Nobelistit Ahnesaari ja Obama.

Minun täällä heti alkuun voittoon ennustamani Usan presidentti Obama on moraaliltaan aivan täysin erilainen mies kuin alleen laskeva ja lakerikengillään jurrissa kompasteleva Ahnesaari.

Obama ilmoitti heti, että lahjoittaa koko palkintosumman hyväntekeväisyyteen. Mitä tekikään Ahnesaari ? Ahnesaaresta ei ahneena ollut samaan, vaan Kosovon verirahat pantiin tietenkin omalle tilille korkoa kasvamaan! Ahtisaarella on iso eläke ja omaisuutta jo ennestäänkin, mutta mitäpä tunnetusti ahne ihminen muuta ajattelisi kuin omaa napaansa.

13

215

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aatteleppaite

      ei kehdannut ottaa rahoja vastaan,sillä eihän hän ole tehnyt sen eteen yhtään mitään.

      • Kyllä on jo tehnyt ja tulee myös jatkossa tekemään. Usan maine Bushin aikana oli pohjamudissa, mutta ei enää niin pahoin.


      • Aatteleppaite
        ironmikess kirjoitti:

        Kyllä on jo tehnyt ja tulee myös jatkossa tekemään. Usan maine Bushin aikana oli pohjamudissa, mutta ei enää niin pahoin.

        tulleet esiin puskista,mutta mitää ei ole Obama tehnyt vielä palkintonsa eteen muuta kuin puhunut kauniita sanoja.
        Toivon ettei jää siihen.


      • Ooouubama
        ironmikess kirjoitti:

        Kyllä on jo tehnyt ja tulee myös jatkossa tekemään. Usan maine Bushin aikana oli pohjamudissa, mutta ei enää niin pahoin.

        Eihän Obama ole kun paikkaillut oman maan mokailuja Bushin jäljiltä.


      • Yes..
        Ooouubama kirjoitti:

        Eihän Obama ole kun paikkaillut oman maan mokailuja Bushin jäljiltä.

        ja sitten tekee. Sen tulette näkemään.


    • Tarkkapoika

      Ahtisaari änkytteli pahoin kun häneltä kysyttiin rahojen sijoittamista:-))) Media oletti, ettei niitä käytetä Ahtisaaren omaan hyvinvointiin, joka on jo muutenkin turvattu suurella eläkkeellä ja muilla tuloilla.

      • kurjamiäs

        nobelin palkinto saisi jättää jakamatta, roskaa.


    • ai jaiii

      Hän tietää, ettei ole vielä palkinnon arvoinen. Ahnesaari arvioi, palkinnon luovan Obamalle paineita. Jotkut "sivarit" ovat sitä mieltä, että USA:n olisi heti poistuttava Afganistanista, mutta sodasta ei lähdetä kuten sinne mennään, nopeasti. USA on toiminut kuten suurvallat toimivat, eikä se ole oikeaa rauhanturvaamista. Suomella on pitkät ja tulokselliset perinteet. Afganistan tarvitsee sivistystä ja vapautta, mutta ei mielestäni talebaaneja, eikä al qaidaa.

    • 2+4

      Ennen saa puhuttua valtiolta ilmaisen veturin, kuin Ahtisaarelta euron hyvään tarkoitukseen.

    • "Nobelin rauhanpalkinto oli yksi Alfred Nobelin testamentissaan määrittelemistä viidestä palkinnosta, ja se tuli jakaa henkilölle, joka oli erittäin ansioitunut rauhan edistämisessä."

      Ei sellainen rauha, jota toinen osapuoli ei hyväksy ole mitään rauhan edistämistä (Serbia/Kosovo).

      Obama taasen taisi saada sen ikäänkuin ennakkoon, joten varsinaisia ansioitumisia joudutaan vielä odottelemaan.

      Sinänsä hieno teko Obamalta lahjoittaa palkintonsa, Ahtisaaresta ei vastaavaa voinut kuvitellakaan.

    • opaman...
    • Joopa joo

      jota afrikan mustat pokkuroitsi kun taas Obama musta keisari jota valkoiset kumartaa pokkuroi tekivät he mitä hyvänsä tai olisi tekemättä.
      Kieltämättä ironmikess pokkuroi ja kumartaa Obamaa kuin valkoiset miehet aikoinaa Idi Aminin luona vieraillessa.

      http://emeagwali.com/speeches/brain-drain/to-brain-gain/Kneeling-Before-Idi-Amin-Kampala-Uganda-October-2-1975.jpg

      Se mitä ilmeisemmin sinun vuoro käydä valkoisessa talossa salaa kumartamassa Obamaa kun entisen pressan aikana palstan vieraileva tähti oli Hitman-1.

    • Anti-Obama

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      790
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      620
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      605
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      595
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      532
    9. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    Aihe