Yrittää mustamaalata kansaa ja kansalaisia "roskasakiksi" joka ei mitään hyvää tarvitsekaan. Monet ihmiset varmaan pakenevatkin itse- ja toisia tuhoavaan käyttäytymiseen toivottomuuden keskellä, mutta suurin osa meistä ei edes niitä eu-kannattajien roskakasatuotteita osta.
Olemme enimmäkseen raittiita, itseämme, toisiamme ja luontoamme, kansaamme ja maatamme rakastavia ihmisiä. Ihan tavallisia monenlaisilta elämänaloilta ja tilanteista olevia Suomen kansalaisia, monet erittäin fiksuja ja sivistyneitä, paljon lukeneita ja asioista tietäviä. Meidän mielestämme hyvinvointi kuuluu kaikille. Perusturva ja toimeentulo pitää olla jokaisen kansalaisen oikeus.
Tarkoituksena pintamedialla on eu:n vastustajien vaiennusyritykset, koska kansan enemmistö (90%) on heti valmis eroamaan Suomen perustuslain vastaisesta eu:sta.
Kyseinen ilmiö on ollut havaittavissa jo jonkun aikaa, mutta sen ei todellakaan kannata antaa vaikuttaa mielipiteiden muodostamiseen.
Nyt seuraa vähän toistoa, mutta sitä ei tässä tärkeässä asiassa ole liikaa. Kaikki kansalaiset pitää nyt saada heräämään ja toimimaan maamme itsenäisyyden ja kansan hyvinvoinnin takaisin saamiseksi.
Me Suomen kansan ja maamme itsenäisyyden puolustajat olemme enimmäkseen aivan tavallisia kunnon ihmisiä, jotka rakastamme toisiamme ja maatamme, toisin kuin ne valtiovallan edustajat, jotka ovat röyhkeästi kävelleet Suomen Perustuslain ylitse: myyneet Suomen itsenäisyyden monikansallisille äärioikeistolaisille tuhomonopoleille , suurtyöttömyys, ainakin miljoonan suomalaisen köyhyyteen pakottaminen, valehtelu, korruptio, järjetön valtion nimiin otettu velka, josta hyötyvät vain raha- ja valtaeliitti (se pieni vähemmistö maassamme ja ulkomailla), kaiken työnteon ja yrittämisen mahdottomaksi tekeminen, ihmisten orjuuttaminen jne
Tilanne tulee pahenemaan ja ongelmat syvenemään sitä myöten mitä kauemmin kyseisessä Perustuslain vastaisessa eu:ssa olemme mukana. Siksi ISO TOIVOMUS nyt kaikille VIEKÄÄ KANSAN- JA MAANPETTURIT VALTIONOIKEUTEEN vastaamaan rikoksistaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.