vaikiaa on

Teen nyt kaikkeni, jotta voisin laskeutua krisuteistin älyn ja objektiivisuuden tasolle. Vaikiaa se on, mutta ehkä onnistuu jos kaikkeni yritän.

Eli, krisuteistien "vainot" ovat alkaneet, aivan kuten Jumala jr. eli itse Jeesus aikanaan profetoi tapahtuvaksi. Ja koska Jeesus tämän kaiken profetoi, se on ehdottoman jumalaisen totta, matrixmaisesti sanottuna väistämätöntä.

Ok, nyt kun vainot (pienten lapsien pakkorukoiluttamisen kieltäminen) ovat alkaneet, niin "lopun aikoja elämme"(tm). Jeesus tulee toistamiseen, maailma palaa ja mitä kaikkea siihen nyt sitten sivutuotteina kuuluikaan.

Miksi sitten niin moni krisuteisti sotii tätä kaikkea vastaan? Miksi Piispa Paarma pillittää siitä, että loppu on tulossa? Se kun on Jumalan päättämä asia, eikä siihen päätökseen ole ihmisellä nokan koputtamista. Miksi niin moni krisuteisti täälläkin vastustaa kulttuurillisia ja "moraalisia" muutoksia jotka ovat ilmassa? Yrittävätkö he siirtää sitä, jonka Jumala jr. eli Jeesus aikanaan ilmoitti tapahtuvan, ja joka on siis Jumala seniorin tahdon mukainen tapahtuma?

Olisitte iloisia. Sadat sukupolvet, yksi toisensa jälkeen ovat olleet absoluuttisen varmoja siitä, että lopun ajat ovat käsillä juuri heidän ajassa. Mutta koska nykyinen teistinen sukupolvi on vieläkin varmempi, että nyt se loppu on tulossa, te alatte itkeä pillittämään siitä.

Tehän teette pilkkaa kaikista niistä, jotka ovat jo pois menneet näkemättä tätä, minkä te siis aivan satavarmasti tulette näkemään. Ottakaa siis lopun ajat ilolla vastaan. Jumala on suuressa viisaudessaan päättänyt, että juuri te olette se sukupolvi, joka saa maallisin silmin todistaa kuinka se suuri profetia on toteutumassa.
5156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olet hyvin perillä asioista ja uskovien valittelua koskeva kritiikkisi on terävänäköistä (joskaan vainoa en näe). Luulen, että on niitäkin, jotka tätä Jeesuksen ohjetta noudattaen hiljaa odottavat, mitä tuleman pitää:

"Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä." Luuk 21:36

Äänestä
  • ""Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä." Luuk 21:36 "

    Tässä raamattu kehoittaa irtautumaan todellisuudesta, mikä onkin varmasti yksilön elämässä selviytymiselle erinomaisen hyvä juttu.

    Äänestä

  • laskeutumaan.

    Äänestä

  • dfghdfghdh kirjoitti:

    ""Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä." Luuk 21:36 "

    Tässä raamattu kehoittaa irtautumaan todellisuudesta, mikä onkin varmasti yksilön elämässä selviytymiselle erinomaisen hyvä juttu.

    ymmärtävät jättää uppoavan laivan.

    Äänestä

"Miksi sitten niin moni krisuteisti sotii tätä kaikkea vastaan?"

Pitäisikö tuhoavaan tuleen laittaa vain bensaa ja iloita roihun ympärillä? Palokunta joko käyttää vettä tai sitten "antaa paskan palaa".

"Teen nyt kaikkeni, jotta voisin laskeutua krisuteistin älyn ja objektiivisuuden tasolle. Vaikiaa se on, mutta ehkä onnistuu jos kaikkeni yritän."

"minkä te siis aivan satavarmasti tulette näkemään."

Juu, mielestäni on liian vaikea tehtävä. Et voi olla olematta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


e.k.v kirjoitti:

Teen nyt kaikkeni, jotta voisin laskeutua krisuteistin älyn ja objektiivisuuden tasolle. Vaikiaa se on, mutta ehkä onnistuu jos kaikkeni yritän.

Eli, krisuteistien "vainot" ovat alkaneet, aivan kuten Jumala jr. eli itse Jeesus aikanaan profetoi tapahtuvaksi. Ja koska Jeesus tämän kaiken profetoi, se on ehdottoman jumalaisen totta, matrixmaisesti sanottuna väistämätöntä.

Ok, nyt kun vainot (pienten lapsien pakkorukoiluttamisen kieltäminen) ovat alkaneet, niin "lopun aikoja elämme"(tm). Jeesus tulee toistamiseen, maailma palaa ja mitä kaikkea siihen nyt sitten sivutuotteina kuuluikaan.

Miksi sitten niin moni krisuteisti sotii tätä kaikkea vastaan? Miksi Piispa Paarma pillittää siitä, että loppu on tulossa? Se kun on Jumalan päättämä asia, eikä siihen päätökseen ole ihmisellä nokan koputtamista. Miksi niin moni krisuteisti täälläkin vastustaa kulttuurillisia ja "moraalisia" muutoksia jotka ovat ilmassa? Yrittävätkö he siirtää sitä, jonka Jumala jr. eli Jeesus aikanaan ilmoitti tapahtuvan, ja joka on siis Jumala seniorin tahdon mukainen tapahtuma?

Olisitte iloisia. Sadat sukupolvet, yksi toisensa jälkeen ovat olleet absoluuttisen varmoja siitä, että lopun ajat ovat käsillä juuri heidän ajassa. Mutta koska nykyinen teistinen sukupolvi on vieläkin varmempi, että nyt se loppu on tulossa, te alatte itkeä pillittämään siitä.

Tehän teette pilkkaa kaikista niistä, jotka ovat jo pois menneet näkemättä tätä, minkä te siis aivan satavarmasti tulette näkemään. Ottakaa siis lopun ajat ilolla vastaan. Jumala on suuressa viisaudessaan päättänyt, että juuri te olette se sukupolvi, joka saa maallisin silmin todistaa kuinka se suuri profetia on toteutumassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu