Lyömätön linja

Niinsanottu lyömätön linja missä miehiä kehotetaan pidättäytymään lyömästä naisia on saanut suuren suosion, varsinkin naisten keskuudessa sitä suositellaan miehille.

Olen sitä mieltä, että lyöminen on kuitenkin vain seuraus tyytymättömyydestä.
Väkivalta voidaan karkeasti katekorioida eri asteisiin: Ensin tulee ilmeet, sitten verbaalinen, ja lopuksi fyysinen.
ja kaikki edellämainitut ovat seurausta siis tyytymättömyydestä tilanteeseen.
Joten lyöminenkin on oire jostakin.
Nykyisin yhteiskunnassa keskitytäänkin usein näkyvien ongelmien,ja oireiden poistamiseen,lakaisemiseen maton alle, ja sillä onkin seuraus, että varsinainen ongelma pahenee.

Voidaankin päätellä, että kun miehet pidättäytyvät lyömisestä, ongelma vain siirtyy toisaalle ja kasvaa.

Jos todellakin halutaan poistaa väkivalta yhteiskunnasta on keskityttävä sen syihin, eikä seurauksiin.
Fyysisen väkivallan puhkeamisen taustalla on useinmiten vittuilu,ilkeily tms.Ja aviomiesten lyömättömyyttä etsiessä olisikin keskityttävä vaimojen naamansa mutristelun ja nenänsä nyrpistelyn syihin.

Ja jokainen antifeministi, siis naisten ylivallan vastustaja ymmärtää tämän.
19823
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

" Ensin tulee ilmeet, sitten verbaalinen, ja lopuksi fyysinen.
ja kaikki edellämainitut ovat seurausta siis tyytymättömyydestä tilanteeseen. - - -....
Ja jokainen antifeministi, siis naisten ylivallan vastustaja ymmärtää tämän. "

Minäpä ymmärrän tämän myös oikein hyvin,vaikka olen feministi.

1. Ensin tulevat ilmeet: kaveri irvistelee vaimolle, näyttää hampaitaan; posket ja silmät pullistuvat, ihonväri muuttuu punaiseksi.

2. Sitten verbaalinen:

Kaveri ilmaiseen tyytymättömyytensä vaimoon sanallisesti esim. tähän tapaan: " Perkeleen helvetin saatana nyt suksi ämmä vittuun jumankauta vittu saatana ".

3.Lopuksi fyysinen.
kaveri mojauttaa vaimoa nyrkillä nenään, toisella mahaan, kumartuu lattialla makaavan ystävänsä puoleen ja repii hiuksista, potkaisee kylkeen, repii pystyyn, lyö avokämmenellä naamaan 5-7 kertaa, heittää seinää vasten.

" kaikki edellämainitut ovat seurausta siis tyytymättömyydestä tilanteeseen "

Tilanne, johon kaveri on tyytymätön:

kaveri oli kapakissa ja heitettiin ulos sen jälkeen kun oli juonut kahdeksan siideriä, viisi olutta ja vissykossun ja aloittanut naapuripöydän miehen kanssa kovaäänisen kinastelun aiheesta "kumpi meistä on täysmulkku, sinä vai minä". Tuli kotiin ja kompastui eteisessä kuprulla olevaan kynnysmattoon, mikä nostatti hänessä ymmärrettävän tyytymättömyyden. Minkä hän puolestaan verbalisoi edellä kuvatulla tavalla. Kun vaimo tuli unenpöpperössä, metelin herättämänä katsomaan, mitä siellä tapahtuu, mies aloitti verbaalisen ilmaisunsa sanoilla OLIT SAATANAN HUORA TAAS JÄTTÄNYT NOI PERKELEEN LENKKARIT KESKELLE LATTIAA.

Sen jälkeen hän luetteli temperamenttisella äänenpainolla kaikki tuntemansa kirosanat ( ks.ylempänä oleva tarkempi selostus verbaalisen osuuden sisällöstä ),ja lopuksi ilmaisi tyytymättömyytensä fyysisellä toiminnalla.

" Nykyisin yhteiskunnassa keskitytäänkin usein näkyvien ongelmien,ja oireiden poistamiseen,lakaisemiseen maton alle, ja sillä onkin seuraus, että varsinainen ongelma pahenee. "

Varsinainen ongelmahan oli että mieheltä loppui kapakissa rahat,eikä naapuripöydän mies ruvennut lainaamaan. Kaveri tällöin kertoi rehelliseen mielipiteensä naapuripöydän miehestä ( "täysmulkku" ),mihin tämä vastasi että "ite oot".

Todellinen ongelma olisi ratkennut sillä että ravintolan henkilökunta olisi päättänyt olla vaatimatta kaverilta maksua juomista ja sen sijaan tarjota kaverille koko illan.

" Voidaankin päätellä, että kun miehet pidättäytyvät lyömisestä, ongelma vain siirtyy toisaalle ja kasvaa. "

Mutta onneksi mies löi. Sillä olisiko lyömätön linja ratkaissut tämän edellämainitun todellisen ongelman?

Hyvä kun löi,niin ehkäpä vaimo oppii korjaamaan lenkkarit lattialta.

Äänestä
  • Kyllä ongelman ydin tässä tapauksessa on yhteiskuntamme rakenteissa.

    Kenenkään ei pitäisi palata yksin kotiinsa,ja varsinkin purkamaan pahaa oloaan sellaisen henkilön kanssa jolla on erilaiset aivot.

    Jos nyt vähän vielä syvennytään tarinaasi, niin voisiko olla, että vaimokulta ei pidä siitä, että mies tulee rahattoma umpikännissä kotiin, ja miehen reaktio onkin seurausta tästä.. Hyökkäys kun on paras puolustus humalaisen mielestä:

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Kyllä ongelman ydin tässä tapauksessa on yhteiskuntamme rakenteissa.

    Kyllä se silti on naisen syytä. Vaimon pitäisi opetella pitämään siitä, että mies tulee umpikännissä rahattomana kotiin ja oksentaa lattialle. Miehen paluuta odotellessaan hänen tietenkin pitää korjata lenkkarit lattialta.

    Toiseksi suurin syyllinen on yhteiskunta. Mies on täysin syytön, hän on pelkkä uhri.

    Lyömätön linja on tyhmä idea. Kyllä miehen täytyy saada lyödä jos hän kerran tahtoo.

    >>Kenenkään ei pitäisi palata yksin kotiinsa >>

    Mitä tällä tarkoitit? Pitäisikö siis vaimon sittenkin olla kotona odottamassa?

    Äänestä

  • Outi kirjoitti:

    Kyllä se silti on naisen syytä. Vaimon pitäisi opetella pitämään siitä, että mies tulee umpikännissä rahattomana kotiin ja oksentaa lattialle. Miehen paluuta odotellessaan hänen tietenkin pitää korjata lenkkarit lattialta.

    Toiseksi suurin syyllinen on yhteiskunta. Mies on täysin syytön, hän on pelkkä uhri.

    Lyömätön linja on tyhmä idea. Kyllä miehen täytyy saada lyödä jos hän kerran tahtoo.

    Kyllä jos ohjelmassa totuus tuli esille, naisten kriisikeskukseen pyrkivistä naisita kukaan ei ole muontänyt edes osasyyllisyyttään perheen ongelmiin.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Kyllä jos ohjelmassa totuus tuli esille, naisten kriisikeskukseen pyrkivistä naisita kukaan ei ole muontänyt edes osasyyllisyyttään perheen ongelmiin.

    Niin, naiset eivät myöntäneet edes osasyyllisyyttään perheen ongelmiin, vaikka kaikki tiedämme, että syyllisyys, vastuu ja pahuus kuuluvat sataprosenttisesti naisille.

    Jos naiset avoimesti myöntäisivät, että kaikki vika on aina heissä eikä vikaa ikinä ole miehessä, asiat muuttuisivat ratkaisevasti parempaan suuntaan.

    Tietysti on niin, että - vaikka naiset eivät tätä myönnä - todellisudessa kriisikeskukseen pyrkivät naiset ovat sataprosenttisesti syyllisiä. He ovat syypäitä siihen, että itse harjoittavat väkivaltaa. Mikäli he eivät ole harjoittaneet väkivaltaa, he ovat syyllisiä siihen, että mies on harjoittanut väkivaltaa. Mikäli mieskään ei ole harjoittanut väkivaltaa, naiset ovat syyllisiä siihen että mies olisi voinut harjoittaa väkivaltaa.

