Vitsi nehän etsii vettä kuusta kas kun ei löytynyt nelkytvuotta sitten............
Nasa kuussa
sanna 8v
19182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
ei etsittykään.
Silloin sellaista ei edes osattu vielä arvaillakkaan. Kaikki olivat siinä uskossa ettei kuussa millään vettä voisi olla.
mitä nyt vettä etsimään kun sitä on kyllä täälläkin tarpeeksi. mutta se olisi jymy-yllätys jos kuusta löytyisi juomakelpoista ilmaista viinaa. muuttaisin sinne heti.
Tähtitieteilijät ovat jälleen havainneet omassa galaksissamme, Linnunradalla, jättiläismäisen metyylialkoholipilven. Brittiläisen Jodrell Bankin observatorion mukaan pilvi on leveydeltään yli 450 miljardia kilometriä.
Lisa Harvey-Smithin johtama tutkimusryhmä on jo aiemmin löytänyt lähes yhtä suuren metyylipilven samalta Linnunradan alueelta, joka on saanut nimen W3(OH). Metyylipilven toivotaan tuovan valoa siihen, kuinka tähdet muodostuvat valtaisista kaasupilvien tiivistymistä.
Tähtitieteilijät ovat jo aiemmin varoittaneet, että metyylialkoholi -- myös nimityksiä metanoli ja puusprii käytetään -- ei ole myrkyllisyytensä vuoksi ihmisten nautittavaksi sopivaa, hankintavaikeuksista puhumattakaan.
(C) STT, AFP
Omat kanisterit mukaan ja lähimpään rakettiin! ;)
Hei tenttu-ukot hyppikäätte,
viel' on apteekit auki :,:
Vain hetken kestää humalaa
ja se on helkkarin mukavaa
Hei tenttu-ukot hyppikäätte,
viel' on apteekit auki
:,: Hei tenttu-ukot hyppikäätte,
viel' on apteekit auki :,:
Kauan kestää krapulaa
ja se on helkkarin kamalaa
Hei tenttu-ukot hyppikäätte,
viel' on apteekit auki
:,: Hej tomtegubbar, slå i glasen
och låt oss lustiga vara :,:
Kom inte hit med aquavit
ty vi ha brännvin och estnisk sprit
Hej tomtegubbar, slå i glasen
och låt oss lustiga vara.
Rohkeita olivat silloin. Joka hetki kuun pinnalla mikä tahansa voisi mennä pieleen ja johtaa välittömään kuolemaan. Repun elossapitojärjestelmä voisi pettää milloin vain, happi, sähkö, jäähdytysjärjestelmä tai radio. Puku voisi puhjeta, sauma ratketa, hanska tai kypärä irrota liitoksestaan tai kaatuminen ja puvun heikoimman kohdan visiirin lyöminen kiveen. Kaikista näistä aiheutuisi välitön paineen karkaaminen ja puvun sisälle muodostuisi tyhjiö joka saisi astronautin veren kiehumaan. Aluksen ainoa moottori olisi voinut sammua laskeutuessa ja aiheuttaa murskautumisen kuun pinnalle tai moottori ei käynnistyisikään noustessa ja kuuhun jäätäisiin kunnes happivarannot loppuisivat jne jne...
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8530784/40378425
Apollo 16
Huhtikuun 16 - 27, 1972.
Komentomoduuli "Casper" massa 30,395 kg
Kuumoduuli "Orion" massa 16,445 kg
Komentaja John W. Young
Komentomoduulilentäjä Kenneth Mattingly Jr.
Kuumoduulilentäjä Charles M. Duke Jr.
Kuvassa Apollo 16 kuumoduuli "Orion" kuun Descartes Highlands vuoristo ylängöillä.
http://www.halien.net/TAS/Gallery/apollo/a16landing.jpg
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/4c/Apollo_16_LM_Orion.jpg
Apollo 16 komentomoduuli "Casper" kuun kiertoradalla kuvattuna kuumoduulista.
http://grin.hq.nasa.gov/IMAGES/SMALL/GPN-2002-000069.jpg
Astronautit Thomas K. Mattingly ja Charles M. Duke suorittavat avaruuskävelyn aluksen ulkopuolle paluumatkallaan kuun ja maan puolivälissä. Ulkoisen kameran nouto.
http://www.lpi.usra.edu/lunar/missions/apollo/apollo_16/images/mapping1_lg.jpg
Koskas nämä pojat Kuussa kävi? http://www.youtube.com/watch?v=4w9EksAo5hY
Huomaa että heidän kuvalaatu on ylivoimasta NASA:an verrattuna.
Apollo 8
http://www.youtube.com/watch?v=6aiPBAJtcYM
Classic NASA Film - Apollo 17
http://www.youtube.com/watch?v=JdwKyASAoCw
Eikös se ollut niin, että nuo pojat tulevat Suomeen. Olikos se Helmikuussa.
Eikö ollut ufo?
Walt Disney pictureshan kuvasi kuulennon.
:-)
"Walt Disney pictureshan kuvasi kuulennon"
Kirjoitat yksikössä.
Minkähän niistä?
Deep Impact törmäytys Tempel 1 komeettaan
Deep Impact probe hits Tempel 1 comet
http://www.youtube.com/watch?v=dryvDlB1hWA
Tempel 1 Impact
http://www.youtube.com/watch?v=3eIY_9u-p0g&feature=related
The Deep Impact mission was the first to eject material from a comet's surface.
http://en.wikipedia.org/wiki/Deep_Impact_(space_mission)
http://solarsystem.nasa.gov/deepimpact/index.cfm
http://www.nasa.gov/mission_pages/deepimpact/main/index.html
Mun kaveri kertoi tämän, hän on astronautti, mutta nykyään vaan pämppää.
"Apollo lennolla mulla jäi muutama viinapullo juomatta, mihinkähän ne tipahti?
Perhana, kun ärsyttää vieläkin. Eli meillä NASA:ssa suunnitellaan uutta kuulentoa tosissaan.
Nuo uudet törmäys luotaimet ovat jo tehneet selväksi, että kuussa voi olla ihminen. Törmäillään taas mulla on mielessä, täältä tullaan. Ei tarvita apinoita. Minä menen vekottimeen, joka ei välttämättä toimi. Todellista extreme urheilua. Mua vieläkin harmittaa se kun jäi muutama eväspullo juomatta. Onneksi NASA ei näyttänyt koko maailmalle mun toikkarointia.
Todellinen astronautti ja huppelissa tietenkin.
Sanoivat, että antakaa hälle viinaa, niin hän menee mihin vaan."
Näinhän se meni. Haistattelu astrounatin kanssa on päättynyt.
Nyt tuleva uusi lento varmaan televisioidaan kaikille sopivaksi.
Lasten versiossa seikkailee Hanna Montana
ja aikuisten versiossa John McClane, krapulaisena tietenkin.
NASA TO BOMB THE MOON
http://www.youtube.com/watch?v=2P6NGOV1uEc&feature=related
Bomb the Moon KMOX Segment
http://www.youtube.com/watch?v=hPAANSYdSCk&feature=related
The Bomb That Shook Me Awake: Before It Even Landed - Pt. 1 Blinded By Science
http://www.youtube.com/watch?v=2JlHgVaAvHA&feature=related
An Urgent Message for President Obama
http://www.youtube.com/watch?v=ri2LCskNwNw&feature=related
RE: NASA Moon Bomb: Some Thoughts!
http://www.youtube.com/watch?v=spLzKEbfHE8&feature=related
Nasa To Bomb Moon Bases and ET's?
http://www.youtube.com/watch?v=Jn-DDx-6ilw&feature=related
Re: NASA = BOMB THE MOON
http://www.youtube.com/watch?v=iLaok9U6reA&feature=related
NASA = BOMB THE MOON
http://www.youtube.com/watch?v=oCWZpq3iwNM&feature=fvw
NASA Ames Rocket Crashes into to the Moon and the unexepected happens
http://www.youtube.com/watch?v=fShA_4w_6V0&feature=related
Nasa Bombing The Moon - A Full Scale Lunar Attack MSNBC 10/08/09
http://www.youtube.com/watch?v=BAUpCngWFNQ&feature=related
CNN News on NASA Moon Bomb
http://www.youtube.com/watch?v=Sy_IIuEN2Vg
Hauskaa katsottavaa. ;)
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8530784/40403719