Mitä mieltä helluntalaiset ovat avioerosta?
Mitä mieltä
jumalanoma
877
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Raamatussa on vastaus asiaan.
Avioeroonko? Kerro se siten, että se passaa myös siihen avioitumiseen, josta erotaan! Äläkä ota sitä perinteistä: "minkä Jumala on yhdistänyt, sitä ei saa rikki repiä."
Jumalan laittaminen sellaisen takuumieheksi, johon Häntä ei ole edes kysytty, ei oikeuta siteeraamaan tuota Raamatun kohtaa erotilanteessa.
tilannetta tuntematta..itse en ole eroa vastaan,jos siihen on pätevä syy.
Saako helluntailainen mennä uudelleen naimisiin ex-puolison eläessä? Esim. lestadiolaiset eronneet ovat tuomittu yksinäisyyteen iäksi, jos joutuvat eroamaan.
Kun ajattelee sitä,että jos joku tekee vaikka huorin ja jättää puolisonsa ja häipyy toisen mukaan
niin pitäisikö petetyksi tulleen vielä sen lisäksi saada elinikäinen rangaistus sen toisen huorinteon
seurauksena niin,että joutuu elämään yksin koko elämänsä..?!
Tiedän joitakin henkilöitä,jotka on hyljätty aviorikoksen seurauksena,mutta uskovina ovat
Jumalan johdatuksesta löytäneet uuden uskovan puolison ja Jumala on siunannut heidän elämänsä.
On myöskin sellaisia,jotka ovat etsineet uuden puolison liian hätäisesti ja pettyneet..ja sellaisia,
jotka ovat antaneet puolisolleen anteeksi ja Jumalan avulla jatkaneet ja päässeet eheytymään
parisuhteessaan.
kuin muissakin yhteisöissä. Suurin osa helluntailaisista avioituu uudelleen,kuten muutkin.
Kyllä kai tuo uudelleenavioituminen riippuu varmaan eron syystä.
Eli jos toinen puoliso on esim. alkanut juoda ja löytänyt
toisen naisen ja on hylännyt nuoruutensa vaimon,
niin en näkisi mitään syytä, miksi 1. vaimo ei saisi
avioitua uudelleen. Omassa suvussani on luter. puolella
vastaava avioliitto. Eli ensimmäinen liittooli onneton, kaveri joi
ja haukkui vaimoaan lapsettomuudesta, viimein lähti toisen
juovan mukaan.
Vaimo oli aikansa yksin, sitten löysi rinnalleen
hiljaisen, vastuuntuntoisen miehen, jonka kanssa rakensi uudelleen kodin.
Ja yllätys, yllätys,
Jumala antoi kaksi ihanaa tyttöä,
nyt jo opiskeluiässä olevia nuoria.
Eli en tässä tilanteessa ainakaan näkisi mitään syytä
kieltää uudelleenavioitumista.
Ja vaikka joku olisi kieltänytkin,
niin olisipa vaimon kannattanut ottaaa
sitten niskoilleen syyt huorinteosta,
kun viimein sai onnellisen perheen perustaa.
Mutta en kerta kaikkiaan tajua,
miksei tällaisessa tilanteessa saisi avioitua uudelleen.
Yleensä helluntaipuolella tutkitaan asia.
Jos joku selkeästi esim. alkoholin väärinkäytön
tai vieraissa hyppimisen takia tekee syntiä,
hänet erotetaan seurakunnasta.
Nykyisin toinen, vähemmän syyllinen,
osapuoli saa jäädä seurakuntaan,
aiemmin saaatettiin molemmat erottaa.
Uudelleenavioitumisia on,
ainakin vanhoista lapsuudentovereistani pari
on avioitunut uudelleen,
he ovat Jumalan ohjaamassa,
onnellisessa avioliitossa
ja toinen heistä vielä Jumalan valtakunnan työssäkin.
Hän oli aikanaan eronnut miehen alettua väkivaltaiseksi,
kasvattaanut lapset
ja sitten tavannut miehen,
josta hän ensin ajatteli, että onpa turhamainen mies
(uskoon tullut entinen kapakkamuusikko).
Tähän hieman halveksivaan ajatukseen Jumala
kommentoi heti:
"Entä, jos hän onkin sinun tuleva aviomiehesi?"
Samoin Jumala oli jo ennen tätä
kertonut perheen pojalle,
että hän yhdistää äidin ja tämän ihmisen aviopariksi.
poika tosin kertoi asiasta heille vasta häiden jälkeen.
Ja hyvän työparin Jumalan valtakunta heistä saikin.
Toinen puhuu ja toinen puhuu soittaa.
Eiköhän se ole niin,
että Jumala on paljon meidän ajatuksiamme korkeampi!
Ei tuota voi yleistää.
Pääosa helluntailaisista on kuitenkin vanhaa polvea ajalta,
jolloin ei kertakaikkiaan erottu.
Samoin on muistettava sekin, että monet uskoon tulleeet
tulevat hyvin vaikeista perhetilanteista. Eihän Jeesus tullut pelastamaan
terveitä vaan sairaita. Saattaa olla, että
molemmat ovat ryyypänneet reilusti, sitten toinen tuleekin uskoon.
Melkoinen jysäys se tälle toiselle puolisolle on, sen myönnän.
Eräs ystävä sanoi, että niin kauan kun hän ryyppäsi yhdessä,
hän kelpasi puolisoksi, mutta kun hän tuli uskoon
ja lopetti kapakkakierrokset, puoliso hylkäsi hänet.
Ei minusta tällaisissa tapauksissa voi sanoa, että helluntailaiset
eroavat siin ä kuin muutkin. Eli usko saattaa olla erottavakin tekijä,
uskoon tullut saatetaan erottaa avioliitosta.
Ja näistä tapauksista Raamattu sanookin, että asukoot he yhdessä,
jos puoliso siihen suostuu. Ellei suostu, uskoon tullut on vapaa,
ei hänen tarvitse koko elämäänsä syyllisyyttä siitä tuntea,
että on ryyppäämisen ja huoraamisen lopettanut.
Olin joskus Kanadassa Torontossa paikallisessa helluntaiseurakunnassa
(huom. ennakkoluuloisille: EI Toronto Airport!)
aktiossa ja siellä hyvin suuri osa seurakuntalaisista
oli tuollaisia 20-30 vuotiaita eronneita yksinhuoltajaäitejä.
jotka elämän vaikeuksissa ovat löytäneet Jumalan rakkauden
ja seurakuntayhteyden.
Monelta aviomies oli vain lähtenyt
jossakin vaiheessa toisen mukaan,
pienten lasten kitinä ei ollut enää korvaa miellyttänyt.
Osa näistä äideistä todennäköisesti avioituu uudelleen, osa ei.
Kyllä heidän ja heidän lapsiensa
paikka on nimenomaan Jumalan ja seurakunnan suojassa.
Eräskin äiti kuljetti lapsensa pitkän matkan päähän seurakuntaan,
joka teki perusteellisesti lapsi- ja nuorisotyötä,
niin että lapset saivat kiinnittyä seurakuntaan ja viettää vapaa-aikansa siellä.
Lähempänä oli toinen seurakunta, mutta äiti sanoi,
että hän kyllä mielellään ajaa lapset parikymmentä minuuttia pidemmälle
tuohon toiseen seurakuntaan ihan vain sen takia,
että saa olla varma siitä, että lapsia rakastetaan seurakunnassa.
Uskon, että Jumala ajattelee monta kertaa samoin.
Rakkaus on hänelle tärkeämpää kuin fariseusmainen
pykälien orjallinen noudattaminen.