siitä, että tietoa on. Ei ole varmaan kaikkien mieliksi eikä tarviikkaan olla. Oon monasti ajatellu, että on siinä kaupunginjohdollakin pitelemistä kun naisen ajatus juoksee kuin nuoli. Pysynevätkö hitaammat mukana?
Rivien välistä voinee lukea kateuden madon kaivertavan nokkosen sisuksissa. Mikä siinä nyt on niin ihmeellistä, että ei voi ihmistä onnitella jos hän on ansaittua tunnustusta saanut?
Koetko jotenkin olevasi yli- ihminen jolla on varaa arvostella muiden itsentuntoa ja ilon aiheita. Ainoa kusi joka läikkyy on juuri siellä omassa kottaraispöntössäsi. Kurkista vielä varmuuden vuoksi ovatko alushoususi puhtaat?
Olet vain ja ainoastaan niin kateellinen ja katkera ihminen kuin vain voi olla.
Syrjäläisen syteen sysäsivät,
politiikasta pois potkivat,
valtuutosta vaikuttamasta,
puolueitten politrukit,
panoksilla potalsivat,
vallankahvasta väänsivät,
pääsivät päämääräänsä,
jussina julkisesti juhlivat,
tienneet tytön tienestejä,
teeveestä tutuksi tullutta,
uutiskynnyksen useasti,
ylivoimaisesti ylittänyttä,
kiirineet kauas kiitokset,
marmatukset maanrakoon muljahti,
tunnusta tuli tytölle,
vanhusten, vaivaisten,
syrjäytyneiden, sairaitten,
asioita ajaneen,
kommentit, kirjoitukset,
mielipiteet monenlaiset,
palkintoja parahalle,
näytöt nuo naisen,
Valviraan vaikuttamaan,
asiantuntijana ahertamaan.
Onnea oikein osuvalle,
valinnalle Valviran,
Onnea Oikein osuvalle,
Lieksan lahjakkaalle ladylle!!!
Mutta nyt on hyvä, että edes yksi ihminen pääsee ns. erityisosaajastatuksen kautta tuomaan Itä-Suomalaista osaamista koko Suomen käyttöön. Erityisosaamisalueena vanhustyö. Ihmettelen suuresti, ettei Lieksan kaupunki ole koskaan Syrjäläiselle vanhuspalvelupalkintoa ojentanut. Vanhustenviikoilla on palkintoja annettu Ossi Muikuille ja muille. En toki väheksy heidän osaamistaan, mutta ihmettelen, että kuka nämä on valinnut, millä perusteella ja kuka on oikeuttanut? Eikö tällainen kunnianosoitus kuuluisi rva Syrjäläiselle? Ja voisi luulla, että valinnasta olisi jotenkin sovittu demokraattisin perustein!
Voiko kansalainen suoraan tehdä kantelun Valviraan? Ja jos voi, voiko kantelun asioista tehdä suoraan tälle Syrjäläiselle? Miten Valviiraa voi tavan kuntalainen hyödyntää?
http://www.valvira.fi - olkaapa hyvä kaikki lukutaitoiset.
ovaist näköjään poliittisen pelin perusteet eli ei mitään uutta auringon alla.
Niin onko tosiaankin, että demari miehelle on vanhustyön palkinto ojennettu ja Syrjäläinen joka tosiasiassa vastaa ja kehittää em. palveluja ei ole palkitsemisen arvoinen. Kuka näistä palkintojen jakoperusteista muuten vastaa?
Että ei oo palkittu kaupunnin taholta. Erikoisia ovat kaupunnin linjaukset. Jollakin oli runosuoni sykinnä.. Oikein oli ilo lukkee. Politiikkaan olisin kaivannut myös asiantuntemusta.
Sosiaali- ja terveyslautakunta joka päättää ne ansioituneet palkittavat? Näin ainakin tavallinen tallaaja kuvittelee, eikö?
Taitaa yksi virkamies valinnoista päättää. Nyt toivoisin, että Syrjäläisen kohdalla kaupunginhallitus ottaisi asian virallisesti esille! Lehto hoi!
"Koetko jotenkin olevasi yli- ihminen jolla on varaa arvostella muiden itsentuntoa ja ilon aiheita"
Kyllä koen olevani! So What?
Edustajat on kaupunginvaltuustoon ja hallitukseen valittu demokraattisesti. He käyttävät kuntalaisten luottamuksen mukaan valtaa. Jos kaupunki palkitsee jotakin, se on tehtävä virallista tietä pitkin. Ilon aiheet on ansaittava niin, että virallisesti päätetään ketä palkitaan. Ei voi olla niin, että joku yksittäinen ihminen vain päättää, jos asia on ollut niin? Mikäli virallisesti Syrjäläinen katsotaan palkitsemisen arvoiseksi, se on oltava esityslistoilla. Sitten kuntalaiset ja muut voivat myös valittaa päätöksestä. Tämäkin kuuluu demokratiaan.
tehkääpä nyt aloitetta edes kerrankin.
ammattilaisiaan arvostaa - ei taida tunnustusta saaneilla naisilla palkkapussi hyvin kasvaa. Tasa-arvoa näihin palkkakysymyksiin kaivattaaneen?
Lieksassa on etenkin naisten palkitsemiset ja huomioimiset olleet kovin kovin vaikeita asioita. Mieluusti on lakaistu kaikki tämmöisiin viittaava kiireesti maton alle. Ajattelehan aino kaisa - olisihan se tässä tapauksessa erittäin kiusallistakin. Liian monella saattaisi posket punottaa.
Jos Jarkko Määttäselle on palkka-asiat ja työnkuvat tehty osaamisen perusteella (vain rivityöntekijä) , n iin nyt on painetta tarkastaa todellakin palkka ja myös työnkuva valtakunnan meriitin osalta.
Nyt olisi syytä todellakin tehdä palkka-arvioita kaupungissa. Naiset saavat huomattavasti huonompaa palkkaa kuin miehet, vaikka osaamistaso olisi korkeampi. Esimerkiksi voisi nosaa Määttänen vrt. Syrjäläinen. Määttänen on itsekehulla ja valehtelemalla omaa osaamistaan korottanut palkkaansa. Tämä nieltiin kakistelemata. Olevinaan joku laatuvastaava ollut. Tarkistettu on!!! Syrjäläisen ei tarvitse valehdella. Hän on valtakunnan tasolla osaaja. Mutta missä palkka?
Helppoa on Määttäsen tehokasta näytellä ja virkoja lakkautella ja laatujorinoitaan rupatella. Tosiasia on että lapset loppuu ja opettajia ja hoitajia on vähennettävä. Tilanne on täysin päinvastainen vanhuspuolella. Millä perusteella tästä siis palkitaan? Ottakaahan järkikulta käteen hyvät valtuutetut.
Lieksassa oppilaita tällä hetkellä jäljellä noin 1200 ja reilun 5 vuoden päästä enää 750. Vanhuspuolella taas eläkeläisten määrä ylittää 50% kunnan asukkaista aivan lähivuosina.
Määttäsellä on kiistattomia meriittejä vähän muualtakin kuin Lieksasta. Siis täysin eritason meriittejä kuin tuolla naisella. Vierailevan artistin satunnaisia osallistumisia johonkin asiantuntijaraatiin lukuisten muiden joukossa ei voi verrata Määttäsen pestiin Lieksassa Jyväskylän pestistä nyt puhumattakaan.
Teoriassa vanhusten laitoshoidon purkaminen ja yksityisen kotihoidon lisääminen tuo säästöjä. Käytännössä ei. Kertokaa yksikin yksityinen firma joka tuottaa palvelut halvemmalla kuin kunta.
Pelkkien seinien pystyssä pitäminen ja lämmittäminen laitoksissa maksaa maltaita. Jo tällä rahalla 5-6 hoitajaa lisää. Laitoksen kustannukset kaatuvat pelkästään kunnalle. Mutta jos asiakas asuu omassa kodissa, asumiskustannuksiin osallistuu myös Kela. Oiskohan tämä kuvio jotenkin näin. Kaikki firmat maksavat, pitäähän työntekijöille maksaa palkkaa niin yksityisessä kuin julkisessakin järjestelmässä.
Tavallinen lehtori on kyseessä. Näin ovat työtoverit todenneet. Ei sen kummempaa. Ei laatuasioissa mitenkään yliopiston kärjessä.
Näin on ja tuovathan yksityiset yritykset veroäeuronsa paikkakunnalle. Myös työntekijät maksavat palkastaan veron. Myös Kela jutut ja rahat ovat merkittäviä. Turhaa on vastakkain asetella asioita, jotka viisaammat paremmin tuntevaat.
"Kaikki firmat maksavat, pitäähän työntekijöille maksaa palkkaa niin yksityisessä kuin julkisessakin järjestelmässä"
Julkisessa järjestelmässä kaupunki maksaa vain palkan ja sosiaalikulut työntekijänsä osalta, mutta yksityisessä järjestelmässä noiden lisäksi kaupungin maksettavaksi lankeaa yrittäjän kate. Osaava, terve ja ahkera kaupungin työntekijä on kaupungille tavattoman hyvä sijoitus. Erittäin hyvin tämä asia tulee ilmi vertaillessa kaupungin palkkalistoilla olevien lääkärien aiheuttamia kuluja suhteessa keikkalääkäreihin, jotka tulevat todella kalliiksi. Siitä vain änkyrät änkyröimään Lieksasta kiinnostuneita lääkäreitä vastaan, jos ei ole rahasta pulaa.
En nyt hirveän paljon ylisäisi ko henkilön asemaa Lieksassa. Jyväskylässä lienee parempi asema ollut. Aika rivimies täällä taitaa olla.
Hyvissä viroissa ja palkoilla. Mutta koulutustaso ja osaaminen on alhaista. Mutta palkka juoksee... Politikothan heidän on sinne valinnut, millähän perusteella?
Naisissa on paljon sähläreitä, eli ovat niin pirun kateellisia toisilleen. Heidän aika menee toistensa kampittamiseen.
Kyllä Lieksa voip olla ylypee. tämmösiä mimmejä tarvitaan Lieksassa. En usko että akat niin katteellisia ovat.
Täällä kirjoitellaan paljon Pielisentiestä. Pyytäkää Valviran asiantuntijalausunto.
kuitenkaan ole vielä häviämässä.... eli satsauksia sosiaali- ja terveyspuolelle tarvitaan.
kyllä sieltä meistenkin eli nk. alfaurosten joukkiosta löytyy tosi paljon kateellisia - joiden päätyönä on heikon itsetunnon pönkittäminen esim. panetteluilla ja juoruamalla.
joiden työssä joutuu toimimaan hyvinkin monenlaisesti. Eli työnkuva on laaja. Väitänkin, että monessä Lieksassa naiset tekevät monella saralla nki. tulosta napisematta ja valittamatta.
Eli Lieksa ei tulisi toimeen ilman näitä mimmejään!