Tylsää on

Pakko on myöntää. Missään suurissa joukoissa ei voi kulkea, koska puoliso on menossa sairaalaan hoitoihin. Pitää siis olla terve. Tulehduksista siis.
Sienet on jo kerätty, samoin marjat. On tehty soseet yms. normaalit jutut. Vain jänissuojaukset enää puuttuu. Puita kannetaan ja lämmitetään. Kaupassa käydään tarpeen tullen ja muutenkin. Eipä niissäkään paljon viitsi notkua.
Koirien ja kissan hoito on sitten joka päivän ohjelmaa. Ja lenkillä käynti hyvällä säällä.
Näitä kirjoitellessa huomaankin kaiken olevan hyvin. Nyt on levon aika. Keväällä taas jaksaa innostua pihatöistäkin.
Leipoisin herkkuja, mutta ei niitä voi jatkuvasti syödä, lihoo muutenkin. Jotakin teen siippaa hemmotellessa. Sitten on henkinen puoli. Välillä se on rempallaan. Mutta ei pelastus olekaan omissa teoissa, vaan uskossa. Eikä elämä aina ole kukkulalla olemista. On laaksojakin.
Ei valittamista, on aihetta kiittää Jumalaa.
0974
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Elleviira kirjoitti:

Pakko on myöntää. Missään suurissa joukoissa ei voi kulkea, koska puoliso on menossa sairaalaan hoitoihin. Pitää siis olla terve. Tulehduksista siis.
Sienet on jo kerätty, samoin marjat. On tehty soseet yms. normaalit jutut. Vain jänissuojaukset enää puuttuu. Puita kannetaan ja lämmitetään. Kaupassa käydään tarpeen tullen ja muutenkin. Eipä niissäkään paljon viitsi notkua.
Koirien ja kissan hoito on sitten joka päivän ohjelmaa. Ja lenkillä käynti hyvällä säällä.
Näitä kirjoitellessa huomaankin kaiken olevan hyvin. Nyt on levon aika. Keväällä taas jaksaa innostua pihatöistäkin.
Leipoisin herkkuja, mutta ei niitä voi jatkuvasti syödä, lihoo muutenkin. Jotakin teen siippaa hemmotellessa. Sitten on henkinen puoli. Välillä se on rempallaan. Mutta ei pelastus olekaan omissa teoissa, vaan uskossa. Eikä elämä aina ole kukkulalla olemista. On laaksojakin.
Ei valittamista, on aihetta kiittää Jumalaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu