Äiti ja lapsi kävelivät vastaan, kun olin koirani kanssa lenkillä.
Lapsella oli monta suurta eriväristä sydän ilmapalloa,
ne olivat niitä helium palloja, joita itse sain pienenä torilta, yhden kerrallaan tosin, ja mielellään mahdollisimman pienen. Arvokkaita kun olivat.
Lapsi pysähtyi kohdalleni ja esitteli ylpeänä pallojaan.
Yritin sanoa jotain kohteliasta, sain sanottua: no onpas hienoja. Mietin kuitenkin samalla voisiko tuosta pallo määrästä nousta jo ilmaan, ilmeisesti ei.. Itse olisin sen ikäisenä halunnut kokeilla. Samalla tuli mieleen paljonkohan ne ovat maksaneet.
Äiti myhäili tyytyväisen oloisena vieressä.
Lapsen äiti sanoi sitten minulle: Ei meidän tyttö osannut päättää minkä palloista erityisesti olisi halunnut, halusi kaikki, joten ostin.
Katsoin äitiä ihmetellen ja sain kysyttyä: Paljonko niitä on?
-25, vastasi äiti. Edelleen myhäillen.
-Paljonko maksoi yksi pallo? kysyin.
-15 euroa. Äiti ilmoitti, ei enää niin myhäillen. Ilmeisesti ilmeelläni oli sellainen vaikutus, vaikka koetin olla neutraali.
En saanut sanottua enää mitään kuin hei, ja lähdin kävelemään.
Mietin samalla itseäni, miten onnellinen olin sen tytön ikäisenä, kun sain yhden,pienen, itse valitsemani pallon.
Jos en osannut päättää tai aloin kitisemään, jäin ilman.
Opetettiin että raha ei kasva puussa, kukaan ei rikastu pelkästään rehellistä työtä tekemällä ja vanhemmat ei raada niskalimassa sen takia että olisi vara ostaa kaikkea sellaista turhaa lapsilleen.
Raha piti käyttää hyödylliseen.
Teki mieli palata takaisin kysymään tekikö nainen töitä? Jos teki, niin mitä?
Onko asiat muuttuneet niin paljon muutamassa vuodessa, että raha on alkanut kasvaa puissa vanhemmille? Ja niillä on vara ostaa mitä vain lapsilleen? Hemmotellaan ja lellitään turhilla, katoavilla asioilla.
Tällaista miettiessäni tunnen olevani onnellisessa asemassa kasvatukseni suhteen.
Itse menin töihin 12-vuotiaana koulun ohella, kuulun nyt keskituloisiin ilmeisesti, silti kaikki menee pelkästään perus elämiseen, eikä aina tunnu riittävän oikein siihenkään.
Mitään "turhaa" tai "ylimääräistä" ei voi edes ajatella hankkivansa.
Saa elää suu säkkiä myöten.
Havahdun siihen, kun koirani tökkää kuonollä käteeni ja istui odottaen vieressä. Olin ajatuksissani pysähtynyt.
Käännyin koirani puoleen ja sanoin: Nyt mennään kotiin syömään kaurapuuroa, siihen meillä on varaa.
Lapsella oli monta suurta eriväristä sydän ilmapalloa,
ne olivat niitä helium palloja, joita itse sain pienenä torilta, yhden kerrallaan tosin, ja mielellään mahdollisimman pienen. Arvokkaita kun olivat.
Lapsi pysähtyi kohdalleni ja esitteli ylpeänä pallojaan.
Yritin sanoa jotain kohteliasta, sain sanottua: no onpas hienoja. Mietin kuitenkin samalla voisiko tuosta pallo määrästä nousta jo ilmaan, ilmeisesti ei.. Itse olisin sen ikäisenä halunnut kokeilla. Samalla tuli mieleen paljonkohan ne ovat maksaneet.
Äiti myhäili tyytyväisen oloisena vieressä.
Lapsen äiti sanoi sitten minulle: Ei meidän tyttö osannut päättää minkä palloista erityisesti olisi halunnut, halusi kaikki, joten ostin.
Katsoin äitiä ihmetellen ja sain kysyttyä: Paljonko niitä on?
-25, vastasi äiti. Edelleen myhäillen.
-Paljonko maksoi yksi pallo? kysyin.
-15 euroa. Äiti ilmoitti, ei enää niin myhäillen. Ilmeisesti ilmeelläni oli sellainen vaikutus, vaikka koetin olla neutraali.
En saanut sanottua enää mitään kuin hei, ja lähdin kävelemään.
Mietin samalla itseäni, miten onnellinen olin sen tytön ikäisenä, kun sain yhden,pienen, itse valitsemani pallon.
Jos en osannut päättää tai aloin kitisemään, jäin ilman.
Opetettiin että raha ei kasva puussa, kukaan ei rikastu pelkästään rehellistä työtä tekemällä ja vanhemmat ei raada niskalimassa sen takia että olisi vara ostaa kaikkea sellaista turhaa lapsilleen.
Raha piti käyttää hyödylliseen.
Teki mieli palata takaisin kysymään tekikö nainen töitä? Jos teki, niin mitä?
Onko asiat muuttuneet niin paljon muutamassa vuodessa, että raha on alkanut kasvaa puissa vanhemmille? Ja niillä on vara ostaa mitä vain lapsilleen? Hemmotellaan ja lellitään turhilla, katoavilla asioilla.
Tällaista miettiessäni tunnen olevani onnellisessa asemassa kasvatukseni suhteen.
Itse menin töihin 12-vuotiaana koulun ohella, kuulun nyt keskituloisiin ilmeisesti, silti kaikki menee pelkästään perus elämiseen, eikä aina tunnu riittävän oikein siihenkään.
Mitään "turhaa" tai "ylimääräistä" ei voi edes ajatella hankkivansa.
Saa elää suu säkkiä myöten.
Havahdun siihen, kun koirani tökkää kuonollä käteeni ja istui odottaen vieressä. Olin ajatuksissani pysähtynyt.
Käännyin koirani puoleen ja sanoin: Nyt mennään kotiin syömään kaurapuuroa, siihen meillä on varaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Rahaa tehdään sitä mukaan mitä sitä tarvitaan. Jos näyttää siltä, että rahaa tarvitaan lisää niin silloin näppäimistöllä kirjoitetaan tarvittava raha summa ja painetaa enteriä. Näin saatiin maailmaan vaikkapa 500 tuhatta miljardia dollaria.
En rupea tässä se yksityiskohtaisemmin kertomaan miten tämä järjestelmä toimii, mutta näin karkeasti kerrotuna rahan teko tapahtuu näin yksinkertaisesti.