Haluatko maksaa

" Kilpailuviraston mielestä Yleisradion toimintaa pitäisi rahoittaa verovaroin. Se olisi alan kilpailun kannalta paras ratkaisu.

Yleisradion julkinen palvelu pitäisi määritellä siten, että se ei kilpaile kaupallisten tiedotusvälineiden kanssa.

Julkista palvelutarjontaa ei tulisi kuitenkaan sulkea markkinoilta pelkästään sillä perusteella, että yksityiset yritykset voivat tuottaa samoja palveluja.

Virasto haluaisi liikenne- ja viestintäministeriön perustavan puolueettoman elimen valvomaan Yleä. Yleisradion omaa hallintoneuvostoa virasto ei pidä sopivana valvojana. "

Mitä tuo kilpailuviraston soopa oikein tarkoittaa?

Yle suoltaisi sontaansa verovaroilla, kun taas muut kanavat joutuisivat tekemään ohjelmia, joista saa tuloja, että toiminta kannattaa?

Mihin me tarvitsemme Yleä ja sen massiivista ja kallista koneistoa, kun aivan samat palvelut saa muiltakin kanavilta, ilman että tarvitsisi maksaa veroja tai mediamaksua, vaan maksaisit vain siitä, mitä katsot?

Minä en ainakaan tarvitse yhtään enempää propagandaa, enkä varsinkaan tuollaista juopon punikkiraksamiehen puheisiin perustuvaa lässytystä vanhoista ja mitättömistä asioista, vallankin, kun koko juttu on ankka.

Tervemenoa Jungner, Richt ja kumppanit. Kortisto odottaa!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ylen paljon? kirjoitti:

" Kilpailuviraston mielestä Yleisradion toimintaa pitäisi rahoittaa verovaroin. Se olisi alan kilpailun kannalta paras ratkaisu.

Yleisradion julkinen palvelu pitäisi määritellä siten, että se ei kilpaile kaupallisten tiedotusvälineiden kanssa.

Julkista palvelutarjontaa ei tulisi kuitenkaan sulkea markkinoilta pelkästään sillä perusteella, että yksityiset yritykset voivat tuottaa samoja palveluja.

Virasto haluaisi liikenne- ja viestintäministeriön perustavan puolueettoman elimen valvomaan Yleä. Yleisradion omaa hallintoneuvostoa virasto ei pidä sopivana valvojana. "

Mitä tuo kilpailuviraston soopa oikein tarkoittaa?

Yle suoltaisi sontaansa verovaroilla, kun taas muut kanavat joutuisivat tekemään ohjelmia, joista saa tuloja, että toiminta kannattaa?

Mihin me tarvitsemme Yleä ja sen massiivista ja kallista koneistoa, kun aivan samat palvelut saa muiltakin kanavilta, ilman että tarvitsisi maksaa veroja tai mediamaksua, vaan maksaisit vain siitä, mitä katsot?

Minä en ainakaan tarvitse yhtään enempää propagandaa, enkä varsinkaan tuollaista juopon punikkiraksamiehen puheisiin perustuvaa lässytystä vanhoista ja mitättömistä asioista, vallankin, kun koko juttu on ankka.

Tervemenoa Jungner, Richt ja kumppanit. Kortisto odottaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu