Totaali on todellinen vaihtoehto

Totaali on POP

Lukekaa, niin tiedätte enemmän.

Helsingin Sanomien NYT-lehti numero 41/2009 kertoi sivulla 18 vaihtoehtoisesta armeijapalvelusta.

Räppäri Tomi Solonen todettiin syylliseksi siviilipalveluksesta kieltäytymiseen ja sai 6 kuukautta
ehdotonta vankeutta. Solonen suoritti vankilatuomionsa Suomenlinnan avovankilassa, jossa hän teki
kivimiehen töitä. Hänellä oli lomapäiviä, joiden aikana hän purkitti räppikappaleita, joita hän oli
rustaillut vankilassa, koska siellä ei sallittu nauhoittaa mitään.

Vankilasta voi ostaa prepaid-SIM-kortteja, joten yhteys omaisiin lomien lisäksi toimi.

Kun Solonen vapautui, hän oli tehnyt vankila-aikana puolet seuraavan levyn kappaleista ja sai
läksiäisiksi 5 000 euroa palkkaa kivimiehen hommista.

Repikää nyt siitä, te apina-aivot, jotka teette ilmaiseksi maanpuolustustyötä.

Kun minä olin työelämässä, minä palkkasin ihmisen, joka ajatteli omilla aivoillaan, riippumatta siitä,
oliko hän suorittanut intin vai ei. Tämä ajattelutapa oli siunattu yrityksemme (yli 25 000 työntekijää)
johdossa siten, että toimitusjohtaja sanoi yrityksemme idean olevan: "Katsokaa virtaavan veden kaloja,
myötävirtaan ajautuvat ovat kuolleita tai kuolemassa, elävät uivat vastavirtaan!".

9

2087

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nyt harmittaa

      nimittäin se ettei mokoma lökäpöksy saanut pitempää kakkua vaikka kuusi vuotta kuuden kuukauden sijaan olisi ollut paremmin aikaa rustailla noita turvanpieksentä renkutuksia.
      mutta voihan tuo nyt ainakin sanoa että on tehnyt töitä eläessään

      • onks ihanaa

        tekee elääkseen, muutakin kuin kirjoittelee tänne?


      • Sten kp

        teki oikeaa työtä.Ompahan myös jälki rekisterissä vaativampiin tehtäviin haettaessa,mutta tämä on tosin tässä tapauksessa teoreettista.


    • Kritiikin siemen...

      http://www.rikosseuraamus.fi/28060.htm

      >>3. Työ- ja toiminta-aika

      Avolaitosten ammattityössä säännöllinen työaika on, kun työajan lyhennys otetaan huomioon viikkotyöajassa 38 tuntia 15 minuuttia viikossa. Muissa toiminnoissa säännöllinen työ- ja toiminta-aika on 35 tuntia viikossa.>7. Ruoka- ja ylläpitokorvaukset

      Ruoka- ja ylläpitokorvaukset peritään avovankilassa ammattityötä tekevän vangin palkasta, siviilityötä tekevän vangin palkasta ja tuottavaa omaa työtä tekevältä vangilta. Ruoka- ja ylläpitokorvaus voidaan periä myös vangin muulta viranomaiselta saamasta tuesta. Ruoka- ja ylläpitokorvausta peritään 1,60 euroa tehdyltä työtunnilta. Tästä 1,05 euroa on ruokakorvausta ja 0,55 euroa ylläpitokorvausta. Niissä vankiloissa, joissa vankila ei tarjoa vangeille ruokaa viikonloppuina, peritään ruokakorvausta 0,75 euroa tehdyltä työtunnilta. Jos vangin palkalliset työtunnit viikon aikana jäävät vähäisiksi, vankilan tulee huolehtia, että hänellä on käytettävissään 6,40 euroa päivää kohti ruokaa

    • avovankilassa

      Tomi Solonen aloitti kertomansa mukaan palveluksen Suomenlinnan avovankilassa 9.6.2008. Hän kirjoittaa blogissaan, että edessä on 167 päivää.

      9.6. 2008 167 päivää = 22.11.2008. Tällä aikavälillä on työpäiviä 118. Solosen tuntikorvaus on ollut maksimissaan 4,5 €/päivä josta vähennetään 1,6 € tehtyä tuntia kohti. Solosen tuntipalkaksi jää näin ollen 2,9 €/ tunti. Jotta Solonen olisi saanut lähtiessään 5000 € on hänen pitänyt työskennellä jokaisena arkipäivänä 14 h 37 min.

      Syödäkin pitää. Ottaen huomioon ruokailutauot, työpäivä on mitä ilmeisemmin alkanut klo 08.00 ja päättynyt klo 23.30.

      Törkeää, että joillakin voidaan teettää raskaita kivityömiehen hommia puolenvuoden ajan aamusta yömyöhään jokaisena arkipäivänä. TÖRKEÄÄ sanon minä.

      • r.eca

        väärin. Vankien työ on ihan vapaaehtoista. Toisin kuin esim sivarien. Sen viisi tonnia se on saanut myymällä persettään oikeille rikollisille.


      • sol1

        Moro,

        Sain suokissa ekat kaks työviikkoo 4,5€ tunnissa, sit se nous 6€ reiluks kuukaudeks ja sit se nous 6.7€ eli toisiks korkeimmalle palkkatasolle. Korkein on 7 tai 7.2€. Eli noi liitetyt infot on luultavasti vanhentunutta tietoa tai sit heitetty hatusta.

        rauhaa


        - Tomi Solonen


      • ,..,
        sol1 kirjoitti:

        Moro,

        Sain suokissa ekat kaks työviikkoo 4,5€ tunnissa, sit se nous 6€ reiluks kuukaudeks ja sit se nous 6.7€ eli toisiks korkeimmalle palkkatasolle. Korkein on 7 tai 7.2€. Eli noi liitetyt infot on luultavasti vanhentunutta tietoa tai sit heitetty hatusta.

        rauhaa


        - Tomi Solonen

        ymmärrä. Ne tykkää pyyhkiä perseitä vuoden ilman palkkaa, koska ne kokee sen velvollisuudekseen.

        Jos kaikki asepalveluksesta kieltäytyvät kieltäytyisivät totaalisti, niin asevelvollisuudesta pitäisi luopua ja siirtyä vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Säästyisi helvetisti rahaa, eikä suomalaisuutta tarvitsisi enää hävetä, koska olisimme sivistysmaa.


    • Anonyymi

      Suomen kansa on jakautunut. kahtia rikkaisiin miljomääreihin ja pienituloisiin työläisiin jotka käyvät pakosta töissä joka päivä elääkseen
      Ja nihin jotka ei ymmärrä että eivät olekkaan miljonäärejä. Vaan töissä miljonääreille

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1210
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1137
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      855
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      800
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      688
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      646
    Aihe