    Tätä päivänselvää asiaa nämä naiset eivät suostu myöntämään.

    Väkivaltaa harjoittavat miehet ovat niin paljon rehellisempiä, että he avoimesti myöntävät että kaikki on naisen syytä.

    Nämä miehet myöntävät rehellisesti myös sen, ettei heitä sovi moittia heidän väkivaltaisuudestaan, koska

    1. Miehet ovat itse kärsineet niin paljon yhteiskunnan epäkohtien vuoksi, että pahan olon on pakko jotenkin päästä purkautumaan. Nimenomaan miehet kärsivät suuresti maailman pahuudesta, koska miehethän ovat aikoinaan syntyneet tähän pahaan maailmaan. Miehet ovat koko ajan elossa ja hengittävät, mutta naiset pääsevät alusta asti helpommalla. Jos mies ei pääse purkamaan pahaa oloa itselleen vaarattomalla tavalla, on olemassa vaara, että lyömiseen käytetty energia suuntautuukin näiden epäkohten korjaamiseen. Mikäli niin kävisi, miesten olisi keksittävä väkivaltaisuudelleen uusi perustelu, ja sellainen olisi erittäin vaivalloista ja vaativaa puuhaa suuren aivokapasiteetin omaaville yksilöille. Miehethän ovat muutenkin ylirasittuneita joutuessaan toimimaan ympärivuorokautisina miespalvelijana vaimoilleen. Tiedän tapauksia, joissa aviomies on joutunut jopa tyhjentämään pesukoneen.

    2. Miehet eivät älykkäämpänä ja kehittyneemmillä aivoilla varustettuna sukupuolena voi olla samalla tavoin vastuussa teoistaan kuin tyhmemmät ja kehittymättömämmät naiset. Vastuu miehen teoista kuuluu siis naiselle ja yhteiskunnalle. Vastuu naisen teoista kuuluu sekin naiselle. On naurettavaa vierittää vastuuta naisen väkivaltaisuudesta yhteiskunnalle, koska minkäpä yhteiskunta mahtaa yksilöiden huonolle luonteelle.

    Väkivaltaa harjoittavat miehet ylipäänsä muodostavat ihmiskunnan rehellisemmän väestönosan. He hakkaavat, koska maailma nyt on mikä on. He siis katsovat totuutta silmiin ja näkevät, että maailmassa kerta kaikkiaan on väkivaltaa. Miksi potkia tutkainta vastaan? Lyöminen on osoitus rehellisestä, tinkimättömästä moraalista ja aidosta miehuudesta, uskalluksesta nähdä maailman pahuus koko karmeudessaan. Valheelliset naisia mielistelevät narrimiehet eivät raukkamaisuudesssaan uskaltaudu lyömiseen.

    Naisia hakkaavat miehet ovat käsittämättömän jaloja ja hienoja luonteita, oikeaa miessuvun aatelia. Kunnia, myöntätunto ja ihailu heille ja häpeä heidän uhreilleen! Kolminkertainen hurraahuuto näille naisten henkisen väkivallan viattomille, suurenmoisen persoonallisuuden omaavilla uhreille!

    Äänestä

Mitä luulet, hyökkäisikö mies vaimonsa kimppuun siinä tapauksessa, jos elettäisiin vanhassa järjestelmässä, missä samaan ruokakuntaan ja talouteen kuului useita miehiä, sekä naisia ?

Kyllä se on naiset, halutessaan oman henkilökohtaisen miespalvelijan, ajaneet yhteiskuntamme tilanteeseen missä kaksi erilaisilla aivoilla olevaa ihmistä yrittä selvittää ongelmia.

Äänestä
  • Oletko hullu?

    Äänestä

  • "Mitä luulet, hyökkäisikö mies vaimonsa kimppuun siinä tapauksessa, jos elettäisiin vanhassa järjestelmässä, missä samaan ruokakuntaan ja talouteen kuului useita miehiä, sekä naisia ? "

    Vanhassa, terveemmässä järjstelmässä miehen ei olisi tarvinnut yksin puolustautua naisen suunnatonta henkistä väkivaltaa vastaan. Hän olisi voinut pyytää apua samassa ruokakunnassa asuvilta muilta miehiltä, mm. veljiltään ja isältään. Kun aviomies, appiukko ja kaikki lankomiehet yhteisvoimin opettaisivat naiselle tapoja, niin tämä nykynaisia nopeammin oppisi huolehtimaan siitä että tavarat ovat oikeilla paikoillaan eikä kenkiä jätetä lojumaan mihin sattuu.

    " Kyllä se on naiset, halutessaan oman henkilökohtaisen miespalvelijan, ajaneet yhteiskuntamme tilanteeseen missä kaksi erilaisilla aivoilla olevaa ihmistä yrittä selvittää ongelmia. "

    Siis ehdottomasti näin!

    Kuvaamassani tapauksessa vaimo, tullessaan unisena katsomaan mikä oikein on hätänä kun mies sillä lailla sadatteli, varmaan sisimmässään elätti perverssiä toivoa että mies ITSE korjaisi joskus lenkkarinsa naulakon allekenkätelineeseen. Vaimo halusi siis henkilökohtaisen miespalvelijan, joka hemmottelisi eukkoaan voitelemalla itse leipänsä, korjaamalla itse rojunsa kaappeihin ja maksamalla itse kaljansa ( eikä maksattamalla muilla )ja siivoamalla itse okesnnuksensa jäljet. Mitä se ämmä oikein kuvitteli? Että mies, kaikkien illalla baarissa kokemiensa kärsimysten ja pettymysten jälkeen, vielä jaksaisi ruveta kantamaan lenkkareita kenkätelineeseen tai että hän pimeässä näkisi väistää lenkkareita eikä törmäisi niihin?

    Mitä pahaa siinä on, jos toivoo saavansa hellän vastaanoton kotiin tullessaan? Kuvitelkaa hyvän miehen pettymystä, kun vastassa onkin itksekeskeinen nainen joka NUKKUU kolmelta aamulla sen sijaan että valvoisi ja odottaisi valmiiksi katetun pöydän ääressä? Ei viitsinyt edes kunnolla siivota, meni vain nukkumaan.

    Henkisellä väkivallallaan - joka siis ilmeni itsekkyytenä( "Minun yöuneni on tärkeämpi asia kuin mieheni onni" )sekä ylenmääräisenä laiskuutena( olisiko ollut niin suuri asia kantaa kengät naulakolle?) - vaimo pakotti miehen fyysiseen väkivaltaan.

    Yhteiskunnan syytä kaikki. Naisia pahoinpitelevät miehet ovat puhtaita kuin pulmset, absoluuttisen viattomia ja hienoja ihmisiä, tahrattomia ja hyviä, eivät missään nimessä eivätkä miltään kannalta katsottun syypäitä yhtään mihinkään.

    Äänestä

Tässä taannoin väititte että puhun läpiä päähäni kun väitin että tällä palstalla on kirjoittajia jotka hyväksyvät naisen pahoinpitelyn. Lukekaapas Miekkosen avaus.

Nimim. Nyrkki ei todellakaan ole ainoa.

Vastaavanlaista törkyä on tullut myös MV:n tietsikan näppäimistöltä.

Äänestä

Nyt kun olemme kaikki yksimielisiä siitä, että naisia lyövät miehet ovat hienoja,upeita, viattomia ja synnittömiä ihmisiä ja laajamittaisen sorron uhreja ja että ainoita syyllisiä ovat naiset itse sekä yhteiskunta, voimme siirtyä pohtimaan seuraavia kysymyksiä:

Kenen on syy, jos
1 ) mies lyö miestä
2 ) nainen lyö miestä
3 ) nainen lyö naista?

P.S. Oikeastaan tuon kakkoskysymyksen esittäminen on turhaa,koska onhan selvää että se on naisen syy. Kolmoskysymys on ehkä myös joutavanpäiväinen, koska kukaa siitä välittää, mitä henkisesti väkivaltaiset ämmät keskenään
puuhailevat.
Ainoa huomionarvoinen kysymys on siis ensimmäinen.

Koska olemme yhteisesti todenneet, että miehen lyöminen on aina lyöjän syy,ja koska toisaalta mies joka lyö on aina syytön ja uhri, niin päädymmekö tässä tapauksessa jälleen syyttämään yhteiskuntaa? Se olisi kaikkein mutkattomin ja vaivattomin ratkaisu. Vai onko tässäkin tapauksessa syy naisessa?

Äänestä
  • Huomaatko Outi, että Hurja Kekkosemme jopa mykistyy sinun edessäsi. Sillä menee ihan jauhot suuhun, kun joku älykäs nainen sille kommentoi. Tosin ihan vinkkinä vaan, että haaskaat aikaasi jos käytät älykkyyttäsi kommentoimalla hänen viestejään, nimittäin samaa sontaa Kekkoselta on tullut jo kauan:)

  • repe kirjoitti:

    Huomaatko Outi, että Hurja Kekkosemme jopa mykistyy sinun edessäsi. Sillä menee ihan jauhot suuhun, kun joku älykäs nainen sille kommentoi. Tosin ihan vinkkinä vaan, että haaskaat aikaasi jos käytät älykkyyttäsi kommentoimalla hänen viestejään, nimittäin samaa sontaa Kekkoselta on tullut jo kauan:)

    Kiitos Repe.

    Tuollaisiin Miekkosiin ei tepsi järkipuhe ollenkaan.

    Normaalisti esitän eriävän mielipiteeni perusteellisella argumentoinnilla ( mikä muuten ärsyttää joita kuita täällä aivan tavattomasti: saan koko ajan kuulla siitä miten rasittavan pitkästi krjoitan; tekstieni pituus johtuu kuitenkin siitä että minulla on tapana perustella kantani,ja perustelut vievät tilaa ).

    Miekkosten kohdalla argumentointi, perusteleminen sekä tosiasioihin ja logiikkaan vetoaminen ei toimi, koska sellaiset asiat kuin totuus, kohtuullisuus, johdonmukaisuus, rehellisyys ja moraali eivät merkitse heidänlaisilleen mitään. Heillä on aivoissaan tyhjä kohta siellä missä muilla on logiikka.

    Olen huomannut, että julmuuteen liittyy aina epäjohdonmukaisuus. Julmat ihmiset ovat systemaattisen epäjohdonmukaisia.

    Esimerkki: aiemmisssa viesteissään Miekkonen on koko ajan korostanut, että lyöjän fyysinen väkivalta johtuu aina lyödyn harjoittamasta henkisestä väkivallasta ja on itse asiassa lyödyn omaa syytä, mistä hänen mukaansa loogisesti seuraaa että naisia hakkaavat miehet ovat vain naisten henkiseen väkivaltaan reagoivia uhreja.

    Mutta heti kun tuli puhe tilanteesta,jossa nainen on lyöjä ja mies lyöty, hän keikautti asetelman päälaelleen. Yhtäkkiä ei enää ollutkaan niin, että lyöty on provosoinut lyöjän lyömään käyttämällä henkistä väkivaltaa. Ehei: nyt se menikin niinpäin, että 1. lyöjä löi siitä syystä että oli luonnostaan paha ja väkivaltaan taipuvainen ja 2. lyöjä oli harjoittanut lyötyä kohtaan ensin henkistä väkivaltaa, ja kun lyöty ei ollut reagoinut siihen tarpeeksi voimakkaasti, lyöjä hermostui ja löi. Eli yhtäkkiä lyöjä olikin syypää kaikkeen väkivaltaan, sekä henkiseen että fyysiseen, vaikka sama kirjoittaja oli aiemmin väittänyt että kaikki on aina lyödyn syytä.

    Kehnoa logiikkaa ilmentää myös se, että Miekkonen yhtenään hokee että naisella on pienempi aivokapasiteetti kuin miehellä, ja siitä huolimatta vaatii naisia vastuuseen sekä omasta että miehen käytöksestä. Loogisempaa olisi vapauttaa pienemmällä ymmärryksellä varustettu ihminen vastuusta ja vaatia enemmän siltä, jolle on annettu enemmän ymmärrystä. Kymmenvuotiaalta kuuluu vaatia enemmän kuin kaksivuotiaalta.

    Mutta, kuten sanottu, julmuuteen ja moraalittomuuteen liittyy aina heikko logiikka: julma ja moraaliton ihminen ei sovella itseensä samoja sääntöjä kuin muihin ja vaatii muilta sellaista mitä ei vaadi itseltään.

    Ainoa tapa kommunoikoida miekkosten kanssa on lähteä mukaan heidän hölmöilyihinsä, myönnellä ja nyökytellä ja jatkaa heidän aloittamallaan linjalla, olla olevinaan kaikesta samaa mieltä, kehitellä heidän "ajatuksiaan" eteenpäin ja viedä ne niin överiksi että jopa heidän äly- ja logiikkakapasiteetillaan on pakko huomata tuollaisen ajattelutavan kieroutuneisuus, epäjohdonmukaisuus ja epärehellisyys.

    Tai ehkä olen yltiöoptimistinen luullessani, että heidänlaisensa oivaltavat siinäkään tapauksessa ja ylipäänsä ikinä ja missään yhtään mitään.

    Äänestä

  • outi kirjoitti:

    Miekkonen ja muut tässä keskusteluryhmässä purkautuvat psyykkisesti heilahtaneet miehet ilmentävät vain vammaista naisvihaansa, pelkästään sitä. Mikä tahansa ilmasta tempaistu perustelu riittää tukemaan mielikuvituksellisia syytöksiä naisia vastaan, mutta samaisia syitä ei sitten hyväksytä sovellettaviksi miehiin. Naisvihaajat näkevät vain omat ongelmansa, yleistävät ne kaikkiin miehiin ja vihaavat sokeasti.

    Olettehan huomanneet, että samat miesnimimerkit (sekä naisten nikkejä käyttävät miehet) toistavat uudestaan ja uudestaan niitä samoja omia psykoottisia pinttymiään, eivät pääse niistä irti ilman hoitoa. Avauksissa on aina sama aihe, kommenteissa sama motkotus teemaan kuin teemaan. Kaikki annetut vastaukset valuvat kuin vesi hanhen selästä. En tuhlaisi ruutia näihin tapauksiin, ne vain innostuvat. Vain lääkäri voisi auttaa.

    toit hienosti esiin järjettömän järjenjuoksun, jota täällä joidenkin viesteistä saa lukea! huh huh.

    Äänestä

  • huokaaja kirjoitti:

    Miekkonen ja muut tässä keskusteluryhmässä purkautuvat psyykkisesti heilahtaneet miehet ilmentävät vain vammaista naisvihaansa, pelkästään sitä. Mikä tahansa ilmasta tempaistu perustelu riittää tukemaan mielikuvituksellisia syytöksiä naisia vastaan, mutta samaisia syitä ei sitten hyväksytä sovellettaviksi miehiin. Naisvihaajat näkevät vain omat ongelmansa, yleistävät ne kaikkiin miehiin ja vihaavat sokeasti.

    Olettehan huomanneet, että samat miesnimimerkit (sekä naisten nikkejä käyttävät miehet) toistavat uudestaan ja uudestaan niitä samoja omia psykoottisia pinttymiään, eivät pääse niistä irti ilman hoitoa. Avauksissa on aina sama aihe, kommenteissa sama motkotus teemaan kuin teemaan. Kaikki annetut vastaukset valuvat kuin vesi hanhen selästä. En tuhlaisi ruutia näihin tapauksiin, ne vain innostuvat. Vain lääkäri voisi auttaa.

    Kun miehet pyrkivät parantamaan asemaansa yhteiskunassa niin

    "miehet ilmentävät vain vammaista naisvihaansa"

    Kun naiset pyrkivät parantamaan asemaan yhteiskunassa on kysymys tasa-arvon kohentamisesta.

    Voisiko olle niin, että naiset ovat kasvattaneet jälkeläisistään itselleen mieluisia, naisten etujen ajajia ?

    Niin, toit esille erittäin tärkeän näkökohdan:

    JOS olisikin niin ( tietenkään ei voi olla, tämä on pelkkä ajatusleikki, mutta kuvitellaanpa että näin kävisi, vaikkei tietenkään koskaan käy, mutta leikisti olisi näin vaikka tiedämme sen olevan höpötystä...jne. jne. )että joskus maailmassa olisi mieshenkilö, joka olisi osayyllinen avio-ongelmiinsa, eikä vika olisikaan kokonaan naisen käytöksessä. Siis kuvitellaan sellainen mahdoton tilanne että miehessäkin olisi VÄHÄN vikaa...

    .. niin siltikään se ei olisi sen miehen syy!

    Se olisi hänen äitinsä syy, koska naisethan ovat kasvattaneet miehet.

    Ne, jotka väittävät vastaan ja sanovat, että ainakin heidän isänsä kasvatti heitä yhtä paljon kuin äiti, keksivät vain tekosyitä olla syyttämättä naisia kaikesta, vaikka mehän juuri sovimme että naisia on ehdottomasti syytettävä ja nimenomaan aivan kaikesta.

    Yhtä rumasti käyttätyvät ne, jotka kysyvät, miksi isät sitten luistavat kasvatusvastuustaan.

    Sellaisten kysymysten esittäminen on asiasta sivuun menemistä. Puhutaanpa asiasta. Puheenaiheenahan oli, miten voimme varmistaa sen, ettei miestä ikinä syytetä mistään.

    Siis. Naiset ovat kasvattaneet miehet ( isiä ei voi asettaa vastuuseen 1. kasvatusvastuusta luistamisesta eikä 2. omien lastensa huonosta kasvattamisesta, koska miespuolisia ihmisiä ei koskaan saa asettaa vastuuseen siitä mitä he tekevät ) ja ovat siis syyllisiä miesten pieniin, teoreettisiin vikoihin.

    Miehet voivat syyttää äitejään vioistaan.

    Entä kuka on kasvattanut naiset? Naisten äidit. Ketä naiset siis saavat syyttää omista vioistaan? Äitejään.

    Entä kuka on kasvattanut nämä äidit sellaisksi, että heistä kasvoi kurjia kasvattajia joiden lapsilla on vikoja? Heidän äitinsä. Ketä äidit voivat syyttää? Entä isoäidit ja isoisoäidit? Kuka loppujen lopuksi voidaan velvoittaa itse ottamaan vastuu itsestään, jos kaikki voivat vedota kasvatuksen puutteeseen tai saamaansa huonoon kasvatukseen?

    Äh, ei tuollaisia joutavanpäiväisiä kysymyksiä saa esittää. Tuollainen vain sotkee.

    Mitä siitä tulee, jos naiset luistavat vastuusta ja syyttelevät vanhempiaan! Ketä silloin voidaan syyttää miehen käytöksestä? Täytyyhän meidän hyvänen aika nyt JOKU syyllinen löytää, muutenhan tässä käy niin että miehiä aletaan moittia heidän omista teoistaan!

    Eiköhän sovita että tuollaisten kysymysten esittäjä vaikenee ja häpeää. Ei saa sotkea hyvää systeemiä. Yhteiskunnan toimivuuden kannalta on tärkeää, että on joku ihmisryhmä, jolta ei hyväksytä tekosyitä ja puolusteluja.

    Siis. Miehen viat ovat hänen saamansa kasvatuksen syytä. Naisen ei sovi syyttää vioistaan kasvatustaan vaan ottaa niistä itse täysi vastuu.

    Kiva, että jaksat kirjoittaa :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miekkonen kirjoitti:

Niinsanottu lyömätön linja missä miehiä kehotetaan pidättäytymään lyömästä naisia on saanut suuren suosion, varsinkin naisten keskuudessa sitä suositellaan miehille.

Olen sitä mieltä, että lyöminen on kuitenkin vain seuraus tyytymättömyydestä.
Väkivalta voidaan karkeasti katekorioida eri asteisiin: Ensin tulee ilmeet, sitten verbaalinen, ja lopuksi fyysinen.
ja kaikki edellämainitut ovat seurausta siis tyytymättömyydestä tilanteeseen.
Joten lyöminenkin on oire jostakin.
Nykyisin yhteiskunnassa keskitytäänkin usein näkyvien ongelmien,ja oireiden poistamiseen,lakaisemiseen maton alle, ja sillä onkin seuraus, että varsinainen ongelma pahenee.

Voidaankin päätellä, että kun miehet pidättäytyvät lyömisestä, ongelma vain siirtyy toisaalle ja kasvaa.

Jos todellakin halutaan poistaa väkivalta yhteiskunnasta on keskityttävä sen syihin, eikä seurauksiin.
Fyysisen väkivallan puhkeamisen taustalla on useinmiten vittuilu,ilkeily tms.Ja aviomiesten lyömättömyyttä etsiessä olisikin keskityttävä vaimojen naamansa mutristelun ja nenänsä nyrpistelyn syihin.

Ja jokainen antifeministi, siis naisten ylivallan vastustaja ymmärtää tämän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu