Mitäs se Mannerheim sanoikaan?

että suomen kieli on ilmaisurikas kieli jolla pystytään kuvaamaan ihmisten syvimpiäkin tunteita monivivahteisesti.

Carl Gustaf Emil Mannerheim:

Minulla ei koskaan, vaikka oma äidinkieleni on ruotsi, ole ollut sitä tunnetta, että se erottaisi minut suomenkielisistä maanmiehistäni, ja olen aina sanonut ja sanon itseäni suomalaiseksi (finne). Suvussani oli suomen kielen puolestapuhujana esiintynyt jo isäni isä, Viipurin hovioikeuden presidentti C.G. Mannerheim, joka oli aktiivisesti toiminut sen hyväksi.

Kun itse henkilökohtaisesti olin kieliriitojen ulkopuolella, en voinut olla panematta merkille sen haitallista vaikutusta. Se loitonsi meitä Ruotsista ja antoi aseen käsiin niille, jotka halusivat eristää maamme ja heikentää sitä. Näytti välttämättömältä yrittää saada aikaan jännityksen laukeamista tässä tunnevoittoisessa sisäisessä ristiriidassa, ja pohdittuani tilannetta vanhojen ystävieni ja sotakumppanieni kenraalien Hannes Ignatiusen ja Rudolf Waldenin, kanssa laadimme siinä tarkoituksessa Suomen kansalle osoitetun vetoomuksen, joka julkaistiin meidän nimissämme 6. helmikuuta 1935. Se kuului näin:


"Me allekirjoittaneet, jotka henkilökohtaisesti olemme nähneet sen isänmaanrakkauden, urhoollisuuden ja uhrautuvaisuuden, jolla niin hyvin suomen- kuin ruotsinkieliset kansalaiset taistelivat maamme itsenäisyyden puolesta, me jotka olemme nähneet heidän kaatuvan toinen toisensa vieressä taistelutantereella ja olemme olleet mukana kätkemässä heidät maan poveen - samaan veljeshautaan -, olemme surulla todenneet, kuinka kielikysymys uhkaa jakaa kansamme kahteen leiriin ja siten heikentää valtakuntaamme.

Siihen, missä olemme, on historia meidät saattanut, mutta olemme vakuutetut siitä, että hyvällä tahdolla kummaltakin puolen kielisuhteet voidaan järjestää siten, että molempien kieliryhmien kansalaiset tuhlaamatta voimiaan voivat yhdessä kohdistaa työnsä kansamme kaikkien kerrosten hyvinvoinnin kehittämiseksi ja isänmaamme turvaamiseksi. Me vetoamme ennen kaikkea aseveljiimme - rintamamiehiin, jotka olivat mukana, kun valtakuntaamme rakennettiin, ja vetoamme myös kaikkiin kansalaisiin, että he, kukin kohdaltaan, tekisivät kaikkensa sovinnon aikaansaamiseksi, jota ilman maassamme ei saada sisäistä, kansallemme niin välttämätöntä rauhaa.

Muistakaamme, ettei historiamme ole lopussa. Hetki on vielä tuleva, jolloin kansamme on pakko keskittää kaikki voimansa. Suokoon Jumala, että silloin löytäisimme maassamme yksimielisen kansan."



Ja näin eräs Heikki Tala:

Ruotsi on meille aina ja iankaikkisesti vain vanha vainooja, kavala kauhea ja julma hirmuinen.

Suomenruotsalaiset pettävät aina ja iankaikkisesti.

Edessä on suomenruotsalaisuuden mustan kirjan kirjoittaminen ja hurrien tekemisten totuuskomissiokäsittely.


Ruotsia ja ruotsalaisia on syytä vihata.

Sitä voi kuvata sanalla viha. Myös inho ja kuvottavuus sopivat.

Rasistisen ja sortavan kielipolitiikan vihaaminen on oikeutettua.

On todella valitettavaa, että suomenruotsalaisen hegemonian murtaminen ei näytä onnistuvan ilman suoraa toimintaa. Suomalaisuutta ei tänään enää olisi ilman Suomalaisuuden liittoa, AKS:aa, IKL:ttä, suojeluskuntia ja lottia - Siperiassa olisi joitakin rippeitä.

-------------------------------------

Toinen heistä on Suomen kansan arvostama valtiomies.

Toista on sen sijaan kuvattu julkisessa sanassa näin:

Sanomalehti Karjalaisen pääkirjoitustoimittaja Helena Tahvanainen:

Suomalaisuutta ei saa varata vain suomenkielisiä varten

Suomalaisuuden liitto on minun mielessäni ollut aina kielenmukaisten uusien sukunimien suosittelija ja oikeiden liputustapojen vaalija. Olen ollut sinisilmäinen ja naiivi.
Pääsiäisen alla työpöydälleni päätyi liiton lehti Suomen mieli. Ryhdyin lukemaan sitä, sanoisinko, puhtain ja avoimin sydämin. Mutta silmäni revähtivät sepposen selälleen.
Hurjempaa kiihotusta kansanryhmää vastaan en ole nähnyt edes skinien muinoisissa monisteentekeleissä.

"Äidinkielensä ruotsin lisäksi hän opiskeli ja puhui suomea, venäjää, ranskaa, saksaa ja englantia."


http://www.mannerheim.fi/01_elama/s_kieli.htm

Marski oli miesten mies, ei mikään nettifenno !

Näin Mannerheim sanoi:
Carl Gustaf Emil Mannerheim:

Minulla ei koskaan, vaikka oma äidinkieleni on ruotsi, ole ollut sitä tunnetta, että se erottaisi minut suomenkielisistä maanmiehistäni, ja olen aina sanonut ja sanon itseäni suomalaiseksi (finne). Suvussani oli suomen kielen puolestapuhujana esiintynyt jo isäni isä, Viipurin hovioikeuden presidentti C.G. Mannerheim, joka oli aktiivisesti toiminut sen hyväksi.

Kun itse henkilökohtaisesti olin kieliriitojen ulkopuolella, en voinut olla panematta merkille sen haitallista vaikutusta. Se loitonsi meitä Ruotsista ja antoi aseen käsiin niille, jotka halusivat eristää maamme ja heikentää sitä. Näytti välttämättömältä yrittää saada aikaan jännityksen laukeamista tässä tunnevoittoisessa sisäisessä ristiriidassa, ja pohdittuani tilannetta vanhojen ystävieni ja sotakumppanieni kenraalien Hannes Ignatiusen ja Rudolf Waldenin, kanssa laadimme siinä tarkoituksessa Suomen kansalle osoitetun vetoomuksen, joka julkaistiin meidän nimissämme 6. helmikuuta 1935. Se kuului näin:

"Me allekirjoittaneet, jotka henkilökohtaisesti olemme nähneet sen isänmaanrakkauden, urhoollisuuden ja uhrautuvaisuuden, jolla niin hyvin suomen- kuin ruotsinkieliset kansalaiset taistelivat maamme itsenäisyyden puolesta, me jotka olemme nähneet heidän kaatuvan toinen toisensa vieressä taistelutantereella ja olemme olleet mukana kätkemässä heidät maan poveen - samaan veljeshautaan -, olemme surulla todenneet, kuinka kielikysymys uhkaa jakaa kansamme kahteen leiriin ja siten heikentää valtakuntaamme.

Siihen, missä olemme, on historia meidät saattanut, mutta olemme vakuutetut siitä, että hyvällä tahdolla kummaltakin puolen kielisuhteet voidaan järjestää siten, että molempien kieliryhmien kansalaiset tuhlaamatta voimiaan voivat yhdessä kohdistaa työnsä kansamme kaikkien kerrosten hyvinvoinnin kehittämiseksi ja isänmaamme turvaamiseksi. Me vetoamme ennen kaikkea aseveljiimme - rintamamiehiin, jotka olivat mukana, kun valtakuntaamme rakennettiin, ja vetoamme myös kaikkiin kansalaisiin, että he, kukin kohdaltaan, tekisivät kaikkensa sovinnon aikaansaamiseksi, jota ilman maassamme ei saada sisäistä, kansallemme niin välttämätöntä rauhaa.

Muistakaamme, ettei historiamme ole lopussa. Hetki on vielä tuleva, jolloin kansamme on pakko keskittää kaikki voimansa. Suokoon Jumala, että silloin löytäisimme maassamme yksimielisen kansan."

Ja näin eräs Heikki Tala:

Ruotsi on meille aina ja iankaikkisesti vain vanha vainooja, kavala kauhea ja julma hirmuinen.

Suomenruotsalaiset pettävät aina ja iankaikkisesti.

Edessä on suomenruotsalaisuuden mustan kirjan kirjoittaminen ja hurrien tekemisten totuuskomissiokäsittely.

Ruotsia ja ruotsalaisia on syytä vihata.

Sitä voi kuvata sanalla viha. Myös inho ja kuvottavuus sopivat.

Rasistisen ja sortavan kielipolitiikan vihaaminen on oikeutettua.

On todella valitettavaa, että suomenruotsalaisen hegemonian murtaminen ei näytä onnistuvan ilman suoraa toimintaa. Suomalaisuutta ei tänään enää olisi ilman Suomalaisuuden liittoa, AKS:aa, IKL:ttä, suojeluskuntia ja lottia - Siperiassa olisi joitakin rippeitä.

Toinen heistä on Suomen kansan arvostama valtiomies.

Toista on sen sijaan kuvattu julkisessa sanassa näin:

Sanomalehti Karjalaisen pääkirjoitustoimittaja Helena Tahvanainen:

Suomalaisuutta ei saa varata vain suomenkielisiä varten

Suomalaisuuden liitto on minun mielessäni ollut aina kielenmukaisten uusien sukunimien suosittelija ja oikeiden liputustapojen vaalija. Olen ollut sinisilmäinen ja naiivi.
Pääsiäisen alla työpöydälleni päätyi liiton lehti Suomen mieli. Ryhdyin lukemaan sitä, sanoisinko, puhtain ja avoimin sydämin. Mutta silmäni revähtivät sepposen selälleen.
Hurjempaa kiihotusta kansanryhmää vastaan en ole nähnyt edes skinien muinoisissa monisteentekeleissä.